Tuli edelliseen tulleen kommentin pohjalta mieleen kirjoittaa pelaamisesta. Siis ihan oikeiden lauta ja korttipelien pelaamisesta, ei tietokoneella istumisesta.
Väitän kyllä että jos lukeminen on hyvästä (sitäkin meillä aina on suosittu) niin on myös pelaaminen hyväksi lapsille. Opitaan kanssakäymistä, häviämistä/voittamista, sääntöjen noudattamista jne. Sitä kaikkea ihminen elämässään tarvitsee.
Meillä isommat pojat on pienestä asti pelanneet vaikka ja mitä pelejä.
Pienille on ollut vaikeampaa omaksua sääntöjä mutta juuri tänä talvena on menty aimo harppaus eteenpäin. Mies tykkää pelata ja se on hyvä juttu. Itselleni se on hiukan pakko pullaa ja luistan siitä aina kun voin. Nykyään noista on jo kivasti pelikaveria toisilleen. Muistipelissä en väliveljelle esim. ole pärjännyt aikoihin kun itse samalla opastaa kahta pienempää, niin ei riitä muisti kun toinen vetelee kortteja kuin siimaa pareina pinoon.
En myöskään osaa itse pelata perus korttipelejä, siis ihan pelikorttipakalla mutta lapset on iskältä ja ukilta niitäkin oppineet ja olenkin saonut että mitä vain saa pelata mutta edes leikkipanoksia ei aleta laittamaan peliin. Ukki kun taisi leikillään joskus kertoa miten oikein suuressa maailmassa korttia pelataan ja rahat alkoivat heti kilistä erityisesti väliveljen silmissä!
Esikoisen kohdalla huomaa selvästi sen että hän on matemaattisesti oikeasti lahjakas ja mikä vain peli sujuu ongelmitta. Hänen päättelykykynsä on niin ilmiömäinen ja pisteiden ja sääntöjen laskeminen ja opettelu sujuu vaivattomasti.
Väliveli voisi pelata vaikka kuinka paljon. Aina jos peli itsessään alkaa kyllästyttää-voi vaihtaa peliä!
Pikkuveli harrasti aluksi sitä, että oli aina pankkiiri tai jokin muu oheishenkilö. Näennäisesti pelin vieressä seuraamassa muttei oikeasti pelissä mukana. Hänen on vaikea oppia sääntöjä ja muistaa niitä ja päättelykyky ei ole riittänyt taktikointiin, jolloin isommat aina peittosivat "6-0" ja koska pikkuveli on myös huono häviämään, se oli turhan rankkaa. Pikkuhiljaa oppi säännöt ja pysyy paremmin peleissä mukana ja pelaaminen on jo kivaa.
Neiti nuorimmainen kyllä pelaa sujuvasti myös vaikka itsensä kanssa muistipeliä tms. Se on ilmeisen kivaa, koska kukaan ei väittele säännöistä ja aina saa voittaa :D
Pelaamiseen lasken myös palapelit, sillä niitäkin tehdään usein ja hartaasti. 100 palaa ei ole enää haaste eikä mikään.
Noita erilaisia korttipelejä on kanssa vaikka kuinka, ne on siitä käteviä että kulkevat helposti reissussa mukana ja on helppo laskea että kortit on tallella. Uusimmat on tulleet tässä talven aikana lahjoiksi synttäreillä ja mies toi jostain reissultaan muutaman. Helsingissä keskustassa on hyvä pelikauppa, jossa on kaikkea mahdollista ja mahdotonta ja puodissa joku aina pelaa jotain peliä ja tuntee säännöt. Onneksi ei asuta pääkaupunkiseudulla-mies varmaan ei muuta ostaisikaan. Viimeksikin toi niin haasteellisen korttipelin että monta viikkoa porukalla lasten kanssa selvittivät sääntöjä, että pääsivät pelaamaan ja kiva peli lopulta olikin.
Tiedän monien aikuisten pelailevan isolla porukalla herkkujen äärellä. Se on varmasti kivaa jso tykkää pelata.
Meillä ei taida olla juuri nyt sellainen elämänvaihe ;) Ehkä me sitten keinustuolissa lyödään korttia tai pelataan muistipeliä että pysyy aivot toimintakunnossa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti