Luettuani Rosamunde Pilcherin Simpukankerääjät, luin Syyskuun.
Syyskuu oli kirja jota alunperin menin hakemaan.
Kirjastossa kahmin kaikki kirjailijan sillä hetkellä hyllyssä olleet kirjat mukaani.
Kävi onnellinen sattuma.
Koska lainatessani kirjoja ei ollut syyskuu, ajattelin
että yhtä hyvin voin ensin lukea tuon Simpukankerääjät, koska sen kansikuva oli kauniimpi.
Sattui sitten niin, että se oli Syyskuun itsenäinen alkuosa.
Sopi minulle, sillä nuorena lukiessani kirjasarjoja luin ne aina järjestyksessä.
Ilahdutti siis suuresti Syyskuuta lukiessani huomata että
tutut henkilöhahmot alkoivat ilmestyä mukaan kirjan tarinaan.
Joulunpyhinä on ollut hyvää aikaa vitkutella aamuisin peiton alla ja lukea
"vielä yksi sivu", illalla talon hiljennyttyä olen ahminut kirjoja.
Syyskuun luettuani,
avasin välittömästi Talvipäivänseisauksen,
koska se tuntui houkuttelevasti sijoittuvan oikeaan vuodenaikaan.
Onnistunut valinta.
Rakastan kirjoja jotka sijoittuvat Englantiin, Skotlantiin.
Maaseutua, kaupunkia, juodaan teetä ja naukkaillaan viskiä,
leivotaan, siivotaan, laitetaan ruokaa, kutsutaan vieraita.
Kaikki arjen pienet asiat on kuvailtu niin että pystyy haistamaan ja maistamaan,
elämään kirjan tarinassa.
Puutarhurina viehättää Pilcherin taito kuvata myös kasveja, eläimiä, luontoa ja puutarhaa,
niin että voi nähdä keväiset narsissit ja tuntea hyasinttien tai valkeiden liljojen huumaavan tuoksun.
Henkilökuvaus, rakennukset.
Ihmiskohtalot,
elämäntarinat, jotka kietoutuvat yllättäen toisiinsa.
Jotain samanlaista viehättävää kuin Tolkienin kerronnassa.
Päähenkilöinä kuitenkin oikeat ihmiset, tarinat jotka voisivat olla yhtä hyvin totta.
