Heinäkuussa on heiluttu kuin heinämies.

Heinäkuussa kotiuduttiin siis leiriltä.
Mies aloitti loman normityöstään mutta teki sivutyötään puolentoista viikon putken.
Käytännössä siis olin yksinhuoltaja lapsille.
Äiti-kulta tuli meille piipahtamaan ja lopulta päädyimme tekemään vaatehuoneen suursiivouksen.
Vaatehuoneemme on alusta asti ollut murheenkryyni. Olemme siis pyhittäneet yhden talomme huoneista ns. vaatehuoneeksi. Totesin jo muuttoa suunnitellessa että yhtälö 6 henkeä-kolme kerrosta vanhassa talossa ajaa minut hulluuden partaalle jos pitää joka aamu etsiä hukassa olevia vaatekappaleita ympäri taloa.
Päädyimme siis laittamaan kunnon hyllyt ja korit yhdelle seinustalle ja koko perheen vaatteet ja liinavaatteet ovat yhdessä huoneessa.
Huone on haasteellinen sisustaa käytännölliseksi kun huoneessa on ikkuna kadulle-ovi makuuhuoneeseen ja oviaukko keittiöön. Käytännössä siis vähän seinäpinta-alaa ja toisaalta kaikki yritykseni tukkia jompi kumpi oviaukko ovat osoittautuneet huonoiksi. Huoneen läpi on kätevä päästä kulkemaan kummastakin suunnasta. Toisaalta haluaisin huoneen olevan kaunis ja kodikas, kuitenkin keittiöstä ja tieltä näkee sinne suoraan.
Aina kun luulen saaneeni huoneen järjestykseen, lapset kasvavat kokoa tai on kevät /syksy, joka käytännössä tarkoittaa että pitää purkaa laatikkokaupalla kamaa ja pestä ja pakata edelliset. Miettiä mille on käyttöä joskus vielä, mikä on rikki/liian pientä/liian suurta, lajitella, antaa eteenpäin, korjata, leikata rätiksi, pakata talteen. Tuntuu siis että muutoksen tila on jatkuva ja huone on aina sekaisin ja odottaa sitä, että keksin miten saan sen toimimaan.
Kaikkeen on lisättävä pyykkihuolto. Pyykit pestään ja kuivataan kellarikerroksessa ja roudataan vaatehuoneeseen, jossa niiden pitää päätyä paikoilleen-ja se ei tapahtu itsekseen tietenkään.

Äiti kysyi sitten että onko jotain mitä pitäisi tehdä kun oli ensimmäisenä aamuna saatu aamupala syötyä.
Totesin että vaatehuone huutelee projektina taas kerran.
Olin saanut vision miten iso vaatekaappi toimisi yhdellä seinällä, jolloin toisaalle tulisi tilaa muille tavaroille. Kenkien paikkakin oli toimimaton.
Olimme survoneet kengät keittiön ja vaatehuoneen väliseen umpikomeroon-sellaiseen talon alkuperäiseen kaappiin, jossa sisällä on hirveästi tilaa mutta ovi on kapea ja sisätilan käyttö on jokseenkin haasteellista.
Kenkäkaappi on myös käytännössä ikuinen murhe kun esikoisen jalka kasvaa nopeammin kuin ehdin sanoa kissa. Nyt jalka on kokoa 44, suurempi kuin meillä vanhemmilla!

Äiti kyseli millaista olen suunnitellut ja kerroin mielikuvastani ja siitä miten rakas mies ei oikein lämpene asialle. Siis pitäisi ostaa vaatekaappi?! EI.
Äiti tuumasi että hyvää syntymäpäivää kesänlapsi ja mennäänpäs huonekaluostoksille.
Niin me sitten menimme. Lopputuloksena kotiuduimme ison vaatekaapin ja kahden pienemmän kaapin kanssa. Valmiina suunnitelma että kaksi kapeaa kaappia toimivat kenkäkaappeina-iso komero vapautuu kaikelle sille tavaralle jolla ei ikinä ole ollut paikkaa.
Iso vaatekaappi nielisi sisäänsä kaikki meidän aikuisten henkarivaatteet ja esikoisen paidat.
Lopulta siivosimme, viikkasimme vaatteita ja kasasimme huonekaluja monta päivää. Lopputuloksena hieno, siisti vaatehuone, jossa tavaroilla ihan oikeasti on paikka.
Yhden päivän välissä hummailimme äidin ja siskon kanssa kaupungilla.
Äiti pelasti taas.

Kävimme lasten kanssa Okra-maatalousnäyttelyssä. Nähtiin eläimiä ja sai kiivetä traktoreihin ja puimureihin sisälle. Siskonmies oli heidän lastensa kanssa mukana ja puuhakas päivä meillä oli 7 ipanan kanssa.
Päästiin samana viikonloppuna jopa uimaan. Omaa talviturkkiani en kyllä heittänyt mutta lapset polskivat iloisina.

On syöty jäätelöä joka päivä, tehty raparperipiirakkaa, ulkoiltu, pyöräilty.
Mies ja siskonmies urakoivat meille upean terassin etuovelle. Kaiteita vielä vailla-mies niitä uurastaa joka välissä. Takaovelle myös pientä terassia, joka toimii samalla portaana ulos.

Vietimme päivän retkeillen syöpälapsiperheiden kanssa. Ensin Turkuun Forum Marinumiin,
Jokke Jokijunalla pieni kierros. Lounaalle Meri-Karinan valmiiseen pöytän, veneellä merelle sekä illalla vielä lettuja paistaen.

Samoissa merkeissä vietimme yhden päivän Muumimaailmassa ja Väskin seikkailusaarella.

Nämä tapahtumat ovat monelle syöpälapselle ainoita hetkiä päästä irti hoidoista, sairaalasta tai karanteenielämästä kotona. Meillekin, joilla elämä on sairauden tiimoilta palautunut ns. normaaliin arkielämään nämä retket ovat vertaistukea. On aika iso asia että sanomatta tietää toisten ymmärtävän.
Ainoa kriteeri on tiukka karanteeni retkillä. Sinne ei mennä kipeänä tartuttamaan ketään. Meillekin se on käytännössä tarkoittanut monen retken viimehetkellä peruuntumista kun lapsista joku on herännyt aamulla nuhaisena tms. On ihan mahtavaa että tällainen vanhempainyhdistys toimii ja jaksaa järjestää tapahtumia. On aivan mahtavaa miten yritykset hyväntekeväisyyttään tulevat vastaan pääsymaksuissa tai joustavat aukioloissa. Esim. Muumimaailma mahdollistuu siksi, että pääsemme sinne tunniksi ennen paikan aukeamista yleisölle.
Teatteriesityksiä on saatu nähdä kun on saatu erillisnäytös niin että samana päivänä ei vielä ole ehtinyt olla ketään muita paikalla.

Siskonperheen kanssa reissasimme Tampereelle Särkänniemeen. Lapset odottivat koko kesän tätä retkeä. Koko päivä hurahti hetkessä. On kätevää kun mukana on useampi aikuinen. Meilläkin kun on helppo vuorotella. Mies ei mene juuri mihinkään laitteeseen, minä muutamaan ja sisko miehineen kävi ihan hurjimmissakin kieputuksissa. Isommat lapset osaavat kulkea itse laitteissa ja pienten kanssa joko mentiin yhdessä tai oltiin vahtimassa.
Kaikilla on seuraa ja puuhaa, eikä kenenkään tarvitse kohtuuttomasti odotella vuoroaan.

Päivä oli sateinen mutta kunnon varusteilla loistava päivä. Särkänniemi oli melko hiljainen ja moniin laitteisiin pääsi jonottamatta.

Tänään vielä pikaisesti mies lähti Turkuun lasten kanssa Tuli on irti -näyttelyyn. Huomenna viimeistä päivää. Illemmalla lunastan oman lupaukseni ja vien heidät katsomaan Ice Age-elokuvaa.
Kesän sadepäivinä lapset ovat saaneet katsoa porukalla aiemmat elokuvat dvd:ltä ja lupasin että pääsevät elokuviin kesän aikana uusimman osan katsomaan.

Vielä on kesää jäljellä. Nyt säätkin vihdoin näyttävät hiukan kesäisemmiltä.

Minne hävisi kesäkuu?

Elämä on vienyt mennessään. Kesäkuussa koulujen loputtua arki hiljeni.
Isoveli ja väliveli lähtivät heti loman aluksi kahden yön leirille seurakunnan leirikeskukseen.
Hauskaa oli ollut. Sopiva irtiotto kodista.

Nähtiin ystäviä ja tuttuja, ulkoiltiin, oltiin.
Yhden viikon isoveli ja väliveli viettivät urheillen. Yleisurheilukentällä joka päivä 9-14.
Kulkivat sinne porukalla hyvien kavereiden kanssa pyörillä.

Juhannusta vietettiin maalla serkkuporukalla: 6 aikuista ja 9 lasta. Lapset pääsivät uimaan pieneen kauniiseen järveen, syötiin hyvin, sää oli helteinen ja aurinkoinen. Isäntäväki jammaili meille pihalla live-konsertin. Siliteltiin juuri taloon tullutta pikkiriikkistä kissanpentua.
Lapset leikkivät heinäpellossa. Yömyöhällä ajoimme kotiin.
Ihana juhannus.

Keskikesän taittuessa esikoisen kimpsut ja kampsut pakattiin ja kuskasimme hänet Keski-Suomeen musiikkileirille. Ensimmäistä kertaa itsellä oli hiukan haikea olo. Jättää nyt toinen yksin ihan vieraalle paikkakunnalle, ihan vieraiden ihmisten keskelle kymmeneksi päiväksi!

Olen itse muksuna leireillyt paljon ja ollut pitkiä aikoja ukin tai mummin luona maalla-vanhempien lomat kun eivät yleensä riittäneet koko pitkälle kesälle.
Myöhemmin reissannut ympäri maailmaa ja silloin jo sain ohjeen ettei turhia tarvitse soitella ja rahojaan kalliisiin puheluihin tuhlata. Nauti reissusta ja jos hätä tulee, sana kulkee varmasti.
En muista koskaan poteneeni koti-ikävää, paitsi viimeisenä kesänä asuttuani siis jo 4 edellistä kesää Genevessä. Olin ottanut koiranpennun kuluneena vuonna ja sinä viimeisenä kesänä minulla oli kumma kalvava ikävän tunne.

Olen siis pyrkinyt välittämään reippaan asenteen omiin lapsiin. On kiva reissata ja nauttia elämästä kun ei tarvitse potea ikävää.
Esikoinen ei suostunut pienenä isovanhempien luota esimerkiksi ollenkaan puhelimeen toivottamaan hyvää yötä, kun ajatteli että haemme hänet kesken pois.
Hän on myös jo monena vuonna matkustanut junalla ystävänsä luo mennen tullen itsenäisesti.
Joitain lyhyitä leirikokemuksia on ollut ja häntä ei tarvitse kahteen kertaan kutsua yökylään, kun jo on makuupussi olalla... Hänellä on kuitenkin kavereita jotka eivät koskaan tule yökylään, vaikka pyydetään ja kotien välillä on muutama sata metriä. (Samoin ekaluokkalaisten kanssa kävi ilmi että on lapsia, jotka eivät koskaan olleet olleet yötä poissa kotoa-edes isovanhemmilla tms. tutussa paikassa. Yökoulu leiri sujui silti mallikkaasti heiltäkin toukokuun lopulla.)
Meidän lapset on aika vähän hoidossa kun ei ole tarvetta mutta sentään jokaiselle on kertynyt kokemuksia edes yökyläilystä serkkujen kanssa tai isovanhempien luona.

Musiikkileiri oli kuitenkin ihan uudenlainen kokemus, koska piti osata sopia itselleen soittotunnit, harjoitusajat ja sovitella ne orkesteriharjoituksiin ja teoriatunteihin sekä vapaa-aikaan.
Selkeä tavoitekin oli luotu, kun oli tarkoitus suorittaa leirillä 1/3 perustutkinto musiikinteoriassa.

Reippain mielin jätin ipanan sinne ja tapansa mukaan ei hänkään murehtinut turhia.
Muutaman puhelun soitin kysyäkseni että aikataulut varmasti ovat kunnossa ja kaikki sujuu kuten pitää.
Kerran sain puhelun sieltä kun leirin päättymistä edeltävänä päivänä ylpeä poika kertoi teoriatutkinnon suorittaneensa.

Leiriviikon aikana pikkuväki sai yövieraita siskonlapsista ja lopulta päätyivät sinne yökylään ja koirien kera hoitoon että pääsimme miehen kanssa ihan kaksistaan hakemaan esikoista.
Ei tarvinnut pienempien turhaan istua monen sadan kilometrin matkaa autossa, kuten leirin alkaessa.

Pääsin matkalla Barkoltin taimistolle ja kävimme syömässä IdeaParkissa.
Ensin mainittu herätti Ahh ja ihanaa! elämyksen -jälkimmäinen ei niinkään.
Ruoka oli hyvää ja erilaista Meksikolaistyylisessä ravintolassa-jollaista ei meidän lähikulmilla ole. IdeaPark ei sinänsä ollut niin upea millaisen kuvan siitä saa ihmisten puheista.

Musiikkileirillä odotti tyytyväinen poika. Oli ollut kiva leiri, paljon oli ollut tekemistä ja jalkapallon loppuottelukin oli saatu katsottua.
Illalla saimme kuunnella hienon konsertin Keuruun kirkossa.
Keuruun "uusi" kirkko on kaunis ja valoisa sisältä. Keuruun kauniiseen vanhaan puukirkkoonkin soittajat olivat päässeet leiriviikon aikana esiintymään mutta itse en ehtinyt edes käydä tutustumassa kirkkoon. ehkä toisen kerran?
Päätöskonsertissa esiintymään pääsivät ihan pienimmätkin leiriläiset, joista osa on vasta aloittanut soittouransa. Oli erilaisia kokoonpanoja ja isoimmat esittivät lopulta elokuvamusiikkia isolla orkesterilla.
Mahtava, hyvä henki välittyi ja huomasi että leirijärjestäjät tiesivät mitä tekivät.
Leiri on pyörinyt vuosikymmeniä ja taisi meidän soittajaakin puraista leirikärpänen ensivuotta ajatellen.

Ollaankin jo heinäkuussa. Säiden puolesta kesä ei oikein ehtinyt alkaakaan. Juhanusaattoa lukuunottamatta. Vettä on piisannut ja luonto viheriöi mutta joka aamu pitää aloittaa nuuskimalla oven raosta "mitä tänään pitäisi laittaa päälle?".
Itse en ole helleihminen mutta lapsille tämmöinen ON-OFF kesä tuntuu ottavan lujille. Juuri kun saa luvan viipottaa pihalla miltei ilman rihman kiertämään- tarvitaankin kumisaappaat ja fleecetakki.
Ota siitä sitten selvää ;)