Menimme tänään pitkästä aikaa uimaan pienten kanssa.
Pieni nuha ja köhä on pitänyt meidät koko syksyn poissa uimahallista.
Possuflunssa hieman arveluttaa mutta päätin uhmata sitäkin ja ankea harmaa päivämme piristyi kun marssimme altaaseen.
Lähtiessä alkoi taivaalta leijailla mikroskooppisen pieniä valkeita lumihiutaleen kaltaisia hippusia.
Lauloin autossa ihastuttavaa laulua (joululaulu, mutta tykkään siitä ja se alkaa soida korvissani aina kun sataa lunta).
Hiljaa leijaa maahan hiutaleet, kimmeltäen matkallaan....(loppu laulu tuokin eittämättä joulun mieleen vaikka se ei vielä tarpeeksi lähellä olekaan) hiljaa loistaa valot kynttilöiden, ne tuovat joulun tunnelmaa...
Erityisesti tuo soi päässäni Lauluyhtye Rajattoman versiona
Lunta leijuu edelleen hiljalleen maahan ja maa on jo peittynyt valkoiseen ohueen verhoon.
Ensilumi herätti lapsissa sen saman riemun minkä joka vuosi. "Äiti kato tuolla sataa sitä...-ALKULUNTA! Jääköhän se jo maahan????" Hymyilytti ja korjailin noin sataan kertaan ei alku-, vaan ensilunta muruseni...illalla nukkumaan mennessä lapset vielä miettivät voikohan huomenna jo tehdä lumiukkoja :D
Ehkei ihan. Pyry ei vaikuta yltyvän. Itselleni kelpaisi jos vaikka maa pysyisi kuurassa jouluun asti. Enempää en uskalla näillä leveysasteilla toivoa. Talon nurkilla on kyllä eräitä vesitynnyreitä vielä aivan täynnä...kasteluvettä ei tarvita tänä vuonna enää, pitäisi ehtiä ne tyhjätä joku päivä...lehdet ovat suurimmaksi osaksi haravoimatta. Sellaisia säitä tullee vielä kuitenkin.
Kynttilät sytytin sisälle joka puolelle-ulos en tarennut-vilutti uinnin jälkeen niin.
Käperryin takkatulen lämpöön lukemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti