Muistoja

Tartuin Anskun muistohaasteeseen.
Olen ollut lapsesta asti kova muistelemaan. Muistan jo nuorena yllättäneeni itseni ajattelemasta että kuulostan "vanhalta mummolta" kun joka toinen lauseeni alkoi "silloin kun olin pieni".

Muistan kuinka kesät olivat aina aurinkoisia, vesi lämmintä ja mansikat makeita.
Olimme paljon maalla kesäisin. Mummilassa Itä-Suomessa ja Ukkilassa Lahdessa.
Pappalassa joskus Lapissa.
Lapissa en ole sitten lapsuuteni käynytkään.Niiltä kesiltä muistan kuitenkin sen kuinka yötön yö oli valoisa ja aurinko ihan oikeasti paistoi keskellä yötäkin-myös sinä yönä kun heräsin pudottuani sängystä yöpöydän ja sängyn väliin ja nukuttuani siinä kolossa jonkun aikaa solmussa.
Muistan talven niin kovan pakkasen että emme päässet ulos jouluna. Niin korkeat lumihanget ettei tienvarren liikennemerkkejä näkynyt lainkaan.Myös sen miten pääsimme oikean poron kyytiin ja jätkänkynttilät valaisivat hankia.

Tunnen vieläkin miltä tuntui paljaissa varpaissa mummin ulkosaunan porstuan maalattialla ollut räsymatto, joka hiukan kostui saunojien alla. Se tuoksu tulee elävänä tunteen mukana.
Mummin valtavassa leivinuunissa paistamat suuret leivät-sellaista en ole saanut sitten lapsuuden-paitsi kuukausi sitten ollessani Keski-Suomessa kurssilla.
Sadepäivänä kun ukkonen kesken kesän juoksutti kaikki sisälle sadetta karkuun, maalla hiukan salaa pelättiin ukkosta. Mummi kertoi miten Ukko Jumala siellä taivaankannella vain työntää kivikärryjään ja siksi jyrisee. Pisti paahtoleivän päälle voita, vattuhilloa ja punaista palloedamia..että maistui.

Meidän perheessä nykyäänkin syödään viikonloppuaamuisin usein "hilloleipää".
Sveitsinvuosina perhe siellä ei voinut ymmärtää että suomalainen haluaisi vuolla juustoa leivälle, heille piisasi pelkkä voi ja hillo.Juusto syötiin erikseen toisessa yhteydessä.

Ukilla oli aina suuri talo ja valtava vintti ja koko talo täynnä uskomattomia aarteita.
Kaksi viikkoa vain me lapset ukin kanssa ja kotiin oli kuskattavana ties mitä juttuja.
Nyt ymmärrän miksei äitini oikein ymmärtänyt, kun keräilen omien pienten aarteita ja mietin "mitä hyötyä" näistä on. Ei aarteista kuulukaan olla hyötyä.
Ukilla oli pehmeä kultainen sängynpääty, kuulemma siksi että ei pää hakkaisi siihen. Ukki on hyvin pitkä ja jo silloin kalju.
Ukin luona mikään ei ollut kiellettyä vaikka oven karmin päällä majaili aina koivuniemen herra. En tiedä sitä koskaan oikeasti käytetyn.
Ukilla oli aina Mynthonia joka paikassa monta askia. Mekin saimme niitä.
Ukin luona sai juoda kaakaota vaikka joka päivä, kylmänä tai kuumana.
Hopeateetä ja vohveleita, siis sellaisia rapeita täytettyjä keksejä-niitä ukki osti aina meitä varten.

Kotoa karkasin kerran 3-vuotiaana. Punaisella kolmipyörällä-ajoin kadun yli kioskille ilman lupaa. Tuttu kioskintäti palautti minut sinne minne kuuluin.
Saman ikäisenä pelkäsin yöllä parvekkeella liikkuvia hahmoja. Oikeasti parvekkeen ikkunan kautta kajasti valo ja jokin pihan puu liikkui yötuulessa-heijastus seinällä oli usein hurjan noidan näköinen. Keräsin kaikki pehmolelut peittoni alle turvaan.

Lapsena teimme myös pitkiä sunnuntaikävelyitä kaupungissa. Kierreltiin katselemassa kauppojen ikkunoita. Kun mummin koti maalla oli myyty ja mummi muuttanut kaupunkiin, kävelimme usein kaupungin toiselta laidalta pitkän matkan mummin luo. Matkaevääksi ostettiin lähikipsasta ikkunan vierestä purkkaa. Purkka oli talvella jäässä ja meni tovi kun se suli suussa pureksittavaan muotoon. Mummin luona sai aina munkkeja. Mummi opetti neulomaan. Mummi antoi omat eripariset vanhat neulepuikot ihan omaksi. Ne ovat minulla vieläkin. Niillä on hauska kutoa. Toisen pää on terävä, toisen tylppä.

Pikkukoululaisena -80 luvulla kävelin joen rantaa pitkin kotiin soittotunnilta ja puliukot istuivat usein siellä kevätauringossa lämmitellen. Olivat harmittomia mutta huutelivat joskus jotain. Koskaan ei pitänyt niille vastata, sen tiesin. Pelkäsin hiukan vaikka näytin rohkealta.
Monesti mietin että jos tippuisin vahingossa kevätjäihin joenpenkalta, mitä ihmettä kävisi viululleni?!

Kun vanhemmat olivat poissa kotoa teimme pikkusiskon kanssa hassuja juttuja.
Sisko istui keittiön pöydällä ja otin kaapista erilaisia mausteita, joita hän sitten maistoi pienen nokareen sokkona. Kerran hymy hyytyi molemmilla pitkäksi aikaa. Olimme molemmat syöneet salaa vihanneskrassin siemeniä ja kun tuli pääsiäinen niistä kylvettiin "ruoho". Pelkäsimme että ne kasvavat myös mahassa saatuaan vettä ja tunkevat pian suusta ulos ja äiti saisi tietää koko jutun!

Nyt aikuisena olen ymmärtänyt miksi olimme niin paljon ukin luona myös ilman vanhempiamme lomilla. Hän oli jo tuolloin sairaseläkkeellä ja nuori ukiksi. Silloin asiaan ei kiinnittänyt huomiota.Aikuiset olivat jollain tapaa iättömiä. Olimme aina oppineet kunnioittamaan vanhempia ihmisiä.
Minulla on myös virkaatekevä isoäiti. Rakas ihminen, joka ei ole verisukua, mutta on pitänyt minua kuin oikea isoäiti vauvasta asti. Itseasiassa verisukuun ei ole mitään yhteyttä mutta tämä vt.isoäitini on edelleen tärkeä ja rakas.
Hänen kanssaan teimme retkiä. Laitoimme hyvää ruokaa ja leivoimme.Istuimme parveketuolissa sylikkäin ja luimme Vänrikki Stoolin tarinoita tai Pikku Prinssiä. Hän vei minut Sinfoniakonserttiin ja sytytti rakkauden klassiseen musiikkiin.

Muistan myös kuinka olin päättänyt etten usko enää joulupukkiin. Asuimme kerrostalon alimmassa kerroksessa. Olimme koko perhe saunassa taloyhtiön kellarissa. Saunan aikana tonttu oli kuitenkin onnistunut hiipimään parvekkeelta ja tuonut kuusen alle lahjat säkissä. Tuo jouluntaika on sellainen jonka haluan edelleen säilyvän...

Tässä muistoja kerrakseen. Kuvia en tähän hätään kykene saamaan. Eilen taistelin niin kauan koneiden kanssa että nämä muistot saavat piirtyä lukijan silmiin sanojen kautta.
Nappaa mukaasi haaste ja kerro millaisia muistoja sinulla itselläsi on lapsuudesta.