Myrsky ulvoo

Vaikka asummekin vanhaa rintamamiestaloa, harvoin meillä tuuli ulvoo nurkissa ihan kirjaimellisesti.
Nyt se ulvoo. Ryskuu ja vinkuu. Aurinko paistaa aina kun ohikiitävien pilvimassojen takaa kykenee.
Oikeasti aika hurjan näköistä kun tuntuu että naapurissa männyt heiluu, aivan kuin olisivat alhaalta vain jossain pomppuvieterissä kiinni! Mielessäni mittailin, että vaikak ne kaatua rojahtaisivat sieltä kalliolta, ne eivät yltäisi meidän talon päälle. Entä naapurin koivu siinä kasvihuoneen päällä? En mene olohuoneeseen katsomaan, ettei pelota.

Koko aamun on kuulunut jännä jyrinä. En ole nähnyt mitään ja ääni kuulostaa ison koneen möyrimiseltä. Mietin että kaivaako joku jossain lähettyvillä koko peruskalliota ylös kenties?

Nyt syylliset paljastuivat. Kaksi isoa ja vanhaa tiekarhua.
Halleluja! Tie onkin muistuttanut jotain rallisarjan erikoiskoerataa.
Lumi sulaa päivisin sohjoksi, osa tiestä ei ehdi sulaa, joten se on paksuina jääklöntteinä ja tekee urat, joihin auto uppoaa toistakymmentä senttiä.
Uskalias koittaa väistää vastaantulijaa kun tiessä on vain kolmelle renkaalle ura, josta ei pois pääse. Yöllä kaikki sohjokin jäätyy ja aamuisin autolla tuntuu kuin ei olisi rattia lainkaan. Pomppiva epämääräinen kappale vain, jonka kanssa voi toivoa pääsevänsä sinne minne itse ajatteli. Ja huomautan että automme on iso ja painava-että en edes kuvittele miltä tuntuu jonkun pienen kirppu auton kuskista.

Olen monena päivänä salaa toivonut että tiekarhut hoksaisivat tulla paikalle.
Nyt oikein kaksissa miehin. Voinen sanoa mies? Tiekarhu on minusta maskuliininen vehje ja olivat nuo kuskitkin miehiä.

Kaksi karhua ajoi tien päästä päähän jylisten ja muristen. Tuntuu että talokin lähtee mukana, se ääni ja jytinä oli niin hurja.
Hetken päästä peruuttivat hurjaa vauhtia takaisin. Kääntyivät risteyksessä.
Kuin olisi kaksi norsua koittanut tanssia tangoa lasikaupassa.
Peruuttivat tien päähän ja tulivat sitten sieltä taas auraten ja muristen takaisin.
Nyt kelpaa auringon sulatella viimeiset rippeet.
Lapset saavat fillarit esiin varmasti nopeammin kuin uskovat.

Minä en lapsena saanut koskaan keväällä pyöräillä ennen kuin jokainen lumihippunen oli sulanut.
Voi että olin katkera.
Itse pyöräilin nuorena aikuisena töihin kesät ja talvet, vakuutin arvosoittimeni niiksi vuosiksi ihan vain siksi, ettei sille vain satu mitään ulkoillessa.
Mies pyöräilee töihin pääsääntöisesti kesät talvet-tämä talvi vähän huonosti kun joululomalla jättivät tiet auraamatta, niin se tilanne ei sitten parantunutkaan hänen työmatkansa osalta kuin viime viikolla. Jolloin hän siis työpaikan pihalla pyörää kävellen taluttaessaan mursi kätensä.
Siihen loppui hiihtokausi kuin seinään (kyllä olikin murheinen mies) ja ei vielä pyöräkausi päässytkään alkamaan.
No tätä menoa kipsi saadaan pois ja silloin onkin jo tiellä ihan kesäkeli-ellei takatalvi yllätä.

Lapset eivät meillä pyöräile talvella, kun ei apupyörillä tai pikkufillarilla tuolla hangessa minnekään pääsisi.
Esikoinen kyllä pyöräilee ympäri vuoden kouluun ja harrastuksiin. Vain kovat pakkaset saivat hänetkin jättämään pyörän hetkeksi talliin tänä vuonna.
Nyt taas jo viuhahtaa koulumatka pyörällä.
Josta toki alkoi pientenkin kinuaminen "koska pyöräillään?" Minä lapsuudentraumani vuoksi, tyydyn toteamaan vain että kun tie on sula, sitten. Muista lumista viis!

Potkukelkkailu jäi tänä talvena harmittavan vähiin.
Pakkaslumessa kun ei kelkka kulje kun jalakset uppoaa asfalttiin siellä alla.
Kun keli sulatti ja jääti pinnan hyväksi-kiersi traktori kovaa vauhtia ja hiekoitti ihan millilleen koko tien leveydeltä.
Kun Lopulta tuli nämä kevättalven kelit, jolloin yleensä pääsee hienosti liukuen kelkalla. Aurinko sulatti huimalla vauhdilla tiehen sellaisia pälvipaikkoja ettei lasten kanssa matkanteosta tullut mitään. Kun ei kelkkaa voi tienposkeen jättää huonossa kohdassa-joku vielä varastaisi sen :(
No pitää roudata kelkat varastoon. Turhaan kököttivät ulkona talven säiden armoilla.
Tosin ne harvatkin kerrat se kelkkailu on vain ihan sairaan kivaa!
Voi kun täälläkin voisi päättäjät sopia kuten tiedän pohjoisemmassa tehdyn. Pyörätielle puolet hiekatonta ja aurattua, johan kelkka liukuu!
Kaikkea ei voi saada.

Jäin oikein miettimään vielä sitä, mikä sai minut lopulta ihan kokonaan hajoamaan tuossa taannoin. Alamäki muuttui syöksyksi jo edellisviikonloppuna kulminoituen tähän alkuviikkoon. Siis viimeviikkokin meni jo sillai sumussa.
Vanhat sanonnat eivät todellakaan ole huonoja. On puhuttu siitä miten se viimeinen pieni korsi katkaisee kamelin selän jne.
Kaikki kasautuu aina kasautumistaan ja sitten vain *naks* ei enää pysty.

Nyt kaikkien niiden oikeiden huolien ja murheiden päälle tosiaan lapset päivä toisensa jälkeen olivat riiviöitä. Minun pienet enkelikullanmuruset!?
Koirat saivat vatsansa sekaisin mystisistä syistä, joka aiheutti löysiä kakkoja sisälle. Ylimääräistä pyykkiä ja siivoamista.
Pentu pikkuruinen keksi pissata useita kertoja yhteen koirien nukkumapaikkaan.
Minä pesin sen, kuivasin sen ja toin koirille ja kun silmä vältti, pentu pissi siihen ja sama koppa lensi heti uudelleen pesuun, ilman että kukaan ehti käyttää sitä välillä sen nukkumistarkoitukseen.
Itku tuli niistäkin. Pieni pentunen, joka niiiiiiiiin kiltisti menee ulos hädälleen ja toimii kuin enkeli, osaa käydä paperilla kylässäkin, jos hätä yllättää eikä ulko-ovi aukene. Se pieni murunen pissii toistuvasti juuri pestyyn petiin.
Mitä minä tein väärin? Mikä pentua vaivaa? Ollaanko hulluja kaikki?

Se rikkoutunut astianpesukone.
5 vuotias, joka juhlii syntymäpäivää kakka housussa, koska häntä ei huvittanut mennä vessaan tai sanoa, että vahinko kävi.

Niitä pieniä risuja ja kun kuorma on liikaa se vain on liikaa.
Tulee niitä hetkiä kun ihan oikeasti miettii, missä kohtaa olisi pitänyt paeta johonkin hoitoon ettei olisi ottanut yhtään koiraa, hankkinut yhtään lasta tai edes miestä ja taloa. Olisiko sitä kuitenkin onnellinen asuessaan jossain ulkosaaristossa pienellä kallioluodolla yksin. (haavekuva, jonka ihan vakavasti olisin joskus ollut valmis toteuttamaan-tosin nykyisessä haavekuvassa kallioluoto saisi olla mieluummin puutarha-mutta kuitenkin)
Ei olisi tullut mieleenkään myydä lapsia tai koiria, olisin antanut heidät kelle vain, joka olisi huolinut!

Eilen ne lätäkön tyhjäyksessä kastuneet vaatteet jätettiin suoraan pesuun.
Kävin illalla esikon viemässä viimeisin hiihtotreeneihin tällä talvea ja kävin pikaisesti kaupassa. Unohdin koko toppavaatteet!
Illalla myöhään muistin ne ja ajattelin että ei hätää. Pienille on toiset ja väliveljenkin vanha haalar kelpaa hvyin tänään vaihturiksi eskariin.
Aamulla herätessä kuin salama löi aivoihin ajatus: "Se haalarikin on pesussa!
Laitoin sen pesuun odottamaan jotain muuta vastaavaa pyykkiä, kun ei sitä haalaria oikein enää käytetä kun on hiukan nafti, jää ensi talvelle pikkuveljelle...siellä se ihan hiljaa on pyykkikorissa. (tai no nyt jo pesukoneessa mutta aamulla oli pyykkikorissa)

No nyt kyllä vain nauratti. Väliveli pukeutui kerrosmeiningillä. Eskarissa kerroin, kuinka kävi etteivät ihmettele onko lapsi lähetetty ilman vaatteita eskariin.

Myrkyinen aamu sai meidät laukkomaan autosta takaisin sisälle pienten kanssa. He ovat viihtyneet puuhissaan.
MInä katsoin ensin aamu TV:n loppupätkän ja näin siellä hyvän kouluaikaisen ystäväni yllättäin. Tuntui hyvältä, vaikkei hän nähnytkään minua tv-ruudun läpi.
Katsoin _vihdoin_ puutarhaetsivät Rosemary & Thyme. (jokainen voi itse tehdä päätelmiä blogini nimeen).
Katsoin aikanaan kaikki jaksot ja nyt kyllä huomasin että ne taas tulevat televisiosta. Kun piti alkaa, tuli jotain tsunami-uutisia ja kaiken tämän muun myllerryksen keskellä ovat etsivät puuhastelleet televisiossa ja minä en ole ehtinyt enkä muistanut etsiä lähetysaikoja että olisin nauhalle saanut. Sekin harmitti ja nyt kun vihdoin vahingossa avasin television ja näin niin olipa hyvä mieli. Että sitten tykkään siitä sarjasta. Näyttelijät ovat meleeni, rakastan brittiläisiä maisemia ja dekkaritkin on mieleen. Oikea unelmien ja haaveiden täyttymys.
Pam Ferris on ihan yliveto näyttelijä. Olen nähnyt varmasti kaikki sarjat joissa hän on esiintynyt. Muutenkin brittiläisissä sarjoissa, näissä kunnon sarjoissa pyörii paljolti samat hyvät näyttelijät, se kai kiehtookin.
Parempi pyy (näyttelijä) pivossa (sarjassa) kuin kymmenen oksalla :D

Istuin siis sängyllä kaksi koiraa vierelläni, pentu sylissäni ja katsoin puutarhaetsiviä. Terapiaa parhaimmillaan. Aurinko lämmitti lasin läpi-hyytävä tuuli pysyi ulkona.

Nyt menen laittamaan meille ruokaa. Sitten haemme eskarilaisen ja ajamme tällä kertaa sileää ja ihanaa tietä.

Auringonsäteitä teille muillekin-ettei tämä risukasa leimahda liekkeihin :)

p.s. Lukaisin Wikipediaa ja en ihan ole nähnyt _kaikkia_ sarjoja joissa Pam Ferris näyttelee. Ei paljon puutu. Harry Potter on myös "ei huvita katsoa" listalla.

p.p.s. Se astianpesukonekin korjattiin eilen. Kiitos sen että sattuu takuuhuollon mies olemaan meidän tuttu ja soitti miehelle että edellinen keikka oli saatu kuntoon aiemmin kuin luuli etukäteen ja voisi kotimatkallaan ohiajaessa käydä meillä. No sehän sopii.

p.p.s. Ulkona sataa lunta! Ehkä kuvittelen vain ja ei se ainakaan enää lumimäärää lisää. Aurinko sulattaa sitä nopeammin. *NIH*

Puupää

Siivotessa tuossa kuun vaihteessa syntymäpäivien alta erinäisiä papereita.
Huomasin koiran rekkarin ja siinä rokotuksen kohdalla pienen keltaisen muistilapun a la pieneläinklinikan hoitaja: "tehoste syyskuu 2011".
Minä loihen ajattelemaan että ahas, pitääkin muistaa varata aika!Kun on jo syyskuu!!!
Mielessä juolahti että "enkös just siellä käynyt ja mistä lähtien on rokotettu joka vuosi, kun ei ole kotikoiraa kummempi valio kyseessä..."
Rekkari on nyt roikkunut tuossa "muistitaululla" jonkin aikaa ja päivittäin melkein huomaan sen ja käyn mielessäni läpi tuon yllä kerrotun ajatuskuvion.

Nyt lounaan jälkeen huomasin taas tuon lapun ja keksin että onkin sopiva aika etsiä eläinlääkärin numero ja varata se aika.
Jäi vielä kaivelemaan se että mielestäni kävimme tasan vuosi sitten rokotuksilla ja hassua että jo nyt pitäisi taas mennä.
Menin oikein EVIRAn sivuille katsomaan eläinten rokotuksista ja sielläkin seisoo että normaali väli se pari vuotta.
Etsin eläinlääkärin yhteystiedot ja otin lapun käteen ja etsin kalenterin.
Yhtäkkiä kuin salama iskisi, tajusin että siinä lukee 2011 ja siis mehän elämme edelleen syyskuuta 2010.
Hohhoijaa, varsinainen puupää siis täällä. Onneksi en ehtinyt soittaa lääkärille ja tajuta tätä puhelimessa :D

Lisää samanlaisia ajatuskulkuja olisi varmasti vaikka kuinka. Miten ihminen voi mietteissään olla niin sekaisin. Aivot vain ajattelee mutta järki ei juokse mukana.

Yöllä heräsin kesken kaiken. Enkä saanut enää unta vaikka kuinka yritin.
Totesin että alkaa vaan suututtaa kun perhe kuorsaa ympärillä ja itse makaa ja tuijottaa pimeyteen.
Nousin ylös, join vettä, ja huomasin kellon olevan juuri ja juuri kolme aamuyöllä.
Hohhoijaa, eikä väsyttänyt tippaakaan.
Ikkunasta olohuoneessa tapasin ystäväni täysikuun-ihmekös sitten ettei väsytä kun ei ole univelkaa viimeaikoina tullut, niin ei niiden voimin nukuta.
Istuin vilttiin kääriytyneenä ja surffailin netissä...päiväsaikaan on jotenkin aina kovin virallinen olo ja äkkiä lukaisee tietyt jutut läpi ja hoitaa sähköpostit ja sitten taas on muita hommia ja huono omatunto kolkuttelee jos jumiutuu koneelle huvikseen. Keskellä yötä kun ei voi tehdä mitään niin aika hurahti ihan huomaamatta.

Yhtäkkiä vieras auto ajaa tietämme pitkin. Pysähtelee matkan varrella kuin etsien ja jatkaa matkaa taas. Hetken kuluttua sama auto tulee takaisin yhtä epäilyttävän näköisenä. Päättyvää kujaa kun on tietysti pakko palata takaisin. EIkä ollut taksi-sen kyllä huomasin.
Kipitin ikkunaan pimeässä katsomaan. Mietin jo mielessäni että mikä voro siellä oikein touhuaa.
Auton sisällä näkyy taskulampun valo heilumassa...ja mietin jo vaikka mitä.
Yhtäkkiä päässä välähtää. Kello on melkein viisi aamuyöllä ja muut ihmiset tilaavat sanomalehtiä ja sehän on lehdenjakaka! OOhlalaa!
Hyvä etten soittanut poliisille tai rynnännyt kadulle viattoman lehdenjakajan kimppuun.

Hän kai pysähtyi juuri meidän ikkunan alla plaraamaan seuraavan kujan lehtiä ja otsalamppuhan se sielä heilui. Ei muuten ihan tyhmä keksintö, näkee varmasti kätevästi postilaatikoista nimet pimeässä. Katuvalotkin on mutta ei ne mitään valaise, jos siltä kantilta ajattelee, että kurkistelee postilaatikoiden kylttejä aamuyön pimeinä tunteina.

Päätin pakottaa itseni nukkumaan, että järki ei mustene aivan tyystin.
Aamulla nukutti muuten ihan hirveästi.