Oli mukava reissata maailmalla mutta aina on yhtä mukavaa tulla kotiin.
Vaikka se kuulostaa älyttömältä klisheeltä, niin se on totta.
Kotona oli matkan aikana satanut-muualla Suomessa kuulemma oikein myrskynnytkin vaarallisesti.
Kaikki viheriöi ja kasvit olivat kasvaneet silmissä ihan konkreettisesti.
Uusi arki pyörähti heti todenteolla käyntiin.
Mies kipattiin suoraan töihin ja esikoinen kouluun, väliveli aloitti eskarin.
Pienilläkin oli ohjelmaa, joten saavuin kotiin aivan yksin. Oli muuten ihastuttavaa tulla tyhjään, siistiin ja hiljaiseen taloon.
Koirat ottivat minut iloisina vastaan ja jäivät sitten kuin naulattuina seisomaan ihmetellen että missä kaikki muut oikein ovat?
Tein pienen lenkin, pitihän puutarha kiertää läpi ja koirat kulkivat haparoiden ja etsien koko ajan. Kuvittelivat varmasti minun piilottaneen perheen jonnekin auton alle.
Lähdin eskarilaista vastaan ja koirat tuppasivat aivan väkisin mukaan.
Esikoinen tuli melkein kotiportilla vastaan ja jätin koiravanhuksen hänen kanssaan, sillä päivän aikana oli taas noustu hellelukemiin. Koiravanhus ei meinannut suostua lähtemään takaisin kotiin.
Epäili varmasti vuosien kokemuksella että katoan jälleen?
Väliveljeä aamulla jännitti mutta eskarista kotiutui reipas ja iloinen reppuselkä.
Pikkuisetkin saapuivat bussikyydillä miehen kanssa kotiin ja talo olikin jo täynnä ääniä, melua, tavaraa, kysymyksiä-elämää.
Nyt olohuoneen lattialla on tyhjiä matkalaukkuja ja pöydällä puhtaita vaateparsia.
Valtava pyykkivuori odottaa että valloitamme sen vähän kerrallaan.
Ensimmäiset eskari- ja koulukirjat on päällystetty, reput pakattu, etsitty tarvikkeita koulua ja eskaria varten. Ruokakaupassa eilen illalla ei meinannut kieli taipua suomeksi millään.
Puheensekoitin ja ajatukset ovat vielä vuorimaisemissa.
Palaan lomamatkaan kuvin, kun ehdin purkaa kamerasta ties kuinka monta sataa valokuvaa.
Sveitsiläisen suklaanmakuisia terveisiä-minä kiipeän seuraavalle lepopaikalle pyykkivuorella!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti