Kevätsiivous

Aamulla auringon kutkuttelemana päätin kuljeskell pihalla.

Omenapuut kaipaavat kipeästi leikkausta.

Piha oli yön jäljiltä jäässä. 

Nypin roskan sieltä, kuivuneen oksan tuolta.

Ihastelin pientä lumikelloa, joka urhoollisesti julistaa kevään saapuneeksi.

Se ei reppana tiedä sääukkojen uhkauksista takatalven suhteen.

Lapset saapuivat koulusta ja jatkoimme läksyjen jälkeen ulkopuuhia.

Innokkaat keikkuivat omenapuissa leikkaamassa pikkuoksia.

Lakaisin pientareelta pahimmat sorat.

Pitkäturkkisten koirien kanssa tämä talvi on ollut kammottava sotkun ja kuran aikakausi. 

Nyt tiet ovat jo kuivat mutta pöly on pinttyvää laatua.

Aamupäivän jäljiltä itseasiassa välillä kipaisin sisälle syömään ja pesin yhden kurakoiran.

Tuo nuorin kun innostui leikkimään pihalla ja maa ei enää siinä vaiheessa ollut jäässä!

Miten hupaisaa sen mielestä olikaan juosta kuivien heinä-ja risukasojen läpi ja haastaa leikkiin!

Suihkun kautta harjaukseen, niin silkkiturkki saa viihtyä sisällä iltapäivän.

Lapset innostuivat siivoamaan vielä leikkimökin.

Pesivät ja puunasivat ahkerasti.

Aurinko alkaa painua metsän taa.

Keitin talven viimeisen glögin, kaivoin kaapeista pientä suolaista purtavaa, juustoa ja ruisleipää.

Vein leikkimökkiin evästarpeet.

Tule kevät!

Tämä pentunen täytti jo 1-vuotta! Minne aika menee!?

Oli yhtä juhlahumua viime viikonloppuna. Pidimme triplajuhlat  aikuisille.

8, 9 ja 10- vuotiaat saivat jokainen oman kakun.

Lo(S)kakuu

Koko päivän on ollut upea syyskeli. Aurinko on paistanut, syystuuli puhalteli lehtiä pitkin pihaa...
Ikkunan sisäpuolella auringonpläntissä oli jopa kuuma.

Yht'äkkiä taivas synkkeni ja alkoi sataa kaatamalla-RAKEITA!

Lapset kiljuivat riemusta: "Äiti talvi tulee nyt, jääkö noi lumirakeet maahan?! Voidaanko me heti mennä ulos!!!"
Omassa päässä pyöri vain, että "HÖH, se ja tuo on istuttamatta.....kompostiin piti nakella vaikka mitä ...kasvihuoneen pohja toki painuu mukavasti...no ei nyt vielä tarttis kyllä ihan näin kylmää eikä märkää"

Tältä näyttää piha hetki raekuuron jälkeen.




Puutarhapöytä peittyi rakeisiin ja loskaan, kehäkukkakimppu meni pari yötä sitten myrskyssä nurin ja maljakko rikkoutui...kukat ovat matkalla kompostin koristeeksi.

Jos metsään haluat mennä nyt...

Syyskuu on hellinyt meitä epätodellisen upeilla keleillä.
Saimme viikonloppuna nauttia sadonkorjuujuhlista ja herkkuja notkuvista pöydistä ystäväni luona.Istuimme kesävaatteissa terassilla ja nautimme lempeästä auringosta.
Muuten aikamme arjessa normaaliaskareiden ohella on kulunut pihalla.
Kasvihuoneen pohja on kaivettu ja melkein jo sopivilla täytteillä täytetty.
Uusia kukkapenkkejä tehty ja vanhoja perattu.
Etupiha on kuorittu ja tänään juuri metsäretken aikana toi kuorma-auto kasan punaista hienoa soraa sen pinnaksi.

Niin metsäretki.
Odotimme tosiaan koko aamun. Ensin esikoisen kouluun lähtöä, sitten annoin lisää leikkiaikaa pienille kun mielessäni suunnittelin että tuo kuorma-auto ehtisi tulla..
Sitä ei sitten näkynyt, joten päätimme kuitenkin lähteä metsään että ehdimme nälän kurniessa jo takaisin syömään lounasta.
Teimme pienen pyrähdyksen lähimetsään. Löysimme sammaleisia pehmeitä kallioita. Iso-Rölli oli kaatanut erinäisiä puunrunkoja. (en viitsinyt lasten omia juttuja korjailla-luulen että keloutunut kuollut puu oli kaatunut kuitenkin syystuulen puhalluksen)
Löysimme kauniin kirkkaan (levän)vihreäksi värjäytyneen kannon ja sen läheltä toisen-kuusen alla oli varmasti ollut pienten menninkäisten mietintätuokio tai tärkeellinen kokous.
Söimme puolukoita ja mustikoita. (ensi vuonna tiedän että metsässä niitä on ja kannattaa mennä hakemaan. Tänä vuonna kuvittelin että ihmiset joiden tontti rajautuu mustikkamättäisiin, keräisivät ne pois ja en edes mennyt katsomaan aiemmin)
Löysimme kummallisia sieniä...
Kalliosolassa oli kivessä jäkäläinen ympyrä ja sen keskellä pieni torvijäkälä. Ilmiselvästi peikkojen ovikello! Ainoastaan kamera oli kotona eikä kauniita sammaleisia maisemia tullut ikuistettua kuin mielen sopukoihin.

Onneksi metsäretki oli vienyt ajatukset hyvin kauaksi arjesta, sillä pihaan palatessa sorakasa oli jo siellä eikä kuorma-autosta näkynyt jälkeäkään. Metsänhenkien taikajutut kuitenkin olivat pahasti kesken ja asialle ei suotu ajatustakaan.