9 vuotta sitten lojuin sairaalassa ja olin onnesta mykkyrällä.
Manasin kohtaloani että sektion jälkeen ei päästetä kotiin ensisynnyttäjää heti eikä edes seuraavana päivänä.Olin mielestäni ihan kunnossa ja vauvakin reipas ja jo vuorokauden vanha!
Oli hirveä helle-sairaalassa oli karmivaa. Silti olin onnellinen.
Nyt tuo reipas 9v. osallistui elämänsä ensimmäisiin urheilukisoihin. Aloitettuaan harjoittelun viikko sitten. Itsetunnonpuutteesta ei ainakaan voi syyttää!
Kahden treenikerran avulla ei aloittelija yltänyt lähellekään huippusuorituksia mutta intoa oli sitäkin enemmän ja hyvää mieltä.
Aurinko paistoi ja tuuli vilvoitti-juuri sellainen upea päivä.Kelpasi olla ylseisönä.
Pyöräily kotiinpäin -koko ajan ylämäkeen- sai posket punoittamaan.
Mistä tuon ikäiset ammentavat rajattoman energiansa? Ensin "tukka putkella" fillarilla kisoihin, siellä koko ajan reipasta urheilua ja kotiin päin vielä täysillä kurvaten. Kotona ruokaa kyllä upposi kuin hevoseen vähintään.
Ihmekös sitten että kasvaa kuin Jaakon pavunvarsi.
Perhosprinsessa oli mukana kisayleisönä ja nukahti melkein kotimatkalle nyt uinuu jo autuaana omassa sängyssään.
Väliveli ja pikkuveli pääsivät elämänsä ensimmäisen jalkapallo-otteluun isin kanssa.
Voi olla että tätä aamuvirkkua pesuetta saa huomenna herätellä kerhoon ja kouluun...
Niin, se pimeä.
Elokuu on lempikuukauteni. On aurinkoista. Puutarha tuottaa satoa vielä täysillä. Kukat loistavat ja kaikki on vehreää. Heinäkuun hillitön helle on helpottanut ja illat pimenevät. Ei ole hyttysiä kiusana. Aamut ovat raikkaita. Yleensä sytytän lyhtyihin kynttilöitä. Tämän kesän kiireestä kertonee se, että yhtään kynttilää ei ole vielä sytytetty (eilisiä syntymäpäiväkynttilöitä ei lasketa)
ja huomenna on jo syyskuu. Juuri kotimatkalla katselin nousevaa kuuta ja ajattelin että tosiaan: Juurihan oli elokuun alku ja täysikuu nousi..silloin tosin muualla sitä katselin.
Täysikuu nousee Lac Leman:in ylle.
