Koiranpennun päivä

Heräsin tosi aikaisin. Kuten joka päivä.
Äiti ei meinannut millään herätä vaikka tökin sitä sängyn reunan yli kuonollani.
Se vaan käski nukkua. Häh. NUKKUA?! Kun on jo ihan valoisaa. Kuka nyt enää nukkuisi?
Kuulemma äiti, joka ei ollut nukkunut yöllä. Ihmiset on sitten kummallisia. Päätin näyttää uuden taitoni. Osaan nimittäin hypätä oikein hienovaraisesti sängylle ja käpertyä pienelle kerälle ihan taitavasti. Yöllä temppu ei onnistu kun äiti nostaa minut takaisin lattialle heti mutta aamulla se aina onnistuu.
Herätyskello piippasi ja voi hännänheilutus, se tarkoittaa että iskä herää!
Nuolin ja pussasin ja heilutin häntääni iloisena että hyvä kun tajusitte herätä. Kauhea nälkä jo onkin!
Saatiin  herkkuruokaa ja päästiin ulos.
Siten iskä lähtee jonnekin. Se pukeutuu vaatteisiin ja semmoisiin kummallisiin koliseviin kenkiin (toim.huom.lukkopolkimiin sopivat pyöräilykengät) ja lähtee kaksipyöräisellä vekottimella(toim.huom. polkupyörä) jonnekin. Kutsuu sitä työksi. Ei auttanut vaikka kuinka heilutin häntää ja tuijotin nappisilmilläni. En päässyt mukaan.

Onneksi äitikin oli herännyt ja pääsin mukaan sen aamupuuhiin. Se hyörii ympäri taloa aina aamuisin ja puhuu koko ajan jotain jollekin ja sitä pitää vahtia ettei pääse karkuun ovesta-ilman minua.
Ne pienemmät tyypit, joita kutsutaan erilaisilla nimillä mutta olen ymmärtänyt että ne on kaikki lapsia.
Nekin heräsivät. Silloin kannattaa olla rappusten juurella. Kaikki pysähtyvät minun kohdalle silittämään ja halaamaan ja suukottamaan. Jos malttaa istua kauan paikallaan saa paljon rapsutuksia.
Sitten ne katoavat vuorollaan sellaiseen pieneen koppiin, minne kovin yritän tunkea mukaan. Kuulemma koirien ei tarvitse majailla vessassa. Mitä ne ihmiset sinne sitten heti aamulla säntäävät.
Ne syö aamuruokaa keittiössä ja silloinkin kannattaa olla tarkkana, kun voi saada herkkuja.

Ruoan jälkeen alkaa kaikkein kiireisin vaihe aamussa. Kaikki alkavat pukea. Koko ajan pitää vahtia eteisessä, ettei kukaan karkaa.
Tänäänkin piti oikein tehdä töitä että ehdin joka kerta portin välistä eteisen puolelle ettei minua vain unohdeta.

Tein hyvin tärkeänä tiettäväksi että olen olemassa ja että olen kyllä mielelläni lähdössä mukaan.
Äiti vain nosti minut kerta toisensa jälkeen portin väärälle puolelle.
Pahaksi onnekseni olen kasvanut hiukan ja en tahdo enää mahtua portista läpi vaikka kuinka koitan luikerrella.
Lopulta äiti pyysi sen suurimman lapsen ottamaan minut syliin. Miksei äiti tajunnut että minä tahdoin sen mukaan? Koitti herkuilla houkutella. Tyhmänäkö se minua pitää? Kai minä nyt tiedän että jos äiti tarjoaa herkkua kengät jalassa, sen seuraava aikomus on livistää ovesta ilman minua.

No niin ne kaikki menivät ja jäin kotiin sen suurimman lapsen vahdiksi. Vanhukset ei välitä kyllä mistään. Ne vaan kuorsaa paikoillaan vaikka koitin sanoa että haloo, perhe lähtee ilman meitä!

Juuri kun olivat lähteneet huusi lapsi niiden perään että lapussa kyllä lukee niin että koulu alkaa vasta 9.20 eikä 8.30.
Se olikin kiva juttu, sillä kaikki tulivat pihalta takaisin. Sain hurjasti rapsutuksia. Kuulemma äidin hajamielisyys toimi hyvänä siedätyksenä minullekin. En kyllä oikein ymmärtänyt muttei sen niin väliä, sillä sain lisää rapsutuksia kaikilta.
Jonkin ajan kuluttua ne kuitenkin taas alkoivat laittaa kenkiä jalkaan.
Huolestuin jo todella että taasko ne lähtee ja eikö ne nyt millään ymmärrä. Lopulta kuulin kuitenkin taikasanat.
Pääsee mukaan!
Minä pääsin mukaan. Jee, mahtavaa! Upeeta! Tajusihan ne vihdoin. Se isoin lapsi lähti omalla kaksipyöräisellään.

Se pienin lapsi istui semmoisissa kärryissä ja minä pääsin sinne viereen. Niissä samoissa kärryissä olen istunut montaa kertaa ja päässyt sen kaksipyöräisen vekottimen perään.
Se on kyllä ihan jees, kunhan pääsen mukaan. Nyt näillä muilla ei ollut kaksipyöräisiä mukana. Ne kävelivät.

Hetken päästä oltiin siellä mitä ne sanovat kouluksi. Piha täynnä ihan vieraantuoksuisia pikkuihmisiä.
Kaikki haluavat silittä minua mutta menen mieluummin äidin syliin. Heilutan sieltä häntääni ja annan niiden lasten  hiukan rapsuttaa. Äiti onneksi tajuaa että se pelottaa minua hiukan ja kun painaudun sen syliin, se sanoo lapsille että nyt pentu haluaa jo levätä.

Mentiin sisällekin sinne kouluun. Alakerrassa oli tuttuja isoja ihmisiä. Sanovat sitä eskariksi. Ne lapset ei kyllä olleet samoja joita näin siellä keväällä. Nekin halusivat sillittää. Äiti onneksi sanoi että ihan vain vähän.

Lopulta päädyttiin pihalle odottamaan. Koulu ei kuulemma alkanut ihan heti. Pihalle tuli koko ajan enemmän lapsia. Katsoin parhaaksi istua hiljaa äidin jalan vieressä ja katsella sitä hulinaa.
Hetken päästä päästiin kävelemään kotiin. Tapasin kotimatkalla mukavan koiraherran. Aika vanha se oli mutta ei minua suurempi ja olisin kovin mielelläni jatkanut pidempäänkin leikkiä sen kanssa. Melkein heti tuli vastaan semmoisia suuria harmaita koiria. Ne yleensä haukkuu. Ne on hiukan pelottavia. Niille siis haukuin jo vähän kauempaa varmuuden vuoksi että en mä oikeestaan teitä ees pelkää mutta en mä nyt viitti leikkiä teidän kanssa kun tolla äidillä on vähän kiire kotiin.

Se pienin ihminen talutti välillä minua. Se ei kai vielä pääse sinne eskariin tai kouluun.
Aika kivaa, kun se leikkii eniten minun kanssa. Se on vähän kuin pentu itsekin. Sen saa narrattua sängyn allekin ihan helposti hakemaan lelua.

Kotona ehdin hetken nukkua kun äiti ja pikkuihminen rupesivat taas puuhailemaan sen oloisina että kohta ne karkaavat ulko-ovesta.
Oikeassahan minä olin. Nyt äiti pisti minut minun isoon leikkihäkkiin. Antoi suuren kanafileen järsittäväksi ja käski odottaa.
Koitin kyllä kana toisessa suupielessä inistä jotain vastaan mutta äidistä näkee kun se on tosissaan.
Ne lähtivät vastalauseistani huolimatta. Kuulemma koiranpentuja ei voi viedä hammaslääkäriin.

Onneksi pihasta kuului auton murinaa. Ne eivät varmaan ole kauan poissa.
Ihan pian auton ääni kuuluikin ja äiti palasi lapsen kanssa. Päästiin ulos ja sitten ne laittoi ruokaa.
Juuri kun ajattelin että vatsat täynnä sitä ihanan hajuista kalaa, ne käy varmaan ruokalevolle. Ne alkoi taas pukea kenkiä jalkaan.
Taas piti rynnätä eteiseen vahtimaan mutta nyt äiti sanoikin että pääsen mukaan. Voi onnea!!!

Pääsin taas sinne samaan kärryyn lapsen viereen. Mentiin näköjään sinne samalle koululle.
Haettiin ne lapset mukaan ja käveltiin kotiin. Nyt kaikki taluttivat minua vuorotellen. Koitin kävellä ihan kauniisti vaikka jossain on kyllä ihan liian ihania hajuja ja on ihan pakko rynnätä välillä heinikkoon hiukan vauhdilla. Mutta ihan vain välillä.

Kotona äiti taas teki ruokaa ja lapset söivät ja minä nukuin äidin jaloissa.

Kului aika pitkä aika ja kukaan ei mennyt minnekään. Sitten pääsin ulos sen isoimman lapsen kanssa.
Ja muutkin koirat pääsivät.
Sitten se iskä tuli kotiin ja tervehdin sitä iloisena.
Nyt ne lähti ilman minua jonnekin niillä kaksipyöräisillä.
Onneksi äiti ei mennyt minnekään. Se auttoi minua nyt kirjoittamaan tämän jutun. Käyn nukkumaan sängyn alle. Hirveän raskas päivä tämmöinen.

Paljon hännänheilutuksia ja nuuskutuksia kaikille!