Syyskuu on hellinyt meitä epätodellisen upeilla keleillä.
Saimme viikonloppuna nauttia sadonkorjuujuhlista ja herkkuja notkuvista pöydistä ystäväni luona.Istuimme kesävaatteissa terassilla ja nautimme lempeästä auringosta.
Muuten aikamme arjessa normaaliaskareiden ohella on kulunut pihalla.
Kasvihuoneen pohja on kaivettu ja melkein jo sopivilla täytteillä täytetty.
Uusia kukkapenkkejä tehty ja vanhoja perattu.
Etupiha on kuorittu ja tänään juuri metsäretken aikana toi kuorma-auto kasan punaista hienoa soraa sen pinnaksi.
Niin metsäretki.
Odotimme tosiaan koko aamun. Ensin esikoisen kouluun lähtöä, sitten annoin lisää leikkiaikaa pienille kun mielessäni suunnittelin että tuo kuorma-auto ehtisi tulla..
Sitä ei sitten näkynyt, joten päätimme kuitenkin lähteä metsään että ehdimme nälän kurniessa jo takaisin syömään lounasta.
Teimme pienen pyrähdyksen lähimetsään. Löysimme sammaleisia pehmeitä kallioita. Iso-Rölli oli kaatanut erinäisiä puunrunkoja. (en viitsinyt lasten omia juttuja korjailla-luulen että keloutunut kuollut puu oli kaatunut kuitenkin syystuulen puhalluksen)
Löysimme kauniin kirkkaan (levän)vihreäksi värjäytyneen kannon ja sen läheltä toisen-kuusen alla oli varmasti ollut pienten menninkäisten mietintätuokio tai tärkeellinen kokous.
Söimme puolukoita ja mustikoita. (ensi vuonna tiedän että metsässä niitä on ja kannattaa mennä hakemaan. Tänä vuonna kuvittelin että ihmiset joiden tontti rajautuu mustikkamättäisiin, keräisivät ne pois ja en edes mennyt katsomaan aiemmin)
Löysimme kummallisia sieniä...
Kalliosolassa oli kivessä jäkäläinen ympyrä ja sen keskellä pieni torvijäkälä. Ilmiselvästi peikkojen ovikello! Ainoastaan kamera oli kotona eikä kauniita sammaleisia maisemia tullut ikuistettua kuin mielen sopukoihin.
Onneksi metsäretki oli vienyt ajatukset hyvin kauaksi arjesta, sillä pihaan palatessa sorakasa oli jo siellä eikä kuorma-autosta näkynyt jälkeäkään. Metsänhenkien taikajutut kuitenkin olivat pahasti kesken ja asialle ei suotu ajatustakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti