Joulu joutui jo sydämihin.
Ja kuuset ne kirkkaasti luo loistoaan jo pirtteihin pienihinkin...
Talo oli kuin myrskyn tai sodan tai pommin jäljiltä. Pyykkivuoret toivottomia. Mikään ei missään paikoillaan.
Raivattuani jonkin kohdan ihmismäiseksi lapset kävivät pyörremyrskyn lailla sotkemassa sen ja levittivät omat huoneensa entistä pahemmin sekaisin.
Ulkoa kulkeutui sisään silkkaa savea ja kuraa.
Siivosin lasten kanssa yläkertaa viikko sitten maanantaina oikein urakalla kun äiti soitti yllättäin ja kysyi, saako tulla?
Tottakai sai! Hän oli päättänyt tulla ilahduttamaan meitä joulun alla, kun ei työkiireiden vuoksi pääsisi jouluna.
Pääsimme porukalla kerholaisten joulukirkkoon. Pikkuneiti kulki suloisena enkelinä kirkon käytävällä.
Tunnelma oli ulkona hyvin epäjouluinen. Satoi vettä, oli pimeää ja mustaa.
Tiistaina selätin urakalla puhdasta pyykkiä paikoilleen-äidin ja lasten avustuksella.
Tuntui silti että talo oli ylivoimaisen sekaisin. Harmitti kun tiesi ettei se jouluksi siistiytyisi, sillä kokonainen huone poissa käytöstä on aika paljon tässä huushollissa.
Äitikin jo huokaili, että älä suotta stressaa-ilmoitat vaan ettei tänä vuonna saunota aattona. Olohuone olikin jo siisti ja keittiö siistiytyisi ruoanlaittopuuhien jälkeen helposti.
Kuitenkin vaikka itse en sauno kuin ehkä kerran vuodessa (kun satun oikein kylmällä paleltumaan ja sauna on ainoa paikka sulatella itsensä), tiedän että mies ja lapset rakastavat saunomista ja appiukko ja miehen sisko perheineen nauttivat kun pääsevät puusaunaan-kerrostaloasukkaita kun ovat.
Kylpyhuoneemme on karmea mutta se on sivuseikka jos se edes on siisti ja niin puhdas kuin näissä oloissa on mahdollista.
(kuvitelkaa 70 luvulla tehty laatoitus, sinapin keltaista ja ruskeaa, huonoilla saumauksilla...siivouskaan ei auta saamaan sitä kauniin ja puhtaan näköiseksi mutta melkein kuitenkin)
Nyt kylpyhuone kuitenkin tulvi pyykkikasoja, savisia saappaita, hämähäkin seittejä, pölyä. Siivoan kylpyhuoneen säännöllisesti mutta nyt viikkokin saa aikaan kaaoksen. Laattapölyä, savea, remppavehkeiden pesua, pyykkiä...Vihaan meidän kylpyhuonetta, mutta sen remontti siirtyi taas valovuosien päähän-kiitos salaojituksessa tulleidein yllätysten.
Äitini on superihminen. Sellainen ikiliikkuja, joka ei osaa olla paikoillaan, vaikka alkaa hiukan iän mukana oppia. Jos jotain olen oppinut, olen oppinut hiukan löysäämään etten ole yhtä super kuin rakas äitini.
Hyvää on kuitenkin se, että hän tietää miten huushollia hoidetaan ja koska olen häneltä oppini saanut, hän näkee mikä minua ärsyttää. Osaa tarttua juuri siihen asiaan.
Kävi sitten päiväunilla pissavahinko pikkuneidille. Sain kyllä siitäkin sarvet otsaani, sillä mies ei ollut viimeksi lakanoita vaihtaessaan muistanut laittaa muovifroteeta siihen sänkyyn. Hei hei patja!
(onneksi se oli joku vanha eikä siis sinänsä harmittanut)
Olin kurkkuani myöten muutenkin täynnä koko miestä ja lapsia ja taloa ja sekamelskaa.
Kävimme kaupungilla ensin miehen kanssa palaverissa, kuskasimme sitten lastenhoitajan kotiin, vein hänen tavaroitaan ystäväni luo.
Ilmoitin sitten vain että menemme äidin kanssa ostamaan uuden patjan. HEIPPA!
Siivous ja remontti meneillään-koko ajan mielessä kytee ajatuksia siitä, miten joku kohta saisi parantua ja toinen asia toimisi paremmin.
Se etenee kierivän lumipallon lailla ja kun asialla olemme me äitini tai siskoni kanssa-homma sujuu kuin tanssi ja valmista tulee.
Mies niin rakas kuin onkin, sanoo ensimmäisenä: "se maksaa paljon"
Toisena: "Ei niitä mistään saa"
Kolmantena: "kuka niitä muka käyttää/osaa asentaa/toimiiko se...."
Koko homma kuivuu kasaan, kunnes mies oivaltaa saman asian noin 6kk-vuoden kuluttua ja saa ahaa elämyksen ja voin marssia kauppaan ostamaan sen asian.
Nyt siis menimme patjaostoksille. Kotiuduimme korkean pyykkikärrysysteemin kanssa, ihanan sivupöydän (jota olen kauan miettinyt että olisi kiva mutta olemme pärjänneet ilmankin), muutamien säilytyslaatikoiden kanssa. Niin ja se patjakin toki ostettiin.
Homma kun meni niin, että kellarin pienempi huone, jossa ennen majaili kangaspuut, ompelutarvikkeita jne tavaraa, on koko ajan ollut varasto. Remontti siellä tai täällä tai vesivahinko tai tulva tai muuten vaan katastrofi on aina tarkoittanut sitä, että ko. huoneeseen roudataan kaikki irtain omaisuus odottamaan.
Lukuisia kertoja olen raivannaut huoneen tässä viiden vuoden aikana-saamatta koskaan lopulta siellä mitään kivaa tehtyä, ennen seuraavaa kriisiä.
Esikoiselle remontoitiin heti alussa kellarin isompi huone. Aiemmin se toimi takkahuoneena, muttemme koe sellaista 70-lukulaista jäännettä tarvitsevamme.
Vanha huonosti toiminut avotakka purettin, ja tilalle muurautettiin varaava takka.
Kaikki pinnat maalattiin ja kokolattiamatto vaihtui siistiin laattalattiaan. Huone on palvellut hyvin.
Olen monia kertoja uhkaillut suutuspäissäni esikoista, että jos ei siivoa huonettaan-omin sen.
Nyt kun kellarin pieni huone piti purkaa ja tyhjätä viemäririkon vuoksi. Välähti päässäni, että ihan oikeasti sen voisi nyt korjata sillä silmällä esikoiselle.
Hän kun ei oikeasti vietä huoneessaan kuin suunnilleen yöt, sänky mahtuu kyllä vähempiinkin neliöihin.
Esikoiselle markkinoin idean ja se meni kerta laakista läpi. Piti ihan toppuutella, ettei heti alkanut siirtää sänkyään toiseen päähän kellaria.
Äiti sen sitten sanoi ääneen. Hienoa, jos kerran saan ison huoneen kangaspuille, ompeluksille yms. Sinne sitten saan myös pyykkihuollon lajittelun! Ostimme siis pilkkahintaisen korikärryn ja siihen kätevät laatikot, joihin pyykin voi lajitella JOKAINEN ITSE.
Vaikka se nyt on kellarikäytävällä kaiken edessä, jo tieto että sille on hyvä paikka pian, tuntuu ihanalta ja se kaikkein tärkein. Lajittelu toimii!
Äitini piti jokaiselle lapselle henkilökohtaisen puhuttelun siitä miten pyykit sinne laitetaan ja että ne on myös laitettava tai hän suuttuu yhtä paljon kuin äiti :)
Pieni sivupöytä taas sijoittui eteisaulaan, tietokoneelle pöydäksi. Mies kun kerran ehdotti, että voisiko tähän kohtaan saada pienen tason tietokoneelle-jolla ei kodissamme oikein ole paikkaa.
Halusin idean toteuttaa kun kerrankin hän ehdotti jotain sisustuksellista. Meillä kun minä olen siitä(kin) 100%:sesti yleensä vastuussa ja mies vain hymistelee että hyvä.
(valokuvia ehkä tulee sitten kun seinä tässä kohdassa on saanut keltaisesta muuttuneen värin valkoisen)
Lopulta yhtenä aamuna äitini otti ja pesi meidän kellarikäytävän ja kylpyhuoneen joulukuntoon. Autettuaan suuresti pyykkivuoren valloitusoperaatiossa.
Ihan oikeasti parempaa joululahjaa en olisi voinut saada! Itkettää vieläkin ilosta.
Siivouksen lisäksi patjashoppailureissulla ehdimme käydä kahdestaan iltapalalla ravintolassa-vaikkakin vain kauppakeskuksen pikaravintolassa, silti kahdestaan "tyttöjen kesken". Toisena iltapäivänä piipahdimme Turussa kauppahallin lihakaupassa ja hallin tunnelma tuo aina itselleni sen joulun. Kävimme myös kasvisravintolassa myöhäisellä lounaalla-vain väliveli mukanamme. Näimme parin suuren perinteisen kaupan jouluikkunat. Edes ripaus joulumieltä taskunpohjalla.
Siskonmies auttoi meitä jo hieman aikaisemmin. laatoitti meidän eteisen. Sen puretun osan lattia oli vielä alkuperäisessä asussaan. Vihreäksi maalattua betonia. Nyt siinä on kaunis laatoitus. Ihana kun joku osaa ja suit sait, oli laatat lattiassa. Mies sitten saumaili ne. Enää kynnyslista uupuu.
Aattona meille saapui ruokavieraiksi appivanhemmat ja miehen sisko perheineen. Aattoilta meni joutuisasti.
Tontut pääsivät taas yllättämään saunovat lapset. Miten ne joka joulu onnistuukin! Ilo oli suuri. Odotus hillitöntä. Lahjoja lopulta yltäkyllin. Meillä aikuiset eivät saa lahjoja-hiukan suklaata kyllä aina muttei ei muuta. Olen tyytyväinen. Lapsillekin onnistuimme vähentämään taas entisestään ja silti pakettivuori kuusen alla oli melkoinen. Toki iso porukka -iso vuori.
Joulupäivänä ystäväni perheineen saapui meille joulurääppiäisiin. Viime vuonna lanseeraamamme tapa-toivottavasti perinne. Pöytä notkui herkkuja. Hänkin on hyvä ruoanlaittaja ja toi mukanaan mm. aivan taivaallisia jälkiruokaherkkuja. Itse en jouluksi juurikaan leivo, kun ei kukaan jaksa niitä kuitenkaan syödä-oli ihana maistella toisen leipomuksia. Suklaa-cassismoussekakkua, ja Pecan-pähkinäpiirasta. Kaikki herkkujuustot jäi jo aivan koskematta, kun ei vaan jaksanut.
Tapani-myrsky tuli sitten ja pyyhkäisi kaiken yli. Nurkat ryskyi, katto paukkui, hormeissa jylisi.
En todella muista moista lopunajan myrskyä kokeneeni.
Meillä vain valot välkähtivät muutaman kerran. Puhelinyhteys pätki välillä tyystin. Nettiin pääsi vaikkei televisio toiminut.
Siskolta meni sähköt ja he elelivät sähköttöminä reilusti 40 tuntia.
Muutaman kerran kylmäsi kun mietin, että jos ei saisi häytettyä apua, jos sattuisi jotain.
Meidän lähellä ei kuitenkaan näy tapahtuneen vahinkoa. Pysyimme visusti sisällä, joten en tiedä mitlä näyttäisi jonkun matkan päässä. Raumantie kuulemma oli eilen kuin sodan jäljiltä. Kaatuneita puita roikkui linjoilla ja siellä täällä tien reunassa.
Eilenkin vielä myrkysi uudelleen.
Tänä aamuna ystäväni kertoi, että heidän tuttujen koti oli palanut tapanin aamuna. Perhe on kunnossa mutta kaikki meni. Se kyllä pysäyttää.
Sähköttömyyskään ei ole kauheaa, tai sulaneet pakasteet-vaikka ne harmittavat. Se että koti tuhoutuu täysin, on karmivaa.
Pienestä asti olen ehkä eniten maailmassa pelännyt tulipaloa.
Mietin miten, paljon surua joulun aikaan taas mahtuikaan. Kaksi ystävääni menettivät kumpikin aitinsä juuri joulun alla vaikeaan sairauteen molemmat.
Yksi ystävä vietti ensimmäistä joulua ilman esikoistaan.
Toinen ystävä myös siinä tilanteessa, mutta jouluja ja juhlia välissä useampia, vihdoin ehkä hiukan saanut jostain joulumieltä. Molemmat pienemmät lapset sairastuivat ja taas heidän elämänsä huolta ja murhetta täynnä. Olisi ihan riittävän raskasta että lapset sairastavat jouluna. Ei tarvittaisi sellaista perheeseen, jossa esikoinen on menehtynyt ja vanhempien mietteet käyvät aina myös siellä pahimmassa vaihtoehdossa.
Miten nämä myrskytkin aina iskevät juuri jouluna? Takavuosien tsunamit...On ihan hirveän raskasta menettää läheinen-se koskee vielä hurjemmin kun se yhdistyy vuoden suurimpaan juhlapyhään. Pelkästään vuoden juhlien läpikäyminen ne ensimäiset kerrat ilman sitä läheistä ovat raskaita virstanpylväitä surutyössä.
Luin aivan valtavan koskettavan runon.
" Sinä puutut pöydästämme.
Me sytytämme erityisen kynttilän.
Ihmiset joskus kysyvät, enkä ole vielä päässyt yli sinusta.
Minä ihmettelen kovin, mitä he tarkoittavat.
Sinä panit hammaspyörän pyörimään minussa.
Ketjureaktion ilman loppua.
Eteenpäin ja taaksepäin.
Olen kutonut sinut itseeni.
Kuin langan, joka vaihtaa väriä kuvakudoksessa.
Maaginen lanka, joka muistuttaa minua perspektiivistä
ja antaa minulle uusia aiheita, joiden juuret ovat sisimmässäni.
Ei en minä ole päässyt sinusta yli.
Miksi olisinkaan?
Minä elän kaikkea sitä, jonka sinä annoit.
Ja olen onnellinen siitä, että sinä kosketit minua ja muutit minut kyynel kyyneleeltä.
Uskon että se on sinun lahjasi maailmalle."
~Kristina Grahn
Olen aina pyrkinyt miettimään, että pärjäisimme mahdollisimman hyvin juurikin vaikka ilman sähköä.
Kai se on jokin suojautmisvaisto. Ettei mieti mitä tekisi jos ei olisi mitään mitä suojella.
Nykyisessä kodissa ei harmikseni ole puuhellaa ja alkuaikojen totuttelun jälkeen olen juuri ja juuri sopeutunut elämään ilman sitä. Nyt taas kyllä sain vettä siihen myllyyn , joka jauhaa hanketta puulieden hommaamiseksi meille. Puulämmitys kyllä on-että ei me kylmään palelluttais, mutta ruoanlaitto ois niin helppoa puuhellalla.
Suunitelmia tuulisähkön/aurinkosähkön yms. käyttöönottoon on tehty koko ajan. Ne vaativat kuitenkin sellaista pääomaa, joka toistaiseksi on huvennut tarvittavien remonttien tekoon, ettei se ole ihan vieläkään ajankohtainen muutos. Toiveissa kuitenkin yhä.
Kellarissa on maalattu nyt kaksi päivää. Esikoinen on kiitettävästi itse auttanut urakassa.
Seinät ja katto maalattiin. Osin uutta osin vanhaa paneelia. Kaikilla mahdollisilla purkin lopuilla.
Jos tarkasti katsoo, ja tietää, eri seinät ovat erivärisiä, mutta kun kyse on valkoisesta kuitenkin-en usko että kukaan jälkikäteen kykenee erottamaan sävyjä.
Kohta siis pääsee jatkamaan suursiivousta ja järjestämään asioita paikoilleen. Uusi vuosi uudet kujeet siis jälleen sanan varsnaisessa merkityksessä.
Kamera viettää nyt kaamoslomaa. Kuvasatoa toisen kerran.
Ihania juttujakin on sattunut. Yksi ystäväni perheineen löysi ihanan kodin maalta ja pääsi muuttamaan taas maaseudun rauhaan ennen joulua. Pari vuotta he viihtyivät taajamassa. Pian pääsemme kylään.
Toinen, erittäin rakas ystävä kertoi että he muuttavat ihan meidän lähelle. Se oli ehkä jouluni toiseksi paras lahja. Häntä on ihan ollut ikävä. Elämän kiireet kun tekevät sen, että pitkän välimatkan vuoksi on tosi tosi vaikea tavata.
Tämä vuosi on kyllä mennyt ihan ohi. Anteeksi te lähelläkin asuvat ystävät. Ajatuksissa olette päivittäin.
Jos ensi vuonna olisi taas aikaa elämälle-eikä vain odottelulle,sairastelulle, kiireelle, remontille, kaivamiselle ja väsymykselle.
Leppoisia välipäiviä teille olettepa sitten töissä tai lomilla.
Onnellisempaa Uutta Alkavaa Vuotta 2012!
