Lauantaina lounasaikaan

Eilen kauppareissulla oli kalatiskissä iloisia yllätyksiä.
Villiä merilohta. Ostin kokonaisen VALTAVAN suuren fileen ja pyysin kauppiasta leikkaamaan sen kolmeen osaan ja paketoimaan osat erikseen. (yksi osa kerrallaan mahtuu uuniin!)
Ne solahtivat pakkaseen odottamaan sopivaa päivää.

Kalatiskissä oli myös muuta houkuttelevaa. Nimittäin kampelafileitä.
Olen syönyt kampelaa monessa muodossa eräillä upeilla juhlaillallisilla Göteborgissa pari vuotta sitten. Samoin pari kertaa ravintolassa bongannut paistettua kampelaa.
Itse en ole tietääkseni koskaan sitä valmistanut.
Utelin kalamyyjältä että voiko sen paistaa pannulla kuin kuhan tai ahvenen konsanaan?
Myyjä tokaisikin reippaasti, että toki mutta hänen herkkuaan se on leivitettynä.

Tänään kun vain esikoinen puuttui kotoa, tein perunamuussia, höyrytettyä kukka- ja parsakaalia, appelsiinikastiketta ja paistettuja kampelafileitä.
Vievät kielen mennessään!
Kampela sai pintaansa kuivattua tilliä, luomusitruunaista suolaa ja pippurisekoitusta sekä ruisjauhoa.
Pannulla voissa nopeasti paistettuna herkullista.

Tekaisin myös kastikkeen, jonka resepti tuli taas ihan vain "hyllynreunalta" tai "päästä" eli kuten yleensäkin kokkaan: mututuntumalla.

Pieneen kasariin reilu nokare voita, annetaan sulaa hiljalleen.
Lisätään kasvisliemimöykky (sellainen mainoksista kuuluisia Fond du Chef-kasvis)
Annetaan sen sulaa voin joukkoon.
Lisätään ruisjauhoja ja annetaan niiden kypsyä. Sekoitetaan toki koko ajan hyvin.
Hiukan (1-2dl) kermaa ja kun seos on tässä vaiheessa aivan paksua kuin perunamuussi, laimennetaan appelsiinimehulla sopivaksi kastikkeeksi.
Meillä syödään aina melko paksuja kastikkeita kun lasten lautasille on turha mitään huislierua laittaa-hukkaanhan se menee.
Kuivattua tilliä ja ruohosipulia vielä reilusti.

Kastike on sopivan suolainen kun kaverina on melko mietoja makuja.

Ruoka oli hyvää, sen kuitenkin kruunasi normaalisti ärsyttävän nirso väliveli huokaisemalla. "Äiti sä olet oppinut tekemään hyvää ruokaa!" (joo kiitos vain kun ruokani kaikkien muiden maailman ihmisten mielestä on aina hyvää)
"Tämä kampela on hirveän herkullista, saako sitä lisää?" (juu mitä ei äiti lapselle antaisi-ostin kaupasta alunperin vain vähän kun luulin ettei mies ole kotona lounasaikaan ja pelkäsin lasten yököttelevän kampelalle ja ajattelin etten itse jaksa syödä kaikkia yksin)

Väliveljen puolustukseksi sanottakoon että syö melkein kaikkea kyllä mutta aloittaa aina ruokailun sanomalla mistä ei tykkää ja mitä ei suostu ainakaan syömään. (jolloin pikkuveli iloisena kuuluttaa "minä kyllä syön ihan mitä vain!" ja totta se onkin)
Rakastaa lukea keittokirjoja ja syö silmillään kaikkia ruokaohjelmia MUTTA kun ne päätyvät omalle lautaselle on hirveän epäluuloinen. Tänään voi rakastaa kukkakaalia mutta huomenna ihmettelee miksi hänelle kehdataan sitä tarjota?
Kuluneella viikolla paluu arkeen syntymäpäiväherkkujen jälkeen ei miellyttänyt, kun tein soijanakkikeittoa ja sitä syötiin monena päivänä.
Kaloista lohi uppoaa, koska siinä ruodot ovat selkeitä.
Ahven ja kuha, joita rakastan, saavat aina hieman nyrpeän vastaanoton lapsissa kun pitää pelätä ruotoja.
Itse vihaan pieniä ruotoja mutta olenkin siksi kiltisti perannut lapsille kalan ja sitä syödään meillä paljon ja monipuolisesti. Tämä kuitenkin selittänee sen miksi en uskaltanut ostaa enempää kampelaa. Seuraavalla kerralla uskallan :)

Jäi itsellekin pitkästä aikaa hyvä mieli ruoan jälkeen.

Viimeaikoina kun meillä on ollut jokin "ollaan kuin siat pellossa, kinataan ja kikatetaan ja tehdään äiti hulluksi keittiössä"-vaihe.
Tulen hulluksi juuri siksi, että lapset osaavat käyttäytyä todella hyvin ruokapöydässä. Heidän kanssaan kehtaa mennä syömään minne vain.
Yhtäkkiä nyt kotona kaikille vuorollaan pitää huomauttaa tauotta miten tuolilla istutaan, miten syödään, kuinka juodaan, ja ettei kaiveta nenää eikä huudeta toisille kilpaa eikä kerrota tyhmiä vitsejä eikä sitä eikä tätä ja koko ruokailu on pelkkää kieltämistä ja itsellä nousee lopulta savu muualtakin kuin korvista. Kun on useampi kerta uhattu lakata ikinä enää tarjoilemasta mitään ruokaa kenellekään on lopulta itsellä aika huono fiilis. Tosi ihana yhteinen ruokailuhetki-fiilistä ainakin saa etsimällä etsiä.

Tänään oli toisin.
Ihanaa. Ostan kampelaa toistekin.