Merirosvojuhlat

Kuvat puhukoot puolestaan :)

Sivistystä

Taas hymyilyttää.
Lapset istuvat sohvilla kääriytyneinä viltteihin ja odottavat pian alkavaa luonto-ohjelmaa.
Juuri tässä ennen tulee matkailuohjelma jossa tällä kertaa ollaan espanjassa.
Alkujuonnossa oli kauniita kuvia espanjalaisesta kaupungista(jonka nimi meni minulta ohi lasten höpinässä).
Väliveli tyypilliseen kaiken huomioivaan tapaansa hämmästyneenä totesi:
"Äiti ei noi kyllä ihan fiksuja voi olla ja aika huonosti käyttäytyviäkin noi on kun noin epäsiistiä on kaikkialla!"
Minä ihmettelemään että miten niin?

"No kun semmoisessa talojen välissä olevassa sähkölangassa roikkui jonkun lenkkarit sillai narusta ja polkupyörätkin oli vaan sullottu parvekkeille sillai "trumps": Ne menee varmaan ihan rikkikin!"

Aih ja voih-nauruhermoja koetellaan kun koitan peitellä yltiöpäistä hirnumista ja selittää miksi monissa suurissa kaupungeissa ihmiset kuljettaa polkupyöriään asuntoon tai vaikka sinne parvekkeille.

Että näin taas sivistyimme illan päätteksi :)

Valmis!

Erätauko - siivouksesta nimittäin ja ajattelin näyttää mitä olen saanut aikaan.

Aloitin tämän jo ennen joulua, sillä urakkaan tarvittiin rakkaan apua. Hänen piti nautiskella neljä tölkkiä ulkolaista olutta saunailtojensa kunniaksi-pantittomista tölkeistä kiitos.
Minä halusin ne tyhjät tölkit.

Vuosi sitten nurkkiin jäi pyörimään tuo lampun kanta ja lamppu, itse koristeosan hajottua perinpohjaisesti. Mietin silloin-tyypilliseen tapaani-että tästä voi vielä tehdä jotain...

Sain ihanan idean vieraillessani virtuaalisesti Parolassa. Siellä joulukalenterin erään kirjoituksen takaa löytyi aivan samanlainen lampunkanta uusiokäytettynä-juuri sellainen kuin minä haluaisin!

Projekti jäi hieman joulun ja monen muun asian jalkoihin. Roikkui olohuoneen katossa etten unohtaisi kokonaan. Suurin operaatio oli maalaus-kun en voi maalata sisällä ja ulkona on ollut niin oikea pakkastalvi että maali ei oikein toimi optimaalisesti.
Mutta nyt se on valmis. TADAA!


Valot pois.


Valot päällä.

Kiirettä pitää

Hengissä ollaan. Kukaan ei saanut mitään tautia.
On vain merkkipäiviä tulossa. Pikkuveli ja viikon perään väliveli.

Elämää on ilahduttanut parikin ihanaa kutsua ystävien luo.
Ensi viikolla on siis kaikkea kivaa tiedossa.

Juuri nyt pitäisi siivota-mutta ihan kohta :)

Viikonloppuna talon valtaavat hirmuiset merirosvot-toivottavasti eivät vaadi suuria lunnaita!

Kirpakoita pakkaspäiviä!

Sunnuntaina

Juhlittiin. Sain kunnian verestää taitojani ja tehdä tuoreimman serkkuvauvan nimenantojuhliin pöytäkukat. Tänään oli pienen ihmisen suuri päivä ja juhlat sujuivat mallikelpoisesti kaikinpuolin. Vierailla oli mukavaa, päivän pääsankari oli hyväntuulinen ja tyytyväinen keikkuessaan vuoroin kaikkien aikuisten sylissä.
Pöytäkukat onnistuivat. "Tilaaja" oli oikein tyytyväinen lopputulokseen ja se on tärkeintä.
Oman kriittisyyden voin pitää omana tietonani. Kauniit niistä minunkin mielestäni tuli. Eikä niitä tietenkään kukaan muu katsonutkaan sillä silmällä kuin itse katsoo omaa työtään.




Kiireessä kuvaukseen ei tullut oikein keskityttyä ja valkeiden liinojen kuviointi ikävästi heijastuu salamn voimalla. Oikeasti se ei onneksi noin pahasti häirinnyt silmää.
(muistan taas että pitäisi tarkistaa että onhan pöydissä yksiväriset valkeat liinat)

Meidän kohdalta ilta päättyi hieman ikävästi kun pikkuprinsessa oksensi autoon kotimatkalla.
Nukkuu nyt ja toivotaan että on vain jotain jännitystä eikä mikään pahuksen hyppykuppa joka taas tulee ja kiertää koko talon!?!

100 aineen pommipihvit

Ainakin melkein. Ensin tein taikinan omasta päästä.
Hah en ihan kirjaimellisesti tietenkään :)

Taikinaan tuli kilo porkkanoita hienona raasteena.
Muutama kuutio soseutettua lanttua pakastimen uumenista.
Isohko punasipuli silputtuna.
Amaranttia, qvinoaa ja täysjyväohraa keitettynä.
Suuri kourallinen yrttejä, joiden joukossa oli ainakin basilikaa, oreganoa, timjamia, meiramia, rosmariinia.
Valkosipulin kynsi silputtuna.
Purkin pohja paprikan marinadina ollutta oliiviöljyä.
4 Kananmunaa.
Ripaus juustoraastetta jääkaapin uumenista.
Sekä hamppupihviaines
Hiukan Herbamare Spicy suolaa
Pippuria.

Jos kaikki nuo ainekset lasketaan pikkuriikkisiä osasia myöten yhteen tulee varmaankin osapuilleen sata ainesosaa.
Lapset kun uteliaana kysyivät mitä lautasella olevissa pihveissä on sanoin että 100 sorttia vaikka mitä. Olkoon vaikka vitamiinipommipihvejä :)

Ensin kokeilin paistaa näin suuria-siis melkein pannun kokoisia mutta niiden kääntäminen oli aika haasteellista.

Siirryin paistamaan pikkuisia pihvejä, joita mahtui pannulle monta.

Päälle hiukan kermaviili-yrttikastiketta ja nam nam!

Onko noi oikeita?

Lapset katsovat lastenohjelmia.
Sohvan uumenista kuului utelias kysymys:
" Äiti onko noi oikeita? "

Istun tässä vieressä ja ihmettelin että en oikein ymmärtänyt kysymystä.

" No siis onko noi ihan oikeita? "
Näytin edelleen kysymysmerkiltä.

" No siis noiden täytyy olla oikeita tuolla telkkarissa kun niiden ympärillä ei ole niitä mustia viivoja! "

Lopulta välähti äidinkin päässä :)
Ne hahmot olivat oikeita ihmisiä, jotka näyttelevät.
Piirroshahmoissa on ääriviivat.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Elokuvissa

Pääsin pitkästä aikaa elokuviin ja hyvässä seurassa.
Tällä kertaa tosin tyttöjen kesken, kutsuin äitini elokuviin. Yleensä kun kutsun hänet lastenvahdiksi-joka hän tosin on mielellään- mutta päätin kerrankin että me voimme nauttia yhdessä. Tiesin hänen ihastuvan elokuvaan samoin kuin itsekin.

Bongasin aivan sattumalta ranskalaisen elokuvan Seraphine.
Se oli sellainen "pakko nähdä tämä"-elokuva minulle.
Rakastan ranskalaisia elokuvia ja tämäkin oli jälleen luottamuksen arvoinen.
Tässä elokuvasta lisätietoa suomeksi.

Suosittelen lämpimästi. Itse en ole kyseisen taiteen ystävä alkuunkaan mutta se ei näyttele elokuvassa pääosaa vaan henkilöhahmot ja miltei hypnoottinen tarinankerronta.

Kun vauhtiin pääsin (ja sattuu olemaan vapaa viikonloppu eikä suuria ohjelmanumeroita perheessä) menen tänään uudelleen elokuviin - rakkaan siskoni kanssa. Odotukset ovat korkealla mainostrailerin perusteella.

Vuorossa on Le concert
Suomeksi tietoa tässä.

Rentoa viikonloppua kaikille!

EDIT: HUOKAUS.(sellainen syvä ja autuas)
Le concert elokuvan voisi tiiviistää siskoni sanoihin: "viimeksi itkettiin varmaan näin paljon kun katsottiin Mamma Mia!" Itkin sekä ilosta että liikutuksesta. Siihen ei paljon tarvita kohdallani mutta nenäliinoja kyllä tarvittiin ja se on jo merkki jostain suuremmasta :D

Tshaikovskin viulukonsertto D-duuri op.35 on aina kuulunut ehdottomiin ikisuosikkeihini.
Äkkiselailulla löysin kaapistani kolme eri versiota ko. teoksesta.

Viulistina Nathan Milstein, orkesterina Wienin Filharmonikot, johtajanaan Claudio Abbado.
Viulistina Vladimir Spikakov, orkesterina Lontoon Sinfoniaorkesteri, johtananaan Seiji Ozawa.
Sokerina pohjalla Pinchas Zukerman, Israelin Filharmonikkojen kanssa, johtajana Zubin Mehta.
Kaikki toki vanhoja mestareita-pitäisi ehkä siirtyä C-kaseteista nykyaikaan ja hankkia joitain nykyisten tähtien levytyksiä...

Tässä muutama bongaus You Tuben suuresta valikoimasta:
Vilmos Szabadi On ehkä lähinnä elokuvan musiikillista versiota. En ehtinyt bongaamaan kuka elokuvan solistina soitti. Orkesteri kuitenkin oli Unkarin filharmonikot.

Täältä löysin oivan arvostelun elokuvasta. Olen kirjoittajan kanssa samoilla linjoilla.
Tosin eroan hänen loppukommentistaan-minä tiedän että joku voi soittaa juuri niin jumalaisesti ja odotin sitä toki musiikilta ennakkoon.

Pojat lähtivät uimaan. Pikkuprinsessa otti eilen illalla yhteen potilaskoiran kanssa-tuloksena päivystyskäynti, antibiootti ja teippi poskessa sekä uimakielto pienen sievän haavan kanssa :(
Me siis teimme täällä ruokaa, piirsimme ja leikimme ja taustalla soi koko talon täyttäen Tsaikovskin viulukonsertto.

Palatakseni elokuvaan, jos siis yhdistetään yksi maailman mestariteos hyvään elokuvaan, jossa on aika mainio juoni traagisin mutta toisaalta lohdullisin kääntein...mitä muuta voi saada kuin loistavan elokuvan.

Käyn aika harvoin elokuvissa. Yksin ei huvita mennä, mies ei ole mikään elokuvafani (nukkua voi kotisohvalla ja paljon edullisemmin kuin elokuvateatterissa) mutta jokin tarkoitus oli sillä että aivan sattumalta surffailin katsomaan leffatietoja ja bongasin nämä kaksi elokuvaa. Hyvä vainuni takaa sen että laatu korvaa määrän mennen tullen.

Pari päivää tässä kulkee pää pilvissä-ne tosin eivät ole kovin korkealla kun roikkuvat harmainan lumisen maailman yläpuolella mutta ei haittaa.

Rikos ja rangaistus

Rikoksen tapahtumapaikka kuvattuna tänä aamuna päivännäöllä. Sohvalta on suora näköyhteys puutarhaan jonne illan pimeydessä loikki tunkeilijoita. Mitä muuta voi tehdä pieni tarkkanäköinen Whippet kuin loikata ikkunaan vartioimaan kotiaan jättiläisrusakoiden hyökkäykseltä?!

ONNETTOMUUS. Ilkeä patteri (kuvassa osoitettu punaisella nuolella) hyökkäsi viattoman vartijakoiran kimppuun...

ja PURI suoraan jalkaan!

Apua en voi istua!(pitihän haava ensiavuksi sitoa että lakkaisi vuotamasta)

Apua en voi liikkua! (koiralla on draaman tajua, kun siteen ja pöntön poistaa ei liikkumisessa ole _mitään_ ongelmaa)

"Olisin vain nuollut sitä haavaa ja nyt rangaistaan" *humph*

Yö sujui niin että koira kaikista säännöistä poiketen pääsi sänkyyn kainaloon. (sillä en halunnut nukkua sohvalla-olohuoneessa on kylmä) Pönttö päässä ettei koko yötä nuolisi jalkaa.
Sillä seurauksella että koira makasi liikkumatta vieressäni koko yön ja tuijotti. Kumpikaan ei nukkunut kovinkaan hyvin.
Aamulla jonotin kahteen eläinlääkäriaseman puhelimeen TUNNIN! Kolmas paikka tärppäsi ja saimme ajan iltapäivälle. Haava nimittäin ei näytä lakkaavan vuotamasta vieläkään.
Onneksi ei käynyt pahemmin...saa nähdä mitä eläinlääkäri iltapäivällä lausuu.

Vasta pesty

puhdas koira, kuka rontti meni sen harjaamaan...

"en puhu sulle enää ikinä"


"ai saako tästä jotain palkkaa?"


"MJAMNAM"


"no okei, ikuisesti uskollinen ystävä"


"lisää?!"

Dog Friday - "Malttamaton joulu"

Dog Friday-haasteeseen vastamme näin:
"Joulu on jälleen! Nipsu jo tälleen huutaa innoissaan...."
Ihmiset on kummallisia.
Heti joulukuun alussa ne keksivät alkaa herkuttelun ja sitä edeltää hurja siivoaminen.
Siivouksen päätteksi juhlavieraat roudasivat kotiin tuollaisen oudon otuksen.
Emäntä kehui sitä hienoksi-me ei oikein ymmärretty mitä virkaa moisella talossa on?! Kyllä me täällä vahditaan. Onneksi emäntä sentään älysi nostaa sen lipaston päälle, me ehditään ovelle vieraita vastaan ekana!


Jouluaaton aattona isäntä kantoi uuden vesiastian sisään. Hieno rautainen ja tukeva hökötys.
Kehtasi rontti samantien virittää siihen pystyyn myös sen ilkeän pistävän kuusen kaikkine havuineen. Kuka sieltä astiasta muka voi kunnolla juoda? Kysyn vain! No tuo vanhus kyllä on näemmä vuosien saatossa oppinut taitavaksi-on niin pieni kokoinen köppänä että mahtuu kuusen alle.
Täällä ihan oikea talvi ilkeine pakkasineen ja valtavine lumihankineenkin ehti paikalle jo ennen joulua. Yrittävät ihmiset pistää meille kolttua niskaan ja olisi muka sitten mukava ulkoilla...
Ei siitä niin väliksi mutta sohvalla on kiva makoilla kyllä lämmin takki päällä ja kinkkua voi kerjätä jääkaapilla eikä peppua yhtään keittiön lattialla palella.

Sitten voikin hautautua taas sohvalle sulattelemaan kinkkua ja muita herkkuja.

Kyllä kintut venyy ja taipuu vaikka vatsa oiskin pullollaan.

Mitä sitä koira elämältä muuta voi toivoa kuin rauhaa ja rakkautta tänäkin vuonna!

Kiiltää jo jää...

Kyllä. Ostin luistimet ennen joulua itselleni. Siis ihan minulle vain.
Viimeksi olen luistellut yläasteella ja siitä on kauan.
Totuuden nimissä sanottava että kyllä pidin siskon luistimia jalassa kerran joitain vuosia sitten, mutta ei sitä voi luisteluksi sanoa-huomasi vain että taito ei unohdu kokonaan- ruostuu kyllä :)

Näin jo viime talvena kauniit luistimet. Sellaiset joissa kirjailua sivuissa-ei siis ihan perusvalkoiset.
Pienenä koulutyttönä minulla oli äidin lapsuusaikaiset palokunnan punaiset taitoluistimet ja niihin suhteeni oli viha-rakkaus mallia. Toisaalta ne olivat hienot mutta oli ahdistavaa kun kaikki aina huomasivat ne joka paikassa. Harmi että ne mahtuivat vain hetken ja äitini on aina ollut kovin ahkera kierrättämään maallista tavaraa eikä säilönyt niitä tuleville sukupolville.

Joulun taudit versus pakkanen saivat meidän pysymään sisällä ja ihailimme maisemia vain ikkunasta.

Alkuviikosta oli mukava leppeä -3 asteen pakkanen ja menimme potkukelkoilla lasten kanssa luistelemaan. Itse pysyin vielä kengillä. Ulkona kolmet luistimet sidottuani kun tiesin että ei huvita enää änkeä omia luistimia nauhoittamaan. Isoveli selviää hokkareistaan mutta tarvitsee hänkin uusien kovien luistimiensa kanssa apua eli neljä kertaa sormet kipeinä kiskoin naruja.

Eilen kuitenkin loppiaisen kunniaksi menimme jäähalliin yleisövuorolle. Ulkona paukkui nimittäin parikymmentä astetta pakkasta eikä noita pikkukirppuja siinä säässä kauan voi ulkoiluttaa tottumattomia ovat. Saati että siinä kelissä ei kyllä sido yksiäkään nauhoja!

Jalat tulivat luistellessa kipeiksi. Miten voivatkin tuntua niin kauhealta sillä hetkellä-onneksi kipu ei jatku. Tunnin aikana oli pakko lepuutella jalkoja.
Oli hauska huomata että tosiaan pystyy luistelemaan ihan katu-uskottavasti edelleen.
Piruetit jätin kyllä suosiolla muille...mutta kivaa se oli kuten muinoinkin. Tämä talvi on vielä tämmöistä vedä-kisko-nosta-roikota-kanna-maanittele-luistelua.
Pikkusisko haluaa luistella mutta ei osaa ja hänen ympäripuhumisensa on taitolaji.
Pieni vetelä kiukutteleva MYY makaa jäällä ja ulisee ettei osaa luistella ja kun hänet vain nostaa pystyyn mennä viuhtoo hurjaa vauhtia naama hymyssä! Kun kompastuu -aika pian- sama alkaa alusta.
Pikkuveli on tässä asiassa sisukas. Vuosi sitten kun sai luistimet jalkaansa kuvitteli heti olevansa valmis luistelija. Mielikuva romuttui ensimmäisellä askeleella ja murhe oli suuri. Pelkkää itkua ja tyhmää koko luistelu! Otin sitten kaikki pedagogiset rippeeni käyttöön ja opetin miten hienoa on osata kaatua kuin spaghetti. Miten kaikki parhaat luistelijatkin opettelee ensin kaatumaan ettei satu ja sitten vasta luistelemaan.
Sama auttoi tänäkin vuonna ja sisulla on suomalainen ennenkin pärjännyt.
Puolet luistelusta oli pelkkää kaatumista-tahallista- niin että piti jo välillä huomautella ystävällisesti että voisi keskittyä nyt siihen pystyssä pysymiseen kun kaatuminen sujuu jo niin hienosti!Pääsee paremmin eteenpäin kun on pystyasennossa :)
Väliveli sitten. HUOH, syvä HUOH.
Hän haluaa luistella mutta ei osaa ja ei uskalla. Jalat tikkuina ja kauhusta kankeana pitää kiinni kaukalon laidoista ja huutaa kuin palosireeni jos yrittää puhua irrottamaan.
Suostui sentään posket punaisina luistelemaan pikkulapsille tarkoitetut tuen kanssa. Se vaan on väliveljelle turhan matala kun pitkä poika on.
Yrittänyttä ei laiteta...mutta kyllä varmaan ulkopuolinen mietti vähintäänkin että lapsi vastoin tahtoaan on jäälle kärrätty sen sortin huutoa kuului.
Häntä ei huijata millään spaghettitempuilla. Yritetty on.Hän tarvitsee tukea eikä yritä muuta ettei epäonnistu. HUOH.
Samanlainen tuo isoveli oli muinoin-muistan hämärästi. Tietty raja pitää ylittää ja homma lähtee sujumaan ihan itsestään. Se raja on jossain lapsen sisällä ja kukaan ei voi auttaa sen yli.
Toivottavasti tätä talvea piisaa vielä niin ehtii harjoitella sitä rajan ylittämistä jokainen...
ennenkuin koittaa kevät ja sama show apupyörien kanssa :D

Untuvaan...tiemme kulkee..

Tämä ehkä kuulostaa jonkun pohjoisemmassa asuvan korvaan jo hieman höntiltä ihastella talvea.
Talvi vain on nyt niin ihana. Viimeksi tosiaan oli näin oikeaa talvea eteläisessä suomessa ihan vuosituhannen alussa. Muistan sen hyvin. Silloin mietin miten pukea pieni esikoinen, jonka oli vaikea kävellä paksuissa talvivaatteissa korkeissa nietoksissa.

Sitä ennen oli paljon lunta ja pakkasta joskus vuonna -98.
Senkin muistan hyvin. Olimme miehen kanssa vastikään tutustuneet, elimme jo kuitenkin yhteistä elämää. Päätimme viettää hiihtoloman appivanhempien silloisella mökillä saaristossa.
Meillä oli käytössä heidän pikkuruinen autonsa ja joka yön aikana se auto hautautui tienposkessa lumihankeen. Ensin satoi hurjasti lunta koko yön ja homman viimeisteli traktori joka aamutuimaan ajeli ohi ja aurasi tieltä KAIKEN lumen auton päälle.
Me sanan varsinaisessa merkityksessä kaivoimme auton joka aamu hangesta. Ihan vain siksi että kaksi kertaa viikon aikana miehen oli ajeltava kaupunkiin pakollisille luennoille, jotka eivät keskeytyneet hiihtolomankaan ajaksi. Pelkäsimme että jos emme kaiva autoa joka aamu esiin, se ei enää jonain kertana onnistu!
Teimme koko viikon vain lumitöitä ja istuimme kaminan lämmössä saunamökissä.
Jos mieli ulos piti aloittaa lumityöt uudestaan kun lunta vain pyrytti ja pyrytti.
Mies hiihti lähipellolla urhoollisena-latu umpeutui samaa tahtia takana kuin hän jatkoi matkaansa eteenpäin. Ainakin se oli superliikuntaa!
Toinen koiramme oli hoidossa sillä juoksuaikainen narttu oli mielestäni epäilyttävä yhdistelmä vapaana juoksenteluun upeissa talvimaisemissa.
Nuori harjakoiramme oli mukana mutta reppana ei voinut liikkua kuin kapeilla poluilla joita hikipäässä kaivoimme aina uudelleen ja uudelleen esiin. Lunta oli niin paljon että koira olisi hukkunut hankeen-ihan kuin joululaulussa-vedimme koiraa peittoon käärittynä pulkassa perässä. Mies hiihti koira repussa vatsan päällä. Meidän talvikuvat olivat aika erikoisia sinä vuonna.

Sitä ennen en muista kunnon talvia kuin hämärästi ja lopulta ollaan omassa lapsuudessa kun talvet olivat oikeita ja siitä on jo kauan. Silloin näytti juuri tältä kuin nyt.
Puut ja pensaat notkuvat lunta ja pakkasta on välillä niin paljon että pitää miettiä tarkeneeko ulkoilla-kun ei ole tottunut niin koviin pakkasiin.


Tänään pakkasen pitäisi olla hieman hellempi ja menemme nauttimaan lumesta pihalle.
Pienet ovat olleet koko joululoman niin köhäisiä ja nuhaisia että kunnon pakkasiin heitä ei ole voinut viedä paljonkaan ja olemme todella lojuneet sisällä-alkaa piisata!
Nyt ylös ulos ja pihalle!

LUMISTA VIIKKOA JOKAISELLE..te jotka töihinne jo kiiruhdatte-älkää hermostuko kun maailma on sekaisin loman ja lumen jäljiltä. Te joilla on aikaa nauttia, tehkää niin!