Aurinko paistaa -mutta

Nyt pitäis kai kirjoittaa että EI mennyt niin kuin Strömsössä...tai jotain sellaista ;)

Kyse ei vain ole kädentaidoista ja väkertämisestä.

Aamulla pikkuväki käyttäytyi kohtuullisesti ja mussutti aamupalansa, pesi hampaansa, jopa puki jotakuinkin näppärästi.
Esikoinen auttoi aamupalan laittamisessa MUTTA sai taas jonkun mielipuolikohtauksen ja oli ihan pakko hepuloida koiraa.
Inhoan ja vihaan sitä ja saan siitä helposti raivarin.

Kun koira muutenkin on ihan "jee mihin nyt mennään, ai saako ruokaa, eikö pääsekään ulos, jos olen oikein iloinen ja seuraan teitä tauotta, pääsenkö sittenkin mukaan?????"
Siinä muutenkin kaikki säntäilee ympäriinsä etsien tavaroitaan ja koittaen varoa astumasta kenenkään päälle. Koira on ihan tarpeeksi täpinöissään, sille ei tarvitse hokea älyttömiä ölinöitä ja lietsoa sitä polviin taputtamalla loikkimaan ympäri taloa.
Se on tyhmää, älytöntä, vaarallista ja koiralle epäreilua.
Sanoin esikoiselle asiasta. (Juu enkä tietenkään ikinä ennen hänen 10-vuotisen elämänsä aikana ole asiasta sanonut, en. Ihan puun takaa tuli koko asia!?!)
Korotin ääneni ja täsmensin sanomiseni. Vaadin pukemaan reippaasti ja menemään aikansa kuluksi vaikka ulos sen koiran kanssa (hän kun meni tuntia myöhemmin kuin muut).
Kun en (enää)ehdi kävellen pienten kanssa. Pyöräillä ei koira osaa (eikä sitä voisi edes vaatia jos mukana pyöräilee pari pikku-ukkoa eikä se siis osaa muutenkaan).

Mitä tapahtuu. Esikoinen katoaa keittiöstä ja jatkaa sähläämistä makuuhuoneessa-saamatta vaatteita päälleen.
Silloin kilahti. Karjuin pää punaisena että on se nyt kumma ettei tuon ikäinen osaa pukea päälleen kun pyydetään. Että mikä hitto vaivaa kun pitää asiat karjua?!?
(Tekee hyvää omalle jo viikon kipeänä olleelle kurkulle- ei muuta tautia vain kurkku jossa tuntuu olevan kärpänen tai pölypallo)

No jo alkoi tapahtua. Itselle tuli ihan sellainen paskamutsi fiilis. Että kivasti alkanut aamu pitää TAAS päättää näin.
Ilmoitin etten halua yhtään tällaista aamua enää (tälle viikolle) IKINÄ.

Juu, en usko itsekään siihen unelmaan.

Kippasin pienet autoon, veimme väliveljen esikouluun ja kurvasimme kotiin.
Esikoinen on jo fillarin selkään nousemassa ja selittää jälleen omana fiksuna itsenään: "Kävin koiran kanssa lenkillä ja laitoin niille puhtaan veden." Kiitin ja halasin ja toivotin hyvää koulupäivää ja pyysin anteeksi karjumista ja kysyin että oliko aiheetonta? Ei kuulemma ollut.

Mikä ihme lapsiin menee. Kiltti, fiksu, omatoiminen, älykäs ja huolellinen lapsi muuttuu aamuisin ihme piruksi, joka menee pitkin seiniä eikä saa mitään järjellistä tehtyä ilman että suutun. Jotta elämä ei kävisi tylsäksi, joka aamu se on eri lapsi. Joten ei voi ennakoida-voi vain pelätä pahinta.

Sivuhuomautus. Meillä ei yleensä ikinä joudu herättämään ketään. Jokainen saa siis nukkua juuri niin kauan kuin tarvitsee, leikkiä mitä huvittaa tai lukea jos haluaa.
Aamiaista on aina tarjolla. Siis päivän pitäisi alkaa loistavasti!

Tässä vaiheessa puhalsin pitkään (kello oli vasta hiukan yli 9 aamulla) ja tuumasin pienille iloisena että heillä on nyt leikkiaikaa ihan rauhassa ennen kuin heidän pitää mennä omaan menoonsa. (kyse ei ole harrastuksesta, vaan menosta jonne emme voi itse valita haluammeko tänään vai emme, mutta siitä ei enempää tässä)
Sain pyykkiä koneeseen. Söimme ja lähdimme puoleksi päiväksi sinne minne piti. Pienillä hyvä mieli. Kaikki hyvin.

Yhdeltä palasin kotikonnuille ja hain väliveljen esikoulusta.
Hänelle piti jäämän toista tuntia leikkiaikaa.

Sain taas pyykkiä koneeseen.
Juuri sillä sekuntilla kun istuin sohvalle ja otin välipalaa kinuavan väliveljen kainaloon. Soi puhelin.
Pikkuveljelle on noussut korkea kuume, sillä hetkellä jo yli 39.
Ilmoitin että hyppäämme autoon ja olemme hetken päästä siellä.

Kotona lääkettä ja kekäleen kuuma lapsi nukkumaan. Muille munkkia välipalaksi ja NYT MINÄ ISTUN TÄSSÄ.
*Puhelin soi*

Juoksin jo seinäkalenterille. Sairaalasta soitettiin: Korvien putkitusleikkausaikaa pikkuveljelle.
Olisi peruutusaika ensi viikolle (tottahan toki). Jouduin pahoittelemaan että olemme (toivottavasti) lomalla juuri silloin.
Aika heti lomalta palattua maanantaiaamuna. Hyvä niin, tarpeeseen tulee.
Mutta nyt sitten saan järjestää sille päivälle muiden hoidon, että päästään sairaalaan pikkuveljen kanssa.

Minä istun nyt tässä (hiljainen kuiskaus) ja soitan miehelle että saan tietää hänen työaikataulunsa leikkauspäivänä.

Ystävät kysyvät: "Mitä teille kuuluu?" Meille kuuluu hyvää. Elämä kulkee ja roikumme perässä. Tiukasti kun pitää kiinni niin pysyy mukana :)
Meillä ei oe mitään ohjelmaa-perus elämässä on yllin kyllin!

Laulu, jossa sanat on hyvät "Sisko herää jo, ulkona paistaa aurinko..."
Ulkona paistaa ihan oikeasti aurinko!

Minun pitäisi pestä niitä pyykkejä. (Koska tottakai koira astui pimeässä viikonloppuna johonkin kakkaan ja sotki koirien petin tyynyt ja peitot=pehmusteet joiden päällä voi nukkua) JOS emme olisi lähdössä reissuun, ei olisi ongelmaa,antaisin niiden olla. Pyykit eivät karkaa. Tiesittekö. No nyt tiedätte!
Tulevan loman vuoksi ne on nyt pestävä. En halua jättää niitä äitikullan ihmeteltäväksi kun hän tulee meille koira ja kotivahdiksi. Eikä nuo lapset ole alasti kulkeneet yhtenäkään päivänä, joten pyykkivuori ei lakkaa kohoamasta milloinkaan.
Enkä minä valita, itse nuo koirat olen halunnut ja lapsetkin.

Mutta miten se tasainen ja tylsä arki ei voinut olla tällä viikolla?
Oliko liikaa pyydetty?

Jälkikirjoitus:
Muistin viedä luistimet ja kypärän eskariin tänään. KAIKKI KUMARTUVAT JA KUNNIOITTAVAT TÄTÄ MAHTAVAA ÄITIÄ!
Lapsi ainakin pääsee huomenna luistelemaan. Muistan toivottavasti juomapullon huomenna-sen puutteeseen ei onneksi kuole.
Olen konsultoinut arboristia erään hankalahkon puun kaatamisesta-todetakseni että "mietimme" vielä. On sen verran suolainen hinta.
Siivosin taas koirankakat aitauksesta ettei nuohooja astu niihin ja katolle jää jänniä jalanjälkiä huomenna.
Tajusin (esikoinen vahvisti epäilykseni) että nuohoojan lapussa lukee 8-15. Siis koko päivän saa päivystää ja miettiä että koska se tulee. En muistanutkaan vuoden takaa että se oli näin. Aina yhtä ärsyttävää.
En ole koskaan tajunnut mitä tekevät työssä olevat omakotiasujat? Milloin se nuohooja tulee heille? Voiko töistä ottaa vapaata? Syy: Nuohooja tulee?
Leikkasin pensaan aitauksesta niin että sen ohi mahtuu normaalisti kävelemään.
Vajaa en jaksa siivota. Autotallikellarin jo järjestin niin että hän pääsee sieltä sisään romppeineen. On aina tullut sieltä eikä suostu tulemaan ulko-ovesta vaikka ensimmäisenä vuonna kehtasin moista ehdottaa. (alakerrassa on saunan pesä ja takka, joiden vuoksi siis menee ensin aina sinne-kaavoihin kangistunutta?)
Meillä kun autotallikellarissa on aika monta polkupyörää ja lukematon määrä rojua. Sinne on hieman haastavaa saada kunnon kulkureitti. Autotalli sen nimi on vain jäänteenä historiasta. Nykyautoilla ei moiseen talliin ole asiaa, ellei halua viikattua autoa. *vinkeä ajatus*
Voiko nuohoojalla vaatia olevan omat tikkaat? Niin aina elokuvissa. Nuohooja kävelee tikkaat ja suti olkapäällä.
Todellisuudessa yhteneväisyyttä on vain siinä että nuohooja on musta päästä varpaisiin.
Kaikki tapaamani nuohoojat ovat hirveän kilttejä, rauhallisia ja kohteliaita. Mutta mustanpuhuva, oudolle tuoksuva ulkomuoto saa lapset ja koirat hyppimään seinille!
Ehkä kiltti setä suostuu käyttämään leikkimökintikkaita? Osaanko näyttää uskottavalta ja tekaista "oho en muistanut sitä tikasjuttua kun se aitaus just siirrettiin..." selityksen. En.
Kannan tikkaat takapihalle illalla-viimeistään sitten aamulla kun totean ettei se nuohooja ihan oikeasti osaa lentää.

Pikkuveljen kuume laski ja lastenohjelmia ainakin jaksaa katsoa.
Onneksi kohta voi mennä jo yöpuulle.