Pienet vuoristokiipeilijät

"Äiti me ollaan retkeilijöitä. Sellaisia jotka matkailee maapallon ympäri."
Näillä saatesanoilla vyöryi yläkerrasta kaksi pientä miestä pelkissä kalsareissa.
Reppu selässä, joka oli sullottu täyteen "tärkeellisiä" tarvikkeita. Asiaankuuluvalla tavalla nukenpeittoja käärittynä rullalle ja köytettynä reppuun.
Koska päällyshousuja ei ollut oli kalsarin kaulukseen onnistuttu virittelemään pieni pussukka ja lukuisa määrä pieniä irtotavaroita roikkumaan.

"Me tarvittaisiin joku iso peitto että me voidaan majoittua yöksi vuorenrinteeseen."
Kaivelin vaatehuoneesta vanhan viltin, ruohonvihreän hapsulankamaton ja isomman peitteen.
"Me ei äiti tarvita tyynyjä, kun ne meillä on repussa!"
Pienet vuorikiipeilijät asettelivat peitot olohuoneen lattialle, kaivoivat repusta tyynyt ja pistivät maaten vetäen viltin leukaan asti lämmittämään.

Tarjosin porkkananpaloja retkievääksi ja jäätelöt.

"Äiti, miten suuret OIKEIDEN vuoristokiipelijöiden reput oikein on? Kun ei tohon meidän reppuun meinannut mahtua mitään tarpeellista."

Mitä tässä voi taas muuta kuin hymyillä ja huomata että vuosien työ edes joskus kantaa hedelmää. Kaikki ne mielikuvitusleikit ovat uponneet oikeaan maaperään (vaikka niin usein olen tuntenut leikkiväni yksin tai olleeni ainakin ainoa juuri siitä leikistä kiinnostunut) nyt lasten mielikuvitus ja omat taidot ovat sellaiset että he osaavat leikkiä.

Lounaskeskustelumme olivat vähintäänkin syvällisiä.
"Äiti miksi laulussa lauletaan että pallo sininen?"
Olimme juuri hyräilleet Mikko Perkoilan kaunista laulua maapallosta.
Selitin miten valtameret vaikuttavat asiaan ja etsin netistä pari upeaa valokuvaa todisteeksi.
"Äiti, mistä kasvit tulee? Joo, TIEDÄN siemenestä, mutta mistä se ihan EKA siemen tulee ja se ihan ihan EKA kasvi?!"
Pikkuveli siihen kaikkiviisaalla äänellä: "Jumala on luonut sen."
"No mut miltä täällä sit maapallolla sit näytti ennen Jumalaa???"

Huoh.Onneksi suuni oli juuri ruokaa täynnä :)
Mistähän kerhossa on mahdettu viimekerralla puhua...

Tässä vielä pätkä tuosta ihanasta laulusta, joka usein soi päässäni.
Mikko Perkoilan levyltä: Hyönteiselämää

"Kuunsirpin sakaraan riippumaton ripustan ja katson sieltä avaruuden maisemaa.
Näen Vegan Kapellan ja Väinämöisen viikatteen. Tuolla hohtaa Kassiopeian kaksoivee. Taas joku komeetta linnunrataa mittailee, Otavan kattilassa aamupuuron teen.
On tuolla maa- pallo sininen. Yhteinen koti eläinten ja ihmisten. Pinnalla sen yhtään rajaa näe en..."

Nyt tässä kirjoittaessani pienet retkeilijät alkoivat rakentaa saunaa.
"Äiti oisko sulla mitään sopivaa laudetta?" -kysymys tuli aivan samalla äänellä kuin jos pyytäisivät palan leipää tai lasin vettä :D
Äidillä on kaikkea-aina.