Vietimme iltapäivän lenkkeillen lähimetsässä.
Siellä menee ihana siisti, luminen polku. Tervetullut vaihtoehto kahdelle koiralle, joiden mielestä tiellä oleva vesi/floska on ällöttävää isolla Ä:llä. Kolmannelle pentuselle siksi, ettei aina tarvitse mennä suihkun kautta kotiin.-
Tänään aurinko kuitenkin oli ehtinyt sulattaa polun pehmeäksi. Muuten vielä ihan ok MUTTA jalka upposi joka toisella tai hämäyksen vuoksi joka kolmannella-koskaan et voinut tietää. Eikä se mitään jos hiukan hoipertelisi mutta kun kerralla hulahtaa koko nainen reittä myöten toisella jalalla, niin lenkki oli jokseenkin mielenkiintoinen. Lapsilla oli lystiä ja koiratkin ehkä nauttivat.
Ollapa lumikengät!
Mainittakoon että koska nyt on KEVÄT, minulla ei tietenkään ollut talvisaappaita jalassa, vain tavalliset kävelykengät. Nilkoissa hiukan kylmäsi sohjoinen jäämurska.
Hiukan pani ärsyttämään kun joku ison koiran omistaja jättää koiransa ruskeat tuotokset keräämättä. Mitä siitä, jos koira tekisi ne jonnekin pöpelikköön mutta kun metsäpolulla, niin se nostaa minun verenpaineeni.Kiva siinä hankeen humpsahtaessaan miettiä että eihän osunut !?!
Vihaan joka keväisiä koirankakkakeskusteluja, sillä olen samaa mieltä valittajien kanssa mutta harmistunut siitä että yleisesti viha kohdistuu koiriin ja niiden omistajiin, kun itse kerään joka ikisen läjän.
Pihalla riemuitsin kun parkkipaikan iso lammikko on kuivunut-kiitos öisen myrskytuulen.
Kellariin tulvii vettä. Tottakai kellarin edustan pieni kaivon tapainen ja siitä lähtevät salaojat ovat umpijäässä. Olen hakannut jäitä pois kellariin viettävästä mäestä mutta en ole yhtä nopea kuin aurinko. Lapsilla riitti lystiä jälleen.
Saivat ämpäreillä ja lapioilla tyhjätä veden ja juoksuttaa sen pihalle sellaiseen paikkaan, jossa se sulaa nurmikkoon/ojaan.
Vaatteet ovat mielenkiintoisen näköiset ja litimärät-toki. Pyykkikone saa laulaa!
Nyt kaivon tapaiseen mahtuu taas vettä-että voidaan sitten huomenna ämpäröidä. Pumppu olisi, mutta sen virittely on niin hankalaa että minuutin tyhjennyksen valmisteluihin menee 30 minuuttia, ei kannata.
Kellarin betonilattia on märkä paikoitellen, mies saa slaagin-tiedän ja tunnen.
Toisaalta tässä tämä tölli on seissyt puoli vuosisataa-että ei kai se tähän sorru.
Huomenna olen kaukaa viisas ja varustan lapset kuravaatteein.
Tänään pikku koiranen upposi siihen lammikkoon myös-voi surkeutta.
Se koitti tulla perässäni kellariin eikä tajunnut että märkä sen edessä yltää vatsaan asti ja on kylmää ja kastaa koko turkin.
Lämmin suihku ja nyt pieni karvapallo nukkuu sängyn alla.
Lapset lahjottu eilisillä piispanmunkeilla.
Nyt sinne pyykkivuorelle...
Nyt et saa suuttua, mutta mua alkaa jo naurattaa ihan sillai lempeästi tuo sinun blues-kaava. Että voi ihmistä elämä joskus murjoa! Ja vielä kaiken hyvän päälle pitää upota kävelykengissään nivusia myöten märkään hankeen. Ruhhahhaa!! Anteeksianteeksianteeksi, en tarkoita olla ilkeä enkä vahingoniloinen! Mutta että koiranpaskaa joka puolella (no niin on kyllä täälläkin). Ja kaivo jäässä. Ukko katkoo käsiään, lapset sotkee koko huushollin ja kellari tulvii. Onneksi sinulla oli vielä voimanripe jäljellä huomaamaan, että aurinko paistaa.
VastaaPoistaSillä se kyllä paistaa sinunkin risukasaasi, usko vaan. Ei ehkä vielä huomenna, tai ensi viikolla, mutta kyllä se kasa lopulta roihuaa sellaisissa liekeissä, että. (Kunhan ei polta teidän taloa...)
Voi että rakastan lukea tätä sinun niin elämänmakuista blogiasi.
Intopii, sitäpä juuri. On ihana lukea toisten risukasa-hetket, vertaistukea parhaimmillaan. illalla nukkumaan käydessä oli jo ihan kevyt olo. Minähän en perusluonteeltani ole mikään pessimisti mutta joskus se tynnyri aina täyttyy. En ole mikään märehtijä. Kun menee huonosti ja kaatuu, makaan hetken maassa. Ryven kurassa, nousen ylös. Aurinko paistaa.
VastaaPoista