Ohi on:

Koulu taas vähäksi aikaa!
Eskarissa vietettiin kevätjuhlaa jo toissaviikolla ja koska tässä kaupungissa esiopetus on päivähoidon alainen, eskari loppui jo toukokuun viimeiseen päivään. Olemme jo siis päässeet osittain lomafiiliksiin kuluneella viikolla kun helatorstaikin sopivasti katkaisi arjen.

Tänään päästiin koulun pihalle lipputangon juurelle suvivirttä laulamaan koko perheen voimin. Esikoinen pokkasi opettajalta taas mallikelpoisen todituksen. 11 kiitettävää ja 4 hyvää arvosanaa. Rehtori kehui kuudensia luokkia muistettaessa että yksi 9,5 keskiarvokin sieltä löytyi tänä vuonna eikä moni opettaja taida uraltaan muistaa kympin keskiarvoa?! Esikoiselle sitten jälkeenpäin sanoinkin kun huomautin, että eikös kannattanutkin "lukea" kokeisiin edes vähän? (hän vain tuhahti) Että siinä tavoitetta parille seuraavalle vuodelle: kympin keskiarvo historiaan!

Meillä kun ei tosiaan ole tämän nuoren miehen suhteen murheita koulunkäynnistä sinänsä. Asenneongelma on hieman vaivannut reilun vuoden verran.
Ensimmäisen ja toisen ja vielä osan kolmattakin vuotta riitti että kävi koulussa. Söi ja pelasi jalkapalloa kavereitten kanssa ja kiitettäviä ropisi. Englantiluokalla kuitenkin alkaa tässä vaiheessa tulla oikeasti opittavaa jopa hänen kaltaiselleen luonnonlahjakkuudelle. Uskonnonkokeista ei napsahda kymppiä, jos ei vaivaudu tuomaan kirjaa edes kotiin ennen koetta. Ei riitä että tietää asian, pitää osata se myös englanniksi. Ei vaikeaa hänelle ainakaan, jos avaa kirjat edes kerran ennen koetta. Kokeeseen johon sitten luki huimat 15 minuuttia edellisenä iltana , tuli taas kymppi.

Minä julma ja ilkeä äiti, tyhmäkin vielä kun kaikki muut sitä ja tätä....
Ilmoitin jouluna että jos ei lue kokeisiin lainkaan ja käy vain hakemassa koulusta huonoja vaikutteita,  (kun tosiaan asenteeseen alkoi tulla ihme hälläväliäemmäviittienkähaluakuneimuutkaanjaopeontyhmäjaäitivielätyhmempi- meininki) =jos kevään arvosana ei ole taas sama tai parempi kuin syksyn, saa aloittaa kotikoulun.
Hänen luokallaan on nimittäin jonkinverran häirikkötyyppejä. Kivoja lapsia, mutta joilla kuitenkin koulunkäynti on aivan vihoviimeinen asia elämässä. Millään ei ole väliä eikä missään mitään rotia. En halua että esikoinen ottaa mallia niistä huonoista asioista, ennemmin toimikoon mallina muille hyvässä.

Keskustelimme myös siitä ettei kukaan kiusaa häntä, siksi että menestyy koulussa tms. Ei kuulemma sellaista huolta.

En mielestäni ole kohtuuton.
Lapsi sai läksyä kerran tai ehkä kaksi kertaa tänä keväänä. Opettaja antoi läksyä kuitenkin joka päivä ja useamman lapsen vanhemmat olivat huolissaan siitä että lapsille tulee jo niin paljon läksyjä ja kokeisiin paljon asiaa. Ne pari läksyä jotka joutui kotona tekemään, veivät aikaa noin 5 minuuttia.
Minä ilkeä ja kurja äiti vaadin että koekirja tuodaan kotiin ennen koetta ja kokeeseen luetaan (viis siitä että se lukeminen vaatii vain 15 minuuttia) ja että arvosanat eivät saa laskea vain siksi kun ei kaveritkaan saa kymppejä tai siksi että on kiva ärsyttää äitiä.

Joku ajattelee että, ole kiitollinen kun lapsella on kiitettävä todistus. Olenkin kiitollinen ja ylpeä. Sanon sen myös usein lapselle.
Olen kuitenkin lapsellekin selittänyt miksi vaadin että läksyt on tehtävä ja kokeisiin luettava, vaikka ilmankin saisi melkein yhtä hyvän arvosanan. Elämässä ei opi tekemään mitään minkään eteen, jos tyytyy aina siihen mitä taivaalta tipahtaa. Ei tarvitse olla täydellinen.
On kuitenkin eri asia saada 7 siksi, että on yrittänyt parhaansa ja siitä huolimatta ei vaan opi vaikka laskemaan paremmin. Sensijaan jos saa uskonnosta 7, siksi ettei katsonut edes mitä asiaa koe käsittelee, se ei liity mitenkään siihen ettei osaisi tai pystyisi. Silkkaa laiskuutta vain.
Siis lopputuloksella ei ole niinkään väliä, vaan sillä että voi rehellisesti sanoa tehneensä parhaansa.
Jos kerran saa kymppejä muutenkin, niin ei ole liikaa odottaa, että hoitaa sitten nekin jutut, hyvin, jotka vaativat pienen panostuksen.

Nyt pitää oppia ottamaan vastuuta tekemisistään, jos ei nyt niin miten sen oppii sitten kun murkkuikä ja teinihulinavuodet ihan oikeasti vie miestä? Pelottava ajatuskin.

"Ilkeä ja tyhmä" äiti ja isi veivät koko katraan leipomoon herkuttelemaan kiitokseksi hyvin sujuneesta vuodesta.


Keskustelimme myös siitä, että koulua ei ihan oikeasti ole pakko käydä-oppivelvollisuus sen sijaan on hoidettava ja se onnistuisi myös kotona.
Ihan rehellisesti olin ajatellut että lapsilla on mahdollisuus olla kotikoulussakin. Esikoinen kuitenkin itse halusi kouluun ja siinä häntä tuen. Uhkaukseni kuitenkin oli siis aidon tosi ja sen hänkin varsin hyvin tiesi.
Jos koulu ei voi antaa mitään kehittävää, vain huonoa seuraa, voi sitten oppia kotoa käsin. Nykyään aina vain enemmän on materiaalia ja mahdollisuuksia. Seuransa voi vapaa-ajalla valita sitten kuten nykyäänkin-hyvin-toistaiseksi.
Toisaalta samassa yhteydessä keskustelimme siitä, että on etuoikeus kun kaikki lapset pääsevät kouluun.
On paljon lapsia jotka haluaisivat oppia lukemaan ja kirjoittamaan edes auttavasti mutta se ei ole mahdollista sillä perheillä ei ole koulutukseen varaa. Lapsetkin joutuvat töihin, että saavat edes joskus ruokaa.
Miehen sanoin, koulutus on paras veronpalautus.

Olen iloinen ja ylpeä ja onnellinen lapseni puolesta. Kesäloma tervetuloa!