Simpukankerääjät

Pitkästä aikaa luin.
Kiitos intopiille lukuvinkistä.

Rosamunde Pilcher: Syyskuu

Heti vinkin saatuani seuraavalla kirjastoreissulla etsin kirjan käsiini.
Lainasin samoin tein kaikki hyllyssä olleet kirjat.

Kävi kuitenkin niin että olikin hoppua ja kiirettä ja kaikenlaista ja kirjat vain lojuivat hyllyssä.
Illalla ei enää jaksanut lukea-kaatui vain sänkyyn. Päivisin ei ehtinyt.

Göteborgiin otin mukaani yhden kirjoista. Kansikuvan perusteella: Simpukankerääjät.
Mies otti sinne mukaan myös kirjan: Koulun vika? Ja luinkin sen melkein yhdeltä istumalta.
Suosittelen jokaiselle vanhemmalle, opettajalle. Maarit Korhonen: Koulun vika?
Tykkäsin siitä. Kirjoitettu lyhyesti, pieniä kohtauksia, helppo lukea missä vain kun ei jää pahasti kesken.
Niin täyttä asiaa että huh. Itse kouluja käyneenä, opettaneena, peadagogina, äitinä huokailin vain että vihdoinkin joku sanoo näitä juttuja ääneen. Toivon että moni lukee tuon pienen kirjan.

Otin siis mukaani kirjan mutta ehdin paneutua siihen vasta lennolla kotiin.
Lennon saatua mutkia matkaan-meni loppu yö kiukunkyyneliä niellen ja kirja jäi kesken.
Osansa myös sillä että se oli painettu kapeahkolla präntillä ja tiiviillä rivivälillä-väsynein silmin huonossa asennossa piti liian usein palata rivi-pari taaksepäin.

Kuluneella viikolla päätin uhrata harmaan päivän lukemiselle. Luin, luin ja luin aina kun pystyin irrottautumaan istahdin kirja kädessä.
Eilen ja tänään viimeiset sivut yötä myöten.

En osannut odottaa mitään. En ollut kirjailijasta ikinä kuullutkaan. Käsittämätöntä.
En osaa selittää myöskään. Pidin kirjasta hurjasti. Mieletön taito kuvailla englantilaista maisemaa-niin että tuntuu kuin itse istuisit sitä tuijottamassa tai kuin katsoisi elokuvaa. Puutarhurisydämeen iski tietysti se, miten kasvit oli aina kuvailtu tarkkaan. Villinarsisseja rannassa....murattilehtisiä pelargoneja pursuamassa ruukuissa ja niin edelleen.
Kirjn tapahtumat sijoittuvat "nykyhetkeen" 70-80 lukujen taitteeseen. Kuitenkin valtaosa kirjasta kuljetaan muistoissa toisen maailmansodan ajoissa. Naisen näkökulmaa sota-ajan pulaelämään.
Miten sota Cornwallissa toisaalta oli kovin kaukana mutta kuitenkin ihan tässä ja kuinka suru saavuttaa ihmisen missä tahansa.Mielettömän tarkkoja ihmiskuvauksia. Pystyi eläytymään monien hahmojen elämään aivan kuin olisi päässyt heidän päänsä sisään.
Monia surullisia kohtaloita, vilpittömiä ja aidon tuntuisia. Nenäliinoilta ei välty.Toisaalta päähenkilöillä sellainen mielestäni oikeanlainen asenne elämään. Asiat hoituvat, kaikesta selvitään.

Kirjailijan tyyli loikata ihmisestä ja paikasta toiseen. Nykyisyydestä menneisyyteen ja takaisin.
Mahtava. Aivan kuin lukisi jotain Hercule Poirotia mutta nyt ei selvitetty murhia ja rikoksia vaan henkilöiden elämäntarinat kietoutuivat toisiinsa-aivan kuten oikeastikin.
Tiedät ihmisestä jotain-muttet yleensä kaikkea. Hänestäkin, josta luulet tietäväsi kaiken-saat tietää jotain  yllättävää kun elämä tulee tiettyyn pisteeseen.

Olen aina tykännyt lukea sota-ajoista kertovia romaaneita.
Tämä oli toisenlainen-romanttisempi versio. Ei sodan veriroiskeita ja sirpaloituvia ihmisiä. Kuitenkin inhimilliset kohtalot liikuttivat.

Helleborus

Viikko takaperin seikkailin pienempien kanssa puutarhakaupoissa.
Pääasiassa ihan vain huvikseen. Lapset saivat bongailla jouluisista kukkakoreista pieniä lahjapaketteja, possuja, kultaomenoita ja itse sain ihastella vehreyttä.
Kaikinpuolin oivallista kaamosterapiaa siis.

Yhtäkkiä väliveli huudahti kirkkaalla ja _hyvin kuuluvalla_ äänellään:
"Äiti katso tämä näyttää ihan sellaiselta helleborukselta. Se helleborus niger!"
Minä kipitin tottakai katsomaan ja sehän se, ihka aito jouluruusu-kauneimmillaan kukassa.
Harmi että silmäni havaitsivat kasvissa aika paljon ei toivottua elämää ja jouduin jättämään sen kauppaan.
Rakastan jouluruusuja. Ne ovat niin herkän kauniita. Nimikin on kaunis.
Vähän samanlainen kuin kaunis pikkuruinen luonnonkasvimme Vanamo (linnea borealis) tai Kylmänkukka (pulsatilla).Kaikki mykistävän suloisia.

Ihmettelette varmaan miksi 5-vuotiaani huudahtelee kasvien tieteellisiä nimiä?
Käytän itse monista rakkaista kasveista niiden tieteellisiä nimiä sen kummemmin ajattelematta, toisaalta käytän niitä mielelläni-vain siten ne säilyvät muistissa.
Luimme kuitenkin aivan ihanan satukirjan. Se kertoo myös helleboruksesta.

Satu Kukkameri ja lumen ihme

Kirjassa on juuri sitä joulutaikaa mitä itse joululta odotan. Eikä yhtään haitannut että lempikasviani kuvailtiin kirjassa. Väliveli muistaa paljon kasvien nimiä ja tietää paljon eläimistä, helleborus teki häneenkin suuren vaikutuksen. Sopii luettavaksi aikuisellekin joka haluaa joulumieltä. Samoilta tekijöiltä on ilmestynyt myös Satu ja Päärynäpuun Pyrre Ihastuttava kirja myös.

Jostain vielä löydän jouluruusun jouluksi. Omassa kukkamaassa ne eivät varmasti nouse kukkimaan oli lunta tai ei. Istutin ne vasta myöhään syksyllä...ehkä jonain jouluna ne nousevat sieltä kuin ihme! Minulle riittää että säilyvät hengissä ja sulostuttavat puutarhaa keväällä.

Lisää luettuja kirjoja

En ole saanut aikaiseksi tänne mainita lukemistani kirjoista.
Torey Hayden:in tuotantoa lainaan aina sen mitä sitä hyllyssä sattuu olemaan.
Viimeinen saalis siltä osin oli Häkkipoika. Jälleen yhtä koukuttava lukukokemus kuin aiemmatkin.
En osaa oikein kuvailla enempää, suosittelen sitäkin varmemmin.

Leppoisana ja kevyenä lukemisena olen lukenut Peter Maylen veijariromaaneja.
Hotelli Pastis, Suolaa Tryffeleille, ja Saaliina Cesanne.
Kaikissa kantavana asiana on ranskalainen elämä Provencessa.
Suuri unelma, suurempi petos. Jännittävä suunnitelma, jännittävämpi ja yllätyksiä täynnä oleva kilpajuoksu saaliin perässä...
Tekstissä sujahtelevat ranskankieliset sanat luovat tunnelman ja välillä voi todella haistaa ja maistaa ruoan ja herkut joita nautitaan.
Ainoa mikä itseäni hieman häiritsee on se, että kirjojen perusteella ranskalaiset eivät ajattele mitään muuta kuin seuraavaa ateriaa, ruokaa ja viiniä.
Toisaalta osaan lukea sujuvasti, ilman että nuo asiat saavat liian suurta painoarvoa. Itseäni kuitenkin viehättää välimeren maiden ruoka ja myös ranskalainen keittiö on läheisesti tuttu.
Kaukokaipuuta nämä kirjat kyllä aiheuttavat, etenkin kun niitä lukee harmaana, sateisena syyspäivänä...suosittelen jälleen.

Hiljaisuuden lapset

Seuraavana vuorossa Torey L.Hayden:in kirjoista oli Hiljaisuuden lapset.
Jälleen yhtä intensiivinen lukukokemus kuin aikaisempi Aavetyttökin. Liikuttava, uskomaton, ajatuksia herättävä.

Hayden:in tapa kirjoittaa on pikkutarkka. Hän kuvailee esimerkiksi lapsen niin yksityiskohtaisesti ja elävästi ilmeitä ja eleitä myöten että on helppo sielunsa silmin nähdä tarinan henkilö.
Kirjat on kirjoitettu hänen omasta näkökulmastaan. Hän kertaa ajatuksiaan ja pohdintojaan, niitäkin mietteitä, joita ei oikeassa tilanteessa tosiaan voi sanoa ääneen mutta nekin ovat olemassa.
Ne tekevät kuitenkin kirjan inhimilliseksi. Kerta toisensa jälkeen itse ihailen hänen kykyään ratkaista tilanne rauhallisesti ja päättäväisesti. Toki hän on siis ammattilainen mutta silti se aiheuttaa syvää ihailua minussa, joka olen hyvin pitkäpinnainen mutta äkkipikainen sitten kun se pinna katkeaa.

Ahdistus

Luin mainosta. Kaunis kirja, upeita kuvia käsitöistä ja sisutuksesta.
Mainossanat: ideoita kotiin koko vuodeksi- TEKEMISTÄ vuoden JOKAISEEN VIIKKOON.

Alkoi ahdistaa. Siis ihan kuin tekemistä ei olisi jo nyt tarpeeksi-ihan liikaa.

Olen aikaa sitten lakannut lukemasta tapahtumamainoksia. Maailmaan mahtuu jokaiselle päivälle niin valtava määrä kivoja asioita, joihin olisi kiva mennä, että harmittaa vain kun ei kuitenkaan voi tai pääse.
Yritän myös kaikin tavoin ohjelmoida elämäämme niin ettei tarvitsisi juosta kaiken aikaa kilpaa kellon kanssa. Suuri perhe toki varmistaa että tapahtumia ja tekemistä on jo alunperin paljon ettei kyllä edes voi haalia kauheasti ylimääräistä.
Silti tuntuu että elämä on yhtä tekemistä koko ajan.

En koskaan ole ymmärtänyt että joku ihminen voi tylsistyä ja valittaa ettei ole mitään tekemistä.
Ymmärrän toki, jos on sairas eikä fyysisesti voi tehdä juuri mitään. Vaatii mielikuvitusta tehdä asioita toisin lisäksi sairauden aiheuttamat kivut voivat haitata elämää liiaksi. Puhun nyt kuitenkin normaaliterveyden omaavista ihmisistä.

Kuvittelin joskus että kotiäitinä ehdin sitä ja tätä ja tuota. Moni ulkopuolinen tuntuu ajattelevan niin edelleen puolestani.
Toki osansa ehtimisessä on sillä että talossa on viimeisten 10 vuoden aikana ollut jossain muodossa alle kouluikäisiä lapsia ikähaitarilla vastasyntynyt- 5v. aina useampia kerrallaan.
Olen mukavuudenhaluinen ihminen ja haluan myös ehtiä pysähtyä elämässäni-ettei tarvitsisi 50 vuotiaana tai myöhemmin miettiä että ei ole huomannut elämänsä kulkevan ohi.

Joku vuosi sitten puolitosissani ajattelin että kai nämä asiat, joita nyt en ehdi tehdä, voin tehdä sitten eläkkeellä kun on pelkkää aikaa...olen saanut kuulla että ei eläkkeellä ainakaan ehdi!
Ehkä se on sitten niin ettei kaikkea voikaan ehtiä.
Täytyy priorisoida se mitä haluaa tehdä ja mikä täytyy tehdä...en ainakaan kaipaa siihen kirjoja kertomaan mitä kaikkea muuta vielä voisi tehdä :)

P.S. Jos joku viisas osaa kertoa miksi blogini aika on aivan pielessä. Otan tiedon ilolla ja kiitollisuudella vastaan. Nyt joudun joka kerta tekstin yhteydessä erikseen säätämään ajan. Voiko olla niin että nykytekniikalla ei vielä ole itse toimivaa kelloa? Koskee myös päivämäärää tämä:/

Lasaruslapsi

Kirjastosta jälleen sattumanvaraisesti bongattua.

Robert Mawson : Lasaruslapsi

Kirja oli jälleen aika pysähdyttävä lukukokemus.
Jostain syystä käsiini hakeutuu kirjoja jotka sivuavat tavalla tai toisella raskaita asioita. Aika terapeuttista. Vain muutamin paikoin kun kuvailtiin yksityiskohtaisesti matkoja mielen syövereissä-kyllästytti. Kuvaukset olivat toisaalta kuin onnistuineesti sanalliseen muotoon puettuja unia-joiden näkeminen on itselleni tuttua ja välillä ahdistavaakin. Toisaalta jotkin kuvaukset toivat mieleen eniten J.R.R. Tolkienin tarinoista tutut kohtaukset kun hobitit vaelsivat pitkällä retkellään. Mieleen nousikin silloin vääriä mielikuvia ja oli hieman vaikea keskiyttyä lukemiseen.

Suosittelen.

Kirjan esittelytekstissä on seuraavaa:
" Koskettava ja hurja tarina kertoo
uskomattomista inhimillisistä ponnistuksista.
Samalla se esittää mullistavan näkemyksen
ihmisen tietoisuuden eri tasoista,
unohtumattomasta matkasta alitajuntaan.
Lasaruslapsi on keskustelua herättävä
romaani elämästä, kuolemasta - ja ihmeistä."

Sillä ei tietenkään ollut mitään merkitystä että aloitin kirjan lukemisen aamulla ja lopetin juuri. Tein ruokaakin kirja kainalossa ja luin joka välissä pätkän. Onneksi juuri tänään lapsilla oli päivä " ME EI HALUTA OLLENKAAN ULOS VAAN HALUTAAN LEIKKIÄ RAUHASSA!" Kaikki saivat siis tehdä tänään juuri sitä mitä halusivat.
Aamupäivällä istuin sohvalla kirjan kanssa ja katselin "esittelyä" (suom.huom. esitystä/näytelmää) jossa pääosassa olivat erilaiset muoviset leikkidinosaurkset, pienet prinsessa ja prinssihahmot, legot ja ties mitkä otukset. Juoni oli vähintäänkin epäselvä ja pisimmän aikaa esityksessä oli välitunti (suom.huom. väliaika) sillä esitelmän ohjaaja ja lipunmyyjä kiirehtivät tekemään tärkeellisiä asioita. Tärkeellisiä asioita olivat mm. paperin leikkaaminen suikaleiksi, jotka taiteltiin haitariksi ja siten syntyi itsestään pystyssä pysyviä aitoja villieläimille.Esitelmän oli tarkoitus kestää iltaan asti kuulemma. Kuitenkin kolmannen väliajan kestettyä useita tunteja esitin uhkavaatimukseni että ennen kuin kaikki otukset on kerätty pois ei saa aloittaa pelaamista tai kirjojen lukemista. Otukset katosivat kiireesti laatikoihin ja lapset pötköttivät pitkän tovin sängyllä lueskelemassa kirjastosta kahmimiaan aarteita.
Väliveli ja pikkuveli lukivat tärkeän näköisinä isoveljelle lainattuja "Lili" romaaneja.
Kun kysyin mitä he puuhaavat, vastaus oli selkeä "luen romaniaa" :D (suom.huom.romaania)
Ovat siis jo hyvää vauhtia lukutoukkia..

Kevyempää lukemista

Tuolla samaisella kirjastoreissulla käteeni tarttui hieman kevyempää luettavaa.
Itseasiassa luinkin noita helpompia kirjoja ensin, että pääsen taas lukemisen "makuun" ja odotin sopivaa vireystilaa tuon Haydenin kirjan avaamiseen.

Viikonloppuna luin siis Pirjo Mannisen : Antonia ja irlantilainen kevät.
Etsin käsiini toista kirjaa ja koska sitä ei ollut hyllyssä hetken mielijohteesta lainasin vain saman kirjailijan muun teoksen.
En ole aiemmin lukenut Pirjo Mannisen kirjoja. Eivät vain ole osuneet silmiin.

Kirjailijan hersyvä ja osuva ihmiskuvaus oli upeaa luettavaa.
Erityisesti päähenkilö Antonian vanha äiti, jonka kanssa hän asuu on kuvattu niin että todella voi nähdä tuon iäkkään naisen kaikkine ilmeineenkin.
Samoin ajankuvaus -kaikki ihmisten vaatteista puhetapaan- on onnistunut, pystyy helposti heittäytymään oikealle vuosikymmenelle.

"Antonia tiedusteli nyt vuorostaan Äidin kuulumisia.
- Onko päivän mittaan tapahtunut mitään erityistä? Et ole kertonut vielä mitään.
Äiti vastasi, että mitään ihmeempiä ei ollut tapahtunut.
Paitsi että hän oli istunut silmälasiensa päälle, hän lisäsi voitonriemuisesti.
- Luoja! sanoi Antonia. -Menivätkö ne rikki?
- Mitä arvelet? kysyi Äiti suurennuslasiaan heilutellen.
- Onni onnettomuudessa oli, ettei takamukseni mennyt.
Hameeni on sen verran tukevaa kangasta, ja lisäksi olin unohtanut villahousut jalkaani.
- Sinun pitäisi yrittää varoa vähän, torui Antonia.
- Katsoisit mihin istut.
-Miten minä olisin katsonut, kun ei ollut laseja? puolustautui Äiti väitteessään tiettyä logiikkaa- Olin paraikaa etsimässä niitä, kun vahinko tapahtui.
Antonia pyöritti päätään ja huokaisi."


Koska olin kirjastossa hyllyssä MAN, tarttui käsiini myös Katri Mannisen kirja FC Venus.
Kirja on alkuosa elokuvalle. Kirja siis päättyy niihin tunnelmiin josta elokuva alkaa.
Jostain syystä kirjassa on jotain kovin samaa kerronnassa kuin tuossa Pirjo Mannisen romaanissa.
Elävä ja ajanmukainen kerronta, vaikka tarina sinällään ei kosketa omaa elämää, siihen on helppo eläytyä aivan kuin seuraisi "kärpäsenä katosta" tai tunnistaa tietyt ihmistyypit oikeasta elämästä.
FC Venus on hauska ja nopea lukukokemus.

Aavetyttö

Olen useilta tahoilta kuullut että kannattaisi lukea Torey L. Haydenin kirjat.
En vain ole ehtinyt enkä jaksanut lukea aikoihin.
Kävin kuitenkin piiiitkästä aikaa kirjastossa aivan yksin n. kuukausi sitten ja kävi kuten aina: hyllyt notkuivat kirjoja jotka on "pakko lukea".
Ainoa Haydenin kirja jonka vapaana hyllystä löysin oli tuo Aavetyttö.
En muista aikoihin lukeneeni mitään yhtä hyvää kirjaa.
Kirjan aihepiiri on rankka-sanan sellaisissa merkityksissä joita ei voi edes kuvitella.
Valveutuneen aikuisen luettavaa tekstiä! Kuitenkin Haydenin mieletön ammattitaito lastenpsykologina ja eristyisopettajana käy ilmi tekstistä upeasti.

Kirjan luettuani olin mykistynyt.
Kiireenvilkkaa kirjastoon etsimään muita teoksia...

Lukulöytö

Tämä kirja ei ehkä kuulu hvyien kirjojen joukkoon siinä mielessä kuin valtaosa ihmisistä "hyvän kirjan" käsittää.
Tein kutenkin vahinkolöydön kirjastossa.

SYLVA ry:n julkaisema
"Syöpää sairastavan lapsen hoito - vuoroin sairaalassa, vuoroin kotona"
Asia koskettaa omaa elämää läheltä, joten kirja oli hyvin mielenkiintoinen.
Kirja sopisi myös kelle tahansa, joka kohtaa elämässään lapsisyöpäpotilaan. Ihmisenä, ystävänä tai hoitajana. Kävisi oppikirjaksi alan oppilaitoksiin.
Sydämestäni toivon että jokainen vanhempi, jonka lapsi sairastuu tähän vakavaan sairauteen, saisi kirjan käsiinsä.
Kirja on tuhti infopaketti. Selkeä ja neutraali. Ei kauhistelua tai sairaudella mässäilyä. Kuvitus on aidoista potilaista-aidoissa tilanteissa otettuja valokuvia.

Lämpimästi suosittelen.
Linkki SYLVA ry:n sivuille, jossa kirjasta enemmän.