Kevätsiivous

Aamulla auringon kutkuttelemana päätin kuljeskell pihalla.

Omenapuut kaipaavat kipeästi leikkausta.

Piha oli yön jäljiltä jäässä. 

Nypin roskan sieltä, kuivuneen oksan tuolta.

Ihastelin pientä lumikelloa, joka urhoollisesti julistaa kevään saapuneeksi.

Se ei reppana tiedä sääukkojen uhkauksista takatalven suhteen.

Lapset saapuivat koulusta ja jatkoimme läksyjen jälkeen ulkopuuhia.

Innokkaat keikkuivat omenapuissa leikkaamassa pikkuoksia.

Lakaisin pientareelta pahimmat sorat.

Pitkäturkkisten koirien kanssa tämä talvi on ollut kammottava sotkun ja kuran aikakausi. 

Nyt tiet ovat jo kuivat mutta pöly on pinttyvää laatua.

Aamupäivän jäljiltä itseasiassa välillä kipaisin sisälle syömään ja pesin yhden kurakoiran.

Tuo nuorin kun innostui leikkimään pihalla ja maa ei enää siinä vaiheessa ollut jäässä!

Miten hupaisaa sen mielestä olikaan juosta kuivien heinä-ja risukasojen läpi ja haastaa leikkiin!

Suihkun kautta harjaukseen, niin silkkiturkki saa viihtyä sisällä iltapäivän.

Lapset innostuivat siivoamaan vielä leikkimökin.

Pesivät ja puunasivat ahkerasti.

Aurinko alkaa painua metsän taa.

Keitin talven viimeisen glögin, kaivoin kaapeista pientä suolaista purtavaa, juustoa ja ruisleipää.

Vein leikkimökkiin evästarpeet.

Tule kevät!

Tämä pentunen täytti jo 1-vuotta! Minne aika menee!?

Oli yhtä juhlahumua viime viikonloppuna. Pidimme triplajuhlat  aikuisille.

8, 9 ja 10- vuotiaat saivat jokainen oman kakun.

Kuvia, elämänmenoa

 Eräänä iltana joku viikko sitten tein iltapalaksi Pestopuusteja.

Uunista ulos tuli ihania, pinnalta rapeita, sisältä meheviä pestoisia ja juustoisia sämpyläpuusteja.

Lapset askartelivat tahoillaan pääsiäiskoristuksia.

Oma pääsiäiskukkavalintani oli valkoinen.

Kellarin kirjahyllyjä siivotessa laatikkokaupalla filmejä päätyi vihdoin tuhottavaksi.

Syksyllä viimeksi siivosin laatikoittain filmejä pois. Nämä laatikot olin unohtanut.

Totesin, että kuvat on albumissa tai ainakin matkalla albumiin.

Loput kuvat ovatkin jo digimuodossa.

Titanic neitsytmatkallaan, upposi 15.4. 1912.

Esikoinen sai tämän pienoismallin syntymäpäivälahjaksi jo pari vuotta sitten.

Se on ollut hyllyssä: "Joku toinen kerta..."

Siivotessa sekin sattui käsiin ja lapset halusivat että se nyt kootaan.

Totesin että ehkä tämä oli se paras mahdollinen päivä kokoamiseen, vaikkei itseäni huvittanutkaan.

Koko on jotakuinkin kolme hammastikkua pitkä.

Siivouspuuskassa vihdoin ostin öljyvahaa ja käsittelion olohuoneen lattian.

Puhtaalle lattialle oli ihana levittää itsekudottu puhdas matto.

Sananen öljyvahatusta parketista.

Talon ostaessamme tuon 70 luvulla tehdyn olohuoneen lattian lakkaus oli totisesti parhaat päivänsä nähnyt.

Päätimme että ennen muuttoa on paras aika lattian uusimiselle.

Moni nauroi meille, että hullut kun ette lakkaa vaan uudestaan.

Halusin kuitenkin edes hiukan ekologisen ja kauniimman vaihtoehdon.

Kasvipohjainen Osmo öljyvaha löytyi tietoja haettuani.

Tilasimme ammattimiehet hiomaan koko lattian ja vahaamaan sen koneella.

Lattiasta tuli hieno. Ihanan tuntuinen ja kaunis.

Hoito/puhdistusvahalla sen käyn läpi pari kertaa vuodessa suursiivotessa.

Tänä talvena lattiaan alkoi ilmestyä länttejä kengistä sulaneesta lumesta jne.

Tahroja jotka eivät lähteneet pois vaan imeytyivät puuhun.

Yhtäkkiä tajusin että onhan taloa asuttu kohta 5 vuotta ja en ole kertaakaan uusintakäsitellyt lattiaa.

Ostin vahan ja purkin kyljessä tai jossain oppaassa todettiin, että kovan kulutuksen lattia esim. keittiö pitää vahata jopa 1-2 kertaa vuodessa. vähemmällä kulutuksella hoitoväli 5-10 vuotta.

Olohuoneemme on aika kovalla kulutuksella ja lisäksi ulkoa astutaan suoraan sisälle ja kahden askeleen päässä on olohuoneen parketti, joten arkikulutukseen lisättäköön hiekkaa ja kiviä, vettä kengistä jne.

Olisi vissiin pitänyt aiemmin jo tarttua asiaan.

No nyt taas on hieno lattia.

Tahdon siis tällä romaanillani kertoa että öljyvahattu lattia on ihan huippu!



Ei mennyt niin kuin Strömsössä

Ei todellakaan mene niin kuin Strömsössä.
Olen vetänyt tässä taloa siivoten henkeä ja koittanut kuvitella joulutunnelmaa. Kuskannut lapsia sinne ja tänne, juossut pää kolmantena jalkana.
Ulkona sataa vuoropäivin vettä-on sumuista tai sitten aamulla sopivasti pakkasta että auto pitää skrapata ja lämmitellä auki, että pääsee ylipäätään liikkeelle ja tunnin päästä onkin taas jo sadesää ja lauhaa ja kuraista ja kosteaa.
En ole kovin vaativa. Vaikka tykkään lumesta, niin minulle kelpaa joulutunnelmaksi ihan vaan pakkanenkin.
Juuri nyt mieli kohoaa sillä yhdenkin asteen kuuralla-pääasia että maa on kuiva ja kova.
Onko se liikaa pyydetty, onko?

Joulutunnelman voi hetkittäin aistia. Aamulla 6-7- välillä. Pimeässä keittiössä vain muutama kynttilä. Riisipuurokattila hellalla. Suklaanamu salaa lapsilta. Glögiä, pipareita tai joulutorttuja jälkiruoaksi.
Lapset hiipivät tänään jo kyllä ennen kuutta alakerrassa kurkkimassa, onko tonttu käynyt.
Olihan se. Joulusukat olivat ilmestyneet keittiön kaapinoviin, niihin suklainen herkku ensimmäisen päivän kunniaksi. Pikkupojat neuvottelivat itselleen Lego-joulukalenterit tänä jouluna. Neiti valitsi joulusukan ja sinne mahdollisesti yllätyksiä tuovan tontun ja Little PetShop-kalenterin välillä. (ihan hiukan tunnustan olleeni ovela, kun kerroin miten tontun yllätykset on kyllä varmasti paljon hauskempia ja parempia kuin tuommoinen kalenteri, josta ei tule tosiaankaan joka aamu sellaista hahmoa, kuin lapsi varmasti pienessä päässään unelmoi)
Kaupasta poistuessa neidin huuli hiukan lerpotti kun tajusi kassalla että pojilla on kainalossa ne tarkkaan (jo kuukausia!) neuvotellut kalenterit ja hän ei saanut "mitään", selitin, että tonttu huolehtii joulusukasta ja yllätyksistä-että niitä emme kaupasta saa mukaamme.
Pienenä lievityksenä tänä aamuna tontun yllätys ihan sattumalta oli pieni PetShop hahmo-voi sitä iloa.
(omaa sydäntä riipii, kun sorrun muovikrääsään aina vaan uudelleen ja lapset rakastavat niitä päinvastaisesta halustani huolimatta)

Väliveli, tietäväisenä totesi, että äiti ne tontun jutut on kuitenkin tehnyt. Minä silmät kirkkaina valehtelin että miten minä nyt semmoisia tekisin, eihän tontuille jäisi töitä lainkaan?! :-O
Kun selkäni käänsin väliveli juoksi pikkuveljen kanssa katsomaan jääkaapin oveen, jossa (ehkä noin sadas ja todella paljon lyhennelty versio) joululahjalista edelleen kiikkui piparimagneetilla kiinnitettynä.
Supatti pikkiveljelle, että viedään nämä äkkiä sukkiin että tonttu löytää ne huomenna!
Voi lapsen joulumieltä :) Jotenkin liikuttavaa nuo isot pienet pojat, toisaalta niin tekisi mieli väittää ettei joulupukkia ja tonttuja ole, mutta kun kuitenkin joulussa on kummaa taikaa.

Sarjassamme murinaa. Kirosana: sähkömies ja remonttia.
Salaojatyömaa on ulkona saven alla ja koitan olla katsomatta ulos ikkunoista ettei itketä.

Remonttityö kellarissa odottaa että ehtisi purkaa lopun lattian, tasoittaa ja ostaa uutta materiaalia ja tehdä uudet pinnat. Unelmoin että jouluksi-voi olla että joudun pettymään.
Remonttikohde eteinen.
Purimme siis vanhan tuulikaapin sisemmän oven karmeineen, katon alaslasketun osan. Paneloimme katon, maalasimme seinät jne. Eteinen odotti vain uutta eristävää ulko-ovea kuusi viikkoa.
Eilen se saapui! Asentajienkin piti saapua ja lukkoseppäkin tilattiin tulevaksi 90% varmuudella-mikäli ovi saataisiin paikoilleen ja vanhan lukon voisi siirtää. Ettei uusi ovi jäisi lukotta yöksi.
Ovi tulikin. JEE! Asentajatkin lopulta saapuivat. Todetakseen ettei siis tosiaan mene kuin Strömsössä.
Sähköt kulkevat väärässä paikassa, eivät ole sähkömiehiä, eivät siis voi tehdä nyt.
Kirosana: sähkömies. En ole mitään niin hartaasti elämässäni odeotellut kuin sähkömiehiä. Miten ne voivatkin olla niin kysyttyjä ja näkymättämiä. (sadevesikaivoomme pitää asentaa poistopumppu, ja sähkömiehen tuloa on odotettu nyt kolme viikkoa)
Vinkki: Jos et tiedä mikä sinusta tulisi isona-opiskele sähkömieheksi! Töitä piisaa, jos hommasi osaat. Palkkakin on hyvä-ainakin laskuista päätellen.
Kiukku kihisi. Olemme tilanneet ovet paikoilleen asennettuina. Edustaja on käynyt meillä ja oli mielestäni asiallisen oloinen mies. Olemme erikseen kysyneet, vaatiiko asennus jotain erityis töimenpiteitä. EI VAADI.

Noh miettimään, mistä sähkömies tähän hätään, ei mistään. Kukaan ei pääse.
Mies sitten ehdotti, että kun kyse on valokatkaisijasta, ja hän sen siihen seinään on alkujaankin ruuvannut kun alta otettiin vain yksi levy remontissa pois, että hän sen voi irrottaa ja pistetään talosta kaikki muut paitsi se sähkö poikki, minkä asentajat tarvitsevat työhönsä.
Soitettiin, lukkosepälle-älä tulekaan tänään, vaan huomenna.
Soitettiin asentajien pomolle, että näin tehdään , tehdäänhän. Huomenna tulevat. Soitettiin Ikkunaedustajalle, että ei ihan mene kuin pitäisi. Hän onneksi sanoi suoraan että menee sitten mahdolliset vahingot tehtaan vastuuvakuutukseen, että hänen vika. Vain se, että myönsi sai hyvän mielen pysymään.


Tänään sitten tulivat asentajat, laittoivat oven paikoilleen, lukkosepän pitäisi saapua iltapäivällä.
Asentajat palaavat huomenna viimeistelemään karmit yms.
Ovi on hieno. Tosin se ei paljon vaatisi vanha oli niin karmea.
Tuumasin miehelleni, että mielestäni tilasimme kyllä kirkkaan lasin tähän etuoveen.
Tarkistimme paperista ja näin oli. Tietysti.
Sanoin, että jos edustaja riittävästi pahoittelee tai antaa vaikka jotain hyvitystä jatkotoimituksesta, voin jopa tyytyä tuohon lasiin (koska en totisesti halua tätä rumbaa uudelleen), vaikken sitä halunnutkaan mutta periaatteessa nyt ärsyttää sen verta reippaasti, että reklaamaation saa mies ainakin tehdä. Onneksi tänään on etäpäivä hänellä.
Soitti samantien edustajalle, joka tietysti heti pahoitteli, että kyllä tilaus on oikein. Hänen tai tehtaan moka.
Mies tarkisti vielä että eihän nyt sitten takaovi tule sillä kirkkaalla lasilla, mikä tässä piti olla. Sen pitäisi olla kunnossa. Edustaja ilmoitti, että lasi voidaan sisäkautta nopeasti vaihtaa, ja homma hoituu. ONNEKSI.

Ainoat plus pisteet ropisevat nyt sille edustajalle, siitä, että osaa asiakaspalvelun sentään.
Asennusfirma on alihankintana eikä saa minulta suurta kiitosta. Meillä on pari kertaa ollut loistava remonttimies, joka siivoaa jälkensä. Se on oikeasti aika iso asia. Jos jättää jokaisen roskan ja sahanpurun ja puunkappaleen niille sijoilleen tai vie ne suurinpiirtein mennessään.

Mikä tässä on niin vaikeaa? Me vain halusimme oven.

Seuraavaksi pitäisi laatoittaa eteisen lattia kuntoon jahka tuo ovi on ok.


Onni on kuitenkin matka, joka on keväällä (varasin sen juuri) ja se on pitkäaikainen unelmani moninkertaisena. Sitä odottaessa ehkä pysyy järjissään kaiken keskellä.
Matkasta enemmän lähempänä H-hetkeä, sen paljastan että matkalle menen minä ja äitikulta, jota ei paljon tarvinnut puhua ympäri.

Tökkii, tökkii, tökkii...wörkkii

Viemäri oli sökö alkaen talon kivijalasta ulospäin, sen jo tiesimme.
Viime viikonloppuna piti "asiantuntijoiden" mukaan vain piikata kellarissa yhden huoneen lattiaa auki varoen sen verran, että saa sen viemärin toisen pään näkyviin että siihen voidaan vaihtaa putki ja sitten saadaa juoksutettua uutta putkea ulos talosta eteenpäin.

Mies sitten urakoi ja piikkasi lauantai aamupäivän. Pöly lensi. Onneksi kerrasta oppineena (ihan ensimmäisenä vuonna täällä asuessa purettiin toimimaton avotakka ja muurautettiin uusi parempi tilalle ja se pöly-voi että sitä piisasi suojauksista huolimatta) koko kyseinen huone oli tyhjätty. Se tarkoitti yksien kangaspuiden osien siirtoa, yksien koottujen kangaspuiden siirtoa ja säkkikaupalla matonkuteita, kankaita ja laatikoittain kaikkea vastaavaa roinaa.
Mies piikkasi hiki päässä. Sai aikaan pienen kolon tymäkkään betoniin. Kaikki joitla oli kysytty, olivat vannoneet että putki on helppo ottaa esiin-aina ne on. Varmaan on hiekassa se putki siellä betonin alla.

Tai sitten ei ole. Rumia ärräpäitä kun piikki solahti läpi sementtiputkesta. Mies näytti surkealta ja vihaiselta ja oli poissa tolaltaan koko viikonlopun. Ainoa lohtu oli se, että piikki oli niin lyhyt ettei yltänyt ison putken alareunaan asti, eli putkirikko ei estänyt käyttämästä vessaa/vettä.

Vietin lauantai iltapäivän lasten kanssa luistelemassa, siskonkin lapset olivat mukana.
Otin heidät meille yökylään-tai vain kaksi vanhinta. Lapset katsoivat saunan jälkeen Talenttia televisiosta ja söivät sipsejä ja popcorneja innoissaan. Minä surffasin netissä ja hain tietoa putkiremonteista ja mies koitti saunoa itseään järjelliseksi.

Sunnuntai meni kauhunsekaisissa mietteissä-kuinka paljon budjettia pitää löytyä? Kuinka paljon taloa pitää purkaa.
Ei kyllä naurattanut yhtään. Oli olo kuin sadussa jossa pelätään että taivas putoaa.

Maanantaiaamuna mies oli jo niin synkeä, että olen hänen kerran nähnyt sellaisena ja silloin hänellä oli MURHE. Kyyneliä niellen käskin hänen soittaa yhteen korjausfirmaan. Lupasivat että nopearyhmä ottaa meihin yhteyttä.
Tuli jotain kunnan pomoja katsomaan tilannetta. Kävivät porukalla läpi viemäriasioita.

Sain viestin eskarista: Siellä on tulirokkoa liikkeellä. Aivan sekaisin muutenkin. Melkein pyrskähdin itkuun. Riensin ulos kellarista ja soittamaan sairaalaan, saadakseni lääkärin luurin toiseen päähän, että voin konsultoida pitääkö huolestua ja hakea eskarilainen kotiin? Ei mitään hajua siinä mielentilassa, millainen on tulirokko. Vain kauhukuvia ja mietteitä että mitä jos tähän hätään päädytään osastolle tai karanteeniin tai mitä vielä? Noh sivistystä teillekin. Tulirokon aiheuttaa samankaltainen bakteeri kuin angiinan ja sen siis voi hoitaa lääkkein ja meidänkään eskarilaisen ei tarvitse pelätä sitä. Taudin ei pitäisi aiheuttaa normaalia kummempaa oirekuvaa hänellekään kunhan vain lääkekuuriin heti turvaudutaan jos oireita on. (kuumetta, kurkkukipua, kananlihamaista ihottumaa kyljissä tms.) *syvä huokaus*

Koko päivänä putkifirmasta ei kuulunut mitään. Käskin miehen hätistellä illalla uudelleen. EI vastausta.
Tänä aamuna uusi yritys, eivät vastanneet. Sain onneksi kaivurimiehiltä vinkin yhdestä firmasta täällä päin ja käskin miehen soittaa sinne. Sielläpä vastattiin heti ja luvattiin tulla iltapäivän aikana paikalle katsomaan.
Saapuivatkin paikalle. Kohteliaita, mukavia, ripeitä ja asiantuntevia. MEIDÄN VIEMÄRI KORJATTIIN HETI!
Ihan mahtavaa. Eikä ilmeisesti maksanutkaan niin paljon kuin toisenlaisen systeemin kanssa olisi maksanut.
Tämän iltapäivän ja illan oli kyllä käyttökielto, että liitokset kuivuvat.
Sen vuoksi hankkiuduimme ravintolaan päivälliselle iltapala-aikaan. Kävimme siskon luona pesemässä lapset.
Kun liikunnan yms. touhujen jälkeen ei olisi ollut kiva mennä likaisena nukkumaan.

Kaivurimiehetkin saivat aamun aikana sadevesipumpun paikoilleen ja se toimii!
Lisäksi saivat kaivettua etupihan auki ja suljettuakin sen illaksi!

Kyllä tästä vielä hengissä selvitään.

Miestäkin jo naurattaa ja osaa vitsailla. Kävi vessassa-nyt kun vihdoin saa. Tuumasi pois tultuaan: "Kyllä se vesi ainakin johonkin meni"  Pienet on ihmisen ilot.

Onni on mahtava viemärinkorjausfirma.

Syysherkkuja ja hulabaloota

Tein viime viikolla sadonkorjuusoppaa.

Porkkanaa

Kukkakaalia

Purjoa

Kaalia

Sipulia

Paprika

Tomaattia (muutama kasvihuoneesta tuotu tahtoi väkisin sisällä rypistyä)

Suolaa (Herbamare), Pippuria, hiukan voita, Aurajuusto.

Koko keitto sauvasekoittimella samettiseksi.
Oli muuten hyvää.

Syötiin ensin karjalanpiirakoiden ja munavoin kyydittämänä.
Seuraavana päivänä tuoreen leivän kera.
Viikonloppuna omat ja siskonlapset olivat äitimme kanssa ja heihin upposi kattilallinen.

Silti vielä annos oli jäänyt jääkaappiin notkumaan.

Eilen aamulla keitin ohrapuuroa.

Iltapäivällä heitin puuron joukkoon lopun sosekeiton, kananmunia ja hiukan täysjyvävehnäjauhoja. Pippuria ja suolaa.
Paistoin juureslettuja.
Ne olivat suussasulavia sellaisenaan.

Lapset ihastuivat viikonloppuna tekemääni levitteeseen ja laittoivat sitä myös lettujen päälle.

Levitteessä oli puolet  pehmeää voita ja puolet maitorahkaa.
Ohjeessa taisi olla 50g molempia mutta minä pistin 250 g rahkapurkin ja saman verran voita.
Lisäksi valkosipulia yksi kynsi tai maun mukaan. Tuli hieman tujumpaa ensin kuin ajattelin, sillä kotimainen valkosipuli oli niin tirisevän aromikas että aliarvioin yhden ison kynnen kyvyn maustaa.
Kun se muhi jääkaapissa, maku tasaantui oikein hyväksi.

Olen tehnyt herkullista levitettä myös pelkästä voista ja valkosipulista mutta tämä rahkalla ryyditetty on mukavaa koostumukseltaan ja helppoa levittää ilman että pitää muistaa ottaa hetkeksi lämpimään ennen tarjoilua.

Joukkoon sopisi jokin silputtu tuore yrttikin mutta niitä ei siihen hätään ehtinyt hakea.
Levitettä syötiin tuoreen leivän kanssa moneen kertaan.

Eilen illalla tein perheen lempparia, kalatahnaa.

Savulohta

Majoneesia

Kermaviili/ranskankerma

Maustekurkkua silputtuna

Tilliä

Ruohosipulia

Sitruunapippuria

Mössö sekoitetaan ja se sopii uuniperunan täytteeksi, tuoreelle leivälle, suolakeksien päälle coctailpalaksi.
Se ei jää vanhenemaan kaappiin!

Lapset halusivat kalatahnankin kaveriksi leivälle ensin valkosipulitahnaa ja se muuten antoi kivan säväyksen.
Kirsikkatomaateilla lisätynä-täydellistä.

Lisään vielä yhden herkun, jonka tein ihan ex tempore ohrapuuron jämistä.
Puuron joukkoon kananmunia, täysjyvävehnäjauhoja, juustoraastetta, suolaa, öljyä, kaurahiutaleita, Fibrex-kuitua. Löysä taikina kasoiksi pellille, päälle hiukan sormisuolaa, unikonsiemeniä ja oliiviöljyä.
200 asteessa paistui herkullisiksi rieskoiksi.

Viikonloppuna pääsin yllättäin saamani lipun kanssa Turun kirjamessuille.
Ilokseni Anna-Leena Härkönen oli haastateltavana juuri sopivasti uuden kirjansa tiimoilta ja vastoin kaikkia normitapojani. Ostin hänen kirjansa Onnen tunti siltä istumalta ja hain vielä signeerauksenkin kaupanpäälle.
Yleensä romaanit haen kirjastosta tai sitten sieltä ALEPOISTO-korista. Tämän kirjan kuitenkin olin etukäteen jo päättänyt lukea, ja uskon ystäväpiirissä olevan useampia jotka mielellään sen lainaavat, niin kirja saa käyttöä koko rahan edestä.

Anna-Leena Härkönen on aina minusta ollut mielenkiintoinen. Olen lukenut monia hänen kirjojaan ja tekstejään. Pidän hänen tavastaan toisaalta ravistella ihmisiä, toisaalta olla rehellinen mutta kuitenkin nauraa ja löytää huumoria monesta asiasta.
Odotan mielenkiinnolla tämän lukemista.
Yleensä kun sijaisvanhemmuudesta tai kaltoinkohdelluista lapsista on vain ulkomaista kirjallisuutta.
Poikkeuksena tosin Kirsikka Arkimiehen Terveisiä sijaisperheestä. Jonka lukemista kyllä myös suosittelen aiheesta kiinnostuneille.

Lauantaina harrastin terapiaa-tein helmitöitä. Niistä myöhemmin kera kuvien.

Eteinen on purettu kokonaan-sitäkin ehkä kuvia myöhemmin.

Kaivuriäijät kävivät vihdoin. He tulevat kahden viikon päästä töihin.

Rukkia pitäisi alkaa kunnostaa-kurssi alkaa ensi viikolla! Löysin jo kirjastosta vanhan mutta asiapitoisen kirjan kehräämisestä. Tosin siinäkään ei kerrottu sitä, mitä tarvitsen mutta ehkä kuulen sen sitten kurssilla.

Talo on kuin pyörremyrskyn jäljiltä, kun eteisen alasrepiminen johti siihen, että kaikki siellä olevat ulkovaatteet piti nostaa olohuoneen suurelle ruokapöydälle ja sohvalle pinoon. Kengät olohuoneen lattialle.
Ompelutyöt on kesken, kun sopivaa rakoa ei ole ollut niiden tekemiseen. Ei huvita aloittaa kun tietää että maksimissaan kymmenen minuuttia ehtii tehdä.
Lasten puolipitoisia vaatteita on siellä ja täällä, kun ne eivät ole likaisia mutta ovat kastuneet ja pitää antaa kuivua jotta voi käyttää toisen kerran.

Osaan ummistaa silmäni. Harmittaa kun en yllä asentaa kattopaneelia eteiseen ja olen pakotettu odottamaan miestä siihen hommaan ja hänellä on iltamenoa ja töitä. *höh*
No pelkästään avara tila antaa jo lupaksen ihanasta eteisestä.


Sadetta piisaa päivittäin. Ei tarttis, jos minulta kysytään.
Toisaalta se on tekosyys olla tekemättä mitään pihalla.
Sadesää olisi mitä parhain istutussää, mutta jos pitää tunnin -parin välein käydä ihmistenilmoilla, ajaa autolla ja juosta siellä tai täällä, ei todella huvita pukeutua säänpitäviin vaatteisiin, ryvettyä pihalla savessa ja sitten säntäillä asioilla. Olen siis sisällä ja mietin vain mitä olisi voinut tehdä.

Viuh viuh, pitää taas mennä!

Viuh viuh

Päivät ja viikot suihkivat hurjaa vauhtia.
Hammaslääkäriä, koululääkäriä, vanhempainiltoja, ja kasvukeskusteluja. Normaalit arkirutiinit siihen päälle, niin ei tarvitse hetkeäkään miettiä, mitä tekisi.

Ihanalta herkulta tuntuu se, että lokakuussa ei ole vielä montaakaan merkintää-kalenteri näyttää valheellisen seesteiseltä.

Nautin siitä ajatustasolla hetken.

Taikasanoja en ole kuullut. Alkaa jo hiukan suorastaan ärsyttää. Kaivuutyön alkaminen on nyt kuluttanut energiaa mielessä koko kevään ja kesän-seuraavaksi alkaa stressata että tuleeko talvi ennen kaivuria.
Eteisen kattopaneelit on kuitenkin jo ostettu. Ysi askel edetty.

Purin stressiä ja shoppailin, kävin Kauppatorilla hakemassa ihanaa purjoa, sipuleita, porkkanaa, perunaa.
Urakalla kuorin ja pilkoin ja pakastin osan. Keitin sadonkorjuusosekeiton-höystin Aurajuustolla.
Leivoin pikaisen omppupiirakan ja sipuleita pilkkoessa vesi herahti kielelle ja melkein maistoin sipuli-vuohenjuustopiirakan suussani. Eskarilaista hakiessa koukkasin lähikaupan kautta ja hain puuttuvan juuston ja lehtitaikinan ja taion piirakan. Se oli herkullisempaa kuin olin muistanutkaan kuvitella.

Äkkiä uusiksi.

Tänään vietin taas ihanan aamukahvihetken kolmen ystävän kanssa. Vertaistuki on aina yhtä kallisarvoista. Tällä jaksaa taas.

Sataa sataa ropisee, pili pili pom. Kaatosade ei kyllä kuulosta enää pilipomilta, vaan lähinnä kohisee.

King's Singers

Pääsimme miehen kanssa kaksin nauttimaan perjantaina King's Singersien konsertista.
Helsingin uudessa Musiikkitalossa. Pitihän minun vanhojen aikojen velvoittamana päästä sinne tuoreeltaan käymään.

Akustiikkaa ei suotta ole kehuttu. Erityisen hienosti se näytti täydellisen kykynsä toistaa kaikki äänet tällaisessa pienen kokoonpanon konsertissa. Kuusi miestä kun laulaa niin hiljaa ja musiikki soi täydellisen harmonisesti yhteen, että hiljaisuudessa voi kuulla yleisön hengityksen. Nuppineulan pudottaminen kuulostaisi räjähdykseltä ja voi se poloinen joka et osaa käyttäytä konsertissa-tietämättömyytesi, moukkamaisuutesi kuuluu kaikkialle. *voihan rapiseva karkkipaperi* Teki mieli sen tuntemattoman ihmisen puolesta vajota maan alle.

Yhtye ei pettänyt. Rakastan A Cappellaa muutenkin ja King's Singers vaihtuvin kokoonpanoin on vuosien aikana tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Eikä vain minuun, sali oli loppuunmyyty. Musiikkia kun löytyy aina gregoriaanisesta kirkkolaulusta ihaniin iskelmähitteihin ja kaikkea siltä väliltä.
Ainoa harmitus oli siis se, että olimme liian myöhään liikkeellä-kun en tajunnut että konsertti myydään loppuun. Näin mainoksen jo kesällä mutta järjestelyt että ylipäätään pääsemme lähtemään vievät aikaa ja koko homma lykkääntyi ja saimme ihan viimeisten joukossa liput. Tyytyminen oli siis istumiseen selän takana.
En muutenkaan välitä modernista uudesta  tyylistä että yleisö saa istua myös esiintyjien selän takana. Olen lavalla viettänyt riittävästi vuosia elämässäni. Yleisönä haluan olla yleisön joukossa ja nauttia siitä että olen yleisö. Lisäksi nyt menetti kaikki ihanat virnistykset ja ilmeikkään esityksen. Eihän se kuuloa haittaa mutta valehtelematta jätti pienen miinuksen. Onneksi on tullut katseltua yhtyettä, että pystyi edes kuvittelemaan ruumiinkielestä osan ilmeistä.

Ennen konserttia söimme Kluuvikadun Fransmannissa ja se oli hyvä valinta. En muista pitkiin aikoihin että olisimme syöneet jossain ravintolassa ja molemmilla olisi ollut täydellinen annos.
(Esimerkiksi kerran keväällä söin sinänsä herkullista kalaa, joka kuitenkin tarjoiltiin kokonaisena. Siis ruotoineen, päineen. Aika inhaa syljeskellä huomaamattomasti ruotoja suupielestään-osa nautinnosta katosi väkisin. Ei siis mielestäni nirsoilua, sanoa ettei sellainen ateria ole täydellinen.)
Lisäksi vielä taivaalliset jälkiruoat. Loistavat viinisuositukset. Kyllä kelpasi nauttia konsertista.

Yön saimme viettää hotellissa ja lauantaina junailimme takaisin kotiin.

Iltapäivän ja tämän päivän sitten huhkimme pihassa. Valtavia pusikoita ja puun taimia nurin ja silpuksi rajalta.

Alkuviikosta kun en kipeän naamani kanssa voinut tehdä kovin raskaita hommia, aloitimme pikkupoikien kanssa urakan legomeren valtaamiseksi. Homma jäi kesken ja loppuviikosta ei ollut aikaa. Tänään saimme senkin homman päätökseen.

On tehokas olo.

Toivon huomenna löytäväni sopivaa paneelia ja maalia eteiseen. Kuulevani taianomaisen "Kaivuri saapuu huomenna." Lauseen.

Syyskuun viimeinen viikko alkakoon Mestarikappaleen tahtiin

I Hate Monday's

Tuumasi Kissa Karvinen aikanaan. Muistan lukeneeni divarista löytämiäni sarjiksia lapsena.

Tänään yhdyn Karvisen mielipiteeseen täysin.

Eskarissa oli tänään valokuvaus ja vein siis lapsen sinne normaalia aikaisemmin 

ja sopivasti väliveli tuli kyydissä kun koulu alkoi hälläkin aikaisin. 

Olimme siis pikkuneidin kanssa kotona siihen aikaan kun yleensä vasta tehdään lähtöä.

Irrotin eteisen välioven sarnoiltaan ja eteisessä olevan komeron oven samoin.

Pikkuneidilläkin oli tänään maanantai. Mikään ei onnistunut ja kaikki oli vaikeaa ja kaikesta piti itkeä.

Totesin, että siihen auttaa parhaiten päiväuni ja niin hän päätyi aamupäivän päikkäreille. 

Viime vuonnahan useana päivänä viikossa pikkuväki veteli täällä hirsiä pari tuntia eskarin aikana 

ja niin jaksoivat paremmin elellä iltapäivän sovussa. 

Nyt niiden puute näkyi selvästi.

Kun talo oli hiljainen ja ulkona satoi, ajattelin tosissani aloittaa eteisen tuulikaapin remontin.

Huono idea.

Irrotettuani kolme pitkää naulaa ja levyn palan, huitaisin itseäni sorkkaraudalla poskipäähän.

Verta, ja jomotusta.

Onneksi on EA-taidot kunnossa. 

Sain vuodon loppumaan alkuunsa, kylmää silmän alle ja laastarin kuontaloon. 

Sitten se menikin näppärästi päikkäriaika nojatuolissa istuskellen, kylmäkalle poskella ja niska jumissa. Homeopaattisesti sain sen jomotuksen lakkaamaan.

Hulluinta on se, että etukäteen murehdin vain sitä että keikkuessani jakkaralla, vaarana on pudota/jakkara lipsahtaa ja se on turmiollista pienessä tuulikaapissa, jossa putoaa naulakkoon.

En tajunnut olevani itselleni vaaraksi ihan peru työkalujen kanssa.

Noh, en olekaan koskaan tykännyt sorkkaraudasta. 

Vasara ja ruuvari on minun kavereita. 

Puutarhassa oksasaha ja sekatöörit ei ole koskaan pettäneet. 

Pitäydyn lestissäni.

Lohduttaa hiukan se, että rakas illalla sai huhkia ihan tosissaan että sai irti sen mihin minä en pystynyt. 

Päivän kevennys:

Väliveli ilmoitti että huomenna hän aikoo lunastaa koulupäivän.

Minä kysyin että MITÄ sinä tarkoitat?

"No lunastan koulusta!"

Sitten minulla välähti, LINTSAAT!? No miksi ihmeessä?

Et lintsaa, ihan höpöjä puhut. 

Mistä lie asia pälkähtänyt päähän. Unohtui saman tien kun alkoivat jutella jostain muusta vohveleita, hillolla ja kermavaahdolla mussuttaessaan.

On myös aika vaarallista kun ekaluokkalainen on niin etevä kirjoittamaan. 

Lahjatoivelistat joulupukille on kirjoitettu jo tänään. 

Vain lohikäärme sanasta puuttui R ja sekin löysi sinne kun kysyin 

että keksitkö mikä tuosta sanasta pitää korjata?

Kysyin, että miksi jo nyt, niin kuulemma siksi, että jos Lego lehtinen katoaa, 

niin nyt on toiveet kirjattuna talteen. 

Käänsin asian niin, että entiset Legot sitten pitää kasata ja ne joilla ei aio leikkiä, pitää myydä vaikka kirpparilla. Uusia ei mahdu rajattomasti. Silmät kolikon kuvia säihkyen lähtivät järjestämään Legojaan.

Hassut.
Annoin monen monta purkkia ja järjestävät ne nyt _ehkä_ tyyliin: 

poliisiauton paloja, paloauton paloja, merirosvoja, ralliautoja, laivan osia.... 

niin että niistä helpommin voisi koota ohjeiden mukaiset rakennelmat uudelleen. 

Pääosin kun toteuttavat itseään hyvin luovasti ja sitten harmittaa kun tahtoisinkin kasata jonkun vanhan ohjeen mukaan ja palat ovat hujan hajan ripoteltuna erinäisiin kohteisiin.

Tiedän että olen huomenna osa projektia-tänään vetosin kipeään silmäkulmaan ja näytin kovin surkealta.

Ai niin, äidinkielessä oli ollut kirjain S.

Kuvaruutun saa itse keksiä ja kirjoittaa aina kyseisellä kirjaimella alkavia sanoja.

Väliveli oli sitten kovin täkäläisellä murteella kirjoittanut komeasti.

SIÄNI.

Että piti äidin nieleskellä ettei vallan loukkaavasti hirnuisi. 

Pidättäydyin toteamaan että olet aika liikuttava.

Meillä kun ei puhuta täkäläisellä murteella.

Kirjakielellä sana on SIENI. 

Eikä me kyllä sanota siäni-mutta kai murre tarttu vaikkei se kotimurre olekaan.

Pieni sieni vai piäni siäni. 

Miten teilläpäin vääntyy?

Murteet sinänsä ovat ihania.

En niitä vastaan ole ja todellakaan ei puhuta mitään kirjakieltä. 

Jos nyt tuosta vaikka sen käsityksen vahingossa saisi?

Turun seudun murteessa tökkii kuitenkin pahasti juurikin tapa vääntä e ä:ksi.

Samoin kaatusin, juoksisin tyyppiset aivan mielipuoliset sanat.

"Äiti mä juoksisin ja sit kaatusin välitunnilla!" *auts* sanoo kielikorva.

No se siitä, hyvää yötä.

Perjantain parhaat

Vietin eilen varsin hektisen päivän mutta aloitin sen ihanasti kahden ystävän (yksi joutui perumaan lasten sairastuttua) tapaamisella kahvitellen.
Saimme vertaistukea toisiltamme ja hyvää mieltä. Päätimme uusia säännöllisesti nämä aamupäivätreffit. Voimauttavaa suorastaan. Toisaalta on hurjan mukava nähdä koko perheiden voimin mutta neljän suuren perheen treffaamisen järjestely on aina melkoisen pitkä prosessi.
Jos saadaan yhteinen aika sopimaan, siirtyy se pari kertaa vähintään sairastelujen vuoksi.
Totesimme että edes näin saamme tavata toisiamme hiukan tiiviimmin.

Kivaa oli!

Tänään aamulla pienemmät kyselivät esikoiselta aamupalalla, että mikä päivä tänään on?
Perjantaihan se. Kuulemma heidän kaikkien mielestä perjantai on tosi kiva päivä.
Syinä mm. se että huomenna ei ole koulua/eskaria ja huomenna on karkkipäivä.
Tuumasin siihen, että niin se taitaa valtaosan ihmisiä mielestä olla viikon paras päivä. Lupaus viikonlopusta edessä ja ikäänkuin myönnetty rentoilufiilis.
Lauantaille herkästi kertyy ohjelmaa-vaikka usein mukavaa, silti ohjelmaa. Sunnuntaina jo hiukan alitajunta muistuttaa arjen tulosta.

Siskon lapset ovat tulossa huomiseksi meille. Kävin poikien sulkapallon aikana pikkulikan kanssa ruokakaupassa. Iskin Rosamunda perunat keittiön pöydälle kassista ja pikkuveli kysyi että mihin niitä käytetään?
Vastasin että kutsuin siskoni miehensä kanssa jäämään illalla syömään uuniperunoita, kun tulevat kisapäivän jälkeen lapsia hakemaan ja nälkä varmasti kurnii.

Hetkeksi väliveli jäi miettimään, että onko uuniperunat niitä, mihin laitetaan hyvä kastiketta?
Juu.
No onko ne semmoisessa posliinissa?
ETTÄ MITÄ??? No siinä semmoisessa metallisessa kiiltävässä jutussa?
Ahaa FOLIOSSA? *virn*

Pikkuveljen verikoetuloksetkin lääkäri soitti tänään. (Yllättävän nopeasti) Kaikki parhain päin ja suorastaan loistavasti. Taas voi huokaista ja kuvitella unohtavansa koko peikon.
Seuraavan kerran meitä kaivataan osastolla vuoden päästä. Vasta. Nytkin nämä tauot ovat jo pari kertaa olleet ruhtinaallisen pitkät puoli vuotta. Parasta toivoen elämä jatkuu.

Huomenna , ööh seitsemän lapsen voimin (ikäjakauma hiukan vajaa 3v, reilu 5v, 6v, kaksi 7v, 10v. ja 11v.) on melkoisen puuhakas päivä. Säteilköön aurinko yhtä upeasti kuin tänään!
Onneksi nuha helpottaa ja tänään ei ollut yhtään lämpöä, vaan melkein ihminen olo.

Mukavaa viikonloppua itsekullekin!

Syysmyrsky

Ahdistusta ja murinaa.
Palanut TYKS ja sen jälkiseurauksena koko sairaalanmäki ja lähitienoot yli kilometrin säteellä oli ilmeisesti syysmyrskystä ihan sekaisin. Siellä on yleensäki täyttä mutta nyt, ei mitään koloa autolle paitsi yksi ja sekin tunniksi.  Siinä ajassa ei käydä labrassa ja osastolla tutkimuksissa. Jälkimmäiseen ehdittiin ja sielläkin meni 10 min yli ja pelko persiissä juostiin sateessa toivoen ettei lappuliisa ole liikkeellä.
Mietin millaisia kyynelehtiviä selityksiä *no kun lääkärissä venyi eikä vastaanotolta nyt kesken ja ihan kaikkeni tein...* selityksiä ois pitänyt esittää.
Onneksi IHANA hoitaja osastolla tiesi että sairaalan oma labra on vielä pahemmin sekaisin ja yli tunnin jonoon joutuisi menemään ja antoi meille lähetteet ja tiedot näytteistä ja käski menemään omaan lähilabraan.
Eikä hän edes tiennyt että yhtälö autopaikka kaukana sairaalasta (kun mukana roudattava lätäköitä väistellen 5 ja 6 vuotiaat) vain tunniksi ja labrassa pelkkä jonotus yli tunnin olisi ollutkin mahdoton tehtävä.
Omassa labrassa marssimme sisään ja pääsimme heti näytteille. Luksusta ja ihana päätös päivälle.

Vaikka mennäänkin vain kontrollinäytteille ja periaatteessa tietää että ihan rutiini juttua, silti kai jokin alitajuinen pelko nostaa aina silloin päätään ja pelkkä parkkipaikattomuus on se viimeinen niitti. Lapsen vuoksi sitä koittaa olla reipas ja fiksu mutta oma pää on niin sekaisin että kaikki asiat tuntuu ihan ylivoimaisilta.
Edellisen kerran olimme kontrollissa keväällä. Tapasin siellä ystävän, joka oli juuri saanut kuulla, että heillä ei ole enää toivoa ja vain kuukausi siitä hänen esikoisensa menehtyi taistelussaan sairauttaan vastaan. Vaikka kyseessä oli aivan erilainen syöpä, ei se muuta sitä tosiasiaa miksikään, että koskaan ei voi tietää. Voi vain toivoa parasta. Toisaalta sikamaisesti ajattelee salaa, että onneksi meillä on eri sairaus, onneksi ollaan oltu "kuivilla" jo pari vuotta. Tässä taudissa on parempi hoitovaste ja ennuste.
Toisaalta tietää, että se on se kerta kun onkin ei toivottuja tuloksia ja koko maailma romahtaa. Ennen elämässä kykeni siihen turruttavaan ajatukseen "ettei meille varmasti käy kuinkaan" Nykyään tietää liiankin konkreettisesti, että kohtalo ei kysy keneltäkään sopivaa hetkeä.

Mukaan lukien että minut meinaa tainnuttaa joku syysflunssa.
Eilen nukuin illalla kuumeen pois. Yön koiranunta nenä tukossa.
Aamulla troppasin itseni kuntoon ja sairaalassa suurinpiirtein peseydyin kokonaan käsidesissä.
Vaikka vain polille mennäänkin eikä siis varsinaisesti olla kosketuksissa lasten syöpäosastoon, jonne ei missään taudissa uskaltaisikaan mennä. Silti hengitin koko ajan varoen ja toivoin ettei aivastuta tai mitään poikkevaa. Nenänkin niistin ulkona mennessä-käsidesiä ja joka ovenpielessä käsidesiä ja taas ulkona nenänniisto pois päästyä. Onneksi tropit auttoivat eikä nenä ole mikään niagara. Tunnen vain itse miten olo on huojuva. Sitten ajaa hurautettiin tosiaan sinne omaan labraan ja koska sekä itse tutkittava pikkuveli että seuraneiti olivat niin reippaita, kurvasimme kotiin pizzerian kautta.
Syöminen sai taas oman olon romahtamaan. Tuntuu että ei jaksaisi seistä.

Toki mies menee tänään töistä suoraan toiselle puolelle Suomea ja on siellä huomisen töiden merkeissä.
Joo tiedän jonkun miehet matkustaa työkseen MUTTA kun minä en ole valinnut sitä matkustavaa miestä.
Niin otan oikeuden valittaa. Miksi minun pitää sairastua aina silloin kun mies on poissa?
Onnekseni en myöskään ikinä näytä sairaalta.

Huolestun, sillä muistini pätkii. Tai oikeastaan vaan ihan koko elämä.
Väliveli huusi vessasta maanantai-iltana että "huomenna on uintia". Minä vilkaisen seinäkalenteria ja tuumaan ettei siinä mitään uintia näy. Odotin että selvitämme asian kunhan poika tulee vessasta. No eikös siinä välissä sitten ehtinyt sattua ja tapahtua vaikka ja mitä.
Olin koko iltapäivän keittänyt luumuhilloa ja omenahilloa ja siivonnut keittiötä ja hakenut väliveljen kaverin luota, suuttunut miehelle ja ollut pahantuulinen ja hyvin hyvin väsynyt. Silloin en vielä tajunnut että karhea kurkku ja kurja olo olikin taudin ennen.
En muistanut kysyä eikä muistanut lapsi sanoa mitään. Koko homma unohtui sen siliän tien.

Eilinen aamu oli vielä kovin lentävä ja itselläni oli hammaslääkäri heti kun olin saanut lapset kerhoon/eskariin/kouluun. Sitten illalla tuli miehelle kertoiltua miten eilinen aamu oli aikamoinen hulabaloo:

Eskarilaisella piti olla kotitehtävä muttei ollutkaan ja kun asiaa sitten eskarissa selvitettiin, kävi ilmi että opettaja oli unohtanut antaa sen tehtävän. Noh asia selvisi lopulta. Eikä ollut meidän kummamkaan syy, vaan opettajan.
Siinä sitten lupasin odottaa väliveljen kanssa kun hammaslääkärini on koulurakennuksessa myös ja tunnin alkuun oli vartti. Kuinka hänelle sitten sillä hetkellä juolahti mieleen että hän kyllä teki läksyt mutta se kirja jäi kotiin.
Kipitettiin katsomaan luokan lukujärjestyksestä ja tietysti sitä ainetta oli myös eilen ja tuumasin, että tämän kerran autan, koska en itsekään kiireessä aamulla enää erikseen toitottanut asiasta-kuten yleensä. Äkkiä autolla siis kotiin hakemaan kirja ja tyytyväinen ekaluokkalainen kouluun. Vannotin että hänen pitää AINA tehdä läksyt heti koulun jälkeen ja AINA heti pakata kirjat takaisin reppuun ettei näin käy toiste.

Siinä kun illalla miehelle tätä kerron, niin ekaluokkalainen itkukurkussa toteaa, " Niin ja meillä oli tänään sitä uintia!" Jolloin minä, että no voi halvattu.
Asiaa sitten selvitettiin, niin olisi siellä reissuvihossa ollut maanantaina opettajan viesti, muttei lapsi muistanut sitä näyttää ja itse väsyksissä ja kiireessä en sitä muistanut kysyä. Ja kun se juttu jäi kesken ja unohtui. Onneksi kävi ilmi, että hän oli saanut lainakamppeet uimahallilta ja siten pässyt uimaan. *huoh*
Nolona viesti reissariin, että nyt töpeksi niin lapsi kuin äitikin.
Hiukan kyllä jupisin miehellekin, että kuinka monta kertaa elämässään on kysynyt lapsilta läksyt? Reissuvihon?Liikuntakamppeet? Että missä lukee niiden olevan vain äidin murheita?
Toki ne ovat ensikädessä lapsen murheita, ja olen opettanut alusta asti vastuunkantoon ja esikoinen ainakin on hvyin oppinutkin. Kuitenkin ekaluokkalainen vasta opettelee. On tapana muistaa ja muistuttaa että lapsi oppii muistamaan.

Uinnin unohduskin oli vähän oma moka. Sillä olin ne uintipäivät kyllä kalenteriini kirjannut. Kuitenkin siirtäessäni tietoja seinäkalenteriin olen jostain syystä kääntänyt varmaan yhden sivun ohi. Edellinen ja seuraava uinti on merkattuna sinne minne pitää, tämä eilinen uupui. Enkä sitä omenasouvin keskeltä mennyt tarkistamaan tahmeilla sormilla.


Missä on rento, hidas, pieni elämäni? Jos olette nähneet sitä, kertokaa että kotona kaivataan.

p.s. Vietin lauantain ihanissa tunnelmallisissa häissä. Rakas ystäväni meni naimisiin. Hänen elämäpolulleen on mahtunut ihan liikaa kaikenlaista, josta ei tässä enempää. Huomasin miten sunnuntaina oma oloni oli eritavalla kepeä. Tajusin että olen koko kesän ajatellut ystävääni ja hänen elämäänsä, omat pelkoni ja mörköni ovat kömpineet koloistaan. Olen ollut huolissani hänestä-toivottavasti turhaan. Sellainen kuitenkin syö ihan hirveästi energiaa ja voimia. Lisänä muita suremattomia suruja, on tuntunut ihan siltä että kuristun. Kuitenkin itsellä noin periaatteessa kaikki on parhain päin. Haluan toivoa parasta ja luottaa parempaan.



p.p.s. Viikonlopun isäntä vietti isompien poikien kanssa Suomi-Ruotsi maaottelussa ja heillä oli ollut hauska reissu. Parasta se, että oli saanut junailla, metroilla, busseilla ja mietä lie kaikkea.

p.p.p.s. Oli ihana seurata häissä miten kaksi vanhempaa rouvaa-morsiamen läheisiä-tanssittivat meidän neitiä ja pikkuveljeä yöhön saakka. Erityisesti pikkuneiti säteili ja puhkesi kukkaan. Oma sydän oli pakahtua kun sai seurata sitä vierestä. Hänen kanssaan kun on paljon tehty töitä sen eteen, että hän huomaisi, miten on hyvä ja taitava ja osaava ja ihana. Kun hän ei halua tanssia/laulaa/piirtää, jos hänelle ehdottaa, vastaus on aina mököttävä "EN OSAA". Kun selkäsi käännät, hän tekee niitä kaikkia erittäin taitavasti.
Hän haluaisi jumpata tai tanssia balettia, kuitenkin kun hänet sinne vie, hän istuu nurkassa ja tuumaa ettei osaa. Vie siinä sitten lapsi jonnekin kun ulkopuolisen silmiin näyttää että äiti pakottaa :( Vaikka kyse on vain lapsen omasta liian kovasta sensuurista ja jännityksen purkamisesta nurinkurisin keinoin.
Ehkä joskus aika on kypsä ja pieni ballerina sisällä on vahvempi kuin pikku myyn itsepäinen asenne.

p.p.p.s.s. (kuinka monta p.s:ää voi laittaa?) Minulla on oma RUKKI. Ja värttinä ja karstat.
Olen ilmoittautunut kehruukurssille. Vuosien haave täyttyy. Rukki on vasta menossa postiin ja värttinä ja karstat ovat juuri saapuneet postiin noudetaviksi.Äsken tuli lappu.
Jee!!!

Mietteissä

Tasan 11 vuotta sitten oli ihan samanlainen päivä kuin tänään.
Aurinko paistoi, välillä satoi. Oli kuitenkin lämmintä ajatellen että kuitenkin jo elettiin ihan elokuun loppua.
Koko päivän elin sanalla sanoen sumussa.
Muistan hassuja kohtia päivästä, ilokaasun voimin sain vain hyvin sekavia ajatuksia.
Kaksi valvottua yötä lääkkein aikaansaaduin supistuksin. Kaksi turhaa päivää sairaalassa leväten ja kuumuutta tuskaillen. Epätietoisuus. Ilo ja positiivisuus. Turhautuminen. Lääkäri oli määrännyt minut sairaalaan jo torstaina.
Käännyttänyt kotiin, kun ei vielä olekaan aika. Tulkaa perjantaina heti aamulla.
Tulimme. No ei teidän kannata tänne viikonlopuksi jäädä. Elämämme pisin viikonloppu. Odotusta.
Olin elämäni kunnossa mutta odottavainen koska lääkäri oli sen päästänyt suustaan: "Kyllä sen sieltä jo pitäisi syntyä". (laskettu päivä oli ollut 24.8.)
En muista mitä teimme aikamme kuluksi. Kävimme heti sairaalasta lähdettyä ostamassa ihanan pienen auto-bodyn, sillä se lääkäri möläytteli kaikenlaista muutakin :)

Maanantaiaamuna taas sairaalaan ja odotus vain jatkui. 30. päivä oli tuolloin keskiviikko.
Aamulla ilmoitin, että kaksi valvottua yötä ja kiitos nyt riittää. En suostu jäämän odottajien osastolle enää ihmettelemään.
Päästiin synnytyssaliin. Koko päivän sitten viruimme siellä. Sinne sain sentään miehen kaveriksi virumaan.

Hän kävi jossain välissä kotonakin ruokkimassa koirat ja minä nukuin hetken lääkkeen voimin.
Illalla alkoi tapahtua. Kätilö, joka oli ollut aiemmin jo vuorossa tuli pöyristyneenä ihmettelemään, että vieläkö minä olin siellä?
Hän pisti rattaat pyörimään ja sai lääkärin tajuamaan että ei tästä tule mitään.

Lopulta minut kärrättiin leikkuriin. Ainoa huoleni oli, että pääsehän tuleva isä mukaan?
Lääkäri tuumasi, että jos mies lupaa olla pyörtymättä, niin pääsee.

Illalla 22.17 kiireellisessä sektiossa syntyi reipas  10 pisteen poika.
Pikainen suukko ja iskä pääsi kylvettämään vauvaa.
Kun minut kärrättiin heräämöön, pääsivät he heti viereen ja sain vauvan kainaloon.
Muistan vain että minua väsytti ihan hirveästi. Olin onnellinen mutta niin väsynyt.
Heräämössä kirjaimellisesti on tarkoitus "herätä" tai tässä tapauksessa vain nähdä että hereillä tehty leikkaus ei aiheuta mitään komplikaatioita. Mies tökki minua koko ajan ja sanoi "älä nuku" ja olin aivan tokkurassa ja mutisin vain että en mä nukukaan, mutta väsyttää niin ettei silmät pysy enää auki.

Yöllä kun pääsin osastolle, hoitajat ottivat nukkuvan vauvan hetkeksi hoiviinsa koska totesivat että tämä äiti tarvitsi unta. Aamuyöllä poika sitten tuotiin heti kainaloon kun rupesi tuhisemaan ruokaa itselleen.

Ihan käsittämättömältä tuntuu ajatella että justhan se syntyi. Justhan se meni kerhoon, eskariin ja kouluun.
Nyt se on viidennellä ja menee kohta minustakin ohi pituudessa. Jalat on jo isommat. Pieni, suuri mies.

Tänäänkin, heti kun pysähdyn, alkaa itkettää. Ilosta kun lapset ovat tässä.
Surusta, kun väistämättä näin syntymäpäivänä omia muistoja kahlatessa, tulee mieleen kaksi ystävää, joiden kummankaan esikoisen syntymäpäivää ei juhlita kuten kuuluisi. Miten sellaisesta voi selvitä? Ystävänä yritän lohduttaa, olla tukena. Äitinä pelkkä ajatus repii tuskaisesti.
Jostain syystä lähipiirissäni ei kuole vanhuksia vaan lapsia. Miten elämä on niin julma. Toisen pienen tytön pois menosta on jo aikaa muutamia vuosia. Toisen tytön 11-vuotis syntymäpäivä olisi ollut keväällä, hän ei ehtinyt sitä enää itse juhlia.

Samassa lapset saavat pystyyn tappelun ja ärjyn heille. Kadun suuttumusta samantien, aivan kuin ei olisi oikeutta hermostua, lapset sentään ovat tässä.
Olen yhtäaikaa vihainen ja huojentunut.
Monet kerrat olen jopa kevyesti todennut, että jos olisimme eläneet eri vuosisadalla tai peräti kymmenillä, olisin ollut yksi niistä lukuisista äideistä, jotka menehtyivät synnytykseen. Nyt kun se on kaukainen asia, sen absurdiuden tajuaa. Olen kaksi kertaa selvinnyt siitä läheltä piti. Kummassakaan tapauksessa ei ollut lapsella eikä äidilläkään onneksi hätää. Lapset vain eivät halunneet syntyä. Onneksi on nykylääketiede ja tekniikka.

Ennen Suomessakin oli hyvin korkea lapsikuolleisuus. Nykyään olemme tilastojen kärkipaikoilla, osaamme hoitaa ja selvittää suuria ongelmia. Kuitenkin on sairauksia, joille emme voi mitään. Olemme kehittäneet hoitoja, ne ovat rankkoja ja joskus ne auttavat. Itse pidän itseni pinnalla sen ajatuksen voimalla, että esimerkiksi lasten leukemiat parannetaan nykyään n. 80%:sesti. Meillä on siitä pikkuveljen ominaisuudessa elävä esimerkki. Yritän sivuuttaa mielestäni tuskallisen tiedon siitä, kun kuulen jonkun leukemiasta selvinneen, sairastuvan uudelleen. Toivon parasta.
Kuitenkaan sitä, jonka kohdale osuu se pienempi luku, ei lohduta sama tieto lainkaan.
 Monissa lapsilla esiintyvissä kasvaimissa hoitojen onnistumisesta ei ole mitään takuita. On vain yritettävä. Lääkärit pitävät yllä jopa ns. turhaa toivoa vain että hoidoilla olisi edes hiukan parempi mahdollisuus auttaa.
Tutkittu on, että oma tahto vaikuttaa hurjasti paranemiseen-se vain ei tee ihmeitä.

Televisiossakin on kaikenlaisia murhatutkimuksia tai sairaalasarjoja, joissa hiuskarvasta pystytään selvittämään mitä utopistisimpia asioita. Silti nykypäivänä on mahdollista että lapsi kuolee omassa sängyssään, ilman että kukaan koskaan kykenee löytämään syytä. Ikuinen epätietoisuus jää kalvamaan epätoivoisten vanhempien mieltä. Jos olisin tehnyt niin tai jos olisi käynyt näin. Kukaan ei voi tietää.


Elämässä ei voi tietää. Me vain elämme ja luotamme siihen että matto on jalkojemme alla. Luotamme kompastuttuamme että maton alla on tukeva maa. Sieltä voi nousta. Rämmimme epäonnistumisten yli ja sidomme haavamme.
Entä kun se maakin viedään jalkojen alta, kun kerta toisensa jälkeen pitää nousta kuopasta. Kun revitään niin syvälle, että tajuaa ettei missään ole mitään varmuutta. Mihinkään ei voi luottaa eikä uskoa.

Kurkelan "Ainutlaatuinen" ja "Tähti" ovat soineet, sillä niiden sanat vain ovat niin kauniit.

Loppukevennystä. Viikonloppuna vietimme upean helteisen syntymäpäivän. Lastenkutsut ovat nyt tältä osin historiaa. Olen luvannut kaikille että 10-syntymäpäivät vietetään ja sen jälkeen ei enää sellaisia kemuja tule. Mummit ja kummit kutsutaan ja herkutellaan. Käytin esikoisen katsomassa hauskan elokuvan. Herra Popper ja pingviinit. Sen hassut kohtaukset upposivat esikoiseen. Oli kiva pitkästä aikaa tehdä jotain  kahdestaan. Yleensä se on iskä joka tekee poikien kanssa kahdestaan asioita.

11-vuotta, niin lyhyt ja pitkä aika-yhtäaikaa. Paljon on ehtinyt tapahtua ja paljon on jo muisteltavaa.

Sattuu ja tapahtuu...

...meillä ja näemmä myös muualla.

Eilen piti olla kiireinen päivä. Aamulla herättiinkin hieman normaalia ja aiottua myöhemmin koska en tiennyt että mies menee myöhemmin töihin. Normaalisti hän herää 6 jälkeen ja lähtee ennen aamu 7 töihin. Itse herään samalla väkisin mutta venytän lepoa ja armahdan itseni enkä yleensä nouse kuin aikaisintaan silloin kun mies on lähdössä.
Nyt nousin miehen puuhastellessa keittiössä ja kello olikin jo 7.30. Tarkoittaa että ensimmäisen oppitunnin alkuun oli alle tunti aikaa.
Reipas suihku, mies ruokki nälkäiset lapset ja sitten huis hais ulos ovesta joka iikka.
Kuskasin ekaluokkalaisen ja eskarilaisen ja ulkoilutettiin pentua neidin kanssa.

Tultiin kotiin ja pistettiin tytöissä pyykkikone laulamaan, siivoilin paikkoja ja sitten käytiin neidin huoneen kimppuun. Kunnes hiukan yli 11 puhelin soi. "Täältä hammashoitolasta hei..."
Siinä samassa muistin sen kiireen ja aikataulun. Väliveljen hammaslääkäri! Voi itku.
Pahoittelin syvästi ja pyytelin anteeksi. Päädyttiin siihen että hammaslääkäri haetuttaa lapsen luokastaan.
Oli vain ajatellut että 1. luokkalainen halunnee vanhemman kanssa tulla.
Lähinnä vanhempi olisi mielellään tullut mutta se vanhempi mokasi ja unohti.
Sain isoveljen kiinni opettajansa kännykästä ja hän lupasi saattaa väliveljen hammashoitolaan.

Unohdin vain sanoa, että laita viesti tai soita puhelimestasi, kun asia on ok. Sillä ekaluokalla oli sijainen ja en ollut varma tavoittaako hammalääkäri häntä.

Hetken päästä koitin soittaa hammashoitolaan. Ei vastausta. Koitin soittaa esikoiselle. Ei vastausta.
Pitää ainakin kuuliaisesti puhelimensa äänettömällä kuten koulussa kuuluukin.
Ei auttanut muuta kuin kärvistellä pari tuntia ja odottaa että väliveli toivottavasti kunnossa saapuu kotiin.

Sieltä saapui reipas koululainen. Pyytelin anteeksi unohdustani. Kaikki oli mennyt hyvin.

Kyllä hävetti ja harmitti, niin että itketti. Että onnistun unohtamaan hammaslääkärin.

Kerran olen unohtanut mennä kylään ystävälle vuosia sitten. Silloinkin pääsyy oli sillä, että kirjoitin treffit väärälle viikolle kalenteriin. Silloinkin hävetti ihan hirveästi.
Yhden kerran olen unohtanut jonkun tai mennyt vääränä päivänä mutta muuten tämmöiset on vähän kunnia-asia minulle.

Ikäni oikojalla monta kertaa kuussa käyneenä, pidän sitä epäkohteliaana muita kohtaan, jos myöhästelee ja unohtaa sovitut tapaamiset. Toki kriisejä voi tulla mutta silloinkin yleensä pystyy informoimaan toista osapuolta.
Voihan unohdus.

No illalla pistin tylsästi tekstiviestillä kutsuja tärkeimmille esikoisen syntymäpäivää varten. Kun meinaa viikonloput loppua kesken ja ollaan arvottu että kumpi kampi ja ensi viikonloppu on jo ensi viikonloppuna!

Hetken päästä kummilta tuli viesti: "Pitikö tulla minulle?" Vastasin siihen hymyssä suin että tietty! Kunnes jäin miettimään että miksi kummi ei muka tajuaisi saaneensa kutsua tarkoituksella. Kunnes huomasin puhelimestani että hänelle oli -toki kahtena kappaleena- lähtenyt pari viikkoa vanha viesti, jossa ei ollut päätä ei häntää. Onneksi ei myöskään mitään pahaa.
Soitin sitten perään ja aika sekopäiseltä taisin vaikuttaa jo.

Tänään kaikelle tälle jaksaa nauraa ja voin jopa kyetä antamaan unohduksen itselleni anteeksi ja kehtaan ehkä vielä joskus mennä hammalääkäriin.

Tänään sitten ekaluokkalainen meni itse kouluun. Sovin että tapaan hänet koulun pihalla kun olen vienyt eskarilaisen. Näin tapahtui. Hienoa aamurumba helpottaa kun hän voi kulkea itse sopivina aamuina.
Sovittiin että voimme eskarin jälkeen odottaa hetken, niin ekaluokkalainen pääsee samaa matkaa kotiin päin.

Tässä välissä kerholainen oli kerhossa ja  minä tuulispäänä pennun kanssa autoilin asioilla.
Ehdin jopa haukata voileivän ja tehtiin neidin kanssa juuri lähtöä koululle, kun ekaluokkalainen tupsahtaa ovesta.
Minä sitten hämilläni, että miten hän nyt jo voi olla kotona?
Kuulemma naisopettaja oli sanonut että tältä päivältä lopetetaan. Okei.
En tiennyt että tänäänkin piti olla sijainen. Pääasia että ekaluokkalainen oli reippaasti tajunnut marssia kotiin.

Koululle mennessä kävin sitten kurkkaamassa luokkaan ja sieltä löytyi nuori, mukavan tuntuinen sijaisopettaja.
Kysyin että onko osa lapsista tarkoituksella tullut tänään tunnin aikaisemmin kotiin.
Hän pahoitteli vilpittömästi tapahtunutta.
Rehtori oli antanut hänelle tunnit ja kirjannut ne väärin. Välistä siis uupui yksi tunti.
Asia oli käynyt ilmi, vasta kun joku lapsista oli alkanut ihmetellä ettei hakijaa näy. Samalla opettaja oli alkanut ihmetellä että hänen pitäisi opettaa vielä kaksi tuntia, joista yksi tätä eka luokkaa ja toinen viidettä. Sitten hän oli marssinut sinne rehtorille ja oli käynyt ilmi että se yksi tunti on tipahtanut välistä.
Osan lapsista opettaja oli siis vielä ehtinyt tavoittaa pihalta ja kerännyt takaisin luokkaan.

Meillä asia ei kellekään aiheuttanut harmia. Onneksi ehdin nähdä pojan tulleen kotiin ennen kuin piti lähteä.
Toivon ettei kukaan ilman avainta tms. ole mennyt kotiinsa tuntia liian aikaisin.
Yksi keltainen lippispää leikki koulun pihalla ja kävin poistuessani kysymässä onko hän tämän luokan oppilas ja sanoin että voi mennä vielä omaan luokkaan takaisin, ettei yksin tarvitse pihassa odottaa. Rehtorin kömmähdyksen takia.

Olen ehkä puolueellinen, mutta hammaslääkriunohdus ei ollut ollenkaan paha jos miettii tätä rehtorin mokaa.

*sädekehä alkaa taas kiiltää*

Lasten suusta ja raportti savannilta

Väliveli omaksuu jälleen puhetapaansa uusia piirteitä koulusta.

Samalla lailla hän aikanaan imi vaikutteita kerho-ohjaajilta ja eskarista.

(Parhain varmasti seuraava keskustelu autossa kerhon jälkeen: "Äiti miksei me ikinä syödä sellaisia vauvojen hedelmäsoseita?

Minä tuijotin hetken tietä ja mietin että mitä?

Lapsi joka ei koskaan ikinä milloinkaan suostunut sellaisia edes vauvana maistamaan vaan siirtyi tissimaidosta itsethtyyn ruokaan eikä nekään menneet mössönä alas. 

Kysyin, että miksi niitä pitäisi syödä kun ei meillä ole yhtään vauvaa.

No kun ne on "ihan mahtavia välipaloja". 

Ostimme niitä kaupasta ja kyllä ne joskus ovatkin uponneet muttei niistä mitään hittiä tullut siltikään)

Tänään kyselin että millainen heidän luokkansa on, rauhallinen vai villi? 

(Opettajan lapussa oli hauska piirroskuva luokasta, jossa sattuu ja tapahtuu.)

Väliveli selitti että luokka on aika rauhallinen. Kuitenkin joku poika on semmoinen että ei koskaan tottele ekasta sanomisesta ja sille pitää joskus hiukan karjaista ja sen isoveli on kyllä ollut samassa luokassa ja ollut paljon "ryhdikkäämpi".

Opettajan tietäen, en usko hänen varsinaisesti karjuvan, mutta tuo termi oli aika hurja ja että joku lapsi on ryhdikäs? Voin kuvitella opettajan käyttäneen moista sanaa :)

Meidän koti oli tänään iltapäivällä mielenkiintoinen.

"Täällähän on ihan kuin luonnossa. Kun lentelee perhonen ja koirat vaeltelevat villeinä..." 

(Nokkosperhonen nimittäin eksyi sisälle ja koirat tulivat ulkoa sisälle kun isäntä kotiutui)

Ensimmäinen viikko hengissä suoritettu. 

Koulu alkanut hienosti.

Kerho alkanut hienosti. 

Eskari alkanut hienosti. 

Paitsi että sieltä hakeminen johtaa parkuun ja ruttunaamaisuuteen kun ei saa leikkiä.

Siis juu meillähän ei tunnetusti ole yhtään leluja, meillä leikkiminen on täysin kielletty-ihan kokonaan.

Joten lapsen ainoa aika on saada leikkiä eskarissa juuri sillä sekunnilla kun eskari päättyy.

Eskarissakaan kun ei tehdä muuta kuin leikitään koko päivä, niin se ei riitä. *hohhoijaa*

Eskarilaista siis sanalla sanoen väsyttää. 

Toivottavasti sopeutuu ja tottuu tähän ison arkirytmiin.

Muut nimittäin heräävät ajoissa ja herättämättä, hänet pitää konkreettisesti nostaa sängystä ja meillä mennään aikaisin nukkumaan illalla!

Kirjoja on päällystetty urakalla. 

Vaikka muovintuhlaukselta tuntuukin, niin homma sinänsä on mielestäni superkivaa. 

On ihana saada siisti kirja reppuun. Lisäksi lähes kaikki kirjat on nykyään kierrätyskirjoja.

Eli jokainen luokka saa suunnilleen joka toisen kirjan uutena ja joka toisen edellisiltä oppilailta. 

Mielestäni loistava tapa opettaa lapsillekin kirjojen arvoa, säästää ylipäätään.

Nyt esikoisella on ihan uusi uskonnonkirja mutta kierrätetty historiankirja jne. 

Kurjaa on vain se että kaikkien vanhemmat eivät ymmärrä millaiseen kuntoon kirja vuodessa menee

_jos sitä ei ole päällystetty_. 

On kurja saada huonokuntoinen kirja. 

Toistaiseksi on sattunut ainakin olemaan melko hyvässä kunnossa kaikki.

Meidän lapset ei varmaan ikinä opi itse päällystämään kirjoja, kun äiti on niin hullu että tykkää siitä.

Viidennen tytöt kuulemma ylpeilee sillä että ovat itse päällystäneet kirjansa. 

Kysyin esikoiselta että tahtooko hänkin? Ei kuulemma. 

Sanoin sitten että voi sanoa kavereillekin rehellisesti ettei äiti anna, kun se tahtoo tehdä sen ite. :D

Väsyttää. Ottaa aivoon kun mies on kaksi tulevaa yötä töissä eli nukkuu seuraavat päivät.

Siinä se sitten meneekin tylsä viikonloppu.

Kukahan meillä siivoaisi? Loppukuusta on tiedossa vierasta ja juhlaa ja ihmisiä, joten talo ei saisi näyttää tältä.

Päätän raporttini savannilta.

Villeinä vaeltavat koirat nukkuvat ja perhonenkin on päästetty takaisin puutarhaan turvallisesti.

Mukavaa viikonloppua!

Koiranpennun päivä

Heräsin tosi aikaisin. Kuten joka päivä.
Äiti ei meinannut millään herätä vaikka tökin sitä sängyn reunan yli kuonollani.
Se vaan käski nukkua. Häh. NUKKUA?! Kun on jo ihan valoisaa. Kuka nyt enää nukkuisi?
Kuulemma äiti, joka ei ollut nukkunut yöllä. Ihmiset on sitten kummallisia. Päätin näyttää uuden taitoni. Osaan nimittäin hypätä oikein hienovaraisesti sängylle ja käpertyä pienelle kerälle ihan taitavasti. Yöllä temppu ei onnistu kun äiti nostaa minut takaisin lattialle heti mutta aamulla se aina onnistuu.
Herätyskello piippasi ja voi hännänheilutus, se tarkoittaa että iskä herää!
Nuolin ja pussasin ja heilutin häntääni iloisena että hyvä kun tajusitte herätä. Kauhea nälkä jo onkin!
Saatiin  herkkuruokaa ja päästiin ulos.
Siten iskä lähtee jonnekin. Se pukeutuu vaatteisiin ja semmoisiin kummallisiin koliseviin kenkiin (toim.huom.lukkopolkimiin sopivat pyöräilykengät) ja lähtee kaksipyöräisellä vekottimella(toim.huom. polkupyörä) jonnekin. Kutsuu sitä työksi. Ei auttanut vaikka kuinka heilutin häntää ja tuijotin nappisilmilläni. En päässyt mukaan.

Onneksi äitikin oli herännyt ja pääsin mukaan sen aamupuuhiin. Se hyörii ympäri taloa aina aamuisin ja puhuu koko ajan jotain jollekin ja sitä pitää vahtia ettei pääse karkuun ovesta-ilman minua.
Ne pienemmät tyypit, joita kutsutaan erilaisilla nimillä mutta olen ymmärtänyt että ne on kaikki lapsia.
Nekin heräsivät. Silloin kannattaa olla rappusten juurella. Kaikki pysähtyvät minun kohdalle silittämään ja halaamaan ja suukottamaan. Jos malttaa istua kauan paikallaan saa paljon rapsutuksia.
Sitten ne katoavat vuorollaan sellaiseen pieneen koppiin, minne kovin yritän tunkea mukaan. Kuulemma koirien ei tarvitse majailla vessassa. Mitä ne ihmiset sinne sitten heti aamulla säntäävät.
Ne syö aamuruokaa keittiössä ja silloinkin kannattaa olla tarkkana, kun voi saada herkkuja.

Ruoan jälkeen alkaa kaikkein kiireisin vaihe aamussa. Kaikki alkavat pukea. Koko ajan pitää vahtia eteisessä, ettei kukaan karkaa.
Tänäänkin piti oikein tehdä töitä että ehdin joka kerta portin välistä eteisen puolelle ettei minua vain unohdeta.

Tein hyvin tärkeänä tiettäväksi että olen olemassa ja että olen kyllä mielelläni lähdössä mukaan.
Äiti vain nosti minut kerta toisensa jälkeen portin väärälle puolelle.
Pahaksi onnekseni olen kasvanut hiukan ja en tahdo enää mahtua portista läpi vaikka kuinka koitan luikerrella.
Lopulta äiti pyysi sen suurimman lapsen ottamaan minut syliin. Miksei äiti tajunnut että minä tahdoin sen mukaan? Koitti herkuilla houkutella. Tyhmänäkö se minua pitää? Kai minä nyt tiedän että jos äiti tarjoaa herkkua kengät jalassa, sen seuraava aikomus on livistää ovesta ilman minua.

No niin ne kaikki menivät ja jäin kotiin sen suurimman lapsen vahdiksi. Vanhukset ei välitä kyllä mistään. Ne vaan kuorsaa paikoillaan vaikka koitin sanoa että haloo, perhe lähtee ilman meitä!

Juuri kun olivat lähteneet huusi lapsi niiden perään että lapussa kyllä lukee niin että koulu alkaa vasta 9.20 eikä 8.30.
Se olikin kiva juttu, sillä kaikki tulivat pihalta takaisin. Sain hurjasti rapsutuksia. Kuulemma äidin hajamielisyys toimi hyvänä siedätyksenä minullekin. En kyllä oikein ymmärtänyt muttei sen niin väliä, sillä sain lisää rapsutuksia kaikilta.
Jonkin ajan kuluttua ne kuitenkin taas alkoivat laittaa kenkiä jalkaan.
Huolestuin jo todella että taasko ne lähtee ja eikö ne nyt millään ymmärrä. Lopulta kuulin kuitenkin taikasanat.
Pääsee mukaan!
Minä pääsin mukaan. Jee, mahtavaa! Upeeta! Tajusihan ne vihdoin. Se isoin lapsi lähti omalla kaksipyöräisellään.

Se pienin lapsi istui semmoisissa kärryissä ja minä pääsin sinne viereen. Niissä samoissa kärryissä olen istunut montaa kertaa ja päässyt sen kaksipyöräisen vekottimen perään.
Se on kyllä ihan jees, kunhan pääsen mukaan. Nyt näillä muilla ei ollut kaksipyöräisiä mukana. Ne kävelivät.

Hetken päästä oltiin siellä mitä ne sanovat kouluksi. Piha täynnä ihan vieraantuoksuisia pikkuihmisiä.
Kaikki haluavat silittä minua mutta menen mieluummin äidin syliin. Heilutan sieltä häntääni ja annan niiden lasten  hiukan rapsuttaa. Äiti onneksi tajuaa että se pelottaa minua hiukan ja kun painaudun sen syliin, se sanoo lapsille että nyt pentu haluaa jo levätä.

Mentiin sisällekin sinne kouluun. Alakerrassa oli tuttuja isoja ihmisiä. Sanovat sitä eskariksi. Ne lapset ei kyllä olleet samoja joita näin siellä keväällä. Nekin halusivat sillittää. Äiti onneksi sanoi että ihan vain vähän.

Lopulta päädyttiin pihalle odottamaan. Koulu ei kuulemma alkanut ihan heti. Pihalle tuli koko ajan enemmän lapsia. Katsoin parhaaksi istua hiljaa äidin jalan vieressä ja katsella sitä hulinaa.
Hetken päästä päästiin kävelemään kotiin. Tapasin kotimatkalla mukavan koiraherran. Aika vanha se oli mutta ei minua suurempi ja olisin kovin mielelläni jatkanut pidempäänkin leikkiä sen kanssa. Melkein heti tuli vastaan semmoisia suuria harmaita koiria. Ne yleensä haukkuu. Ne on hiukan pelottavia. Niille siis haukuin jo vähän kauempaa varmuuden vuoksi että en mä oikeestaan teitä ees pelkää mutta en mä nyt viitti leikkiä teidän kanssa kun tolla äidillä on vähän kiire kotiin.

Se pienin ihminen talutti välillä minua. Se ei kai vielä pääse sinne eskariin tai kouluun.
Aika kivaa, kun se leikkii eniten minun kanssa. Se on vähän kuin pentu itsekin. Sen saa narrattua sängyn allekin ihan helposti hakemaan lelua.

Kotona ehdin hetken nukkua kun äiti ja pikkuihminen rupesivat taas puuhailemaan sen oloisina että kohta ne karkaavat ulko-ovesta.
Oikeassahan minä olin. Nyt äiti pisti minut minun isoon leikkihäkkiin. Antoi suuren kanafileen järsittäväksi ja käski odottaa.
Koitin kyllä kana toisessa suupielessä inistä jotain vastaan mutta äidistä näkee kun se on tosissaan.
Ne lähtivät vastalauseistani huolimatta. Kuulemma koiranpentuja ei voi viedä hammaslääkäriin.

Onneksi pihasta kuului auton murinaa. Ne eivät varmaan ole kauan poissa.
Ihan pian auton ääni kuuluikin ja äiti palasi lapsen kanssa. Päästiin ulos ja sitten ne laittoi ruokaa.
Juuri kun ajattelin että vatsat täynnä sitä ihanan hajuista kalaa, ne käy varmaan ruokalevolle. Ne alkoi taas pukea kenkiä jalkaan.
Taas piti rynnätä eteiseen vahtimaan mutta nyt äiti sanoikin että pääsen mukaan. Voi onnea!!!

Pääsin taas sinne samaan kärryyn lapsen viereen. Mentiin näköjään sinne samalle koululle.
Haettiin ne lapset mukaan ja käveltiin kotiin. Nyt kaikki taluttivat minua vuorotellen. Koitin kävellä ihan kauniisti vaikka jossain on kyllä ihan liian ihania hajuja ja on ihan pakko rynnätä välillä heinikkoon hiukan vauhdilla. Mutta ihan vain välillä.

Kotona äiti taas teki ruokaa ja lapset söivät ja minä nukuin äidin jaloissa.

Kului aika pitkä aika ja kukaan ei mennyt minnekään. Sitten pääsin ulos sen isoimman lapsen kanssa.
Ja muutkin koirat pääsivät.
Sitten se iskä tuli kotiin ja tervehdin sitä iloisena.
Nyt ne lähti ilman minua jonnekin niillä kaksipyöräisillä.
Onneksi äiti ei mennyt minnekään. Se auttoi minua nyt kirjoittamaan tämän jutun. Käyn nukkumaan sängyn alle. Hirveän raskas päivä tämmöinen.

Paljon hännänheilutuksia ja nuuskutuksia kaikille!

Uusi alku

Kesä on kulunut hellettä pidellessä. Jotenkin matalalentoa kaikenkaikkiaan.
On vain jotenkin yleisesti voipunut olo. Mitään ei huvittaisi tehdä ja ei sitten ole tehty.
Kaikki on ihan hyvin. On vain totisesti ladattu akkuja.

Huomenna on uusi alku -taas kerran elämässä.
Esikoinen aloittaa viidennellä ja se ei tunnu hänen elämäänsä mitenkään hetkauttavan.

Väliveli aloittaa koulun. Hän ei omien sanojensa mukaan aio sinne kylläkään mennä. Se ei ole mitään uutta.
Jännittää varmasti vaikkei sitä myönnä. Eskariinkaan ei aikanaan aikonut mennä mutta ilman ongelmia solahti sinnekin ja nautti vuodesta.
Lukee hyvin ja kirjoittaa. Tosin ei halua että kukaan kuuntelee kun hän lukee pienemmille ääneen Tatua ja Patua. Kirjoittaisi hienosti muttei kuulemma osaa. Kuitenkin 99,99% tulee oikeita sanoja paperille jos rauhassa saa tehdä eikä kukaan puutu hommaan. Auttava aikuinen saa yleensä vain tuikeita mulkaisuja osakseen.
Laskee ilmeisen sujuvasti. Ulospäin tässäkään ei osoita samanlaista intohimoa kuin esikoinen, joka on ja oli jo pienenä kuin kävelevä laskin tai tietokone. Kuitenkin laskee sujuvasti vaikeitakin laskuja. Joissa minun pitää päässälaskien myös ihan miettiä että lopputulos on oikea.
Ehkei siis tarvitse hänenkään koulunkäynnistään olla huolissaan.
Tyytyväisenä saatan hänet kouluun huomenna.

Pikkuveli menee eskariin. Samaan missä väliveli vietti viime vuoden. Se on mukavaa, sillä eskari oli kiva paikka ja aikuiset osaavia ja mukavia. Hänen on helppo mennä. Eskari on jo tuttu kun vuoden ajan joka päivä mennen tullen tuotiin ja vietiin väliveljeä.

Neiti menee ylihuomenna kerhoon. Sama kerho kuin viime vuonna. Ryhmä varmasti sielläkin hiukan muuttuu, kun osa ryhmästä lähti eskariin.

Erilainen vuosi edessä kun vietämme päivät pääosin kahdestaan pikkuneidin kanssa.
Odotan että voimme tehdä pyrähdyksiä kirppareille, ja käydä kauppa-asioilla yhdessä. Kaikenlaista pientä kivaa, mihin pojat eivät vain jaksa innostua. Pikkuveli on pojista kaikkein urhein. Silti kirpparikierros kirvoittaa herkästi "Mennäänkö kohta jo pois?" kommentteja aika tiuhaan.

Odotan kyllä myös luksusta- yksinäisiä aamuja. Kerhoa kaksi kertaa viikossa, jolloin sen hetken saan olla miten huvittaa. Olihan sama tilanne myös viime vuonna. Sillä erolla kuitenkin että kerhosta hain aina kaksi lasta, joilla väsymys yleensä purkautui riitelynä ja kiukutteluna. Yksi ei ehkä sentään jaksa riidellä kauheasti?

Toki kaikki tämä harrastuksilla lisättynä tarkoittaa käytännössä tukkaputkella edestakaisin kulkemista, en ajattele sitä vielä.

Aika sitovaa on vielä elämä pennunkin kanssa. En halua jättää sitä kotiin tuntikausiksi, joten koitan järjestää aikataulut niin että voisin antaa koirienkin nauttia olostaan. Pentu on kyllä kaikinpuolin täydellinen koira. Kiltti ja reipas. Rakastaa matkustaa autossa ja pyörän kyydissä. Heiluttaa vain iloisena häntää ja on valmis aina-kuin partiolainen.

Vanhemmat koirat taas nauttivat kun voivat välillä nukkua kotona ihan rauhassa kaikelta ja kaikilta.

Syksy on kiva vuodenaika. Tukahduttava helle on poissa mutta nyt ainakin on luvattu vielä pitkään kesäistä säätä. Kuulaita aamuja ja puhtia tehdä taas jotain pihassakin. Pimeitä iltoja ja kynttilätunnelmia.

On aina yhtä ihanaa kun vuodenajat muuttuvat. Tykkään neljästä vuodenajasta.

Turvallista koulutietä, mukavaa alkavaa kautta!

Unia

Yhtenä yönä näin niin perin kummallista unta, etten tajua vieläkään.
Uni ei myöskään päässyt luonnolliseen loppuunsa, joten en tiedä miten se olisi päättynyt.

Unessani olin jossain valtavan suuressa hotellissa, joka muistutti useita tietämiäni kauppakeskuksia, hotelleja, rautatieasemia. Kuitenkaan olematta mikään niistä.
Olin tahtomattani osallistujana floristien kilpailussa, jossa kuitenkin oli osa-alue myös sellaisessa kokkikilpailussa, ja kondiittorikilpailussa. Lisäksi kaikille osallistujille annettiin pienet koirat kantokopassa ja niiden kanssa piti osallistua johonkin agility tyyppiseen kilpailuun. En ymmärtänyt, miksi koiraa ei saanut ottaa ennen kilpailua häkistä ollenkaan- eihän sitä oppisi yhtään tuntemaan ja miten kukaan voisi osallistua kilpailuun koiran kanssa kylmiltään?
Missään ei kerrottu ohjeita, mitä ruokaa kokkikilpailussa piti valmistaa tai millaisia asetelmia kukista olisi pitänyt tehdä.
Kaikki vain haahuilivat ja jos kysyi, ohjattiin seuraavaan paikkaan. Oli parkkiongelmia vaikkei minulla ollut autoa vaan polkupyörä! Koko ajan paikalle saapui lisää ihmisiä mutta missään ei kerrottu minne olisi pitänyt mennä.

Olipas aika rasittunut olo aamulla kun heräsin.

Voihan talo ja paljon muuta puuhaa

Heräsin aamulla kello 5, koska rakkaani armollisesti kysyi töistä tullessaan "Onko sähköt kauankin ollu poissa?". Ensimmäinen yö viikkoihin ettei tarvinnut pitää tuuletinta päällä eikä ikkunaa kun oli vilpoisaa.
ÖÖH? Mistä minä sen tiedän kun nukun? No hämärästi mieleen palasi että olin joku aika sitten kuullut tietokoneen piippauksen unen läpi. Se ei ollut mikään hälyyttävä ääni, joten en sille ajatusta makeiden unien keskellä uhrannut mutta sehän se olikin, merkkiääni että piuhasta katkeaa virta /piuha irtoaa.

No mies kuunteli kännykällä sähkölaitoksesta vikailmoituksen, ja totesi että vika on siellä tiedossa-arvioitu korjaamisaika 3 tuntia. Pisti silmät kiinni ja alkoi kuorsaamaan.


Huomenta. En tietenkään saanut unta enää uudelleen.


Blogit sivumennen sanoen ovat elinehto tällaiselle kukkujalle-hiljaista tekemistä sängyssä peiton alla, keskellä yötäkin. Voi vain lukea-ei edes näppäimistöllä häiriköi nukkuvia. Nyt se ei käynyt päinsä-akku oli tyhjentynyt piuhan virran katkettua.

Ei voinut lukea kännykälläkään nettiä-koska unohdin laittaa  puhelimen lataukseen illalla ja nyt se sattuneista syistä ei käynyt päinsä.

Makasin hetken kiukustuneena kunnes ajattelin että kerran ei nukuta, luetaan sitten.
Kaappasin alesta ostamani Alan Tichmarch:in kirjan, Keittiöpuutarha.
Luin ja selasin sitä tunnin.
Ihan mukava kirja. Tykkään tuosta brittipuutarhurista. Hänellä on kelpo ideoita ja maalaisjärkeä. Kirja ei varsinaisesti tarjonnut mitään ihmeellistä uutta itselleni mutta niin edullinen oli että ihan silmänruokana ostin sen.

Tunnissa puutuu leuka ja ranteet-kirja on sen verran iso ettei voi lukea selällään.

Nousin ylös ja lähdin koirien kanssa lenkille.
Niin oli viileää (vain +6!) että piti ihan anorakki ottaa harteille että tarkeni ovesta astua ulos. Aurinko paistoi ihanasti. kaste kimmelsi niityllä ja missään ei ristinsielua. Muutama hassu työmatkalainen.

Tunti kului ja 7 olin jo kotona. Pistin pannukakun tekeille ja paistoin sen lapsille, jotka parahiksi heräsivät kahdeksalta.

Tein omena-kaurapaistoksen ja pistin uuniin.

Sen kypsyttyä jätin sen uunin jälkilämpöön ja painuin pihalle rikkaruohojahtiin.
Paljon ehdinkin nyppiä. Kompostit taas täyteen mutta ei se juuri missään näy. Voi viidakko!

Seuraavaksi sisälle ruoanlaittoon, miehenkin hätyyttelin tolpilleen syömään.
Teinkin herkullista kasvisnuudeliwokkia ja kevätkääryleitä sekä soijanugetteja.

Sen jälkeen sisällä erinäistä puuhailua ja sitten taas ulos. Sain miehen avuksi leikkaamaan pois muutaman isomman kasvin.
Hiukan valokuvia puutarhasta.

Sisälle turvaan kuumuutta.
Lapset innostuivat poimimaan punaherukoita ja lupasin tehdä piirakan. Esikko lähetettiin kauppaan hakemaan munia, piimaa, kermaviiliä ynnä tarpeellisia aineksia.

Pikkupojat poimivatkin reilusti marjoja ja saatiin iso pellillinen herkullista marjapiirakka uuniin.
Autuas hetki lastenohjelmia 5-6.
Mies lähti viimeiseen yötuuriin.
Esikoinen kotiutui sulkapallosta ja lapset saivat iltapalaksi marjapiirakkaa, joka oli vielä ihan löllöä ja lämmintä.

Hyvin maistui.

Ai niin, se talo.
Lähellä tai no ei mitenkään vieressä muuta sanotaan että saman verran lasten koulusta toiseen suuntaan kuin tällä hetkellä tähän suuntaan, meitä on talo. Ihana vanha 1800-luvun lopulla tehty hirsirunkoinen talo.
Se oli aikanaan ihan höskä, joku osti sen ja remontoi sen kuntoon 2000-luvun alussa.
Ajamme siitä usein ohi, talo näkyy hyvin tielle, kun se on ihan tien vieressä.
Talo on aina ollut minusta I-H-A-N-A. Ainoa puute on mansardikatto. Se olisi jo unelmien täyttymys.
Pihassa on iso uusi autotalli, jonne mahtuisi auto ja toiselle puolelle pyörät jne.
Pihassa on piharakennus, ja vaja. Mikä hienointa tontti on yli 2500 neliötä!
Talo itsessään on hiukan pienempi kuin nykyinen. Toisaalta huonejärjesty on parempi. Ja ulkorakennukseen tai autotallin käyttöullakolle saisi esikoiselle tehtyä ihan oman huoneen-aika coolia.
Nyt yksi mahdollinen makuuhuone on meillä vaatehuoneena. Siellä sitä mahdollisuutta ei olisi. MUTTA siellä on kodinhoitohuone.
Saunassa on isot ikkunat.
Koko talo on rempattu. Toisin kuin nykyinen.

Miten minä onnistuin näkemään sen talon myynnissä NYT!?
En lue asuntoilmoituksia, kun meillä on koti.
Nyt luin. MIKSI?

Ääh. Voihan talo.

Heti kun ei ole hellettä pursuan touhua. Olen tehnyt enemmän tänään kuin parissa viikossa.

Kotona ollaan

Ollaan oltu jo reilu viikko. Pyykkivuori on vain pesty-ei millään jaksa viikata vaatteita kaappiin. Talo on kuin pätsi ja ulkona on vielä kaameampi helle-lisäksi hyttysiä, jotka ovat suorastaan agressiivisia.

En siis ole tehnyt suoraan sanoen mitään. Valokuvien kanssa taistelin kaksi päivää ja menetin hermoni. Tämä bloggaaminenkin odotti sitä että laittaisin kivoja kuvia reissusta. Kattia kanssa. Kaikki latautumiset nollautuu siinä vaiheessa kun on odoteltu kiitettävän kauan. Plin error sitä tai error tätä. Kirjautuminen vanhentunut-tottakai juuri sen vuoksi että on odoteltu sen kuvan latautumista.
Kai konekin käy jotenkin ylikuumana helteessä vai mikä ihme lie.

Itse olen väsynyt ja äreä helteen vuoksi. Täällä oli ollut hirmuinen helle myös lomamme ajan. Kyllä tätä vois toisillekin jakaa. Reissumme oli mukava. Sää suosi myöskin-onneksi kovin montaa hellepäivää ei piisannut mutta kaunista ja lämmintä kuitenkin. Palaan siihen jahka pääsen samaan aallonharjaan kuvien ja tietokoneen kanssa.
Jotain hyötyäkin. Kiukuspäissäni ostin uusia albumeja ja järjestin satoja kuvia nopeasti albumiin. Ei ne olleetkaan odottaneet kehitettyinä kuin hmmm...viisi vuotta!
Odottakoot hienot silkkivälilehtiset albumini aikaa jolloin ei ole muuta tekemistä. Niiden teko kun ei ole ihan minuuttihommaa ja ensin pitäisi levitellä ja valkata kuvia, sitten asetella ja liimata. Siihen väliin ei kovin montaa tahmanäppistä "hei tääl on mun kuva kanssa! -tyyppistä häiriötä kaivata, saati että välillä muut jutut pakottavat keskyttämään. Jätäpä monen sadan kuvan arsenaali pöydälle pölyyntymään. EI EI EI.
Nyt kuvat ovat ainakin lastenkin katseltavissa suojattuina arkistokelpoiseen muoviin. On nimittäin tiedostoina tallessa tuhansia hyviä kuvia lomilta ja elämästä ylipäätään ja pakko ne kai on teettää paperille kun muussa muodossa aina tulee ongelmia säilyvyyden kanssa. Eikä ole voinut teettä kun edellisetkin odotteli albumia. Eivätpä odota enää. Hyvä minä ja hyvä esikoinen! Hän urhoollisesti pisteli albumiin minun järjestämiä ja ojentamia kuvia monta sataa.
Pikkupojat mökkeilivät tämän viikonlopun ja neiti luki Aku Ankkaa tai puhalsi saippuakuplia pihalla.

Kotona talo ja koirat olivat tallella. Pihaa ei samaksi tunnistaisi kun rikkaruohot kasvaa kilpaa kaksimetristen perennavarsien kanssa! Sopivasti ukkoskuuroja ja hellettä ja kaikki vihreä kasvaa silmissä kohisten.
Kaunista kyllä mutta kun rikkojen kimppuunkaan ei tahdo jaksaa käydä niin ottavat roikaleet kohta ylivallan.

Nyt on just hyvä. Aurinko on puun takana hetken. Kaikki ikkunat ja ovet auki. Tuuletin puhaltaa vain minuun. Eikä tavitse liikuttaa kuin sormenpäitä. Ummistan korvani huutavalta pyykkivuorelta ja sekasotkulta.

Aika kuluu nopeasti...

Pääsiäinen vilahti ohi aika huomaamatta. Lapsille koitin järjestää mukavia muistoja vaikka oma mieli oli hyvin musta.
Tuttavien lapsi haudattiin pääsiäislauantaina ja vaikkemme hautajaisiin osallistuneetkaan, olivat he mielessäni koko viikonvaihteen oikein erityisesti. Teimme pihahommia. Mieskin kipsistä vapautuneella kipeällä kädellään. Itse lähinnä tuijotin synkeänä kukkapenkkejä miettien mitä kaikkea ojankaivuun alta on pakko ehtiä siirtää. Ajatukset harhailivat ja ei saanut oikein mitään aikaiseksi. Tuntui vaan niin pahalta. Nukuin myöskin huonosti, siis en nukkunut lainkaan.

Pääsiäismunia piilotin puutarhaan ja lapsilla oli hurjan hauskaa niitä etsiessä-ja syödessä. Emme valmistaneet maukkaita pääsiäisaterioita-kuten yleensä teemme. Meidän piti mennä siskon perheen luo mutta koska siellä riehui vatsatautia edellisellä viikolla, ilmoitin ettemme mene lähellekään. Meidän tuurilla kun olisi mennyt myttyyn seuraavan viikonlopun suuret suunnitelmat! Me söimme salaattia, roskaruokaa, ja pizzaa pihahommien uuvuttamina. Sää suosi kyllä eristyisesti. Kesä suorastaan jo kolkutteli.

Seuraava viikkokin oli tietysti pyhien vuoksi vajaa ja meni lähinnä siivoillessa ja miettiessä. Lisäksi aiemmalla viikolla muita vaivannut nuhaköhäkorvatauti, ei pikkuveljen kohdalla alkanutkaan helpottaa, joten päädyimme arjen tullen lääkäriin ja apteekkiin.
Torstaiyönä sain kuitenkin kaiken valmiiksi ja perjantaiaamuna 05.15 oli taxi pihalla valmiina viemään minut ja miehen lentoasemalle. Äiti tuli torstai-illalla myöhään tänne ja jäi lasten sekä koirien kanssa nukkumaan. Perjantaina sitten lapsilla oli vappuisaa ohjelmaa naamiaisineen ja nyyttäreineen kerhossa ja eskarissa. Iltapäivällä tänne saapui hyvä ystäväni pienen kummityttöni kanssa. Esikoinen haettiin kaverinsa luo viikonlopuksi, väliveli lähti miehen vanhemmille, pentu lähti ystävälleni. Pikkuveli ja neiti, sekä isommat koirat jäivät tänne ystäväni hoiteisiin. Puuhakas viikonloppu oli ollut jokaisella. Sunnuntaina sitten sama käänteisesti. Äitini teki taasen vahdinvaihdon ystäväni kanssa,  isot palautuivat päivän mittaan ja meitä odotti taas yöllä palatessa nukkuva huusholli. Pentu kotiutui maanantaiaamuna aikaisin.

Tämä kaikki show siksi, että me lensimme Saksaan pienen kummipoikamme ristiäisiin.
Pohjoisessa Saksassa oli ihan täysi kesä. Lämmintä 15- 20 astetta koko ajan. Omenapuiden kukat olivat varisseet jo muutama viikko takaperin. Nyt kukkivat hevoskastanjat, pihlajat jne. aivan täysillä. Upeaa. Ristiäiset olivat ihastuttavat ja niiden jälkeen nautimme upean juhlaillallisen ihastuttavassa italialaisessa ravintolassa...tryffelillä maustettua pastaa, uunissa haudutettua munakoisoa, appelsiinilla hunnutettua merikorttia jne. Pitkän kaavan mukaan. Illallinen alkoi kuuden jälkeen ja hotellille päädyimme joskus yöllä yhden ja kahden välillä. Sain pitää pientä kummipoikaamme sylissä ja muutenkin pyrimme auttamaan parhaamme mukaan perhettä huushollinpyörityksessä että isovanhemmatkin (Suomesta ja Ranskasta) saivat nauttia. Saimme viettää vajaat kolme ihanaa päivää ystävnäi perheen kanssa ja voi miten olisin mieluusti jäänyt sinne pidemmäksi aikaa. Harmi että tähän aikaan vuodesta minua tarvitaan kotona.

Oli kyllä aika elämys kastaa lasta suomeksi, saksaksi ja ranskaksi. Pappi kun puhui saksaa sikäläisittäin, osa vieraista oli Suomesta ja perhe oli valinnut muutaman suomenkielisen virren ohjelmaan. Vastaavasti osa sukua ja ystäviä tulee ranskasta ja sen mukaan pari virttä laulettiin ranskaksi. Uskontunnustuksen pappi pyysi meitä toistamaan perässään yhdessä saksaksi, sillä muilla kielillä teksti on lyhyempi ja se olisi ollut vaikea lausua yhteenääneen. Isä meidän taas jokainen lausuin omalal kielellään. Varsinainen kielten sekamelska.
Perjantaina kävimme porukalla lounaalla keskustassa. Lounaspyödässä puhuimme suloisen sekaisin englantia, ranskaa, saksaa ja suomea. Mahtoi viereisten pöytien ihmisiä ihmetyttää!

 

Tällaisen vaippakakun taion matkalaukkuun kummilusikan kaveriksi.
(Kakku rakentui mahdollisimman suomalaisista aineksista)

Viikonloppu oli raskas mutta ihana. Lopulta olo oli klassisesti väsynyt mutta onnellinen. Ikävä on jo nyt.

 Siinä siis vierähti vappuinen viikonloppu. Siellä vappu ei juuri katukuvassa näy.

Arki pyörähti käyntiin heti. Maanantaina suuntasimme heti aamutuimaan väliveljen kanssa tutustumaan kouluun. Eskari ja kerho normaalisti. Eilen ilta vierähti pennun kanssa tokoillessa ja ulkoillessa hyvässä seurassa. Tänään metsästin aamulla aitaverkkoa ja tolppia yhdelle puolelle tonttia. Kesällä kun pitää olla pihalla todella paljon niin olisi kiva jos pentunenkin pysyisi pihassa turvallisesti.
Täällä myös sää kylmeni vappuna niin että melkein on tarvittu taas paksumpia vaatteita.

Eilen kävi LVI-suunnittelija ja pian saanemme ojapiirroshedotukset ja laskelmat putkituksista että voidaan pyytää kaivuri hommiin. Pihahommia siis raskaimman kauttaa tiedossa tästä eteenpäin. Kasvit nousevat onneksi hyvin maasta niin niitä on mahdollista siirrellä turvaan. Työmäärää en uskalla edes ajatella.

Hengissä kuitenkin ollaan. Järjestä ei niin varmaa havaintoa.