En malta nyt lopettaa kun kone ei ryttyile (hiljainen kuiskaus).
Sanoohan vanha viisauskin että on taottava silloin kun rauta on kuumaa :)
Kierrätyskarusellin vieressä ihastutti myös ekologisesti toteutettu leikkipuisto.
maanantai 26. lokakuuta 2009
Leikkipuisto
En malta nyt lopettaa kun kone ei ryttyile (hiljainen kuiskaus).
Sanoohan vanha viisauskin että on taottava silloin kun rauta on kuumaa :)
Kierrätyskarusellin vieressä ihastutti myös ekologisesti toteutettu leikkipuisto.
Erilainen karuselli
Tämä karuselli ilahdutti lapsia ja aikuisia Geneven kasvitieteellisessä puutarhassa.
Luulin ottaneeni sen tehneistä ympäristötaiteilijoista tehdystä infosta kuvan, mutten näemmä ottanutkaan. En siis muista tarkempia tietoja. Kyse kuitenkin on siitä että karuselli on tehty kierrättämällä kaikkea mahdollista ja mahdotonta.
Oli kyllä tosi upea ilmestys ja juuri minun mielestä ympäristösuunnittelua. Lisää tällaista!
Ilmailunäytös
Geneven ilmailukerho viettää juhlavuotta ja sen kunniaksi Geneve-juhlien näytös elokuun alussa oli historiallinen ja komea.
Kuvakollaasissa hienot sydämet ja muita hurjia syöksyjä
Kuvakollaasissa hienot sydämet ja muita hurjia syöksyjä
Geneve kameranlinssin läpi nähtynä
En täytä koko blogia noilla Geneve kaupunkikuvilla...tästä voi klikkailla ja katsella haluamansa kukvat tarkemmin.
1512
Arvaatteko mikä se on?
Juu luku.
Ei, ei vuosiluku, tai toki se sitäkin on joskus ollut muttei nyt ja tässä.
Se on kuvien määrä kamerassa tänään. Aikaväliltä elokuu-lokakuu 2009.
Se voisi olla myös rumien sanojen määrä joita mielessäni latelin kun kone ja kuvankäsittely eivät toimineet kuten.
Päätin kuitenkin että nyt opettelen käyttämään tuota Picasaa edes vähän. Siirään kaikki kuvat kamerasta turvaan, etteivät ne katoa vanhingossa.
Päätin että pikapuoliin teen taas paperikuvatilauksen.
Se on vain niiiiiiin vaikeaa, valita vain parhaat. Karsia monesta samanlaisesta se kaikkein paras, terävin, upeimman värinen ja hienoin.
Olen kuvien suhteen meidän perheessä se jonka vastuulla ne tasan ja kokonaan ovat.
Esikoinen on kyllä kuvauksesta jo kovin kiinnostunut-pienempien käsiin en kameraa luota.
Koska olen hieman puolikuntoinen-kiitos lasten nuha-köhän,istuin koneella kunnes se toimi.
Tässä muutama kokeiluluontoinen kollaasi.
Olkaa hyvät.(klik klik, kuvat suurenevat)
Muistoja loppukesältä...
J.K. Sattuu uutiset tuolta töllöstä tulemaan juuri.
Syrjäkorvalla bongasin päivän tärkeimmän uutisen :)
Brittitutkimuksen mukaan Suomi on maailman onnellisin maa asua ja elää.
Seuraavana Suomen jälkeen ovat Sveitsi, Ruotsi, Tanska ja Norja.
Hauskaa omakohtaisesti on se että olen monesti miettinyt miltä tuntuisi asua Sveitsissä tai Ruotsissa. Molemmissa olen ollut paljon ja molempiin olen ollut valmis tilanteen niin vaatiessa muuttamaan...tutkimuksen valossa elämä olisi näissä paikoissa lähes yhtä onnellista kuin täällä koto-Suomessakin :)
Juu luku.
Ei, ei vuosiluku, tai toki se sitäkin on joskus ollut muttei nyt ja tässä.
Se on kuvien määrä kamerassa tänään. Aikaväliltä elokuu-lokakuu 2009.
Se voisi olla myös rumien sanojen määrä joita mielessäni latelin kun kone ja kuvankäsittely eivät toimineet kuten.
Päätin kuitenkin että nyt opettelen käyttämään tuota Picasaa edes vähän. Siirään kaikki kuvat kamerasta turvaan, etteivät ne katoa vanhingossa.
Päätin että pikapuoliin teen taas paperikuvatilauksen.
Se on vain niiiiiiin vaikeaa, valita vain parhaat. Karsia monesta samanlaisesta se kaikkein paras, terävin, upeimman värinen ja hienoin.
Olen kuvien suhteen meidän perheessä se jonka vastuulla ne tasan ja kokonaan ovat.
Esikoinen on kyllä kuvauksesta jo kovin kiinnostunut-pienempien käsiin en kameraa luota.
Koska olen hieman puolikuntoinen-kiitos lasten nuha-köhän,istuin koneella kunnes se toimi.
Tässä muutama kokeiluluontoinen kollaasi.
Olkaa hyvät.(klik klik, kuvat suurenevat)
Muistoja loppukesältä...
J.K. Sattuu uutiset tuolta töllöstä tulemaan juuri.
Syrjäkorvalla bongasin päivän tärkeimmän uutisen :)
Brittitutkimuksen mukaan Suomi on maailman onnellisin maa asua ja elää.
Seuraavana Suomen jälkeen ovat Sveitsi, Ruotsi, Tanska ja Norja.
Hauskaa omakohtaisesti on se että olen monesti miettinyt miltä tuntuisi asua Sveitsissä tai Ruotsissa. Molemmissa olen ollut paljon ja molempiin olen ollut valmis tilanteen niin vaatiessa muuttamaan...tutkimuksen valossa elämä olisi näissä paikoissa lähes yhtä onnellista kuin täällä koto-Suomessakin :)
Hiljaisuuden lapset
Seuraavana vuorossa Torey L.Hayden:in kirjoista oli Hiljaisuuden lapset.
Jälleen yhtä intensiivinen lukukokemus kuin aikaisempi Aavetyttökin. Liikuttava, uskomaton, ajatuksia herättävä.
Hayden:in tapa kirjoittaa on pikkutarkka. Hän kuvailee esimerkiksi lapsen niin yksityiskohtaisesti ja elävästi ilmeitä ja eleitä myöten että on helppo sielunsa silmin nähdä tarinan henkilö.
Kirjat on kirjoitettu hänen omasta näkökulmastaan. Hän kertaa ajatuksiaan ja pohdintojaan, niitäkin mietteitä, joita ei oikeassa tilanteessa tosiaan voi sanoa ääneen mutta nekin ovat olemassa.
Ne tekevät kuitenkin kirjan inhimilliseksi. Kerta toisensa jälkeen itse ihailen hänen kykyään ratkaista tilanne rauhallisesti ja päättäväisesti. Toki hän on siis ammattilainen mutta silti se aiheuttaa syvää ihailua minussa, joka olen hyvin pitkäpinnainen mutta äkkipikainen sitten kun se pinna katkeaa.
Jälleen yhtä intensiivinen lukukokemus kuin aikaisempi Aavetyttökin. Liikuttava, uskomaton, ajatuksia herättävä.
Hayden:in tapa kirjoittaa on pikkutarkka. Hän kuvailee esimerkiksi lapsen niin yksityiskohtaisesti ja elävästi ilmeitä ja eleitä myöten että on helppo sielunsa silmin nähdä tarinan henkilö.
Kirjat on kirjoitettu hänen omasta näkökulmastaan. Hän kertaa ajatuksiaan ja pohdintojaan, niitäkin mietteitä, joita ei oikeassa tilanteessa tosiaan voi sanoa ääneen mutta nekin ovat olemassa.
Ne tekevät kuitenkin kirjan inhimilliseksi. Kerta toisensa jälkeen itse ihailen hänen kykyään ratkaista tilanne rauhallisesti ja päättäväisesti. Toki hän on siis ammattilainen mutta silti se aiheuttaa syvää ihailua minussa, joka olen hyvin pitkäpinnainen mutta äkkipikainen sitten kun se pinna katkeaa.
torstai 22. lokakuuta 2009
Remonttia, remonttia ja vielä vähän remonttia
Remonttia on elämässä piisannut nyt useamman vuoden.
Jokaisen projektin jälkeen aina huokaistaan että ohi on!
Kerätään voimia (ja syötetään säästöpossua) ja unohdetaan kaikki vastoinkäymiset.
Hupsistakeikkaa, vierähtää kuukausi-pari ja todetaan että nyt on aika tehdä seuraava asia kuntoon.Huomautan että teemme remonttia vain saattaaksemme talon kuntoon ja meidän näköiseksi.
Meillä ei remontoida sisustusmielessä. Näitä seiniä ja kaappeja on sitten tarkoitus katsella kunnes tippuvat seinästä.
Asumme vanhaa taloa ja ensimmäisenä kesänä teimme keittiöremontin.(olimme kokeneet kertaalleen keittiöremontin vain reilu vuosi takaperin kun vanhan kodin keittö kärsi vesivahingon ja jouduimme tekemään remontin silloin keskellä kylmintä talvea joten tiesin tarkalleen että se ei toistuisi!)
Kaapit purettiin ja lattia laitettiin (samalla asennettiin yhden makuuhuoneen uusi lattia kun sama materiaali sopi sinnekin), uudet kaapit asennettiin ja se sujui loppujen lopuksi aika vaivattomasti.
Seiniä maalattiin vain sieltä mistä oli asennustyön suhteen pakko-loput jätettiin odottamaan aikaa parempaa. Samassa hötäkässä kunnostettiin kaunis vanha "perintö"kaappi keittiön nurkkaan.
Kun revin keittiön seiniä auki, avuliaat leikki-ikäiset keksivät tehdä samoin oman huoneensa seinille-ilman sopimusta! Ei auttanut muu kuin maalata nekin kuntoon saman tien. Maalaus oli suunniteltu tehtäväksi sitten joskus kun ei ole muuta tekemistä :)
Kului puoli vuotta ja sen aikana saatiin aikaiseksi kunnostaa yläkerran kauhea pieni wc. Sen yhteydessä samat ammattimiehet asensivat keittiön tiskialtaan välitilan laatatkin.Sitten maalattiin ne loput seinät.
Eleltiin ja oltiin.
Tämän kesän projekti oli kasvihuone.Pihassa ja puutarhassa kuitenkin tuli tehtyä niin paljon kaikenlaista että itse kasvihuone ei edennyt kuin suunnitelma ja ajatustasolla.
Mies päätti että syyslomalla on oivaa aikaa muurata perustuksia. Tulikin kylmä ja pakkanen.
Oli jo sovittu että remonttimiehet pyydetään syksyn tulleen heti laittamaan myös alakerran wc uuteen uskoon. Kaikki kävikin yllättäin kun firmalle sopi tämä viikko ja sain materiaalit hankittua.
Siirsimme makuuhuoneestamme suuren kirjahyllyn lastenhuoneeseen ja "siitä se ajatus sitten lähti"..Pakkasten pilattua loman muuraushankkeen-päädyimme laittamaan oman makuuhuoneen seinät vihdoin kuntoon.
Kaksi vuotta ehdimmekin asua niin että osassa seinää ei ollut pintaa lainkaan ja loppu oli kaunista luonnonväristä säkkikangastapettia suoraan menneiltä vuosikymmeniltä.
Ei muuta kuin maalikauppaan ja töpinäksi.
Jälleen pari remonttikohdetta yhdellä iskulla.
Remonttiaika on repinyt hermoja ja kehittänyt kärsivällisyyttä. Ärräpäitä on lennellyt ja koko koti on kuin tornadon jäljiltä. Lapset käyvät ylikierroksilla-sillä tietysti heidän piti näille viikoille saada joku nuha-köhä ja siten ulkoilu ei ole tullut kyseseen- sen verran vetämättömissä ovat. Sisällä sitten on leikitty, pelattua ja ratkottu riitoja.
Lähipäivinä pitäisi hakea makuuhuoneen uusi kirjahylly ja järjestellä paikat kuntoon.
Enää wc seinien yläosa kaipaa maalia, muuten se on jo aivan kunnossa. Pientä sisustusta vain ja sitten voimme tapella kuka saa viettää siellä aikaansa-sen verran ihana siitä tuli!
Lähtökohtana voitte kuvitella mielessä pienen ahtaan tilan, jossa on kulahtanut lavuaari, joka ei puhdistunut enää edes myrkyillä. Pönttö reistasi, viemärit falskasivat, joten haju ei ollut kovin miellyttävä. Lattialla oli parhaat päivänsä nähnyt muovimatto, seinät olivat takavuosien suosittua levyä, joka oli maalattu sinänsä kauniilla viininpunaisella, mutta joka ahdisti tuossa pienessä tilassa... ottaen huomioon perheen suuren koon, wc:n pesu oli kaikkien inhokkipuuha numero yksi. Vaikka kuinka putsasi tuntui ettei tapahtunut mitään muutosta :(
Toista se on tästä päivästä alkaen:
Tiiliseinä on muurattu Tiilerin leikatusta kirjavasta ruukintiilestä. Takana on kyllä oikeastikin talon piipun muurin, tosin sitä ei voinut kaivaa esiin.
Lattialaatta on sopivassa valossa osittain kiiltävä. Pinta muistuttaa ehkä ruosteista rautaa tms.
Se ei kuvassa pääse mitenkään oikeuksiinsa. Laatta oli valmiina pintana kaupassa ja nähdessäni sen tiesin että se oli pakko saada. Sen myötä sitten tuli ajatus tiiliseinästä.
Seinissä vaaleassa laatassa vain pienet kuvatehosteet pystyboordina, ikäänkuin sitomassa valkoisia seiniä muuhun ruskeanpunaiseen.
Mielikuvissa vilahtivat jopa englannista tilatut vanhannäköiset allas ja pönttö-yläsäiliöllä.
Niiden suhteen kuitenkin hinta oli hieman rajoittava tekijä ja loppukädessä myös koko.
Englantilaiset kylpyhuoneet ja wc:t ovat paljon suurempia. Mallistoista ei löytynyt näin pieneen tilaan kivaa allasta.
Allasmalli oli muutenkin vaikea löytää. Halusin niin tilavan kuin näillä mitoilla on mahdollista.
On kuitenkin vielä pikkulasten peppupesuja jne. tehtävänä ja niitä ei ole kiva tehdä altaassa jonka koko on luokkaa "teekuppi". Lisäksi on kiva jos vessassa voi kääntyä ja liikkua ilman että kolhii itseään kalusteisiin. Malliltaan wc on pitkä ja kapea, joten jos allas olisi ollut isompi olisi pöntölle pitänyt peruuttaa ;D
Olen tyytyväinen ja uupunut. Meillä on kyllä maailman paras remonttimies!
Hän on tehnyt meille nyt nämä molemmat wc-remontit ja olen todella tyytyväinen.
Olen nähnyt jos jonkinlaisia "äijiä" tässä vuosien mittaan ja välillä jo päätin että yhtään remonttimiestä en taloon huoli, kun aina saa vahtia perästä kuin lapsia. *grr*
Oma mieheni ei kuitenkaan suostu opettelemaan laattahommia ja on sitten sovittu että sellaiset rempat saa hoitaa ammattilainen.
Onnistuimme ystävän kautta saamaan vihiä hyvästä tyypistä ja kyllä arvio osui nappiin!
Jos tuo remonttimies on siviilielämässä yhtä fiksu, huomaavainen ja reipas sekä näppärä, niin on hänen perheellään unelmamies! Kaikki hoitui, jos jotain oli sovittu ja jos jonkun asian olin epähuomiossa unohtanut mainita, hän itse huomasi ja tarkisti että halutaanko kenties "näin".
Useat remonttimiehet, joita olen tavannut, ovat sellaisia perusäijiä. "ei kukaan sanonut" "ei se kuulu meidän hommiin" jne. Ei saa urakkatarjousta tai hintaa vaikka kuinka kyselisi, vain jotain ympäripyöreitä mutinoita "vanhasta talosta ja yllätyksistä". Tältä saimme molemmilla kerroilla heti yhteydenottomme jälkeen arviokäynnin samantien ja illalla tarjouksen urakasta sähköpostiin.
Työt tehtiin ripeästi ja huolellisesti, jäljet siivottiin moitteettomasti ja kaikki meni kuten oli sovittu.
Jokaisen projektin jälkeen aina huokaistaan että ohi on!
Kerätään voimia (ja syötetään säästöpossua) ja unohdetaan kaikki vastoinkäymiset.
Hupsistakeikkaa, vierähtää kuukausi-pari ja todetaan että nyt on aika tehdä seuraava asia kuntoon.Huomautan että teemme remonttia vain saattaaksemme talon kuntoon ja meidän näköiseksi.
Meillä ei remontoida sisustusmielessä. Näitä seiniä ja kaappeja on sitten tarkoitus katsella kunnes tippuvat seinästä.
Asumme vanhaa taloa ja ensimmäisenä kesänä teimme keittiöremontin.(olimme kokeneet kertaalleen keittiöremontin vain reilu vuosi takaperin kun vanhan kodin keittö kärsi vesivahingon ja jouduimme tekemään remontin silloin keskellä kylmintä talvea joten tiesin tarkalleen että se ei toistuisi!)
Kaapit purettiin ja lattia laitettiin (samalla asennettiin yhden makuuhuoneen uusi lattia kun sama materiaali sopi sinnekin), uudet kaapit asennettiin ja se sujui loppujen lopuksi aika vaivattomasti.
Seiniä maalattiin vain sieltä mistä oli asennustyön suhteen pakko-loput jätettiin odottamaan aikaa parempaa. Samassa hötäkässä kunnostettiin kaunis vanha "perintö"kaappi keittiön nurkkaan.
Kun revin keittiön seiniä auki, avuliaat leikki-ikäiset keksivät tehdä samoin oman huoneensa seinille-ilman sopimusta! Ei auttanut muu kuin maalata nekin kuntoon saman tien. Maalaus oli suunniteltu tehtäväksi sitten joskus kun ei ole muuta tekemistä :)
Kului puoli vuotta ja sen aikana saatiin aikaiseksi kunnostaa yläkerran kauhea pieni wc. Sen yhteydessä samat ammattimiehet asensivat keittiön tiskialtaan välitilan laatatkin.Sitten maalattiin ne loput seinät.
Eleltiin ja oltiin.
Tämän kesän projekti oli kasvihuone.Pihassa ja puutarhassa kuitenkin tuli tehtyä niin paljon kaikenlaista että itse kasvihuone ei edennyt kuin suunnitelma ja ajatustasolla.
Mies päätti että syyslomalla on oivaa aikaa muurata perustuksia. Tulikin kylmä ja pakkanen.
Oli jo sovittu että remonttimiehet pyydetään syksyn tulleen heti laittamaan myös alakerran wc uuteen uskoon. Kaikki kävikin yllättäin kun firmalle sopi tämä viikko ja sain materiaalit hankittua.
Siirsimme makuuhuoneestamme suuren kirjahyllyn lastenhuoneeseen ja "siitä se ajatus sitten lähti"..Pakkasten pilattua loman muuraushankkeen-päädyimme laittamaan oman makuuhuoneen seinät vihdoin kuntoon.
Kaksi vuotta ehdimmekin asua niin että osassa seinää ei ollut pintaa lainkaan ja loppu oli kaunista luonnonväristä säkkikangastapettia suoraan menneiltä vuosikymmeniltä.
Ei muuta kuin maalikauppaan ja töpinäksi.
Jälleen pari remonttikohdetta yhdellä iskulla.
Remonttiaika on repinyt hermoja ja kehittänyt kärsivällisyyttä. Ärräpäitä on lennellyt ja koko koti on kuin tornadon jäljiltä. Lapset käyvät ylikierroksilla-sillä tietysti heidän piti näille viikoille saada joku nuha-köhä ja siten ulkoilu ei ole tullut kyseseen- sen verran vetämättömissä ovat. Sisällä sitten on leikitty, pelattua ja ratkottu riitoja.
Lähipäivinä pitäisi hakea makuuhuoneen uusi kirjahylly ja järjestellä paikat kuntoon.
Enää wc seinien yläosa kaipaa maalia, muuten se on jo aivan kunnossa. Pientä sisustusta vain ja sitten voimme tapella kuka saa viettää siellä aikaansa-sen verran ihana siitä tuli!
Lähtökohtana voitte kuvitella mielessä pienen ahtaan tilan, jossa on kulahtanut lavuaari, joka ei puhdistunut enää edes myrkyillä. Pönttö reistasi, viemärit falskasivat, joten haju ei ollut kovin miellyttävä. Lattialla oli parhaat päivänsä nähnyt muovimatto, seinät olivat takavuosien suosittua levyä, joka oli maalattu sinänsä kauniilla viininpunaisella, mutta joka ahdisti tuossa pienessä tilassa... ottaen huomioon perheen suuren koon, wc:n pesu oli kaikkien inhokkipuuha numero yksi. Vaikka kuinka putsasi tuntui ettei tapahtunut mitään muutosta :(
Toista se on tästä päivästä alkaen:
Tiiliseinä on muurattu Tiilerin leikatusta kirjavasta ruukintiilestä. Takana on kyllä oikeastikin talon piipun muurin, tosin sitä ei voinut kaivaa esiin.
Lattialaatta on sopivassa valossa osittain kiiltävä. Pinta muistuttaa ehkä ruosteista rautaa tms.
Se ei kuvassa pääse mitenkään oikeuksiinsa. Laatta oli valmiina pintana kaupassa ja nähdessäni sen tiesin että se oli pakko saada. Sen myötä sitten tuli ajatus tiiliseinästä.
Seinissä vaaleassa laatassa vain pienet kuvatehosteet pystyboordina, ikäänkuin sitomassa valkoisia seiniä muuhun ruskeanpunaiseen.
Mielikuvissa vilahtivat jopa englannista tilatut vanhannäköiset allas ja pönttö-yläsäiliöllä.
Niiden suhteen kuitenkin hinta oli hieman rajoittava tekijä ja loppukädessä myös koko.
Englantilaiset kylpyhuoneet ja wc:t ovat paljon suurempia. Mallistoista ei löytynyt näin pieneen tilaan kivaa allasta.
Allasmalli oli muutenkin vaikea löytää. Halusin niin tilavan kuin näillä mitoilla on mahdollista.
On kuitenkin vielä pikkulasten peppupesuja jne. tehtävänä ja niitä ei ole kiva tehdä altaassa jonka koko on luokkaa "teekuppi". Lisäksi on kiva jos vessassa voi kääntyä ja liikkua ilman että kolhii itseään kalusteisiin. Malliltaan wc on pitkä ja kapea, joten jos allas olisi ollut isompi olisi pöntölle pitänyt peruuttaa ;D
Olen tyytyväinen ja uupunut. Meillä on kyllä maailman paras remonttimies!
Hän on tehnyt meille nyt nämä molemmat wc-remontit ja olen todella tyytyväinen.
Olen nähnyt jos jonkinlaisia "äijiä" tässä vuosien mittaan ja välillä jo päätin että yhtään remonttimiestä en taloon huoli, kun aina saa vahtia perästä kuin lapsia. *grr*
Oma mieheni ei kuitenkaan suostu opettelemaan laattahommia ja on sitten sovittu että sellaiset rempat saa hoitaa ammattilainen.
Onnistuimme ystävän kautta saamaan vihiä hyvästä tyypistä ja kyllä arvio osui nappiin!
Jos tuo remonttimies on siviilielämässä yhtä fiksu, huomaavainen ja reipas sekä näppärä, niin on hänen perheellään unelmamies! Kaikki hoitui, jos jotain oli sovittu ja jos jonkun asian olin epähuomiossa unohtanut mainita, hän itse huomasi ja tarkisti että halutaanko kenties "näin".
Useat remonttimiehet, joita olen tavannut, ovat sellaisia perusäijiä. "ei kukaan sanonut" "ei se kuulu meidän hommiin" jne. Ei saa urakkatarjousta tai hintaa vaikka kuinka kyselisi, vain jotain ympäripyöreitä mutinoita "vanhasta talosta ja yllätyksistä". Tältä saimme molemmilla kerroilla heti yhteydenottomme jälkeen arviokäynnin samantien ja illalla tarjouksen urakasta sähköpostiin.
Työt tehtiin ripeästi ja huolellisesti, jäljet siivottiin moitteettomasti ja kaikki meni kuten oli sovittu.
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
Tunnustus
Kiitos Anskulle tunnustuksesta.
Mukana olivat seuraavat ohjeet:
Anna tämä tunnustus blogeille, jotka tuovat sinulle iloa
ja innostusta syksyn harmauteen.
1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa) joille haluat tunnustuksen antaa
ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.
Ensimmäiseksi ojentaisin tämän takaisin Ansku, blogisi saa hymyn huulille harmainakin päivinä.
On kuin soittaisi ystävälle (jota muutoin harvoin koskaan teen, kun puhelimessa en saa olla rauhassa). Kuvasi ovat upeita ja ovat innostaneet minutkin kaivelemaan kameran johdot esiin.
Itselläni kun on vikana se että kuvaan kyllä paljon mutta kuvat jumiutuvat kameran tahi koneen uumeniin. Sinun ansiostasi oikeastaan sain uutta potkua blogin pitämiseenkin. Aloitin joskus jo pari vuotta sitten mutta koko touhu kuivui kasaan monesta syystä.
Kuten joskus kommentoinkin, blogin kautta tulee sama ihana olo kuin ennen kun kirjoitettiin vielä oikeita kirjeitä.
Myös Vuoret ympärillä blogi saa minulta tämän tunnustuksen. Blogisi kautta olen palannut unelmieni maahan upeiden kuvien ja tekstien myötä.
Vaikka emme oikeassa elämässä edes tunne, on ihana että saan vierailla vuorilla blogisi kautta.
torstai 15. lokakuuta 2009
Ensimmäinen haaste
Anskulla oli hauska haaste blgissa. Päätin tarttua siihen kehoituksesta :)
Nämä on vähän kuin muinoin ystäväkirjat.
Kiitos siis haasteesta. Eka kertaa tällaisen "kimpussa".
Kiitä sitä ,jolta sait tunnuksen
Kopioi kuva ja liitä blogiisi.
Laita linkki, keneltä sait tunnuksen.
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi,
mitä muut ei vielä tiedä.
Anna tunnustus seitsemälle.
Linkitä nämä blogissasi.
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.
Ja ne seitsemän asiaa...
1. Inhoan tavaroiden järjestämistä paikoilleen.
2. Vältän äärimmäisiä asioita.Pyrin noukkimaan monesta asiasta ne "rusinat pullasta".
3. Olen laiska väsyneenä.
4. Olen sekä kärsimätön että kärsivällinen-tilanteesta riippuen.
5. Olen hyvä ideoimaan ja aloittamaan sekä viimeistelemään.Muut voisivat tehdä sen välin.
6. Tykkään kulkea kotona "yöpuvussa" tai pelkässä paidassa.
7. En tykkää silittää.
Haaste on tästä helppo napata mukaan, mielelläni luen vastauksesi.
tiistai 13. lokakuuta 2009
Hyvää huomenta!
On niin raikas olo ja tyytyväinen olo.
Auto on huollossa tämän viikon.Kaikki pitää siis organisoida ilman autoa.
Aamulla koitti kerhoon lähdön hetki. Koko tämän syksyn on aamulähtö ollut hirveän takkuista.
Väliveli ja pikkuveli eivät halua lähteä mihinkään kun pitäisi vain saada leikkiä kotona.
Koko aamu on siis aina yhtä hoputtamista että saadaan vaatteet päälle ja päästään lähtemään.
Autolla matka menee muutamassa minuutissa ja kerhoon ehditään yleensä melko oikeaan aikaan.
Ihanassa kerhossamme on loistava keksintö-30 minuutin vapaahetki- jolloin kerhoon voi saapua omaan tahtiin ja lapset saavat piirtää tai pelata pöydän ääressä mitä haluavat. Kuulostaa yksinkertaiselta idealta mutta en ole vastaavaan missään muualla törmännyt käytännössä.
Aamulla ohjaajat ehtivät ottaa lapset vastaan huomioiden jokaista hiukan erikseen kun lapset saapuvat pikkuhiljaa. Mikä hienointa kotona se lähtöstressi hiukan voi lieventyä kun tietää että muutama minuutti ei haittaa.
Tänä aamuna saatiin vaatteet melko reippaasti päälle.
Isoveli oli suureksi avuksi ja auttoi kaikissa puuhissa missä osasi.
Päästiin matkaan ihan ajallaan. Ulkona oli kirpeä ja kaunis syysaamu.
Sitten se alkoi.(olis siis ajettu vasta reilut 500m) Väliveli vinkui, parkui ja ulisi.
"Mä en jaksa enää! Tuuli menee silmiin! Mä en jaksa enää yhtään!"
Ensin kannustin ja hassuttelin.
Selitin että olisi helpointa pyöräillä jos itkemisen ja kiukuttelun energian käyttäisi polkemiseen ja hengittäisi raikasta ilmaa.
Sitten hermostuin kun matkan teosta ei tullut yhtään mitään.Oli mahdotonta huudella ohjeita pikkuveljelle, joka ei tosiaankaan osaa itse kääntyä edesä tällä tutulla reitillä ilman apua.
Samalla piti saada ulvova väliveli innostumaan pyöräilystä.
Ilmoitin että jos ei jaksa niin pitää varmasti jäädä siihen tien reunaan odottamaan. Vien pikkuveljen kerhoon-hänellä on oikeus sinne päästä- ja tulen sitten takaisin ja voimme mennä kotiin vaikka nukkumaan jos ei kerran jaksa mitään muuta kuin ulvoa. Kuulemma ei tehdä niin.
Kiukuttelua kesti noin kilometrin verran.(oli elämäni pisin kilometri takuulla)
Mainittakoon että yleensä väliveli on polkenut reippaasti kun jo osaa ja pikkuveli hermostuu jossain vaiheessa kun pyöräily on vielä ollut hänelle hankalaa.
Onneksi loput toista kilometriä sujui jo hymy naamalla ja punaisin poskin. Kerhoon meni kaksi reipasta nuorta miestä ylpeinä ahkeroinnistaan.
Lopussa ei enää haitannut vaikka väliveljen toinen apupyöräkin melkein irtosi.
Kotimatka sujuikin sitten yhdessä vilauksessa ja nyt pikkusisko leikkii tyytyväisenä ihan yksin huoneessaan. Pieni on lapsen ilo. Olla kaiken valtiatar hetken kun kaikki isot ovat poissa kotoa.
Olin kovin ajatellut että saamme pyöräillä koko syksyn kerhoon. On kuitenkin käynyt niin että moni ylimääräinen asia on sotkenut aikataulumme ja kerhopäivinäkin on ollut aina monta asiaa hoidettavana. Haaveet pyöräilystä on ollut pakko haudata. Auto on ollut ainoa ratkaisu siihen että olen ehtinyt tehdä kaiken.
Tätä ennen ei ole siis montaa kertaa ehditty pyöräillä eikä kävellä kerhomatkaa-mutta parempi muutamakin kerta kuin ei ollenkaan.
Nyt pitänee laittaa uuniin tuli että koti lämpiää.
Täällä paistaa aurinko-toivottavasti sielläkin!
Auto on huollossa tämän viikon.Kaikki pitää siis organisoida ilman autoa.
Aamulla koitti kerhoon lähdön hetki. Koko tämän syksyn on aamulähtö ollut hirveän takkuista.
Väliveli ja pikkuveli eivät halua lähteä mihinkään kun pitäisi vain saada leikkiä kotona.
Koko aamu on siis aina yhtä hoputtamista että saadaan vaatteet päälle ja päästään lähtemään.
Autolla matka menee muutamassa minuutissa ja kerhoon ehditään yleensä melko oikeaan aikaan.
Ihanassa kerhossamme on loistava keksintö-30 minuutin vapaahetki- jolloin kerhoon voi saapua omaan tahtiin ja lapset saavat piirtää tai pelata pöydän ääressä mitä haluavat. Kuulostaa yksinkertaiselta idealta mutta en ole vastaavaan missään muualla törmännyt käytännössä.
Aamulla ohjaajat ehtivät ottaa lapset vastaan huomioiden jokaista hiukan erikseen kun lapset saapuvat pikkuhiljaa. Mikä hienointa kotona se lähtöstressi hiukan voi lieventyä kun tietää että muutama minuutti ei haittaa.
Tänä aamuna saatiin vaatteet melko reippaasti päälle.
Isoveli oli suureksi avuksi ja auttoi kaikissa puuhissa missä osasi.
Päästiin matkaan ihan ajallaan. Ulkona oli kirpeä ja kaunis syysaamu.
Sitten se alkoi.(olis siis ajettu vasta reilut 500m) Väliveli vinkui, parkui ja ulisi.
"Mä en jaksa enää! Tuuli menee silmiin! Mä en jaksa enää yhtään!"
Ensin kannustin ja hassuttelin.
Selitin että olisi helpointa pyöräillä jos itkemisen ja kiukuttelun energian käyttäisi polkemiseen ja hengittäisi raikasta ilmaa.
Sitten hermostuin kun matkan teosta ei tullut yhtään mitään.Oli mahdotonta huudella ohjeita pikkuveljelle, joka ei tosiaankaan osaa itse kääntyä edesä tällä tutulla reitillä ilman apua.
Samalla piti saada ulvova väliveli innostumaan pyöräilystä.
Ilmoitin että jos ei jaksa niin pitää varmasti jäädä siihen tien reunaan odottamaan. Vien pikkuveljen kerhoon-hänellä on oikeus sinne päästä- ja tulen sitten takaisin ja voimme mennä kotiin vaikka nukkumaan jos ei kerran jaksa mitään muuta kuin ulvoa. Kuulemma ei tehdä niin.
Kiukuttelua kesti noin kilometrin verran.(oli elämäni pisin kilometri takuulla)
Mainittakoon että yleensä väliveli on polkenut reippaasti kun jo osaa ja pikkuveli hermostuu jossain vaiheessa kun pyöräily on vielä ollut hänelle hankalaa.
Onneksi loput toista kilometriä sujui jo hymy naamalla ja punaisin poskin. Kerhoon meni kaksi reipasta nuorta miestä ylpeinä ahkeroinnistaan.
Lopussa ei enää haitannut vaikka väliveljen toinen apupyöräkin melkein irtosi.
Kotimatka sujuikin sitten yhdessä vilauksessa ja nyt pikkusisko leikkii tyytyväisenä ihan yksin huoneessaan. Pieni on lapsen ilo. Olla kaiken valtiatar hetken kun kaikki isot ovat poissa kotoa.
Olin kovin ajatellut että saamme pyöräillä koko syksyn kerhoon. On kuitenkin käynyt niin että moni ylimääräinen asia on sotkenut aikataulumme ja kerhopäivinäkin on ollut aina monta asiaa hoidettavana. Haaveet pyöräilystä on ollut pakko haudata. Auto on ollut ainoa ratkaisu siihen että olen ehtinyt tehdä kaiken.
Tätä ennen ei ole siis montaa kertaa ehditty pyöräillä eikä kävellä kerhomatkaa-mutta parempi muutamakin kerta kuin ei ollenkaan.
Nyt pitänee laittaa uuniin tuli että koti lämpiää.
Täällä paistaa aurinko-toivottavasti sielläkin!
perjantai 9. lokakuuta 2009
Ahdistus
Luin mainosta. Kaunis kirja, upeita kuvia käsitöistä ja sisutuksesta.
Mainossanat: ideoita kotiin koko vuodeksi- TEKEMISTÄ vuoden JOKAISEEN VIIKKOON.
Alkoi ahdistaa. Siis ihan kuin tekemistä ei olisi jo nyt tarpeeksi-ihan liikaa.
Olen aikaa sitten lakannut lukemasta tapahtumamainoksia. Maailmaan mahtuu jokaiselle päivälle niin valtava määrä kivoja asioita, joihin olisi kiva mennä, että harmittaa vain kun ei kuitenkaan voi tai pääse.
Yritän myös kaikin tavoin ohjelmoida elämäämme niin ettei tarvitsisi juosta kaiken aikaa kilpaa kellon kanssa. Suuri perhe toki varmistaa että tapahtumia ja tekemistä on jo alunperin paljon ettei kyllä edes voi haalia kauheasti ylimääräistä.
Silti tuntuu että elämä on yhtä tekemistä koko ajan.
En koskaan ole ymmärtänyt että joku ihminen voi tylsistyä ja valittaa ettei ole mitään tekemistä.
Ymmärrän toki, jos on sairas eikä fyysisesti voi tehdä juuri mitään. Vaatii mielikuvitusta tehdä asioita toisin lisäksi sairauden aiheuttamat kivut voivat haitata elämää liiaksi. Puhun nyt kuitenkin normaaliterveyden omaavista ihmisistä.
Kuvittelin joskus että kotiäitinä ehdin sitä ja tätä ja tuota. Moni ulkopuolinen tuntuu ajattelevan niin edelleen puolestani.
Toki osansa ehtimisessä on sillä että talossa on viimeisten 10 vuoden aikana ollut jossain muodossa alle kouluikäisiä lapsia ikähaitarilla vastasyntynyt- 5v. aina useampia kerrallaan.
Olen mukavuudenhaluinen ihminen ja haluan myös ehtiä pysähtyä elämässäni-ettei tarvitsisi 50 vuotiaana tai myöhemmin miettiä että ei ole huomannut elämänsä kulkevan ohi.
Joku vuosi sitten puolitosissani ajattelin että kai nämä asiat, joita nyt en ehdi tehdä, voin tehdä sitten eläkkeellä kun on pelkkää aikaa...olen saanut kuulla että ei eläkkeellä ainakaan ehdi!
Ehkä se on sitten niin ettei kaikkea voikaan ehtiä.
Täytyy priorisoida se mitä haluaa tehdä ja mikä täytyy tehdä...en ainakaan kaipaa siihen kirjoja kertomaan mitä kaikkea muuta vielä voisi tehdä :)
P.S. Jos joku viisas osaa kertoa miksi blogini aika on aivan pielessä. Otan tiedon ilolla ja kiitollisuudella vastaan. Nyt joudun joka kerta tekstin yhteydessä erikseen säätämään ajan. Voiko olla niin että nykytekniikalla ei vielä ole itse toimivaa kelloa? Koskee myös päivämäärää tämä:/
Mainossanat: ideoita kotiin koko vuodeksi- TEKEMISTÄ vuoden JOKAISEEN VIIKKOON.
Alkoi ahdistaa. Siis ihan kuin tekemistä ei olisi jo nyt tarpeeksi-ihan liikaa.
Olen aikaa sitten lakannut lukemasta tapahtumamainoksia. Maailmaan mahtuu jokaiselle päivälle niin valtava määrä kivoja asioita, joihin olisi kiva mennä, että harmittaa vain kun ei kuitenkaan voi tai pääse.
Yritän myös kaikin tavoin ohjelmoida elämäämme niin ettei tarvitsisi juosta kaiken aikaa kilpaa kellon kanssa. Suuri perhe toki varmistaa että tapahtumia ja tekemistä on jo alunperin paljon ettei kyllä edes voi haalia kauheasti ylimääräistä.
Silti tuntuu että elämä on yhtä tekemistä koko ajan.
En koskaan ole ymmärtänyt että joku ihminen voi tylsistyä ja valittaa ettei ole mitään tekemistä.
Ymmärrän toki, jos on sairas eikä fyysisesti voi tehdä juuri mitään. Vaatii mielikuvitusta tehdä asioita toisin lisäksi sairauden aiheuttamat kivut voivat haitata elämää liiaksi. Puhun nyt kuitenkin normaaliterveyden omaavista ihmisistä.
Kuvittelin joskus että kotiäitinä ehdin sitä ja tätä ja tuota. Moni ulkopuolinen tuntuu ajattelevan niin edelleen puolestani.
Toki osansa ehtimisessä on sillä että talossa on viimeisten 10 vuoden aikana ollut jossain muodossa alle kouluikäisiä lapsia ikähaitarilla vastasyntynyt- 5v. aina useampia kerrallaan.
Olen mukavuudenhaluinen ihminen ja haluan myös ehtiä pysähtyä elämässäni-ettei tarvitsisi 50 vuotiaana tai myöhemmin miettiä että ei ole huomannut elämänsä kulkevan ohi.
Joku vuosi sitten puolitosissani ajattelin että kai nämä asiat, joita nyt en ehdi tehdä, voin tehdä sitten eläkkeellä kun on pelkkää aikaa...olen saanut kuulla että ei eläkkeellä ainakaan ehdi!
Ehkä se on sitten niin ettei kaikkea voikaan ehtiä.
Täytyy priorisoida se mitä haluaa tehdä ja mikä täytyy tehdä...en ainakaan kaipaa siihen kirjoja kertomaan mitä kaikkea muuta vielä voisi tehdä :)
P.S. Jos joku viisas osaa kertoa miksi blogini aika on aivan pielessä. Otan tiedon ilolla ja kiitollisuudella vastaan. Nyt joudun joka kerta tekstin yhteydessä erikseen säätämään ajan. Voiko olla niin että nykytekniikalla ei vielä ole itse toimivaa kelloa? Koskee myös päivämäärää tämä:/
torstai 8. lokakuuta 2009
Lasaruslapsi
Kirjastosta jälleen sattumanvaraisesti bongattua.
Robert Mawson : Lasaruslapsi
Kirja oli jälleen aika pysähdyttävä lukukokemus.
Jostain syystä käsiini hakeutuu kirjoja jotka sivuavat tavalla tai toisella raskaita asioita. Aika terapeuttista. Vain muutamin paikoin kun kuvailtiin yksityiskohtaisesti matkoja mielen syövereissä-kyllästytti. Kuvaukset olivat toisaalta kuin onnistuineesti sanalliseen muotoon puettuja unia-joiden näkeminen on itselleni tuttua ja välillä ahdistavaakin. Toisaalta jotkin kuvaukset toivat mieleen eniten J.R.R. Tolkienin tarinoista tutut kohtaukset kun hobitit vaelsivat pitkällä retkellään. Mieleen nousikin silloin vääriä mielikuvia ja oli hieman vaikea keskiyttyä lukemiseen.
Suosittelen.
Kirjan esittelytekstissä on seuraavaa:
" Koskettava ja hurja tarina kertoo
uskomattomista inhimillisistä ponnistuksista.
Samalla se esittää mullistavan näkemyksen
ihmisen tietoisuuden eri tasoista,
unohtumattomasta matkasta alitajuntaan.
Lasaruslapsi on keskustelua herättävä
romaani elämästä, kuolemasta - ja ihmeistä."
Sillä ei tietenkään ollut mitään merkitystä että aloitin kirjan lukemisen aamulla ja lopetin juuri. Tein ruokaakin kirja kainalossa ja luin joka välissä pätkän. Onneksi juuri tänään lapsilla oli päivä " ME EI HALUTA OLLENKAAN ULOS VAAN HALUTAAN LEIKKIÄ RAUHASSA!" Kaikki saivat siis tehdä tänään juuri sitä mitä halusivat.
Aamupäivällä istuin sohvalla kirjan kanssa ja katselin "esittelyä" (suom.huom. esitystä/näytelmää) jossa pääosassa olivat erilaiset muoviset leikkidinosaurkset, pienet prinsessa ja prinssihahmot, legot ja ties mitkä otukset. Juoni oli vähintäänkin epäselvä ja pisimmän aikaa esityksessä oli välitunti (suom.huom. väliaika) sillä esitelmän ohjaaja ja lipunmyyjä kiirehtivät tekemään tärkeellisiä asioita. Tärkeellisiä asioita olivat mm. paperin leikkaaminen suikaleiksi, jotka taiteltiin haitariksi ja siten syntyi itsestään pystyssä pysyviä aitoja villieläimille.Esitelmän oli tarkoitus kestää iltaan asti kuulemma. Kuitenkin kolmannen väliajan kestettyä useita tunteja esitin uhkavaatimukseni että ennen kuin kaikki otukset on kerätty pois ei saa aloittaa pelaamista tai kirjojen lukemista. Otukset katosivat kiireesti laatikoihin ja lapset pötköttivät pitkän tovin sängyllä lueskelemassa kirjastosta kahmimiaan aarteita.
Väliveli ja pikkuveli lukivat tärkeän näköisinä isoveljelle lainattuja "Lili" romaaneja.
Kun kysyin mitä he puuhaavat, vastaus oli selkeä "luen romaniaa" :D (suom.huom.romaania)
Ovat siis jo hyvää vauhtia lukutoukkia..
Robert Mawson : Lasaruslapsi
Kirja oli jälleen aika pysähdyttävä lukukokemus.
Jostain syystä käsiini hakeutuu kirjoja jotka sivuavat tavalla tai toisella raskaita asioita. Aika terapeuttista. Vain muutamin paikoin kun kuvailtiin yksityiskohtaisesti matkoja mielen syövereissä-kyllästytti. Kuvaukset olivat toisaalta kuin onnistuineesti sanalliseen muotoon puettuja unia-joiden näkeminen on itselleni tuttua ja välillä ahdistavaakin. Toisaalta jotkin kuvaukset toivat mieleen eniten J.R.R. Tolkienin tarinoista tutut kohtaukset kun hobitit vaelsivat pitkällä retkellään. Mieleen nousikin silloin vääriä mielikuvia ja oli hieman vaikea keskiyttyä lukemiseen.
Suosittelen.
Kirjan esittelytekstissä on seuraavaa:
" Koskettava ja hurja tarina kertoo
uskomattomista inhimillisistä ponnistuksista.
Samalla se esittää mullistavan näkemyksen
ihmisen tietoisuuden eri tasoista,
unohtumattomasta matkasta alitajuntaan.
Lasaruslapsi on keskustelua herättävä
romaani elämästä, kuolemasta - ja ihmeistä."
Sillä ei tietenkään ollut mitään merkitystä että aloitin kirjan lukemisen aamulla ja lopetin juuri. Tein ruokaakin kirja kainalossa ja luin joka välissä pätkän. Onneksi juuri tänään lapsilla oli päivä " ME EI HALUTA OLLENKAAN ULOS VAAN HALUTAAN LEIKKIÄ RAUHASSA!" Kaikki saivat siis tehdä tänään juuri sitä mitä halusivat.
Aamupäivällä istuin sohvalla kirjan kanssa ja katselin "esittelyä" (suom.huom. esitystä/näytelmää) jossa pääosassa olivat erilaiset muoviset leikkidinosaurkset, pienet prinsessa ja prinssihahmot, legot ja ties mitkä otukset. Juoni oli vähintäänkin epäselvä ja pisimmän aikaa esityksessä oli välitunti (suom.huom. väliaika) sillä esitelmän ohjaaja ja lipunmyyjä kiirehtivät tekemään tärkeellisiä asioita. Tärkeellisiä asioita olivat mm. paperin leikkaaminen suikaleiksi, jotka taiteltiin haitariksi ja siten syntyi itsestään pystyssä pysyviä aitoja villieläimille.Esitelmän oli tarkoitus kestää iltaan asti kuulemma. Kuitenkin kolmannen väliajan kestettyä useita tunteja esitin uhkavaatimukseni että ennen kuin kaikki otukset on kerätty pois ei saa aloittaa pelaamista tai kirjojen lukemista. Otukset katosivat kiireesti laatikoihin ja lapset pötköttivät pitkän tovin sängyllä lueskelemassa kirjastosta kahmimiaan aarteita.
Väliveli ja pikkuveli lukivat tärkeän näköisinä isoveljelle lainattuja "Lili" romaaneja.
Kun kysyin mitä he puuhaavat, vastaus oli selkeä "luen romaniaa" :D (suom.huom.romaania)
Ovat siis jo hyvää vauhtia lukutoukkia..
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
Tunnustuksia
Olen holisti. Lankaholisti, neuleohjeholisti, reseptiholisti,kierrätysholisti ja kirjaholisti...(suklaata ei nyt mainita)
Äkkipäätään ajatellen kaikki nämä holisminmuodot ovat melkolailla vaarattomia, tuovat itselleni ja yleensä ympäristöllekin hyvää muodossa jos toisessakin.
Rasittavaa tässä holismissa tai pitäisi kai sanoa näissä holismeissa on se että ne vievät tilaa.
En oikeastaan edes halua ajatella kuinka paljon lankoja minulla on varastossa. Neulon kausittain. Kesällä en yleensä ollenkaan-kun vapaa-aika menee puutarhassa.(neulomiseen lasken virkkauksen ja kaiken mitä tehdään langalla)Onneksi langat eivät pilaannu.
Rakastan kutoa kangaspuilla. Puut majailevat nyt toista vuotta valmiina odottamassa että ehdin niiden ääreen rauhassa. Matonkuteita on enemmän kuin kehtaan tunnustaa. Toki lajiteltuina pääosin jo "valmiiksi matoiksi" siis että tosiaan riittäisi että alkaa kutoa!
Siihen liittyy kierrätysholisminikin. En raaski hukata mitään vanhoja kankaita. Olen leikannut kaikki risat vaatteet/lakanat ja mitä ikinä voitte keksiä kuteiksi. Niitä edullisiin ostokuteisiin yhdistettynä syntyy hyviä ja kauniita vanhanajan räsymattoja....jos ehtii kutoa.
Vihaan tehdä käsitöitä jos minut keskeytetään koko ajan. Käsitöissä on jotain meditatiivista-tarvitsen niitä selvitäkseni hengissä arjesta, mutten voi tehdä niitä kaiken kiireen keskellä.
Ristiriitaista.
Kerään ihania neuleohjeita,niitähän voi tarvita joskus. En luopuisi yhdestäkään keittokirjastani, rakastan puutarha-aiheisia kirjoja. Mitään edellämainituista en tarvitsisi, sillä en käytä ohjeita juuri koskaan. Mielihyvää kuitenkin tuottaa ideoiden etsiminen ja silmänruoka mitä kaikki nuo kirjat tarjoavat. Ostan ne tosin aina löytökorista tai tarjouksesta ettei niihin nyt omaisuuksia uppoa.
Ompelen aina kun tarvitsee. Kankaita en juurikaan osta. Sen sijaan pyrin kierrättämään-yllätys yllätys- olen saanut paljon kankaita, kierrätän rikkinäisistä kankaista/vaatteista ehjät kohdat.
Ymmärrätte varmaan jo ilman sanomista että kankaita on jonkun verran varastossa. Ompelisin paljon enemmänkin mutta muu elämä estää.
Mistäkö tämä tunnustusaihe juolahti mieleeni?
En löydä ohjetta, jonka tiedän omistavani. Pieni moniste. Moneen kertaan taitettu ja käytetty, pehmeä A4. Löysin yli 3 vuotta sitten kauniin shaalin ohjeen ja aloitin sen teon- aivan sen ohjeen mukaan ja ostin ihan sitä varten kauniit langatkin- elämäntilanne muuttui enkä ole jaksanut neuloa ohjeen kanssa. Nyt iltaisin paleltaa ja muistin että työ on kesken...en löytänyt ohjetta sieltä missä sen pitäisi olla. PÖH ja PAH.Ehkä se on ujuttautunut surkeana jonnekin lankojen väliin-loukkaantuneena siitä että olen sen unohtanut...jatkan etsintöjä.
Etsivä löytää.
Äkkipäätään ajatellen kaikki nämä holisminmuodot ovat melkolailla vaarattomia, tuovat itselleni ja yleensä ympäristöllekin hyvää muodossa jos toisessakin.
Rasittavaa tässä holismissa tai pitäisi kai sanoa näissä holismeissa on se että ne vievät tilaa.
En oikeastaan edes halua ajatella kuinka paljon lankoja minulla on varastossa. Neulon kausittain. Kesällä en yleensä ollenkaan-kun vapaa-aika menee puutarhassa.(neulomiseen lasken virkkauksen ja kaiken mitä tehdään langalla)Onneksi langat eivät pilaannu.
Rakastan kutoa kangaspuilla. Puut majailevat nyt toista vuotta valmiina odottamassa että ehdin niiden ääreen rauhassa. Matonkuteita on enemmän kuin kehtaan tunnustaa. Toki lajiteltuina pääosin jo "valmiiksi matoiksi" siis että tosiaan riittäisi että alkaa kutoa!
Siihen liittyy kierrätysholisminikin. En raaski hukata mitään vanhoja kankaita. Olen leikannut kaikki risat vaatteet/lakanat ja mitä ikinä voitte keksiä kuteiksi. Niitä edullisiin ostokuteisiin yhdistettynä syntyy hyviä ja kauniita vanhanajan räsymattoja....jos ehtii kutoa.
Vihaan tehdä käsitöitä jos minut keskeytetään koko ajan. Käsitöissä on jotain meditatiivista-tarvitsen niitä selvitäkseni hengissä arjesta, mutten voi tehdä niitä kaiken kiireen keskellä.
Ristiriitaista.
Kerään ihania neuleohjeita,niitähän voi tarvita joskus. En luopuisi yhdestäkään keittokirjastani, rakastan puutarha-aiheisia kirjoja. Mitään edellämainituista en tarvitsisi, sillä en käytä ohjeita juuri koskaan. Mielihyvää kuitenkin tuottaa ideoiden etsiminen ja silmänruoka mitä kaikki nuo kirjat tarjoavat. Ostan ne tosin aina löytökorista tai tarjouksesta ettei niihin nyt omaisuuksia uppoa.
Ompelen aina kun tarvitsee. Kankaita en juurikaan osta. Sen sijaan pyrin kierrättämään-yllätys yllätys- olen saanut paljon kankaita, kierrätän rikkinäisistä kankaista/vaatteista ehjät kohdat.
Ymmärrätte varmaan jo ilman sanomista että kankaita on jonkun verran varastossa. Ompelisin paljon enemmänkin mutta muu elämä estää.
Mistäkö tämä tunnustusaihe juolahti mieleeni?
En löydä ohjetta, jonka tiedän omistavani. Pieni moniste. Moneen kertaan taitettu ja käytetty, pehmeä A4. Löysin yli 3 vuotta sitten kauniin shaalin ohjeen ja aloitin sen teon- aivan sen ohjeen mukaan ja ostin ihan sitä varten kauniit langatkin- elämäntilanne muuttui enkä ole jaksanut neuloa ohjeen kanssa. Nyt iltaisin paleltaa ja muistin että työ on kesken...en löytänyt ohjetta sieltä missä sen pitäisi olla. PÖH ja PAH.Ehkä se on ujuttautunut surkeana jonnekin lankojen väliin-loukkaantuneena siitä että olen sen unohtanut...jatkan etsintöjä.
Etsivä löytää.
perjantai 2. lokakuuta 2009
Kuura
peitti kaiken eilen aamulla ... oli niin kaunista!
Tänään paistaa aurinko ja sataa vettä yhtäaikaa... nyt näköjään sade lakkasi ja paistaa aurinko tummien pilvien välistä. Pysy siinä sitten perässä.
Tänään paistaa aurinko ja sataa vettä yhtäaikaa... nyt näköjään sade lakkasi ja paistaa aurinko tummien pilvien välistä. Pysy siinä sitten perässä.
IIK HIIRI !
Minulla riittäisi tarinoita hiiristä talossa.
Vanha kotimme oli niiden lempikohde.
Vanha talo, josta oli helppo löytää pienen hiiren mentävä kolo ja joka vuosi ahkerat yrittivät syksyn kylmillä löytää meiltä paikan.
Yhtä varmasti hiiripolot myös kokivat loppunsa.
Sama keskustelu tosin käytiin joka vuosi mieheni ja minun välillä.
Minä kuulin hiirteen liikkuvan talon rakenteissa esim. yöllä ja heräsin siihen ja kuiskasin että HERÄÄÄÄ! Hiiriä. Aamulla pitää virittää loukut! Mies murahti jotain unensa keskeltä eikä meinannut uskoa. Lopulta laittoi loukut ja aina tuli saalista.
Hiiri on suloinen eläin-asuessaan ulkona. Meille ei tarvitse muuttaa-kiitos!
Vanhat koiramme eivät hiirille korvaansa lotkauttaneet.
Nykyisessä kodissa on hiirille huomattavasti vaikeammat sisäänpääsymahdollisuudet.
Autotallin raittiinilman luukusta ne välillä yrittävät sisukkaasti. Päätyen autotallin loukkuun.
Se on viritettynä kesät talvet. Syystä, että yhden kerran nakerreltu rattaan suojuspeite riitti minulle. Autotalliin oli jäänyt pyynnöistäni huollimatta auringonkukansiemeniä. Hiiri oli niitä kiikuttanut kasattujen rattaiden istuinosalle ja syönyt onnellisena. Samalla toki kokeillut myös kankaanlaatua. Voi sitä sotkua!
Yhden hiiren tiesin käyneen askarteluhuoneessa-mies piti minua taas vainoharhaisena. Väitin että hiirenkakka on tuotos, jonka minä tunnistan vaikka silmät kiinni.
Mies viritti loukun ja sen pituinen se hiiren tarina.
Ikävämpi löytö oli sitten alkukesästä kun huomasin että se hiirulainen oli koittanut saada pesätarpeita matonkuiteistani. Taas siivottiin!
Juuri taas tarkistin yksi päivä-nyt kun syyskylmät ovat tulleet jäädäkseen- että onhan loukut viritetty! Ovat.
Viimeyönä olin sitten yksin lasten kanssa kotona. Toinen koirista alkoi kuljeksia keskellä yötä.
Komensin sen paikalleen mutta se ei tällä kertaa totellut.
Olin niin väsynyt ja umpiunessa etten jaksanut tehdä asialle mitään vaan nukahdin. Ajattelin vain mielessäni että kuulostaa kuin koira hiipisi-normaalisti se askeltaa nopeasti ja kepeästi ja yölläkin askelista kuulee, jos sillä on hätä ulos jolloin sen voi päästää pikaisesti asioille.
Sitä tapahtuu harvoin tosin.
Ehdin jo nukahtaa koiran tassutteluun kun yhtäkkiä kuului kauhea rämähdys ja ääniä kellarista.
Pelästyin ja jäin kuuntelemaan.
Mielessä pyöri pilkkopimeässä että onko jo aamu-mies tulisi töistä. Joskus hän tulee kellarin kautta ettei herättäisi lapsia aamuyön unesta. Hapuilin kellon käteeni ja tajusin sen olevan puoli 3. Koira hiipi rappuja ylös ja manasin mielessäni että on rontti käynyt alakerrassa taas puhtaalla matolla pissalla. Ajattelin harmistuneena että miksei mies ollut taaskaan laittanut porttia kiinni alhaalla käydessään mutta vahinko on jo tapahtunut, joten ihan sama vaikka nousen siivoamaan vasta aamulla. Käänsin kylkeä ja koitin saada unen päästä kiinni.
Kellarin rapuissa on sellainen lapsiportti, ettei koira kuljeksi siellä huvikseen, sillä on nimittäin ihmeellinen tarve saada pissata alhaalla olevan huoneen puhtaalle matolle.
En tiedä miksi. Jos portti jää joltain auki, se livahtaa sinne salamana ja käy matolla. Vaikka olisi juuri ollut ulkona. Ilmeisesti kosto siitä ettei pääse sinne vapaasti?! Mene ja tiedä.
Aamulla minut kohtasi hämmästyttävä näky. Olin matkalla kellariin suihkuun ja kurkin onko rapulla kenties pissatahra tai jotain, jos koira olisikin yöllä halunnut ulos enkä sitä unenpöpperössäni ollut tajunnut.
Ei tahraa- vaan- HIIRI! Onneksi hyvin kuollut ja pieni sellainen.
Silloin asiat loksahtivat päässäni salamana.
Koira oli kuullut hiiren äänen. Mennyt äänettömästi alas portin yli. (sille ei sen portin korkeus ole este eikä mikään, sen vaikutus on lähinnä henkinen-se tietää ettei portin ohi kuulu mennä) Kova rämähdys, johon yöllä heräsin olikin portin kolina, koska koira pimeässä hyppäsi takaisin portin yli rappuselle ylöspäin, eikä nähnyt ja osumatarkkuus meni hiukan ohi. Pieni ääni jonka kuulin olikin ilmeisesti hiiren vinkaisu, kun se pääsi nopeasti hengestään.
Emme tarvitse kissaa! :D
(Nyt minä mietin, että mistä se hiiri meille on päässyt?!)
Vanha kotimme oli niiden lempikohde.
Vanha talo, josta oli helppo löytää pienen hiiren mentävä kolo ja joka vuosi ahkerat yrittivät syksyn kylmillä löytää meiltä paikan.
Yhtä varmasti hiiripolot myös kokivat loppunsa.
Sama keskustelu tosin käytiin joka vuosi mieheni ja minun välillä.
Minä kuulin hiirteen liikkuvan talon rakenteissa esim. yöllä ja heräsin siihen ja kuiskasin että HERÄÄÄÄ! Hiiriä. Aamulla pitää virittää loukut! Mies murahti jotain unensa keskeltä eikä meinannut uskoa. Lopulta laittoi loukut ja aina tuli saalista.
Hiiri on suloinen eläin-asuessaan ulkona. Meille ei tarvitse muuttaa-kiitos!
Vanhat koiramme eivät hiirille korvaansa lotkauttaneet.
Nykyisessä kodissa on hiirille huomattavasti vaikeammat sisäänpääsymahdollisuudet.
Autotallin raittiinilman luukusta ne välillä yrittävät sisukkaasti. Päätyen autotallin loukkuun.
Se on viritettynä kesät talvet. Syystä, että yhden kerran nakerreltu rattaan suojuspeite riitti minulle. Autotalliin oli jäänyt pyynnöistäni huollimatta auringonkukansiemeniä. Hiiri oli niitä kiikuttanut kasattujen rattaiden istuinosalle ja syönyt onnellisena. Samalla toki kokeillut myös kankaanlaatua. Voi sitä sotkua!
Yhden hiiren tiesin käyneen askarteluhuoneessa-mies piti minua taas vainoharhaisena. Väitin että hiirenkakka on tuotos, jonka minä tunnistan vaikka silmät kiinni.
Mies viritti loukun ja sen pituinen se hiiren tarina.
Ikävämpi löytö oli sitten alkukesästä kun huomasin että se hiirulainen oli koittanut saada pesätarpeita matonkuiteistani. Taas siivottiin!
Juuri taas tarkistin yksi päivä-nyt kun syyskylmät ovat tulleet jäädäkseen- että onhan loukut viritetty! Ovat.
Viimeyönä olin sitten yksin lasten kanssa kotona. Toinen koirista alkoi kuljeksia keskellä yötä.
Komensin sen paikalleen mutta se ei tällä kertaa totellut.
Olin niin väsynyt ja umpiunessa etten jaksanut tehdä asialle mitään vaan nukahdin. Ajattelin vain mielessäni että kuulostaa kuin koira hiipisi-normaalisti se askeltaa nopeasti ja kepeästi ja yölläkin askelista kuulee, jos sillä on hätä ulos jolloin sen voi päästää pikaisesti asioille.
Sitä tapahtuu harvoin tosin.
Ehdin jo nukahtaa koiran tassutteluun kun yhtäkkiä kuului kauhea rämähdys ja ääniä kellarista.
Pelästyin ja jäin kuuntelemaan.
Mielessä pyöri pilkkopimeässä että onko jo aamu-mies tulisi töistä. Joskus hän tulee kellarin kautta ettei herättäisi lapsia aamuyön unesta. Hapuilin kellon käteeni ja tajusin sen olevan puoli 3. Koira hiipi rappuja ylös ja manasin mielessäni että on rontti käynyt alakerrassa taas puhtaalla matolla pissalla. Ajattelin harmistuneena että miksei mies ollut taaskaan laittanut porttia kiinni alhaalla käydessään mutta vahinko on jo tapahtunut, joten ihan sama vaikka nousen siivoamaan vasta aamulla. Käänsin kylkeä ja koitin saada unen päästä kiinni.
Kellarin rapuissa on sellainen lapsiportti, ettei koira kuljeksi siellä huvikseen, sillä on nimittäin ihmeellinen tarve saada pissata alhaalla olevan huoneen puhtaalle matolle.
En tiedä miksi. Jos portti jää joltain auki, se livahtaa sinne salamana ja käy matolla. Vaikka olisi juuri ollut ulkona. Ilmeisesti kosto siitä ettei pääse sinne vapaasti?! Mene ja tiedä.
Aamulla minut kohtasi hämmästyttävä näky. Olin matkalla kellariin suihkuun ja kurkin onko rapulla kenties pissatahra tai jotain, jos koira olisikin yöllä halunnut ulos enkä sitä unenpöpperössäni ollut tajunnut.
Ei tahraa- vaan- HIIRI! Onneksi hyvin kuollut ja pieni sellainen.
Silloin asiat loksahtivat päässäni salamana.
Koira oli kuullut hiiren äänen. Mennyt äänettömästi alas portin yli. (sille ei sen portin korkeus ole este eikä mikään, sen vaikutus on lähinnä henkinen-se tietää ettei portin ohi kuulu mennä) Kova rämähdys, johon yöllä heräsin olikin portin kolina, koska koira pimeässä hyppäsi takaisin portin yli rappuselle ylöspäin, eikä nähnyt ja osumatarkkuus meni hiukan ohi. Pieni ääni jonka kuulin olikin ilmeisesti hiiren vinkaisu, kun se pääsi nopeasti hengestään.
Emme tarvitse kissaa! :D
(Nyt minä mietin, että mistä se hiiri meille on päässyt?!)
torstai 1. lokakuuta 2009
Lo(S)kakuu
Koko päivän on ollut upea syyskeli. Aurinko on paistanut, syystuuli puhalteli lehtiä pitkin pihaa...
Ikkunan sisäpuolella auringonpläntissä oli jopa kuuma.
Yht'äkkiä taivas synkkeni ja alkoi sataa kaatamalla-RAKEITA!
Lapset kiljuivat riemusta: "Äiti talvi tulee nyt, jääkö noi lumirakeet maahan?! Voidaanko me heti mennä ulos!!!"
Omassa päässä pyöri vain, että "HÖH, se ja tuo on istuttamatta.....kompostiin piti nakella vaikka mitä ...kasvihuoneen pohja toki painuu mukavasti...no ei nyt vielä tarttis kyllä ihan näin kylmää eikä märkää"
Tältä näyttää piha hetki raekuuron jälkeen.
Puutarhapöytä peittyi rakeisiin ja loskaan, kehäkukkakimppu meni pari yötä sitten myrskyssä nurin ja maljakko rikkoutui...kukat ovat matkalla kompostin koristeeksi.
Ikkunan sisäpuolella auringonpläntissä oli jopa kuuma.
Yht'äkkiä taivas synkkeni ja alkoi sataa kaatamalla-RAKEITA!
Lapset kiljuivat riemusta: "Äiti talvi tulee nyt, jääkö noi lumirakeet maahan?! Voidaanko me heti mennä ulos!!!"
Omassa päässä pyöri vain, että "HÖH, se ja tuo on istuttamatta.....kompostiin piti nakella vaikka mitä ...kasvihuoneen pohja toki painuu mukavasti...no ei nyt vielä tarttis kyllä ihan näin kylmää eikä märkää"
Tältä näyttää piha hetki raekuuron jälkeen.
Puutarhapöytä peittyi rakeisiin ja loskaan, kehäkukkakimppu meni pari yötä sitten myrskyssä nurin ja maljakko rikkoutui...kukat ovat matkalla kompostin koristeeksi.
Kirjapainotteistako?
Tuntuu elämäni tämän perusteella siltä että en tee mitään muuta kuin luen.
Oikeasti se ei ole ihan niin. Rakastan kyllä lukemista ja koitan opettaa lapsille lukemisen ihanuuden.
En ole kuitenkaan vuosiin lukenut juuri muuta kuin "ammattikirjallisuutta" tai lasten satukirjoja.
Kirjastossa käydessämme en ole päässyt muualle kuin lastenosastolle. Pieniä ei kehtaa jättää keskenään hyllyjen väliin ehtiäkseni hakemaan jotain omaa luettavaa.
Elämäntilanne on muuttunut myös viime vuosina niin, että kun on jäänyt omaa rauhaa iltaisin on ollut päivän jälkeen niin kuitti ettei ole jaksanut lukea.
Käsityöt sohvan nurkassa ja tv:n hömppää toisella silmällä seurailtuna on ollut paljon rentouttavampaa "aivojen tyhjäystä". Tai sitten asioiden etisiminen netin suuresta maailmasta.
Minussa on myöskin jokin sisäinen vika. Nukahdan aina jos illalla yritän lukea. Sen sijaan aamulla jos saisin lojua sängyssä ja lukea romaania-se on ihanaa.
Pienten lasten äitinä hyvin harvinainen mahdollisuus. Lisäksi jään aina lukemaani kirjaan niin koukkuun etten malttaisi lopettaa, sekin on hieman hankalaa kun elämä on tässä eikä odota.
Olen nopea lukija. Lukioaikana äidinkielenopettaja kauhisteli kun aineistoainetta varten tai kirjallisuustutkielmaan luin aina jonkin tiiliskiven. Koin kuitenkin silloin ja koen edelleen, että luen mieluummin itselleni sillä hetkellä mieluisan kirjan kuin koittaisin valita lukemista jollain järkisyillä-kuten vaikka sillä miten vähän on sivuja ja kuinka nopeasti siitä siis pääsisi eroon.
Jo pienenä tyttönä kirjastontäti ihmetteli ääneen että "Taaskos sinä lainaat noin valtavan pinon kirjoja, juurihan sinä kävit, joko tosiaan ehdit lukea kaikki kirjat?!"
Koulu, ja opiskeluaikana vietin kaikki bussinodotteluajat ja hukkaminuutit kirjastossa.
Nyt vietettyäni vuosia lastenkirjojen maailmassa tuntuikin jotenkin hienolta mennä ihan vain yksin kirjastoon ja lainata mitä huvittaa. Haahuilla hyllyjen välissä ja vain katsella mitä siellä on...No niin tai näin, poistun aina kirjastosta ylitäyden kassin kanssa.
Onneksi minulla on paljon lukevia ystäviä heidän lukuvinkkinsä matkan varrella ovat jääneet korvan taakse...
Oikeasti se ei ole ihan niin. Rakastan kyllä lukemista ja koitan opettaa lapsille lukemisen ihanuuden.
En ole kuitenkaan vuosiin lukenut juuri muuta kuin "ammattikirjallisuutta" tai lasten satukirjoja.
Kirjastossa käydessämme en ole päässyt muualle kuin lastenosastolle. Pieniä ei kehtaa jättää keskenään hyllyjen väliin ehtiäkseni hakemaan jotain omaa luettavaa.
Elämäntilanne on muuttunut myös viime vuosina niin, että kun on jäänyt omaa rauhaa iltaisin on ollut päivän jälkeen niin kuitti ettei ole jaksanut lukea.
Käsityöt sohvan nurkassa ja tv:n hömppää toisella silmällä seurailtuna on ollut paljon rentouttavampaa "aivojen tyhjäystä". Tai sitten asioiden etisiminen netin suuresta maailmasta.
Minussa on myöskin jokin sisäinen vika. Nukahdan aina jos illalla yritän lukea. Sen sijaan aamulla jos saisin lojua sängyssä ja lukea romaania-se on ihanaa.
Pienten lasten äitinä hyvin harvinainen mahdollisuus. Lisäksi jään aina lukemaani kirjaan niin koukkuun etten malttaisi lopettaa, sekin on hieman hankalaa kun elämä on tässä eikä odota.
Olen nopea lukija. Lukioaikana äidinkielenopettaja kauhisteli kun aineistoainetta varten tai kirjallisuustutkielmaan luin aina jonkin tiiliskiven. Koin kuitenkin silloin ja koen edelleen, että luen mieluummin itselleni sillä hetkellä mieluisan kirjan kuin koittaisin valita lukemista jollain järkisyillä-kuten vaikka sillä miten vähän on sivuja ja kuinka nopeasti siitä siis pääsisi eroon.
Jo pienenä tyttönä kirjastontäti ihmetteli ääneen että "Taaskos sinä lainaat noin valtavan pinon kirjoja, juurihan sinä kävit, joko tosiaan ehdit lukea kaikki kirjat?!"
Koulu, ja opiskeluaikana vietin kaikki bussinodotteluajat ja hukkaminuutit kirjastossa.
Nyt vietettyäni vuosia lastenkirjojen maailmassa tuntuikin jotenkin hienolta mennä ihan vain yksin kirjastoon ja lainata mitä huvittaa. Haahuilla hyllyjen välissä ja vain katsella mitä siellä on...No niin tai näin, poistun aina kirjastosta ylitäyden kassin kanssa.
Onneksi minulla on paljon lukevia ystäviä heidän lukuvinkkinsä matkan varrella ovat jääneet korvan taakse...
Piskinelämää
Tämä on vielä pakko mainita, sillä hauskempaa kirjaa en ole lukenut.
Kyseessä on Pater Mayle: Piskinelämää.
Kirja joka jokaisen koiraihmisen on ehdottomasti luettava!
" Traumaattinen on ainoa sana kuvaamaan tapahtumasarjaa joka sitten seurasi: minut kasteltiin likomäräksi, tuhrittiin saippualla, huuhdottiin ja saippuoitiin ja taas huuhdeltiin, ja se oli vasta alkusoittoa. Sen jälkeen tuli loptuon käsittely pienoiskokoisella ruohonleikkurilla ja sitten hyökkäys saksilla, jotka nipsuttelivat korvia, viiksiä, häntää ja muita arkoja alueita. Lopulliseksi nöyryytykseksi minuun tupsutettiin jauhetta, jonka haju on yhdistelmä "Pariisin iltaa" ja rikkaruohomyrkkyä."
Suosittelen lämpimästi!
Kyseessä on Pater Mayle: Piskinelämää.
Kirja joka jokaisen koiraihmisen on ehdottomasti luettava!
" Traumaattinen on ainoa sana kuvaamaan tapahtumasarjaa joka sitten seurasi: minut kasteltiin likomäräksi, tuhrittiin saippualla, huuhdottiin ja saippuoitiin ja taas huuhdeltiin, ja se oli vasta alkusoittoa. Sen jälkeen tuli loptuon käsittely pienoiskokoisella ruohonleikkurilla ja sitten hyökkäys saksilla, jotka nipsuttelivat korvia, viiksiä, häntää ja muita arkoja alueita. Lopulliseksi nöyryytykseksi minuun tupsutettiin jauhetta, jonka haju on yhdistelmä "Pariisin iltaa" ja rikkaruohomyrkkyä."
Suosittelen lämpimästi!
Kevyempää lukemista
Tuolla samaisella kirjastoreissulla käteeni tarttui hieman kevyempää luettavaa.
Itseasiassa luinkin noita helpompia kirjoja ensin, että pääsen taas lukemisen "makuun" ja odotin sopivaa vireystilaa tuon Haydenin kirjan avaamiseen.
Viikonloppuna luin siis Pirjo Mannisen : Antonia ja irlantilainen kevät.
Etsin käsiini toista kirjaa ja koska sitä ei ollut hyllyssä hetken mielijohteesta lainasin vain saman kirjailijan muun teoksen.
En ole aiemmin lukenut Pirjo Mannisen kirjoja. Eivät vain ole osuneet silmiin.
Kirjailijan hersyvä ja osuva ihmiskuvaus oli upeaa luettavaa.
Erityisesti päähenkilö Antonian vanha äiti, jonka kanssa hän asuu on kuvattu niin että todella voi nähdä tuon iäkkään naisen kaikkine ilmeineenkin.
Samoin ajankuvaus -kaikki ihmisten vaatteista puhetapaan- on onnistunut, pystyy helposti heittäytymään oikealle vuosikymmenelle.
"Antonia tiedusteli nyt vuorostaan Äidin kuulumisia.
- Onko päivän mittaan tapahtunut mitään erityistä? Et ole kertonut vielä mitään.
Äiti vastasi, että mitään ihmeempiä ei ollut tapahtunut.
Paitsi että hän oli istunut silmälasiensa päälle, hän lisäsi voitonriemuisesti.
- Luoja! sanoi Antonia. -Menivätkö ne rikki?
- Mitä arvelet? kysyi Äiti suurennuslasiaan heilutellen.
- Onni onnettomuudessa oli, ettei takamukseni mennyt.
Hameeni on sen verran tukevaa kangasta, ja lisäksi olin unohtanut villahousut jalkaani.
- Sinun pitäisi yrittää varoa vähän, torui Antonia.
- Katsoisit mihin istut.
-Miten minä olisin katsonut, kun ei ollut laseja? puolustautui Äiti väitteessään tiettyä logiikkaa- Olin paraikaa etsimässä niitä, kun vahinko tapahtui.
Antonia pyöritti päätään ja huokaisi."
Koska olin kirjastossa hyllyssä MAN, tarttui käsiini myös Katri Mannisen kirja FC Venus.
Kirja on alkuosa elokuvalle. Kirja siis päättyy niihin tunnelmiin josta elokuva alkaa.
Jostain syystä kirjassa on jotain kovin samaa kerronnassa kuin tuossa Pirjo Mannisen romaanissa.
Elävä ja ajanmukainen kerronta, vaikka tarina sinällään ei kosketa omaa elämää, siihen on helppo eläytyä aivan kuin seuraisi "kärpäsenä katosta" tai tunnistaa tietyt ihmistyypit oikeasta elämästä.
FC Venus on hauska ja nopea lukukokemus.
Itseasiassa luinkin noita helpompia kirjoja ensin, että pääsen taas lukemisen "makuun" ja odotin sopivaa vireystilaa tuon Haydenin kirjan avaamiseen.
Viikonloppuna luin siis Pirjo Mannisen : Antonia ja irlantilainen kevät.
Etsin käsiini toista kirjaa ja koska sitä ei ollut hyllyssä hetken mielijohteesta lainasin vain saman kirjailijan muun teoksen.
En ole aiemmin lukenut Pirjo Mannisen kirjoja. Eivät vain ole osuneet silmiin.
Kirjailijan hersyvä ja osuva ihmiskuvaus oli upeaa luettavaa.
Erityisesti päähenkilö Antonian vanha äiti, jonka kanssa hän asuu on kuvattu niin että todella voi nähdä tuon iäkkään naisen kaikkine ilmeineenkin.
Samoin ajankuvaus -kaikki ihmisten vaatteista puhetapaan- on onnistunut, pystyy helposti heittäytymään oikealle vuosikymmenelle.
"Antonia tiedusteli nyt vuorostaan Äidin kuulumisia.
- Onko päivän mittaan tapahtunut mitään erityistä? Et ole kertonut vielä mitään.
Äiti vastasi, että mitään ihmeempiä ei ollut tapahtunut.
Paitsi että hän oli istunut silmälasiensa päälle, hän lisäsi voitonriemuisesti.
- Luoja! sanoi Antonia. -Menivätkö ne rikki?
- Mitä arvelet? kysyi Äiti suurennuslasiaan heilutellen.
- Onni onnettomuudessa oli, ettei takamukseni mennyt.
Hameeni on sen verran tukevaa kangasta, ja lisäksi olin unohtanut villahousut jalkaani.
- Sinun pitäisi yrittää varoa vähän, torui Antonia.
- Katsoisit mihin istut.
-Miten minä olisin katsonut, kun ei ollut laseja? puolustautui Äiti väitteessään tiettyä logiikkaa- Olin paraikaa etsimässä niitä, kun vahinko tapahtui.
Antonia pyöritti päätään ja huokaisi."
Koska olin kirjastossa hyllyssä MAN, tarttui käsiini myös Katri Mannisen kirja FC Venus.
Kirja on alkuosa elokuvalle. Kirja siis päättyy niihin tunnelmiin josta elokuva alkaa.
Jostain syystä kirjassa on jotain kovin samaa kerronnassa kuin tuossa Pirjo Mannisen romaanissa.
Elävä ja ajanmukainen kerronta, vaikka tarina sinällään ei kosketa omaa elämää, siihen on helppo eläytyä aivan kuin seuraisi "kärpäsenä katosta" tai tunnistaa tietyt ihmistyypit oikeasta elämästä.
FC Venus on hauska ja nopea lukukokemus.
Aavetyttö
Olen useilta tahoilta kuullut että kannattaisi lukea Torey L. Haydenin kirjat.
En vain ole ehtinyt enkä jaksanut lukea aikoihin.
Kävin kuitenkin piiiitkästä aikaa kirjastossa aivan yksin n. kuukausi sitten ja kävi kuten aina: hyllyt notkuivat kirjoja jotka on "pakko lukea".
Ainoa Haydenin kirja jonka vapaana hyllystä löysin oli tuo Aavetyttö.
En muista aikoihin lukeneeni mitään yhtä hyvää kirjaa.
Kirjan aihepiiri on rankka-sanan sellaisissa merkityksissä joita ei voi edes kuvitella.
Valveutuneen aikuisen luettavaa tekstiä! Kuitenkin Haydenin mieletön ammattitaito lastenpsykologina ja eristyisopettajana käy ilmi tekstistä upeasti.
Kirjan luettuani olin mykistynyt.
Kiireenvilkkaa kirjastoon etsimään muita teoksia...
En vain ole ehtinyt enkä jaksanut lukea aikoihin.
Kävin kuitenkin piiiitkästä aikaa kirjastossa aivan yksin n. kuukausi sitten ja kävi kuten aina: hyllyt notkuivat kirjoja jotka on "pakko lukea".
Ainoa Haydenin kirja jonka vapaana hyllystä löysin oli tuo Aavetyttö.
En muista aikoihin lukeneeni mitään yhtä hyvää kirjaa.
Kirjan aihepiiri on rankka-sanan sellaisissa merkityksissä joita ei voi edes kuvitella.
Valveutuneen aikuisen luettavaa tekstiä! Kuitenkin Haydenin mieletön ammattitaito lastenpsykologina ja eristyisopettajana käy ilmi tekstistä upeasti.
Kirjan luettuani olin mykistynyt.
Kiireenvilkkaa kirjastoon etsimään muita teoksia...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)