Hän on ehtinyt kokea elämässä sellaista mitä ei toivoisi kenenkään kokevan.
Vajaassa kuudessa vuodessa on tapahtunut paljon.
Pienestä sairaasta lapsesta, jonka tulevaisuus oli hämärän peitossa, menneisyys iso musta aukko, on kuoriutunut reipas koululainen.
Kivinaamainen, totinen, tunteensa padonnut poikanen on nyt , innostunut, iloinen, hurmaava, nokkela. Välillä äkkipikainen mököttävä mutta useimmiten reilu ja huumorintajuinen.
Lapsi, jonka motoriikka oli alkutekijöihinsä taantunut, hiihtää posket punaisina, luistelee ja juoksee jalkapallon perässä jos sellaisen näkee.
Hyppii, roikkuu, kiipeilee, loikkii, pomppii, kierii, pyörii.
Toissa vuonna pohdimme pitääkö huolestua, voiko mennä kouluun ajallaan? Oppiiko?
Nyt ekaluokkalainen lukee ja kirjoittaa. Alusta asti kuulunut luokallaan harvoihin ja valittuihin " variksiin", varikset kun osaavat jo lukea hienosti. Matematiikkaa laskee kuin vettä vain.
Kuulemma uuden vuoden vaihduttua hän on "vanha varis" erotuksena aloittelevista hiiristä ja variksenpoikasista.
Avulias ja omatoiminen.
Esimerkki siitä, että kun annetaan uusi mahdollisuus, kannustetaan ja autetaan niin vain taivas on kattona lapsen kehitykselle. Rajoja ja rakkautta. Sääntöjä ja suukkoja. Huutoakin mutta erityisesti halauksia. Huolenpitoa.
Niinä päivinä kun kaikki mättää ja on vain tyhmä äiti, miettii olisiko pitänyt aikanaan muuttaa yksin autiolle saarelle. Onneksi ohikiitävien hetkien jälkeen muistaa miksi tämän tien on alunperin valinnut. Äitiys ja vanhemmuus ei tarvitse biologista napanuoraa. Tärkeintä on vilpitön välittäminen.
Syntymäpäivän kunniaksi välipalalle leivoin tuplasuklaabrownien.
