Simpukankerääjät

Pitkästä aikaa luin.
Kiitos intopiille lukuvinkistä.

Rosamunde Pilcher: Syyskuu

Heti vinkin saatuani seuraavalla kirjastoreissulla etsin kirjan käsiini.
Lainasin samoin tein kaikki hyllyssä olleet kirjat.

Kävi kuitenkin niin että olikin hoppua ja kiirettä ja kaikenlaista ja kirjat vain lojuivat hyllyssä.
Illalla ei enää jaksanut lukea-kaatui vain sänkyyn. Päivisin ei ehtinyt.

Göteborgiin otin mukaani yhden kirjoista. Kansikuvan perusteella: Simpukankerääjät.
Mies otti sinne mukaan myös kirjan: Koulun vika? Ja luinkin sen melkein yhdeltä istumalta.
Suosittelen jokaiselle vanhemmalle, opettajalle. Maarit Korhonen: Koulun vika?
Tykkäsin siitä. Kirjoitettu lyhyesti, pieniä kohtauksia, helppo lukea missä vain kun ei jää pahasti kesken.
Niin täyttä asiaa että huh. Itse kouluja käyneenä, opettaneena, peadagogina, äitinä huokailin vain että vihdoinkin joku sanoo näitä juttuja ääneen. Toivon että moni lukee tuon pienen kirjan.

Otin siis mukaani kirjan mutta ehdin paneutua siihen vasta lennolla kotiin.
Lennon saatua mutkia matkaan-meni loppu yö kiukunkyyneliä niellen ja kirja jäi kesken.
Osansa myös sillä että se oli painettu kapeahkolla präntillä ja tiiviillä rivivälillä-väsynein silmin huonossa asennossa piti liian usein palata rivi-pari taaksepäin.

Kuluneella viikolla päätin uhrata harmaan päivän lukemiselle. Luin, luin ja luin aina kun pystyin irrottautumaan istahdin kirja kädessä.
Eilen ja tänään viimeiset sivut yötä myöten.

En osannut odottaa mitään. En ollut kirjailijasta ikinä kuullutkaan. Käsittämätöntä.
En osaa selittää myöskään. Pidin kirjasta hurjasti. Mieletön taito kuvailla englantilaista maisemaa-niin että tuntuu kuin itse istuisit sitä tuijottamassa tai kuin katsoisi elokuvaa. Puutarhurisydämeen iski tietysti se, miten kasvit oli aina kuvailtu tarkkaan. Villinarsisseja rannassa....murattilehtisiä pelargoneja pursuamassa ruukuissa ja niin edelleen.
Kirjn tapahtumat sijoittuvat "nykyhetkeen" 70-80 lukujen taitteeseen. Kuitenkin valtaosa kirjasta kuljetaan muistoissa toisen maailmansodan ajoissa. Naisen näkökulmaa sota-ajan pulaelämään.
Miten sota Cornwallissa toisaalta oli kovin kaukana mutta kuitenkin ihan tässä ja kuinka suru saavuttaa ihmisen missä tahansa.Mielettömän tarkkoja ihmiskuvauksia. Pystyi eläytymään monien hahmojen elämään aivan kuin olisi päässyt heidän päänsä sisään.
Monia surullisia kohtaloita, vilpittömiä ja aidon tuntuisia. Nenäliinoilta ei välty.Toisaalta päähenkilöillä sellainen mielestäni oikeanlainen asenne elämään. Asiat hoituvat, kaikesta selvitään.

Kirjailijan tyyli loikata ihmisestä ja paikasta toiseen. Nykyisyydestä menneisyyteen ja takaisin.
Mahtava. Aivan kuin lukisi jotain Hercule Poirotia mutta nyt ei selvitetty murhia ja rikoksia vaan henkilöiden elämäntarinat kietoutuivat toisiinsa-aivan kuten oikeastikin.
Tiedät ihmisestä jotain-muttet yleensä kaikkea. Hänestäkin, josta luulet tietäväsi kaiken-saat tietää jotain  yllättävää kun elämä tulee tiettyyn pisteeseen.

Olen aina tykännyt lukea sota-ajoista kertovia romaaneita.
Tämä oli toisenlainen-romanttisempi versio. Ei sodan veriroiskeita ja sirpaloituvia ihmisiä. Kuitenkin inhimilliset kohtalot liikuttivat.

Lisää luettuja kirjoja

En ole saanut aikaiseksi tänne mainita lukemistani kirjoista.
Torey Hayden:in tuotantoa lainaan aina sen mitä sitä hyllyssä sattuu olemaan.
Viimeinen saalis siltä osin oli Häkkipoika. Jälleen yhtä koukuttava lukukokemus kuin aiemmatkin.
En osaa oikein kuvailla enempää, suosittelen sitäkin varmemmin.

Leppoisana ja kevyenä lukemisena olen lukenut Peter Maylen veijariromaaneja.
Hotelli Pastis, Suolaa Tryffeleille, ja Saaliina Cesanne.
Kaikissa kantavana asiana on ranskalainen elämä Provencessa.
Suuri unelma, suurempi petos. Jännittävä suunnitelma, jännittävämpi ja yllätyksiä täynnä oleva kilpajuoksu saaliin perässä...
Tekstissä sujahtelevat ranskankieliset sanat luovat tunnelman ja välillä voi todella haistaa ja maistaa ruoan ja herkut joita nautitaan.
Ainoa mikä itseäni hieman häiritsee on se, että kirjojen perusteella ranskalaiset eivät ajattele mitään muuta kuin seuraavaa ateriaa, ruokaa ja viiniä.
Toisaalta osaan lukea sujuvasti, ilman että nuo asiat saavat liian suurta painoarvoa. Itseäni kuitenkin viehättää välimeren maiden ruoka ja myös ranskalainen keittiö on läheisesti tuttu.
Kaukokaipuuta nämä kirjat kyllä aiheuttavat, etenkin kun niitä lukee harmaana, sateisena syyspäivänä...suosittelen jälleen.

Hiljaisuuden lapset

Seuraavana vuorossa Torey L.Hayden:in kirjoista oli Hiljaisuuden lapset.
Jälleen yhtä intensiivinen lukukokemus kuin aikaisempi Aavetyttökin. Liikuttava, uskomaton, ajatuksia herättävä.

Hayden:in tapa kirjoittaa on pikkutarkka. Hän kuvailee esimerkiksi lapsen niin yksityiskohtaisesti ja elävästi ilmeitä ja eleitä myöten että on helppo sielunsa silmin nähdä tarinan henkilö.
Kirjat on kirjoitettu hänen omasta näkökulmastaan. Hän kertaa ajatuksiaan ja pohdintojaan, niitäkin mietteitä, joita ei oikeassa tilanteessa tosiaan voi sanoa ääneen mutta nekin ovat olemassa.
Ne tekevät kuitenkin kirjan inhimilliseksi. Kerta toisensa jälkeen itse ihailen hänen kykyään ratkaista tilanne rauhallisesti ja päättäväisesti. Toki hän on siis ammattilainen mutta silti se aiheuttaa syvää ihailua minussa, joka olen hyvin pitkäpinnainen mutta äkkipikainen sitten kun se pinna katkeaa.

Kirjapainotteistako?

Tuntuu elämäni tämän perusteella siltä että en tee mitään muuta kuin luen.
Oikeasti se ei ole ihan niin. Rakastan kyllä lukemista ja koitan opettaa lapsille lukemisen ihanuuden.
En ole kuitenkaan vuosiin lukenut juuri muuta kuin "ammattikirjallisuutta" tai lasten satukirjoja.
Kirjastossa käydessämme en ole päässyt muualle kuin lastenosastolle. Pieniä ei kehtaa jättää keskenään hyllyjen väliin ehtiäkseni hakemaan jotain omaa luettavaa.
Elämäntilanne on muuttunut myös viime vuosina niin, että kun on jäänyt omaa rauhaa iltaisin on ollut päivän jälkeen niin kuitti ettei ole jaksanut lukea.
Käsityöt sohvan nurkassa ja tv:n hömppää toisella silmällä seurailtuna on ollut paljon rentouttavampaa "aivojen tyhjäystä". Tai sitten asioiden etisiminen netin suuresta maailmasta.
Minussa on myöskin jokin sisäinen vika. Nukahdan aina jos illalla yritän lukea. Sen sijaan aamulla jos saisin lojua sängyssä ja lukea romaania-se on ihanaa.
Pienten lasten äitinä hyvin harvinainen mahdollisuus. Lisäksi jään aina lukemaani kirjaan niin koukkuun etten malttaisi lopettaa, sekin on hieman hankalaa kun elämä on tässä eikä odota.

Olen nopea lukija. Lukioaikana äidinkielenopettaja kauhisteli kun aineistoainetta varten tai kirjallisuustutkielmaan luin aina jonkin tiiliskiven. Koin kuitenkin silloin ja koen edelleen, että luen mieluummin itselleni sillä hetkellä mieluisan kirjan kuin koittaisin valita lukemista jollain järkisyillä-kuten vaikka sillä miten vähän on sivuja ja kuinka nopeasti siitä siis pääsisi eroon.
Jo pienenä tyttönä kirjastontäti ihmetteli ääneen että "Taaskos sinä lainaat noin valtavan pinon kirjoja, juurihan sinä kävit, joko tosiaan ehdit lukea kaikki kirjat?!"
Koulu, ja opiskeluaikana vietin kaikki bussinodotteluajat ja hukkaminuutit kirjastossa.

Nyt vietettyäni vuosia lastenkirjojen maailmassa tuntuikin jotenkin hienolta mennä ihan vain yksin kirjastoon ja lainata mitä huvittaa. Haahuilla hyllyjen välissä ja vain katsella mitä siellä on...No niin tai näin, poistun aina kirjastosta ylitäyden kassin kanssa.

Onneksi minulla on paljon lukevia ystäviä heidän lukuvinkkinsä matkan varrella ovat jääneet korvan taakse...