Seuraavana vuorossa Torey L.Hayden:in kirjoista oli Hiljaisuuden lapset.
Jälleen yhtä intensiivinen lukukokemus kuin aikaisempi Aavetyttökin. Liikuttava, uskomaton, ajatuksia herättävä.
Hayden:in tapa kirjoittaa on pikkutarkka. Hän kuvailee esimerkiksi lapsen niin yksityiskohtaisesti ja elävästi ilmeitä ja eleitä myöten että on helppo sielunsa silmin nähdä tarinan henkilö.
Kirjat on kirjoitettu hänen omasta näkökulmastaan. Hän kertaa ajatuksiaan ja pohdintojaan, niitäkin mietteitä, joita ei oikeassa tilanteessa tosiaan voi sanoa ääneen mutta nekin ovat olemassa.
Ne tekevät kuitenkin kirjan inhimilliseksi. Kerta toisensa jälkeen itse ihailen hänen kykyään ratkaista tilanne rauhallisesti ja päättäväisesti. Toki hän on siis ammattilainen mutta silti se aiheuttaa syvää ihailua minussa, joka olen hyvin pitkäpinnainen mutta äkkipikainen sitten kun se pinna katkeaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti