Huhtihulinaa

Sain jossain välissä valmiiksi tilkkupeiton.

Siitä tuli keväisen raikas mielestäni.

Huhtikuu hujahti ohi aikamoisella vauhdilla.

Teimme miehen kanssa kahdestaan visiitin Saksaan ystäväni perheen luo

reilun vuoden vanhaa kummipoikaamme samalla tapaamaan.

Virallisesti se oli minun "työmatka",

lupasin nimittäin tehdä ystäväni tulevaan taloon puutarhasuunnitelman.

Paikanpäällä siis patsastelimme tontilla, keskustelimme haaveista ja tarpeista ranskaksi, saksaksi, englanniksi ja suomeksi.

Olikin vaikeaa!

En ole oikeastaan ikinä joutunut ammatillisesti puhumaan puutarhasta ranskaksi,

en juurikaan englanniksi ja en etenkään saksaksi!

Saksan kielitaitoni rajoittuu siihen että auttavasti tajuan mistä joku puhuu, jos olen mukana keskustelussa, jos joku heittää ihan jutun ulkopuolelta jotain niin tipun kuin eno veneestä.

En ole koskaan opiskellut päivääkään saksaa.

Olen kyllä nuorena majoittunut lukuisia kertoja ummikkona saksankielisissä perheissä

kaikenkirjavilla kuoro- ja orkesterimatkoilla ympäri maailmaa.

Aina kaikki on hoitunut.

Englantiakaan en ole opiskellut mutta se on käyttökielenä tarttunut väkisin korvaan.

Kykenen selviämään yksinkertaisista asioista puhumalla ja luen englantia/kuuntelen sujuvasti.

Oma keskustelu tökkää sitten juuri siihen etten osaa muodostaa oikaoppisia lauseita.

Englanninkielistä puutarhakirjallisuutta olen vuosien saatossa lueskellut paljonkin omaksi ilokseni. Ranska oli koulussa pitkä kieleni.

Sitä olen käyttänyt ja joutuessani ranskankieliseen ympäristöön se alkaa taipua ihan luontevasti.

Luontevaa ei kuitenkaan ole se, että viimeksi puhuin ranskaa vuosi sitten

ja silloin sama ongelma kuin nytkin-kielten sekamelska tekee sen, että pää on aivan sekaisin.

Ystäväni puhuu tietysti äidinkielenään suomea, työ- ja arkikielenä saksaa,

kotikielenä lasten kanssa suomea ja miehensä kanssa englantia tai saksaa.

Ystävän mies puhuu äidinkielenään ranskaa, työ- ja arkikielenä saksaa ja

kotikielenä lasten kanssa ranskaa ja ystäväni kanssa englantia tai Saksaa.

Ystäväni osaa auttavasti ranskaa muttei mielellään puhu.

Miehensä on vuosien myötä oppinut jonkun sanan suomea muttei pysty keskustelemaan suomeksi. Lapset puhuvat suomea, saksaa, ranskaa ja ymmärtävät englantiakin jo auttavasti

ja kyse siis 1v, 3v ja 7½v lapsista!

Mieheni osaa tietysti suomea ja englantia paremmin kuin uskookaan, ymmärtää saksaa selvästi enemmän kuin minä ja ymmärtää ranskaakin muttei puhu sitä lyhyen lukioranskan pohjalta.

Sitten minä onneton joka osaan suomea, ranskaa ja auttavasti englantia ja tajuan jotain saksaksi. Soppaan lisätään pari saksankielistä ystävää ja iloinen liemi on valmis.

Englantia koitettiin pitää yleiskielenä mutta kun sanat loppuivat

jokainen siirtyi milloin mihinkin kieleen sujuvasti.

Koita siinä sitten pitää ajatukset järjestyksessä ja saada aikaan jotain asiallisia lauseita.

Itselle suurin päänvaiva on se tosiasia että pohjoinenkin Saksa on meitä niin paljon etelämpänä

että kasvukausi on tyystin erilainen.

Pistinkin akuutisti tilaukseen muutaman saksankielisen puutarhakirjan

löytääkseni helposti jatkossakin tietyt termit itselleni käännettäväksi

ja voin luntata kasvien kukinta-aikoja.

Viikonvaihde keskiviikko illasta sunnuntai iltaan meni joutuisasti.

Saksasta suoraan kotiuduttiin tänne juhlimaan vappua.

Paistoin parisataa munkkia vapunpäivänä.

Siskon lasten koulussa on perinteisesti vappuna hauska tapahtuma ja nyt parina kertana olen ollut siskolleni apuna. Hän tekee taikinaa ja munkkipalluroita liukuhihnalta ja minä paistan niitä.

Hyviä tuli.

Kurkkua karhisteli ja ensin epäilin saaneeni kylmää lennoilla tms. tai allergiaoireiden kiusaavan. Keskiviikkona vielä uskottelin vain olevani väsynyt ja uhmasin kevätaurinkoa ja haravoin hiukan pihaa. Seuraamuksena se, että kaaduin sänkyyn ja olin kipeä koko loppuviikon.

Lapsia oli pakko kuskata ja pelkästään se, että raahautui autoon ja sillä eskariin ja takaisin kotiin oli koitos, jonka jälkeen nukuin parin tunnin päiväunet pikkuneidin kanssa.

Jaksaakseni toistaa saman uroteon iltapäivällä.

 Lauantaina sain aamiaisen sänkyyn, lounaan sänkyyn ja vasta illalla nousin ihan jalkeille.

Vietin koko päivän lueskellen ja koruja tehden sängyllä.

Kuvanlaatu ei nyt ole kovin briljantti, kännykällä auringossa.

Vihdoin sunnuntaina olo tuntui melkein ihmiseltä.

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena ja ehdin jo ajatella että aamiaisen jälkeen pesen tuon karvaisimman koiran ja harjaan sen rauhassa ennen iltapäivän treffejä, jotka olin sopinut ystäväni puutarhakonsultiksi erääseen puutarhamyymälään.

Mies tuli koirien kanssa sisään surkean näköisenä-itku kurkussa:

"nyt sä varmaan suutut ihan kauheasti..."

Mielessäni ajattelin suunnilleen kauheinta mitä siihen hetkeen keksisin:

harjakoira olisi löytänyt jonkun sontaläjän ja sotkenut itsensä???

"Meidän autossa on yöllä käynyt varkaita" tuumasi mies itkua pidätellen.

En osannut edes suuttua, niin järkyttynyt olin.

Pari rumaa sanaa kyllä päästin suustani ja sanoin vain että enhän voi sanoa muuta kuin:

"MITÄ MINÄ SANOIN!"

Lukuisia kertoja iltaisin olen huomauttanut että AUTON OVET LUKKOON!

Aina se on mies jolle käy unohdus. Joka ilta melkein samasta asiasta sanon.

Mies ei ehtinyt kuitenkaan edes rikosilmoitusta tekemään-kun ajatteli että netissä se näin pyhäaamuna kuitenkin pitäisi tehdä-ehtiihän sen aamupalan jälkeenkin...

Puhelimensa soi ja poliisin päivystävä tutkija se siellä kyseli että onko meillä käynyt kenties varkaita

:-O USKOMATONTA!

Juu, olihan meillä. Aika pian saapui tekninen tutkintaporukka paikalle ja tutkivat auton ja ottivat sormenjälkiä, meistäkin että voivat vertailla.

Lapset kihisivät innostuksesta kun poliisit puuhastelivat auton kimpussa.

Lasten harmiksi, heidän sormenjälkiään ei tarvittu vertailuun ;)

Olimme kuvailleet siis päivystävälle tutkijalle mitä on viety ja hetken päästä hän sitten soitti, että täällä nämä olisi laitoksella, että sopii tulla vaikka heti hakemaan!

Jokseenkin ripeää toimintaa.

Varas oli koittanut päästä jonnekin muuallekin ja jossain (ties kuinka monennessa) paikassa olikin soitettu poliisit paikalle ja varas oli lähtenyt livohkaan

ja valtaosa saaliista oli tippunut matkan varrelle.

Meidän onni, auto ei ollut rikki. Vain miehelle voi käydä tuommoinen onnenpotku.

Oppi kuitenkin kerrasta tarkistamaan auton ovet.

Poliisi lohdutti että ehkä oli onni, etteivät ovet olleet lukossa-ei menty sisään väkisin rikkoen.

Toisaalta asumme niin tiiviisti, että tuskin kellään sekopäälläkään olisi ollut pokkaa rikkoa=pitää melua eli lukittuun autoon ei olisi kannattanut edes yrittää, kun joku heräisi takuulla.

Mene ja tiedä, onni onnettomuudessa.

Kyllä silti sapetti. Miksi tuollaisia ilkiöitä ja typeriä ihmisiä pitää maailmassa olla.

Meidänkään autossa ei oikeasti ole mitään varastamisen arvoista, kunhan oli tongittu.

Koko auto ei ole varastamisen arvoinen.

Noh.

Sunnuntaiaamuactionin jälkeen pääsin puutarhailemaan ystävän kanssa.

Illalla menin vielä elokuviin esikoisen kanssa.

Suosittelen hyvän mielen elokuvaa: "Koti eläintarhassa".

Minulla on se romaaninakin ja elokuva oli oikein mukava ja hauska, liikuttava ja kaunis.