Reissukuvia osa 3.

Yöpaikkana siis Malmö. Mukava, siisti ja rauhallinen hotelli.
Lapset pääsivät vielä illalla uimaan pikkuruiseen uima-altaaseen.

Kunnon aamiainen ja taas kimpsut ja kampsut autoon.

Kävimme rannassa ihmettelemässä hullunkurista taloa: Turning Torso






Rannassa lasten mielestä myös tämä oli hieno.


Taustalla siintää jo silta...


Matkalla näimme ufon!



Öresundin siltaa pitkin Tanskaan...

Hurutellen parissa tunnissa Tanskan läpi Köpenhaminasta-Rödbyn satamaan.
Lautalla Saksan Puttgardeniin.

Sitten alkoi uskomaton ajomatka. Ensin vain muutama kaista ja 80km/h.
Tietyötä kilometritolkulla 80km/h. Hetki isoa autobaanaa.
Jälleen tietyötä kilometrikaupalla 80km/h. Olen reissannut Saksassa aina bussilla.
Autobaanat olivat todella pettymys. Onneksi ajomatkat ja ajat oli laskettu pessimistisesti, niin ei ihan hirveästi jääty aikataulusta. (lue: hermot säilyivät)

Illalla olimme kuin olimmekin lopulta onnellisesti ja turvallisesti Hagenissa.

Siitä kerron lisää myöhemmin.
Nyt hyvää yötä.

Reissukuvia osa 2.

Olimme siis Ruotsin puolella, Kapellskärin satamassa aamulla klo. puoli kuusi paikallista aikaa.
Etukäteen epäilin lasten olevan puolikuolleita, sillä kesällä illat olivat venyneet ja aamuisin oli tapahtunut useamman kerran historiallinen myöhäisherääminen.
Siis että perheessä kukaan ei noussut ennen aamu 9 esimerkiksi.

Pelkoni osoittautui aiheettomaksi. Pojat nousivat kuin pienet tikat sängyistään, pukivat ripeästi että pääsivät iskän mukaan katsomaan merta.
Vain neiti rimpsessa käänsi kylkeään ärsyyntyneenä ja tuumasi iloiseen hyvän huomenen toivotukseeni " Älä huuda, minä haluan nukkua nyt!" Äänen sävy sellainen erityisen Pikku Myymäinen.

Sain hänet kuitenkin jotakuinkin jaloilleen ja aamiaiselle, jonka jälkeen virtaa jo piisasi eikä ketään väsyttänyt autossa yhtään.

Olimme suunnitelleet että ajamme suoraan rannikkoa alas.
Pysäkkinä oli vuorossa Söderköping.
Hieman ennen kello 10.00 saavuimmekin tuohon idylliseen pieneen kaupunkiin.
Suosittelen lämpimästi!


Pieniä, kapeita katuja.


Ihastuttavia vanhoja taloja,



kauniita puistoja ja istutuksia.



Kanaali.
Götan kanaali tosiaan alkaa sieltä ja saimmekin seurata jännityneinä, kuinka erilaiset purjeveneet nousivat ja laskivat kanaalia pitkin.

Lapset pääsivät aivan pelottavan lähelle rantaa. Nähtiin kuinka sulkuportit päästivät vettä pois ja vene laskeutui ja toiseen suuntaan ja taas toiseen...


Syy miksi halusimme pysähtyä juuri Söderköpingissä oli tämä: Smultronstället
I-H-A-N-A jäätelöbaari. Kaikki saivat valita juuri sen annoksen, jonka halusivat ja syödä sen ihan kokonaan. Kukaan ei kysellyt lounaan perään tuona päivänä. Jäätelöannokset olivat valtavia.



Kaupungissa olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta ajoaikataulumme ei sallinut enempää viivytyksiä ja niin hyppäsimme autoon ja jatkoimme matkaa Etelä-Ruotsiin, päätepisteenä Malmö.

Reissukuvia osa 1.

Suuntasimme auton kohti Naantalin rahtilaivasatamaa.
Illalla lähti alus kohti Ruotsia. Meille ensimmäinen kerta, ihan tyytyväisiä olimme.
Laivalla tarjottiin välittömästi iltapala. Ihan lämmin ruoka ja jälkiruoka seisovasta pöydästä.
Massu täynnä oli hyvä käydä nukkumaan että jaksoi aamulla herätä pirteänä meren takana.

Ruoka oli ihan maukasta, ristimme sen rekkamies- ruoaksi :)
Laivassa ei ole paljoa matkustajia, sillä pääasia ovat tietenkin rahtikontit ja rekat.
Kaikki matkustajapaikat kyllä olivat kesäloman kunniaksi varmasti käytössä.
Hytit olivat paljon tilavammat kuin vastaava hytti perinteisillä ruotsinlaivoilla.
Lapsille oli leikkihuone, jossa oli tilaa leikkiä ja mikä parasta: Ei juoppoörveltäviä kännikaloja ja liikaa nauttineita laitamyötäisessä kuljeksivia tupakalta haisevia tyyppejä.

Lapsiperheitä ei montaa sillä kertaa. Eri-ikäisiä pariskuntia matkailuautoilla,-vaunuilla jne.
Rekkamiehiä.

Oikein rauhaisa ja kelvollinen matkanaloitus.
Pieni kriisin poikanen noin periaatteellisesti saatiin aikaan, kun pikkuneidin matkasänky jäi kotiin. Alunperin siitä oli puhetta, sittemmin ymmärsin että hytti onkin erilainen ja lopulta se olikin siinä laivassa vain tavallinen tilava 4 hengen hytti. Ei ongelmaa sinänsä, sillä hyvin kaikki mahtuivat nukkumaan. Vain se että kun oli periaatteessa sovittu että se sänky otetaan ja sitten sain tiedon ettei tarvita ja sitä tietoa ei kukaan myöhemmin korjannut.
Siis se periaate, että tieto ei kulje kun meitä on kaksi aikuista.
Työnjako kun oli jotakuinkin niin että minä ehdotin mitä tehdään ja missä ja mies varasi matkat ja maksoi laskut ja minä pakkasin kaikkien tavarat. Miehen vastuulle jäi muistaa aikataulut ja huolehtia että auto toimii ja kuljettaa meitä sinne minne pitää.

Aamulla mies ryntäsi hytistä hyvin nopeasti ikkunan ääreen, sillä laiva keikkui melko reippaasti. Myös väliveljeä heikotti.
Aamupala lopulta maistui jokaiselle jossain määrin ja suoraan aamiaiselta hypättiinkin autoon ja ajettiin ulos laivasta. Hyvin toimivaa ja nopeaa touhua.

Laiva herätti ihastusta ja ihmetystä kaikissa. Rahdin vuoksi tietysti autokannet ovat valtavan kokoisia. Niin suuria että rekka-autoillakin pystyi tekemään U-käännöksen! Kyllä oli kaikilla silmät ymmyrkäisinä kun katsottiin miten rekat ajettiin kuin käärmeet laivan yläkannellekin ja sidottiin suurilla ketjuilla ja koukuilla lattiassa oleviin jättiläisruuvireikiin.

Suomi on maailman paras

Aika hienoa, minä asun Suomessa. Vietin kesälomani Suomessa, Ruotsissa ja Sveitsissä.
Maailman kolme parasta maata. Aika hyvin valittu vai mitä ;)

No joo, olipa Suomi millainen lintukoto tahansa, on totta että varmasti moni asia on meillä paremmin kuin muualla. On kuitenkin paljon asioita, joita pitäisi muuttaa, jotka pitäisi huomata, joita pitäisi parantaa, jotka pitäisi poistaa. Emme saa mielestäni siis tuudittautua siihen autuaaseen uskoon, että olemme parhaita.
Vanha sanontakin muistuttaa että huipulta on vain yksi tie ja se on alaspäin.

Maailmalla riehuvat hirmumyrskyt ja tulvat, järistykset ja purkaukset, säännöllisen epäsäännöllisesti. Suomessakin myrskyää mutta kuitenkin aika eri mittakaavassa. Toki se on aina järisyttävää heille, jotka uhreiksi joutuvat mutta olemme kuitenkin vesilasi mereen verrattuna ja kaikki on pienempää-myrskytkin. Onneksi!
Hieman uskottavuuteni ehkä kärsi lomalla. Olimme juuri nähneet ohjelmanpätkän hirmumyrskyistä ja siitä miten tutkijat opettelevat koko ajan lisää asioita että opittaisiin niitä ennustamaan.
Kerroin sitten lapsille, miten olemme kyllä onnekkaita kun saamme asua Suomessa. Sielläkin on toki myrskyjä, mutta ei ikinä mitään noin hurjaa kuin vaikkapa ohjelmassa.
Pari päivää siitä olimme jo Pohjois-Saksassa matkalla kotiin, saimme kuulla muualla Saksassa tulvivan hurjasti ja kun pääsimme seuraavana iltana laivaan, ensimmäinen kosketus Suomeen olivat uutiset ja niiden kuvat Itä-Suomen myrskyjen tuhoista. Selitä siinä sitten että Suomi on turvallinen paikka asua ja elää.

(eikä meillä edelleenkään uutiset ole lastenohjelma, kanava vain sattui olemaan auki laivahytissä...niin pitihän se uutinen loppuun nähdä ja selittää)

Meillä on hyvä koulutus ja taloutta hoidetaan hyvin ja on terveydenhuolto ja ja ja.
Kaikissa noissa on myös murheita ja epäkohtia, puutteita, virheitä.
Ihmiset kärsivät Suomessakin yksinäisyydestä, rahattomuudesta, nälästä, kylmästä, työttömyydestä.
Vanhukset, lapset ja vähäosaiset joutuvat ensimmäisenä kohteiksi kun mietitään riittääkö rahat.

Ollaan ylpeitä Suomesta, ja suomalaisuudesta ja pidetään lippu korkealla.

Pohjantähden alla.....elää suomalainen.

Oma koti kullan kallis

Oli mukava reissata maailmalla mutta aina on yhtä mukavaa tulla kotiin.
Vaikka se kuulostaa älyttömältä klisheeltä, niin se on totta.

Kotona oli matkan aikana satanut-muualla Suomessa kuulemma oikein myrskynnytkin vaarallisesti.
Kaikki viheriöi ja kasvit olivat kasvaneet silmissä ihan konkreettisesti.

Uusi arki pyörähti heti todenteolla käyntiin.
Mies kipattiin suoraan töihin ja esikoinen kouluun, väliveli aloitti eskarin.
Pienilläkin oli ohjelmaa, joten saavuin kotiin aivan yksin. Oli muuten ihastuttavaa tulla tyhjään, siistiin ja hiljaiseen taloon.

Koirat ottivat minut iloisina vastaan ja jäivät sitten kuin naulattuina seisomaan ihmetellen että missä kaikki muut oikein ovat?

Tein pienen lenkin, pitihän puutarha kiertää läpi ja koirat kulkivat haparoiden ja etsien koko ajan. Kuvittelivat varmasti minun piilottaneen perheen jonnekin auton alle.

Lähdin eskarilaista vastaan ja koirat tuppasivat aivan väkisin mukaan.
Esikoinen tuli melkein kotiportilla vastaan ja jätin koiravanhuksen hänen kanssaan, sillä päivän aikana oli taas noustu hellelukemiin. Koiravanhus ei meinannut suostua lähtemään takaisin kotiin.
Epäili varmasti vuosien kokemuksella että katoan jälleen?

Väliveljeä aamulla jännitti mutta eskarista kotiutui reipas ja iloinen reppuselkä.

Pikkuisetkin saapuivat bussikyydillä miehen kanssa kotiin ja talo olikin jo täynnä ääniä, melua, tavaraa, kysymyksiä-elämää.

Nyt olohuoneen lattialla on tyhjiä matkalaukkuja ja pöydällä puhtaita vaateparsia.
Valtava pyykkivuori odottaa että valloitamme sen vähän kerrallaan.
Ensimmäiset eskari- ja koulukirjat on päällystetty, reput pakattu, etsitty tarvikkeita koulua ja eskaria varten. Ruokakaupassa eilen illalla ei meinannut kieli taipua suomeksi millään.
Puheensekoitin ja ajatukset ovat vielä vuorimaisemissa.

Palaan lomamatkaan kuvin, kun ehdin purkaa kamerasta ties kuinka monta sataa valokuvaa.

Sveitsiläisen suklaanmakuisia terveisiä-minä kiipeän seuraavalle lepopaikalle pyykkivuorella!

Ees päin..kohti Eurooppaa

Helle on saanut olon tuntumaan sellaiselta löysältä silikonilimalta, minkä voi läiskäistä seinään ja se sieltä valuu alas. Tiedättekö sellaisen lasten lelumöykyn?
Joskus muinoin sellaisia oli kavereilla.

Juu ei, helle ei vain ole minun lajini vaikka kuinka olen helteisen heinäkuun aikana tähän maailmaan ammoin syntynyt.

Heinäkuussa hyvää on mansikat, hienot uimakelit, hurjan upeat kukat puutarhassa-ellei käy kuin tänä vuonna ja helle lakkautti sateet viikoiksi ja sitä myöten kaikki kasvit kukkivat läpi niin nopeutettuna, että syksyksi ei säästynyt mitään!

Olemme juoneet veden sijaan vischyä ja syöneet (meidän mittapuulla) ylisuolaista ruokaa, muuta ei olekaan voinut.
Mansikoita pakkaseen saatiin laitettua 10 kg. Siitä tekee taas monet raikkaat Smoothiet aamu- tai välipalaksi.
Punaherukat kypsyivät vauhdilla. Keitin helteestä huolimatta ne mehuksi.
Pieni ripaus mansikkaa joukkoon pehmeydeksi ja edellisviikolla 12litraa mehua pakkaseen, viime viikolla toinen mokoma. Kyllä nyt kelpaa.

Nyt on pesty pyykkiä-kiitos rakkaani avun. Minä luettelin vaatekappaleita joita hän sitten roudasi minulle puhtaana. Silitetty-KYLLÄ- tuuletin olohuoneen pöydällä puhaltamassa kohtisuoraan silittäjään, koko kesävaatevarasto.
Piti käydä kaupassakin tekemässä lisähankintoja ja ALEALEALE on ihan ylikehuttu juttu.
Kuvitelkaa, ei yhtään lasten shortseja, siis sellaisia siistejä kankaisia, joissa kehtaa vaikka mennä ihmistenilmoille. Kaikenlaisia jalkapallomestaruus lökäpöksyjä kyllä-niissä meillä urheillaan ja jumpataan talvella koulussa, ei mennä syömään ravintolaan.

Kätevä emäntä otti tietysti helteessä ompelukoneen esiin. Paikkasin lasten vaatteet ja samalla sellaiset pitkäthousut, joiden polvi oli kokenut kovia, saivat kyytiä. Tuli hyviä shortseja.

Nyt on auto pakattu. Oli muuten oikeasti aika urakka. Kun oli pakko laskea puhtaat vaatteet joka päivälle ja yhtään pitkähihaista ei voinut kuvitellakaan pakkaavansa. Yleensä voi kuitenkin laskea hyvinkin että pari päivää menee samoissa päällysvetimissä ja esimerkiksi viime kesänä matkalle pakatut lyhyet vaatteet jäivät tyystin käyttämättä. Laukuista kaivettiin vain ne pitkähihaiset "varavaatteet" ei ollut hiki ja selvittiin tosi vähällä vaatteenvaihdolla.

Kaikille on kuitenkin nyt jokapäivälle vaatetta ettei tarvitse kärvistellä alasti helteessä.

Alan ymmärtää, miksi ihmiset pitävät rantalomista. Eihän siellä tarvita kuin uikkarit ja ehkä varauikkarit ja sitten joku kiva vaate, missä kehtaa illalla mennä rantaravintolaan.

Silti meidän perhe ei suuntaa rantalomalle, olemme saaneet nauttia merivedestä ja luonnon hiekkamontuista koko kesän ihan täällä koti Suomessa.
Me reissaamme Eurooppaan.

Autossa on ilmastointi. Ihanaa.
Paljon juotavaa vielä pakataan pieneen punaiseen jääkaappiin ja kylmälaukkuun, ensimetrejä varten.
Illalla suuntaamme satamaan ja lähdemme rahtilaivalla Ruotsiin...siitä sitten huruttelemme alaspäin.

Hello, kuuleeko Eurooppa? Täältä tullaan.

Intiaanikesä

Jäätelökesä. Helle paahtaa kuumempana ja pidempään kuin yli 70 vuoteen!
Sen kyllä huomaa.

Lapset perustivat pihaorkesterin.
Nokkahuilu, tamburiini, triangeli, kehärumpu, kellopeli, epämääräistä laulua, taputuksia, jalalla rytmiä jne.

Olkaa onnellisia, ettei musiikki kuulu blogin välityksellä :D

Sekoitus sellaista perulaista intiaanimusiikkia (kun joskus ainakin ulkomailla kuulee kadulla soitettavan) ja joka sinällään on kaunista. Siihen lisätään kerhon kevätjuhlaa, muskarin soittotuokioita.
Loppitulos on suomeksi sanottuna kakofoniaa, jota linnunlaulu ja tuulenhumina mukavasti pehmentävät. Ilo on kuitenkin ylimmillään!

Soittajat pieniä, päivettyneitä ja esiintymisasuna pelkät shortsin virkaa ajavat kalsarit.

Helle hermostuttaa. Riita iskee vuoronperään känkkäränkän kanssa.
Voiko syödä sata jäätelöä päivässä?

Hellettä heinäkuussa

Kesä maistuu oman maan luomumansikoilta.
Heinäkuun helle on hellinyt meitä tuskallisen kirjaimellisesti.
Kun on ihotyyppiä helteessä keitetty rapu, ei aina naurata.
Ei silti voi väittää ettei olisi upeaa kun lapset voivat vilistää pelkissä kalsareissa pitkin pihaa aamuaikaisesta iltamyöhään.

Kasvit kyllä huutavat vettä, joten reilu yösade olisi tervetullut.
Kasvihuoneessa kirsikkatomaatit kypsyvät, punaviinimarjat punastelevat pensaissa.
Jonkun pitäisi malttaa pukeutua kunnon umpivaatetukseen että voisi raivata pensaat nokkosista-helteellä?!? Ehei! Laiskottaa tämä kuumuus.

Uimaranta kutsuu lapsia, itse voisin kernaasti lojua riippumatossa mutta eipä ole montaa kertaa vielä ehtinyt. Tarvitsemme toisen riippumaton, että mahdollisuudet tuplaantuvat.

Lapset ovat olleet yökylässä milloin mummin ja ukin mökillä, milloin kaverilla, kavereita on meillä, käy vieraita ja käydään kylässä. Jotenkin tämä kesä on ihanaa mutta kiireistä aikaa.

Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille, kerätään nyt energiaa varastoon...

Keskikesä kauneimmillaan

Koulu loppui aikaa sitten. Tänä vuonna emme juhlineet kenenkään valkolakkia.
Esikoinen sai koulusta kyllä niin hienon todistuksen että sitä sietäisi juhlia, mutta tyydyimme syömään jäätelöä sen kunniaksi. Jäätelöä syömme kesällä ihan kaikesta syystä ja ilman syytä.

Kesäkuu kulkee viimeisiä päiviään.
Me olemme olleet pihalla, puistossa, kylässä ja meillä on kyläilty, olemme piipahtaneet kaupungilla, olleet taas kotona, pihalla, puistossa, vielä vähän pihalla ja ulkona. Siis hyvin normaalia arkea ilman koulu ja kerhovelvoitteita.
On valmistunut kasvihuone, pergola, on kaatunut puun kokoisia pensaita ja revitty rikkaruohoja, kärrätty multaa, hiekkaa, savea ja kiviä ja istutettu lukemattomia määriä kasveja paikoilleen.

Tänä vuonna vietimme ihanan juhannuksen. Yleensä emme keskikesän juhlaa edes suuresti noteraa.
Juhannusaattona saimme kutsun ystäväperheen luo grillaamaan ja olipa meillä mukavaa.

Viime vuonna ystävien ehdotuksesta pidimme juhannusturnajaiset.
Kolme lapsiperhettä ja paljon hassuja urheilulajeja, pelejä tai leikkejä. Lopuksi kaikille hyvää ruokaa.
Tänä vuonna olimme juhannuspäivän eri perheen luona ja neljän perheen voimin.
Taas oli hauskaa ja ilta kului herkutellen.

Ensi vuonna on seuraavien vuoro ottaa meidät kaikki vastaan.

Lapset eivät varmasti muista milloin olisivat valvoneet niin myöhään. Isommat sentään joskus ovat vuoden vaihtumisen nähneet.
Nyt valvoivat kaikki kahtena iltana täysillä touhuten.
Me emme muista milloin olisimme saaneet aamulla nousta sängystä vasta 10 tai 11 tai kuten tänään 11.30!!!Soimme lounasaikaan aamiasta.
Totuuden nimissä osa lapsista heräsi hiukan ennen mutta silti, historiallista tässä talossa. Ennen 10 ei tänä aamuna kuulunut lapsista pihahdustakaan.

Tänään raivattiin jälleen yksi talon kokoinen pensas, nypin kompostit täyteen rikkaruohoja ja miehen korkuisia nokkosia (ei nyt ihan muttei paljon puuttunut -siis siinä pituudessa). Haravoin tuulen puusta heittelemiä risuja.

Jo onkin sellainen olo että on tullut puuhattua.

Mieli lepää musiikissa

Aloitin aamuni jatkamalla eilistä savottaa pyykkien viikkaamiseksi paikoilleen, likaisten pesua ja kuivausta ja lisää viikkausta.
Vaatehuone alkaa taas tuntua kauniilta ja mukavalta paikalta.

Ansaitun levon päätin pitää pitkästä aikaa musiikkia kuunnellen.
Olen aina rakastanut irlantilaista ja irlantilaissävytteistä musiikkia. Se sykähdyttää aina vain uudelleen. Niin perinteinen kansanmusiikki kuin vaikka nykypäivään tuotuna.

Enya teki aikanaan lähtemättömän vaikutuksen ja palaan hänen musiikkiinsa aina uudelleen.

Joitain vuosia sitten Celtic Women kiipesi kuuluisuuteen ja en pysty edes valitsemaan kappaletta jonka tähän linkittäisin. He eivät vaan osaa tehdä huonoa.
Googlaa You Tube:ssa heidät ja löydät paljon kuunneltavaa.

Erityisesti irlantilaisessa musiikissa kiehtoo irlantilaiset huilut, perinteiset rummut sekä viulut ja ah niin kaunis, kirkas, heleä lauluääni.
Kyllä tanssi myös-ainoa tanssi jota voisin historiallisten "puku"tanssien lisäksi kuvitella tanssivani.
Iloinen ja mukaansa tempaava rytmi ja toisaalta mielettömät sävelkulut ja hidas tunnelmointi joka saa kyyneleet silmiin tai ihon kananlihalle.

Ikäni klassisella puolella musiikkia "tehneenä" arvostan korkealle hyvän oopperalaulajan mutta sekään ei vedä vertoja tälle jumalaiselle tavalle laulaa.
Laulaja näyttää siltä kuin vain hengittäisi mutta samalla laulaa uskomattoman puhtaasti ja kauniisti, pienet korukuviot ovat aivan omanlaisiaan.

Olen istunut koneella nyt hetken ja kuunnellut heidän musiikkiaan...kuin olisi ollut joogassa, olo on lyhyesti sanottuna autuas.

Suosittelen kokeilemaan miltä sinusta tuntuu vaikkapa tämä Dulaman
tai Mo Ghile Mear

Hengissä ollaan

Olen aina saanut elämänohjeeksi kotoa että "jos ei mitään kuulu niin hyvää kuuluu".
Tätä noudatan tahtomattani, sillä toukokuu vilistää silmien ohi kalenteria tuijottaen.

Puutarha herää eloon ja pihassa olisi hommia pienelle puutarhuriarmeijalle.
Koulut ja kerhot tursuavat erikoisohjelmaa, harrastuksia päättyy ja kesäohjelma alkaa toisissa, on retkeä sinne ja toista tänne.

Kivaa tosiaan mutta iltaisin kaatuu sänkyyn tietämättä maailmasta mitään.

Oi, ihana toukokuu on kyllä nimensä veroinen!
Omenat kukkivat ja piha on kuin sadusta.
Joku vuosi järjestän kunnon pihajuhlat omenankukkien aikaan.

Ehkä ensi vuonna jo kun ei ole kasvihuonetyömaata pihassa eikä auki kaivettua kukkapenkkiä kymmentä metriä eikä miljoonaa siemenkasvatettua tainta ja niitä kukkamaan juolavehnän ja rönsyleinikin joukosta kaivettuja perennoja, jotka pitäisi putsata, jakaa ja istuttaa parempiin paikkoihin...

Nauttikaa kuitenkin tästä ihanasta illuusiosta.


Juuri ennenkuin omenankukat täyttivät pihan piipahdin pikareissulla Virossa.
Elämäni ensimmäistä kertaa päädyin tuonne sukulaiskansamme mannuille ja ei tarvinnut katua.
Türissa on joka vuosi puutarhamarkkinat ja voi että siellä piisasi puutarhurille herkkuja. Onneksi oli tiettyjä rajoituksia, kuten se, että puolet matkasta piti taittaa julkisilla.

Idoli

Olen katsonut säännöllisen epäsäännöllisesti Tanskalainen maajussi-nimistä sarjaa.
Siinä nuoripari muutti tanskalaiseen maataloon ja alkaa viljellä maata, pitää kotieläimiä ja hoitaa hyötytarhaa sellaisella rempseällä vanhanaikaisella tavalla.
Sarja tuo itselleni mieleen iki-ihanan "Oi ihana toukokuu"-sarjan jostain vuosien takaa vaikka se olikin draamaa ja tämä ihan ajankohtaisohjelma.

Väliveli, joka rakastaa luonto-ohjelmia, sairaalajuttuja, puutarhaohjelmia ja ruokajuttuja-lyöttäytyi kainaloon kun viimeksi katsoin tuon Tanskalaisen maajussin.
Kysymyksistä ei tullut loppua ja silmät ihastuksesta lautasen kokoisina hän katseli ohjelman alusta loppuun hievahtamatta.

Seuraavana iltana sattui samaisen ohjelman mainospätkä pyörimään ennen pikku2:sta.
Väliveli huudahti muille: "OIH! Toi on se MIELETTÖMÄN taitava tyyppi! Se osaa mitä vaan ja ihan kaikkea-mä oon kattonut kun se rakensi sitä ja tätä...."
Aika idoli on 6-vuotiaalla.

Jiippii!

Pieniä on arjen ilot.
Vietimme touhukkaan mutta mukavan päivän.
Jatkoimme iloisen ja vertaistuentäyteisen illan merkeissä ystäväperheiden kanssa.
8 lasta ikähaitarilla 4-9vuotta pelasivat ja leikkivät upeasti. Kotiin ei olisi halunnut kukaan ja toiveena oli jos huomenna voitaisiin heti uudelleen mennä pelaamaan!

Kotiin tultua luin sähköpostista iloisen uutisen: väliveli aloittaa syksyllä juuri siinä eskarissa, kuin toivoimme. Kuulostaa turhalta ja vähäpätöiseltä asialta mutta tässä perheessä arjen aikataulujen suhteen todella tärkeä asia.

Tänään oli upea kesäpäivä. Aurinko paistoi muttei ollut tukalan helteistä vielä.
Lapset olivat onnesta ymmyrkäisinä kun ulkona sai olla PELKÄSSÄ kesäpaidassa ILMAN takkia.

Huomenna on vapaapäivä, päästään pihan ja kasvihuoneen kimppuun ja saamme ihanan pikkuvieraan koko päiväksi. Prinsessa saa leikkiseuraa.

Mukavaa keväistä vapaapäivää!

hyvää päivää näkemiin

Voi arvauskeskus, en paremmin sano.

Korvakipuinen ja niskajäykkä lapsi tarvitsi lääkäriä.
Olin puolitoista (1½) tuntia aamulla puhelimessa.
Kertaakaan puhelin ei tuutannut varattua, vaan ääntä, että puhelin soi siellä toisessa päässä muuta kukaan ei vastaa.

Vihdoin autuas "klik" "Terveyskeskuksessa, päivää."
Siinä sitten kuvailin potilaan oloa ja hoitaja ystävällisesti etsii koneelta omalääkärin aikoja. "voi täällä olisi juuri nyt ihan tyhjää omalääkärillä, mutta ei se tietysti auta..."
Juu ei, istuin puolitoista tuntia puhelimessa, jos joku olisi vastannut minulle vaikka vain vartti sitten olisin jo siellä vastaanotolla. (voitte arvata että otti aivoon ja lujasti)
"Kuinkas pian pääsisitte tulemaan?"
Koska tahansa...
"No hän merkitsee teidät tähän seuraavalle vapaalle lääkärille kun omalääkäri lähtee pois nyt"
Kiitos, kiitos, tulemme heti.

Vaatteet päälle vauhdilla, kaikki hommat sikseen-onneksi en ollut ehtinyt aloittaa lounaan tekoa. Menoksi ja hetken päästä olimme terveysasemalla.

ILMOITTAUTUMINEN
Päivää, varasin juuri puhelimessa ajan...juu nimi ja syntymäaika tässä...
"Ei täällä näy...mikäs se nimi olikaan...ahaa no tuolla...päivystykseen merkattu..tasalta....voi mennä hetki kun menevät aina nuo akuutit ja ambulanssi edelle...mutta tuohon vaan odottamaan."

Ajattelin että GREAT! Yli tunti aikaa että keritään me sitten juuri ja juuri.
En olisi ottanut siihen väliin päivystysaikaa, jos joku olisi minulle puhelimessa sanonut että "toinen lääkäri" on synonyymi päivystykselle!

Odotimme tunnin. Alkoi aika loppua. Lasten hermot oli loppuneet moneen kertaan-vaikka sanottakoon että kiltisti olivat kaikenkaikkiaan.
Menin jälleen ILMOITTAUTUMINEN luukulle. Että olisi tässä ongelma tämä "aika pian" aika meni tunti sitten ja pitäisi yksi lapsi noukkia kerhosta ja ei olla vielä sinne lääkäriin tämän sairaan kanssa päästy...

IHANA, kiva ja reipas hoitaja sanoi, että voi merkata koneelle meidät hetkeksi poistumaan. Lääkäri ei turhaan huhuile ja merkitse meitä "EI saapuneiksi". Kun palaamme niin ilmoitamme vain ja hän merkitsee meidät taas paikalle.

Kerholla pelastava enkeli, kerhokaverin äiti ehdotti että ottaa kerholaisen heille leikkimään. (normaaliorganisointitaidoillani toki olisin voinut tätä kysyä etukäteen mutta tunnemme vielä niin vähän, ettei se tullut mieleeni mahdollisuutena)
Ajoimme siis turhaan kerholle mutta sain niin hyvän mielen, että vieläkin itkettää ilosta.
Ajoimme takaisin päivystykseen, ilmoittauduimme ja odotimme.
Siellä odottivat yhtä lukuunottamatta samat ihmiset kuin alunperinkin.
Eli vajaan tunnin aikana yksi ihminen jonosta oli päässyt lääkäriin.
Toki ambulanssi tai muu kiireisempi tapaus oli mahtunut väliin, tuskin kuitenkaan kymmenittäin.
Odotimme vielä hyvän tovin.

Pääsimme vihdoin lääkäriin.
"Ahaa, korvasärkyä?"
"Katsotaan"
"Kumpikin puoli tulehtunut"
"Antibioottia"
"Ihan normaalisti nuo pään liikeradat menee" (Lapsi pitää päätä jäykkänä kuin olisi rautaa niellyt ja ei voi kääntää päätä toiseen suuntaan tai ylös mutta kroppa kääntyy-ihan normaalia?)
"Ei viittaa aivokalvontulehdukseen"
(no hyvä)

Viivyimme siis lääkärin vastaanotolla ihan äärimmilleen joka sekuntin laskien 2 minuuttia.

On se loistosysteemi tämä.
Juu juu pitäisi olla kiitollinen kun Suomessa on niin hieno sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmä.
Herää vain kysymys että voisiko se myös TOIMIA hyvin?

No ihminen tarvitsee unelmia?!?

Hauska wappu tuli, oli ja meni...

Meillä ei ole ihmeellisiä vappuperinteitä.
Munkkeja ja simaa olen tehnyt aina lasten riemuksi.

Tänä vuonna tein simaa kuten tavallista mutta munkkeja paistoin muiden hyväksi vapunpäivänä huimat 192 kappaletta ja vappuaaton iltana vielä 16 "testi"kappaletta iltapalaksi.
Sanomatta lie selvää etten itse syönyt kuin maistiaiset-ei tehnyt mieli :)

Muistan vielä miten 10 kesäisenä minuun upposi hyvinkin kymmenen suurta reikämunkkia ja olin pieni ja hoikka tyttölapsi. Oi aikoja...

Kävimme mukavassa perhetapahtumassa serkkulikan koululla (sinne ne munkitkin paistettiin). Lapset saivat ihan oikeat vappupallot.
Söimme hyvin siskon luona kaksi päivää isolla porukalla.

Tänään vielä jatkettiin vappubrunssilla. Ystäväperheet pidemmästäkin matkasta saapuivat kylään meille. Tapasimme osan heistä viimeksi vuosi takaperin vappuna.
Aika kiitää liian lujaa vauhtia...onneksi hyviä ystäviä voi tavata harvoinkin. Kaikilla on mukavaa ja odottaa innolla jo uutta tapaamista, olipa se sitten ennemmin tai myöhemmin-tietää että tavataan kuitenkin. Elämä vie mutta hyvät ystävät säilyvät aikojen kuluessakin.

Valokuvia on miljoona, mutta johtoa ei löydykään enää.
Illalla vielä ahersimme ja kasvihuone kohoaa kovaa vauhtia. Nyt on vilu ja väsyttää.

Hyvää yötä-tai huomenta ja mukavaa ensimmäistä toukokuun viikkoa!

Hymyilytti tänään

Väliveljen hammas on alkanut heilua ihan pikkuisen. Kesäksi saadaan mehupillin mentävä reikä purukalustoon.
Tänään herra kulki pitkin taloa miettiväisen näköisenä ja kävi välillä peilin edessä heiluttamassa hammasta.
"Äiti onkohan tämä unta vai totta, että hammas heiluu?"

Jaa-a, pieniä suuria ihmetyksen aiheita.
Hymyilin sisäänpäin, niin ne kasvaa. En tiedä odottaako enemmän sitä että hammas oikeasti irtoaa vai sitä että hammaskeiju mahdollisesti tuo kolikon tyynyn alle.
Eilen kerhomatkalla kun mieltä askarrutti niinkin visainen kysymys, että mitä jos vahingossa hammas irtoaa eikä huomaa ja nielee sen, että mitäs sitten sanotaan hammaskeijulle???

Nii-in...

Kevätterveiset lahden takaa...

Nordiska Trädgårdar tuli katsastettua.
Kannatti kyllä.

Tässä kuvasatoa linnunpönttökilpailusta-toteuttajina koululaiset.
Yleisö sai äänestää suosikkiaan.

Taidetta

Valitettavasti taideteoksen tekijää en muistanut ottaa selville.
Tämä hieno intiaanipäähine kuitenkin oli näytillä Kuortin kartanossa Mikkelissä.
Kuva tupsahti esiin arkistoja siivotessa.

"klik klik suuremmaksi"

Pääsiäistervehdys

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Sisustusta

Kevätsiivous teettää yleensä kotona möbliseerausta.
Meillä koti on laitettu niin että huonekalut eivät juuri voi valssata.
Piti siis sisustaa blogia.
Pidän siitä että valokuvat ovat mustalla pohjalla kuten ikivanhoissa albumeissa mutta nyt tuo musta tuntui jotenkin niin sysimustalta että hiukan muutosta kaipasin.
Vitivalkoiseksi en vielä osannut muuttua mutta suklaanruskea tausta sopii hyvin pääsiäiseen...

Hauskaa postia

Uudet postimerkit voivat olla näin hullunkurisia.
Tuunaa omasi :)


Hauskaa viikonloppua!

Hurja kasvuvoima

Ohraa kylvettiin innolla. Tasan viikon kuluttua kylvöstä näytti tältä-huomatkaa ihanat kastepisarat kärjissä!


Seuraavana päivänä jo tältä.




Ihanan keväisen vihreää!

Puutarhajätteen hyötykäyttöä

Leikkasin pihamme hopeasalavaa, jossa on paljon kuivuneita oksia ja koko puu olisi varmaan monen mielestä parasta kaataa. Itse en henno koko puuta vielä tuomita kuolemaan (siinä on niin upea runko ja haluan keksiä tavan siivota puu tuhoamatta) joten koitin taas hieman leikata sen risuista olomuotoa.
Leikkelin oksia joihin maasta käsin ylsin oksasahan jatkovarrella.
Risukasa jäi hangelle odottelemaan jatkotoimenpiteitä.
Toki lapset keksivät oksille ja karahkoille vaikka millaista hyötykäyttöä.
Niistä onkin ollut suunnatonta iloa nyt monta viikkoa. On rakennettu majoja, leikitty ties mitä ja tuloksena oksat -kielloista huolimatta ovat salavihkaa levittäytyneet pitkin pihaa. Lumi alkaa sulaa joten komensin siivoamaan oksat kasaan että voin silputa ne joku kerta.
Pari suurinta oksaa eivät kuitenkaan mahdu edes silppuriin ja lapset heti haaveilivat niistä majapuita kesäksi. Majaksi ne ovat kuitenkin liian pienet. Tiipiin muotoon oksia kasatessani sain kuitenkin idean. Lopputulos kuvissa alla.
Vain kameran asetuksia hieman säätämällä samalla hetkellä otetut tunnelmapalat kun jälleen kerran satoi LISÄÄ lunta.

Jääpuikkoja

Räystäillä on jääpuikkoja.
Rakastan jääpuikkoja.
Nämä vajan räystäälläkin ovat kasvaneet komeammiksi.


Leikkimökin räystäällä käymme sanatonta kilpailua.
Minä koitan ehtiä kuvata puikot ennenkuin pikkusormet napsuttelevat ne poikki...


Koko päivän jälleen satanut lunta ja illan hämärtyessä pyry vain yltyy.

Unelmia

Tänään tein heräteostoksen.





Näen itseni kasvihuoneessa juomassa teetä. Ei minun tyyliä mutta jotenkin vain niin ihana. Mies kommentoi: "sinä joka aina inhoat parittomia..."
Tuo kuppi kuitenkin huusi minua..ja otin varalta kaksi-että voin tarjota teetä myös ystävälle-siellä kasvihuoneessa...Tervetuloa



Erään laulun sanoin: "Oi mikä ihana ilta..." Olimme koko päivän liesussa.
Kotiin päästyä söimme ja menimme ulos. Pikkusisko halusi potkukelkkailla joten me tytöissä ulkoilutimme koiraa ja potkukelkkaa. Väliveli ja pikkuveli puuhastelivat pihalla. Pikkuneiti päätyi sisälle kun tuli hätä. Velikullat jäivät ulos ja viihtyivät puuhissaan 3 tuntia! Juuri tulivat nälkäisinä sisään-posket hehkuen.
Esikoinen kotiutui reissuiltaan ja syötyään innoistui keittämään teetä, sain minäkin testikäyttää uden kuppini.

Kyllä uni varmasti maittaa.

Keväänmerkkejä

Pikkuisia jälkiä hangella. Lintulauta on kovassa käytössä ja talipalloja roikkuu siellä sun täällä.
"Äiti miksei linnuilla ole omia yksityisiä jalanjälkiä?" Visainen kysymys joka esitettiin kun pähkäilimme että pelkät varpaanjäljet eivät kerro meille mikä lintu on kyseessä kuten vaikka pupun tai oravan jäljet voimme tunnistaa helposti.



Vaikka viime viikon sulakelit tekivät hyvää ja suurinosa katosta tyhjeni.
Loput lumet roikkuvat vielä uhkaavasti räystäällä...



Vajan katolta puikot tippuvat :)



Punakoisonmarjat ovat kuin pieniä lamppuja.


Kuurankukkaisia kasvihuoneunelmia...


Risto Rasan runo: "On kevät, on lyhteen luuranko ja puutarhapuiden oksilta roikkuu ruttuisia talvirusinoita."


Aurinkoisia päiviä!

Tapojeni orja

Meillä elämään tahtia lyö vanha kello.
Sellainen perinteinen kaapin päällä kököttävä suuri.
Yksinkertaisen kaunis ja lyöntiäänikin on mukava.

Mieheni on sen perinyt isovanhemmiltaan ja se on rakas.
En koske siihen lainkaan etten rikkoisi.
Mies itse huolehtii siitä että kello käy ja lyö.

Kello näyttää aikaa vanhan myöskin perityn kaapin päällä olohuoneessa, juuri sellaisella paikalla kuin haluan sen olevan.
Kuljenpa talossa minne vain näen sen matkallani yhdellä silmäyksellä.
Erityisen hyvä juttu, sillä en käytä lainkaan rannekelloa.
Sisäinen kelloni on aika vahva.

Kellottomuus ja tuo vanha kello saavat aikaan kuitenkin sen että olen tapojeni orja.
Kun kotona tarvitaan kelloa-tuijotan tuota vanhaa kelloa orjallisesti.

Meillä oli vauhdikas ja ärsyttävä syksy. Aamuisin tehtiin lähtöä aina hurjalla hulinalla koska kello jostain syystä edisti pikkuhiljaa. Lopulta se oli aina melkein vartin edellä oikeaa aikaa. Vartti aamurumbassa on aika iso juttu. Ärsyttävää oli sitten seistä vartti liian aikaisin siellä minne ikinä olikin ollut muka kiire lähteä.
Meni todella kauan oppia muistamaan että miettii ja tarkastaa ajan toisestakin kellosta eikä usko vanhaa joka menee menojaan.

Nyttemmin kello on pysynyt paremmin ajassa.

Äsken lapset halusivat lähteä uudelleen ulos aurinkoiseen nuoskalumeen.
Tuumasin mielessäni että ihanaa kello on JO NELJÄ!
Olen tänään ahkeroinut ja tuntuu että alkaa tätä päivää piisata.
järkytykseni oli suuri kun katsottuani kelloon totesin sen olevan vasta varttia vaille kaksi!
Mitä tekee tapojensa orja?
Katsoo eteisen kelloon ja toteaa sen olevan neljä.
Eteisen kello toimii nykyaikaisesti pattereilla joten tottakai sen täytyy olla väärässä.
Minä irrotan kellon, rukkaan sen näyttämään kahta ja vielä kummasteleville lapsillekin selitän että kellon patteri taitaa olla lopuillaan kun se näin on väärässä ajassa, että huomaan kohta jos se ei enää kulje niin patteri pitää vaihtaa.

Voi pyhä yksinkertaisuus!
Lasten päästyä pihalle katson kelloa ihmeissäni että sehän on jo hiukan yli kaksi ja olohuoneen vanhus edelleen vain näyttää hiukan vaille kaksi.

*Älyväläys* Olohuoneen kello on pysähtynyt! En edes kuunnellut ettei se lyö. Lasten höpötykseltä en huomannut.
No rukkasin patterikellon siihen oikeaan aikaan vähän yli neljä ja totesin että pitäisi luottaa sisäiseen toimivaan kelloon eikä ajatella liikoja.

Olen ahkeroinut koko vaatehuoneen siistiksi. Neljä täyttä pyykkikasaa on viikattuna siellä missä kuuluukin. Kylpyhuoneessa odottaa vielä toinen mokoma. Odotan että armas tulee kotiin ja kantaa ne ylös. Osuutensa kullakin.
Pino pieneksi käyneitä vaatteita odottaa päätymistä serkkukummipojalle ja kummitytölle. Varastolaatikoista on kaivettu esiin edelliseltä pienentyneitä seuraavalle ja laitettu laatikkoon toiselle pieneksi käyneitä, jotka eivät vielä ole kellekaan toiselle sopivia.

Lapset ovat kasvaneet kaikissa mitoissa. Niin sisäisesti kuin ulkoisesti.
Vaatteet kutistuvat kaapissa. Ainakin se tuntuu siltä.
Shakkia pelataan vaatehuoneessa joka välissä.


Huomatkaa ompelukoneen lokeroiden hyötykäyttö :)
Enkä ole ollut auttamassa ideoinnissa.


Henkinen kasvu on ollut paljon ilahduttavampaa.
Esikoinen on taas näyttänyt ihanan järkevän ja iloisen itsensä. Syyspimeillä alkoi esimurrosikäinen pilkistellä ja se on aika raskasta ja uuvuttavaa huomata isoimman taantuvan pienimmän tasolle. Mikään ei ollut hyvä. Kaikki oli väärin ja vähintäänkin tyhmät vanhemmat.
Nyt ihana, aurinkoinen, avulias ja reipas isoveli jälleen pilkistää kilpaa kevätauringon kanssa!

Arjessa se näkyy mm. näin: Saimme hiihtolomalla syödä joka päivä pannukakkua, jonka oli kokannut esikoinen AIVAN ITSE. Jouduin hänelle ihan etsimään oman reseptin kun eihän minulla mitään mittoja moiseen perusruokaan ollut. Saisimme syödä edelleenkin vaikka joka päivä pannukakkua mutta väitin ettei se ole kovin terveellinen tapa elää.
Esikoinen auttaa kattamisessa, siivoaa astoita tiskiin, ja laittaa ruokaa.
On ennenkin tykännyt mutta syyspimeät ja räyhä veivät senkin innon.
Eilen kuori koulusta tultuaan perunat ja teimme perunapurjososekeittoa. Se pääsi hänen lempiruokalistallaan paikalle 5. Ei huono!

Väliveli on reipastunut. Hän on aina ollut ujopiimä uusia ja vieraita asioita kohtaan. kotona kylläkin kaikkein äänekkäimmin puoliaan pitävä. Pukemisessa hän on koittanut kaikkia porsaanreikiä että voisi siltä välttyä nyt olemme saaneet "reippausvaihteen" päälle.
Hän pukee itse, etsii itse itselleen vaatteita, menee itse ulos ja puuhastelee muutenkin kuten kelpo 6-vuotiaan kuuluu.

Isoveljen ja väliveljen reippaus on ihanaa. He tekevät välillä itse iltapalaa, välipalaa, aamupalaa ja tarjoavat jalomielisesti sitä samalla myös muille.
Väliveli ja pikkuveli leikkivät dinosaurusta, ritaria ja rosvoa.
Ulkona on syntynyt lumilinna, jossa on salakäytäviä ja ovia.

Maailman syvin kuoppa jonka pohjalta löytyi IHAN OIKEAA HIEKKAA!



Kovettuneista lumihangen pintapaloista tuli eilen hieno torni lumikasan päälle.


Nyt pikkuväki sulattaa lunta rännistä valuvassa vesinorossa. Siihen kun sekoittaa maailman syvimmästä kuopasta esiin kaivetun auringonkukanjuurakkoa tulee kuravelliä-anteeksi- suklaata. Halvat on pienten huvit.
Kukaan ei tullut vinkumaan ovelle "äiti sitä ja äiti tätä" vaan he vilistivät pihavajaan ja kaivoivat hiekkaleluja esiin ja ryhtyivät hommiin.

Piha näyttää ehkä hiukan sotatantereelta. Kymmeniä lumikasoja ja tallattuja polkuja, risuja ja keppejä rakennelmissa ja lelut pitkin poikin siellä missä niitä viimeksi joku käytti.
Lumi on kuitenkin ihanan valkoista ja puhdasta ja siksi siitä ei saa edes valokuvaa- ainakaan että se näyttäisi miltään.

Minä kärräsin eilen lunta aurinkoon sulamaan. Pois talon seinustoilta.
Tänään etelälape vihdoin hulahti tyhjäksi. Hyvä uutinen: Koristeomenapuu ei ollut tulilinjalla-muutamasta millimetristä oli kiinni. Huonompi uutinen: Onnenpensas jäi putoavan lumen alle ihan täysin. Nyt vain toivon ettei se murjouotunut pahoin vaan lumen sulaessa paljastuu alta taipuneena mutta hengissä.
Tiedän. Minä tyhmä puutarhuri. Muiden pihassa kyllä ajattelen ettei ole putoavan lumen alla mikään kasvi. Omassa pihassa en ajatellut. Nämä kaksi kasvia itse istutin vain siihen missä kiva kohta sattui olemaan-kun eihän lunta ole vuosiin satanut kunnolla... Tyhmästä päästä kärsii tässä tapauksessa pihakasvit.

Aurinko hellii mieltä. Kyllä kelpaa odotella kevättä!

Huomenta

Talvi ei sitten todellakaan vielä loppunut. Yritystä oli yhden viikonlopun verran.
Viikon lumisade ja pakkanen kyllä taitavasti korjasivat kaiken sulamiselta näyttäneen.

Hankikanto takaa rusakoille liiankin hyvät olosuhteet pitää piirileikkejä maaliskuisena yönä minun puutarhassani. MURRRRR!

No kaunista ja valkoista, se on kiva. Me pääsimme kuluneena viikonloppuna vihdoin koko perhe lenkille. Kävimme molempina päivinä siis tosiaan koko konkkaronkka kiertämässä kunnon lenkin potkukelkoilla ja kävellen.
Ihanaa! Aurinko paistoi, lumi kimmelsi ja aurinko lämmitti niin että koirillakin oli kivaa.

Eilen innostuin vielä tekemään toisen lenkin ilman perhettä kun sain lenkkiseuraa.
Illalla hiukan kantapää kiukutteli-talvikenkäni eivät ole montaa kilometriä kävelleet ja sen huomasi jälkeenpäin.
Ne on ostettukin sitä varten että pääsen lasten kanssa umpihankeen ei siksi että voin tehdä pitkiä kävelylenkkejä kovalla tiellä.

Aurinko oli ilmeisesti viikonloppuherkkua?! Nyt se ei ainakaan suostu näyttäytymään.
Minä joka en kesällä niin ole auringonpalvoja tarvitsen aurinkoa tähän aikaan-se kertoo että kevät on ihan oikeasti tulossa.


Hyvää naistenpäivää kaikille naisille!

Talvi loppuu rytisten

Talossamme on kaksi kattoa. Vanhassa osassa tiilikatto ja uudemmassa peltinen.
Jo viikonloppuna pakkasen noustua plussalle-hulahti ensin katon toinen lape kertarysähdyksellä kauas talosta. *helpotuksen huokaus* Pelkäsin nimittäin että jos lumipatja alkaa roikkua katon reunalta se tipahtaa pahimmillaan tulevan kasvihuoneen lasien päälle, ne kun on varastoitu talveksi räystään alle.
Hetken päästä rysähti toinenkin lape kauhealla äänellä ja vauhdilla alas. Sillä puolen-takapihalla meni yksi jasmike aika lyttyyn. Se ei haittaa sen voi leikata siistiksi kun lumet sulavat pois tieltä ja mitään ei ole menetetty- jasmike on siellä kasvanut vuosikymmeniä kaivonkannen ympärillä joten sen niskaan on takuulla tullut lunta katolta kerran jos toisenkin.

Laitoin puutarhasahaan jatkovarren ja siihen jatkovarren. Törkin tiilikatolta suoraan rappujen päällä roikkuvia lumipatjan reunoja alas.
Eilen vesisade liu'utti lumipatjaa pikkuhiljaa alemmas-lopulta se roikkui katon reunalla hiukan vajaa puolimetriä ja näytti aika pelottavalta.
Muutama hetki kului ja sitten kuuluikin mahtava kumahdus kun koko katon reunan matkalta jääpohjainen n. 30cm paksu lumipatjan reuna rojahti alas.
Yöllä sama toisella puolella-koko talo tärähti putoamisen voimasta!

Aamulla meinasin napata kuvan mutta mies otti minun sahakikkani käyttöön ja sorkki alas uuden patjareunuksen rappujen päältä.
Kyllä se siis paloina alas tulee.
Meillä periaatteena on että katolla kuljee nuohooja.

Esikoinen leikki urheaa ja putsasi leikkimökin katon-oli kuulemma kivaa :)

Paistaisi nyt AURINKO!!! Sulakeli ja ankea harmaus ei kyllä yhtään miellytä vaikka miten päin miettisin...

Kuvahaaste: 4. kuva

Sain Anskukalta hauskan haasteen:

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.

2. Valitse neljäs kuva kansiostasi ja julkaise se blogissasi.

3. Selitä kuva.

4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama



Hain ulkoisen kiintolevyn. Olen jo viikon verran järjestellyt ja siivonnut kuvakansioita.
Neljäs kansio oli täynnä yksityiskohtaisia kuvia ihmisistä joten en niitä tänne voinut laittaa.
Kansio jonka vihdoin avasin, melkein neljäntenä sisälti iloisen kuvan pupukattauksesta.
Pari vuotta sitten vietettiin aivan pääsiäisen korvalla syntymäpäiviä ja siten pöytä sai koristeekseen pieniä suklaisia munia, höyheniä, ohranversoja ja hauskan pupukoristeen. Pupukoristeen lapset saivat miehen työkaverilta ja lapset sen myös pöytään asettivat.

En keksi kenet haastaisin. Monen olen nähnyt tähän jo osallistuneen mutta nappaa haaste matkaasi jos haluat ja kerro minulle :)

Päivän kysymys:

"Äiti millainen hattu tai päähine sillä presidentillä oikein on?"

Äiti: "Miten niin????" :-O "Öööö, hmmmm, siis ei niillä mitään hattua ole."

"No miksei ne käytä edes kruunua? Kun käyttäähän kuninkaat ja prinsessat ja kaikki- poliisikin."

Äiti: *päässä raksuttaa ja mietin sopivaa vastausta hiljaa itsekseni*

"Miksi kuninkailla, kuningattarilla, prinsessoilla,prinsseillä ja presidenteilläkin on hengenvartijat?"

:D

Miettikää näitä minä menen laittamaan lounasta kyselijöille...

YSTÄVÄNPÄIVÄ

Hyvät ystävät ovat kuin lyhtyjä tiellä
-ne eivät lyhennä matkaa,
mutta tekevät sen valoisammaksi kulkea.

- Marleena Ansio -


HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

Liukasta laskiaista

Vietimme monta tuntia lasten kanssa ulkoillen.
Päiväkerho/srk järjesti laskiaisriehan.
Oli poniajelumahdollisuus ja napakelkka, pulkkailua sekä hiihtoa.
Ylitse kaiken riemun kohosi kuitenkin lumivuori.

Alueen lumet oli traktorin toimesta kasattu korkeaksi kasaksi.
Lapset saivat kiipeillä ja liukua ja touhuta kasan kimpussa mielin määrin.
Yksi lastenohjaaja ja vanhemmat halunsa mukaan auttoivat lapsia jotka halusivat rakentaa lumilinnan.
Lapset kaivoivat monta tuntia posket punaisina ja tekivät hienot muurit lumikokkareista, suuren luolan kasan sisään ja tunnelin jonka kautta pääsi kulkemaan.
Kotiin ei olisi malttanut kukaan lähteä mutta nälkä ajoi ja väsymys-jota lapset tietenkään itse eivät nähneet/tunteneet.
Toivotaan etteivät mitkään nuorisohuligaanit keksi hajottaa lasten upeaa lumilinnaa ja he voivat nauttia siitä niin kauan kuin lunta piisaa aina kerhoillessaan!

Kotona kattilallinen pinaatikeittoa ja kananmunia, sekä uunipellillinen herkullista pannukakkua (jonka esikoinen teki!) purkillinen itsetehtyä omenahilloa ja kermavaahtoa hiukan päälle.
Kaikki katosi nälkäisiin vatsoihin nopeammin kuin arvaattekaan.

Lapsissa ei näy muuta merkkiä kuin punaiset posket. Itse voisin vaikka kömpiä sänkyyn ja käydä nukkumaan. On niin raukea olo. (Tunnustan että osa raukeudesta on omaa syytä kun en saanut nukuttua viimeyönä tarpeeksi)

Jälleen sataa hiljalleen lunta. Jostain syystä enää ei nouse kauniita lauluja mieleen kun katselee lumisadetta. Ennemmin ajatukset ovat keväässä ja kauhulla mietin minne kaikki pienet taimeni sijoitan jos kasvihuonetta ei päästä lumikinoksien tilalle pian rakentamaan...

Uskomatonta

Olen aina ihmetellyt miksi lasten ei anneta kasvaa ja aikanaan itsenäistyä vaan (yleensä) äidit roikkuvat lapsissaan.
Edelleen vaikka olen itse äiti en ymmärrä sitä. Ehkä syynä on malli jonka olen saanut.
Minuun on luotettu ja uskottu. Minua on kannustettu tekemään omat ratkaisuni ja valitsemaan oma polkuni elämässä.
Olen siitä kiitollinen.
On kuitenkin asia joka tuntuu aina yhtä käsittämättömältä: Ajan katoavaisuus.

Viikonloppumme oli rankka. Tarkoittaa että eilen tuli valvottua pakottavista syistä hirveän pitkään. Lapset pääsivät nukkumaan vasta ilta yhdeltätoista, jonka vuoksi laitoin pienimmät tänään päiväunille. Päiväunet eivät enää ole kuuluneet pikään aikaan säännölliseen päivärytmiin.

Vietin päiväuniaikaa nostalgisesti väliveljen kanssa sängyllä pötkötellen ja luimme Tatun ja Patun hassuja aakkosseikkailuja.
Höpötimme kaikkea. Lähinnä siis vastailin katkeamattomaan kysymystulvaan.
Tuli sitten puheeksi esikoulukin, joka hänellä syksyllä alkaa.
Sitten mietimme serkkuvauvaa joka juuri vasta sai nimen.
Seuraavaksi hauskuutin väliveljeä laskuilla. Hän mietti että kun serkkuvauva on kuusi niin kuinka iso hän itse on? Saimme vastaukseksi 12 vuotta. Hänestä oli hullunkurista ajatella että silloin hän itse on hiukan isompi kuin isoveli nyt ja pieni serkkuvauva on yhtä suuri kuin hän nyt.
Seuraavaksi hän laski kuinka vanha isoveli on silloin ja sitten puhuttiin miten hänkin on ollut sellainen pieni nyytti kuin serkkuvauva nyt ja isoveli ennen häntä.
Kertaakaan ei tullut sellainen olo "että minun vauvat on kasvaneet isoiksi", lähinnä vain epäuskoinen ajatus että miten aika voi kulua niin nopeasti.
Tuntuu nyt ajatellen hurjalta että 6 vuoden päästä jotain ja kun olemme siellä kuuden vuoden päässä, huomaa että kuluneet hetket ovat olleet ohikiitäviä.
Luin ystävältä saamaani viime syksyistä lehteä. Siinä oli kirjoitus äidin silmin tyttären lähdöstä vaihto-oppilaaksi. Yllätin itseni ajattelemasta että minneköhän oma esikoiseni haluaa vaihto-oppilaaksi. Itse olisin aikoinaan halunnut muttei olisi ollut varaa. Tyydyin viettämään usean vuoden kesät Au Pairina. Niitä kesiä en kadu vaikka niiden vuoksi uhrasin paljon. Edelleen sydämessäni on kaksi "kotimaata". Toivottavasti omat lapseni haluavat joskus nähdä avaraa maailmaa...

Juurikin viikonloppuna puhuimme siitä että joskus ei huomaa miten aika kuluu. Toisinaan pieni muutaman minuutin odotus on pitkä kuin nälkävuosi.
Jännä miten ihmismieli käsittelee aikaa ja sen kulumista.

Usein pysähdyn siihen ajatukseen että pitäisi muistaa tarttua hetkeen. "carpe diem"
Mielestäni olen oppinut siinä paremmaksi koko ajan. Ehkei ihminen voi olla kuitenkaan aina täysin hetkessä-pelkästään. Sillä ilman unelmia ei ole elämää.

Juuri nyt elän hetkessä. Nautin pienistä sirkkalehdistä ikkunalaudalla. Iduista jotka kohta ovat kelvollisia lautaselle.
Unelmoin keväästä ja puutarhan heräämisestä-tätä unelmaa ihan hiukan häiritsee se että koko päivän on satanut uutta lunta. Tähän asti talvi on ollut kivaa. Nyt olen sitä mieltä että riittää. Näin voisi nyt säilyä tämä olotila kuukauden ja sitten lumet sulaa hetkessä ja imeytyy maahan ja alkaa kohiseva kasvun kausi kevät. Ei mitään ankeaa sadekautta-kylmää-takatalvea peräkkäin-eihän?!? Tässä hetkessä puutarha uinuu vielä lumivaipan alla, minä teen suunnitelmia päässäni ja nautin lumen suomasta lököilyrauhasta.

Märkäturpainen lehmä

Ajattelette että "nyt se on tullut hulluksi". Ei kuitenkaan.
Tuo lausahdus on rakkaan mieheni ja minun keskinäinen ajatusleikki joka pistää hymyilemään.
Luin joku vuosi sitten artikkelin uhmaikäisen kanssa selviämisestä. Se tuli tarpeeseen kun perheessä on ollut nyt monta vuotta uhmaikäisiä-tai nykyään kai sanottaisiin tahtoikä?!
Siinä yhtenä konstina välttää se viimeinen eli vajoaminen uhmiksen kanssa samalle tasolle karjumaan pää punaisena kerrottiin mielikuvaharjoitus. "Kuvittele olevasi vaikka rauhallinen märkäturpainen lehmä" Se mielikuva vain yksinkertaisesti oli meidän mielestä niin hullunkurinen että jäi siis elämään arkeemme.
Kun jollain on kaikki huonosti ja koko perhe ihan tyhmiä niin virnistämme miehen kanssa keskenämme nurkan takana "nyt ollaan märkäturpaisia lehmiä-möööh" ja jaksaa taas keksiä jonkin konstin että saisi mutrunaaman oikenemaan. Ainakin silloin kun oma olo on niin hyvä että on 110% voimat tallella ja energiaa keksiä kasvattavia keinoja selvitä uhmakohtauksista.

Märkäturpainen lehmä nousi heti mieleeni kun luin Susikairan akan hersyvän kirjoituksen aamuista ja AAMUista.

Mikä siinä lähtemisessä voi olla niin vaikeaa? En ymmärrä. Vaikka miten ennakoisia ja tekisi asiat valmiiksi niin se lähtöaamu menee katastrofiksi useammin kuin onnistuu suunnitelmien mukaan.

Meillä ei ole ongelmia aamuheräämisessä yleensä ikinä. Lapset heräävät klo. 06-07..
Aloittavat -kuinka ollakaan- Legoleikin. Tänään juuri näin.
Yleensä sovussa (koska nyt on sopuisa kausi menossa-kuiskaan aivan hiljaa).

Riippuen heräämisestä kömpivät alakertaan vaatimaan aamupalaa tai katsomaan lastenohjelmia. Nykyään legoleikit ovat yleensä vieneet kaiken huomion ja ainaostaan nälkä ajaa heidät keittiöön televisiota ei ole kaivannut kukaan. Hyvä niin.

Sitten puetaan ja jää usein aikaa leikkiin ennen lähtöä.
Puetaan ulkovaatteetkin ilman suuria mutinoita ja päästään autoon ja kaikki sujuu hienosti.

Tässä yhtälössä ihmeellistä on se että tänään kukaan ei ruttuillut. Sillä väliveli ja pikkusisko pääsivät mummin luo hoitoon kun me pikkuveljen kanssa lähdimme sairaalaan vuosikontrolleihin.

Selvisimme lumisen kaupungin halki ja onnistuimme vieläpä löytämään autolle sairaalassa parkkipaikan. Se pelotti minua etukäteen oikeasti, sillä alue on ongelmallinen hyvälläkin kelillä-saati nyt kun joka toisessa parkkiruudussa on lumivuori.

Jotta aamu ei olisi ollut liian täydellinen. Tajusin autosta kömpiessäni että olemme menossa ensimmäiseksi labraan-siis LABRAAN! Unohdin laittaa pikkuveikan käteen Emla-laastarit verikokeita varten. Mietin salamana miten asiasta selvitään. Hän antaa ottaa näytteet niin hienosti kun on tottunut ja tietää ettei se satu, etten sitä riskiä halua ottaa että napataan ne ilman puudutetta jonka jälkeen helppous loppuu ikuisiksi ajoiksi.
Keksin että voin pyytää laastarin osastolta, jonne muutenkin menemme, he varmasti auttavat pikkupotilasta ja näin kävi.

Kaikki sujui hienosti, kuljimme paikasta toiseen sairaalassa ja törmäsimme myös sairaalaklovneihin monta kertaa. Voi riemua!

Jokaiselle aamulle ei vain voi keksiä mitään hyvää syytä lähteä jonnekin ja pukea.

Yleensä tiistaiaamu on tällainen: 06.00 heräävät kiljuvat lapset. Heillä ei ole hätää. Legokaupungissa vain juuri tänään on sekä palohälytys, formula-ajot, kilparalli, poliisihyökkäys, ambulanssia tarvitaan ja kaikki ulvoo, huutaa ja piippaa samaan aikaan tottakai niin kovalla äänellä kuin lähtee. Lisäksi myös vauva itkee kotileikissä. Ikävä kyllä meidän lapsista ääntä totisesti irtoaa.

Sitten rymistään alas rappusia kuin lauma meteoriittia pakenevia dinosauruksia.
Aamupalalla ei löydy yhtään kaunista pöytätapaa. Kuulostaa lähinnä samalta kuin laulussa "Kuningas EI" : MÄ EN TAHDO SYÖDÄ MUUMILAUTASELTA; MÄ EN TAHDO SYÖDÄ MITÄÄN....MÄ EN TAHDO ISTUA RUOKAPÖYDÄSSÄ MÄ EN TAHDO TEHDÄ MITÄÄN!..."

Esikoinen villitsee koiraa ja se nappaa jonkun aamupalan kädestä-varoituksistani huolimatta.

Etsin vaatteet valmiiksi ja pyydän pukemaan: "Mä en halua kerhoon, mä en halua ulos, mä en halua vaatteita, mä en halua vessaan, mä en halua mitään, mä en halua että hiukset harjataan" Tässä pitää huomauttaa että EN HALUA JA EN OSAA JA EN JAKSA kiukuttelua harrastavat siis väliveli ja pikkuneiti yhdessä ja erikseen. Pikkuveli pukee reippaasti kun sanotaan. Hän vain huonoina aamuina itkee: Kun pyydän pukemaan mutta en muista sanoa että laita ensin pikkukalsarit huomaan hänen jo saatuaan vaatteet päälle että ne kalsarit ovat sängyllä ja kun kysyn asiaa hän ei muista onko hänellä kalsarit. Tarkistamme asian ja tietysti riisuminen ja uudelleen pukeminen ei aina ole kovin mieltäylentävää. Siitä tulee itku. Sitten se itku tulee kaikesta sen jälkeen.

Esikoinen villitsee koiraa. Viheltelee tai ääntelee niin ettei intoa pursuava koirapolo voi olla riekkumatta muiden sekopäisessä joukossa.
Esikoinen ei löydä reppuaan, sukkiaan, luistimiaan, tai vannoo pyhästi niiden kaikkien olevan siellä missä pitää ja huomaa ovella etteivät olekaan. (sanottakoon että hän on hoitanut asiansa hyvin koulun suhteen mutta nyt juuri on joku vaihe että on unohtanut kahden viikon sisään enemmän asioita kuin koko kouluaikanaan tätä ennen!)

Kiristäen, lahjoen ja uhkaillen kaikki pääsevät ulos ovesta ja autoon: "mä en osaa laittaa turvavyötä, mä en halua kantaa mun reppua, ma en halua auttaa tota..."

Sitten minä saarnaan autossa siitä miten on kurja kun kaikille tulee paha mieli kun joutuu ihan perusasioissa kiukun kanssa kaiken tekemään....ihme että pääsemme kerhoon hengissä kun tuijotan enemmän peruutuspeiliin kuin tuulilasiin! Kaikki istuvat hiljaa kyydissä, tuijottavat minua siitä peilistä ja vannovat etteivät enää koskaan ikinä milloinkaan kinaa lähtiessä mistään. NÄKISIPÄ!

Kun tullaan kerhon pihaan. Yksi kipittää autosta reippaasti, yksi istuu siellä ja mököttää kun ei halua kerhoon edelleenkään. Yksi mököttää kunn ei halua viedä toisia sinne kerhoon.
Ilmoitan että viimeinen hetki tulla ulos autosta ja ovi menee kiinni!

Kaikki haluavat tulla. Kerhoon juostaan kilpaa ja se mököttäjä on ensimmäisenä ovella menossa sisään. Kerho on ihana paikka mutta sinne meneminen jostain syystä kauheaan vaikeaa.

Asiaa ei valitettavasti yhtään helpota jos rakas mies on kotona kun pitää lähteä. Meiltä puuttuu vain ne saamenkiliset uutiset :D Muuten se jumiutuminen on niin samanlaista ja tuttua.
Juuri kun pitäisi pukea ja olla jo menossa-niin on miehen mielestä aivan loistava aika tyhjentää IHAN RAUHASSA astianpesukonetta tai etsiä jotain kadonnutta tavaraa, joka on ollut hukassa jo kaksi viikkoa ja jota olisi ollut aikaa etsi milloin tahansa muulloin...

Miksiköhän tosiaan kotiädille karttuu herkkukiloja? Kun talo hiljenee. Se yksi mököttäjä on saatu roudattua kerholta kotiin kun hän ei jaksa kävellä 50 metrin matkaa kerholta autolle eikä ainakaan 10 metrin matkaa autolta kotiovelle.
Kun ne keskimmäiset ovat siellä kerhossa jumalaiset kolme tuntia ja esikoinen koulussa.
Istun totisesti sohvalle ja syön palan suklaata ja juon kupin kuumaa teetä tai kaakaota.
Luen sähköpostit ja vain olen. Mököttäjä leikkii onnellisena ihan yksin, keräten voimia uuteen kiukutteluun kun pitää lähteä hakemaan kerholaisia. *huoh* Kun aamu on ollut sellainen AAMU, se yksi pala suklaata ei riitä vaikka kuinka yrittäisi.

Ehkä olen vain luonteeltani heikko?!

AAMUistakin selviää jos itsellä on siis energiaa hassutella ja kääntää lasten kiukuttelu voimaksi tai olla provosoitumatta kiukuttelusta-jääräpäisesti vain mitään selittelemättä tehdä asiat tai jos muistaa ajoissa ajatella olevansa se märkäturpainen lehmä - MÖÖÖH!