Vuosi ehti vaihtua. Paljon tapahtua.
Esikoinen aloitti yläasteen.
Uusi koulu, uudet kaverit, uudet tavat, uudet opettajat.
Kaikki hienosti. Koulussa on kivaa, kaverit on kivoja, opettajat on kivoja...
Koulu ja harrastukset nielevät arjen mutta tyytyväinen olemus kertoo kaiken olevan mallillaan.
Vapaalla pitää edelleen yhteyttä parhaaseen kaveriinsa, joka on eri koulussa nyt. Hienoa.
Kotona nostaa päätään teini.
Pyydän mitä vain, vastaus on " Joo" ja tyyppi katoaa jonnekin muihin puuhiin.
Pyydetty asia unohtuu saman tien ja on tekemättä vaikka kuukauden, jos en huomauta.
Pyydän, käsken, komennan, hermostun ja lopulta tapahtuu. Raskasta.
Tuntuu kurjalta antaa negatiivista palautetta kun hoitaa niin upeasti koulunsa ja harrastuksensa.
Wilma sananmukaisesti tulvii positiivista palautetta-pakkohan siitä on olla ylpeä.
Mihin se kaikki ahkeruus, omatoimisuus ja reippaus katoaa kotona?
Väliveli meni kolmannelle. Vanhat tutut kuviot koulussa. Harrastuksissa uutta.
Hoitaa hommansa ja vipeltää kavereiden kanssa aina kun ehtii.
Osaa ja pystyy. Toimii yksin ja ryhmässä. Osaa olla kavereiden kanssa ja ottaa vastuuta.
Heittäytyy välillä kotona saamattomaksi mutta kun tarpeeksi murisee niin, tapahtuu.
Pikkuveli. Tokaluokka alkoi suurin odotuksin.
On hoitanut koulunsa ja elonsa aiemmin mallikkaasti.
Voi murhetta ja parkua.
Syksyllä lipesi lapasesta. Unohtelua, valehtelua kaikenlaista surua.
Vaikka miten muistutti, vahti ja huolehti, niin seuraavan kulman takana oli uusi karmea yllätys.
Harmaita hiuksia tuli tukottain niin opettajalle, kuin meille vanhemmille.
Selitettiin, puhuttiin, suututtiin, lahjottiin, uhkailtiin, määräiltiin, itkettiin, vitsailtiin, ymmärrettiin, uskottiin.
Joulun jälkeen on jo alkanut vaikuttaa normaalimmalta.
Silmät tarkkana pitää vahtia ja varmistella mutta aika hyvin alkaa sujua.
Toivoa on, haluan uskoa niin.
Pikkuneiti. Reipas ekaluokkalainen.
Osaa olla tomera ja iloinen tai parkua kun kaapissa on vain väärän värisiä vaatteita.
( Siellähän on varmasti jotakuinkin kaikkia maailman värejä!)
Tunteet ovat siis suuria ilossa ja surussa.
Välillä koko maailma kohtelee kaltoin pientä ihmistä.
Toisina päivinä kaikki ovat rakkaita, ihania ja pomppien iloisena kuljetaan maailmalla.
Koulussa sujuu hyvin. Piirtelyä ja kaikenlaista puuhastelua jaksaa tuntikausia päivässä.
On vihdoin oppinut nauttimaan lautapeleistä, osaa kestää tappioita ja iloita voitoista.
Puhkuu intoa.
Sairastui yllättäin ennen joulua ja niin vietimme viimeisen kouluviikon sairaalassa.
Selvisimme onneksi säikähdyksellä ja kaikki on nyt jo parhain päin.
Joulun vietimme pyjamassa, söimme herkkuja,
pelasimme lautapelejä, katsoimme jouluohjelmia takkatulen lämmössä.
Kotona hermoja raastaa suuri remontti.
Halusin siirtää keittiön entiseen isoon olohuoneeseemme.
Pitkä tarina, siellä on kaivattu lämpöä ja kun takka osoittautui mahdottomaksi painorajojen vuoksi.
Kävi kuin maalimainoksessa: "Siitä se ajatus sitten lähti..."
Voisihan sinne saada sen haaveilemani puuhellan!
Siispä keittiön siirtyessä olohuoneeseen, olohuone siirtyy makuuhuoneeseen (joka itseasiassa on talon alkuperäinen olohuone pönttöuuneineen), makuuhuone siirtyy "vaatehuoneeseen" (joka on aivan tavallinen pieni huone) ja mikä hienointa: vanhasta keittiöstä tulee KODINHOITOHUONE, eli yhdistettynä vaatehuone ja pyykkihuolto. Aivan mieletöntä.
Aivan järjetöntä, kun miettii mikä rumba!
Saimme kuitenkin vihdoin sähkömiehen töihin. Olemmehan etsineet sähkömiestä koko täällä asumisen ajan.
Kuusi vuotta.
Kellarin sähköistys kun on nakertanut jopa perhesopua.
Olen ehkä hankala, mutta on todella turhauttavaa kun laitat pesukoneen päälle ja pyykit kuivuriin ja sitten pimenee koko kerros- vain siksi, että auton lämmitys ajastimella naksahti juuri käyntiin ulkona.
Eikun sulaketta vaihtamaan. Kaikenlaisia kikkailuja, ajastettu pesukone ja auto ja silti seisoin jälleen turhautuneena sulaketaulun luona. Kärysi sulakkeet itseltäkin.
Jatkojohtoja paikasta toiseen. Todella turvallista monelta kannalta!
Pyykkiäkin tulee niin vähän tämän kokoisessa huushollissa.
Aina kun saimme sähkömiehen yhteystiedot, niillä oli kiire. Joku suoraan kieltäytyi, kun ei päässyt.
Toinen tuli ihan käymään, lupasi tulla myöhemmin ja katosi jäljettömiin.
Aloin olla menettänyt toivoni sen suhteen että ikinä saisimme toimivia sähköjä taloon.
Yhden mielestä koko talo piti suunnilleen purkaa, toisen mielestä vain pikku kaappi lisätä vanhaan. Kolmannen tiedon mukaan vanhaan ei enää nykyään saa lisätä uutta vaan koko taulu tulisi vaihtaa.
Hirveä suo.
Nyt sitten saimme firman kiinni ja sieltä löytyi sähkömies, joka tuntee sydämen paloa vanhoihin taloihin.
Meidän pelastajamme! Ihana mies!
Meillä on toimivat sähköt, iso urakka oli mutta mahtava lopputulos!
Remontin keskellä riemua himmensi Uuden Vuoden aattona yöllä tukkeutunut viemäri,
joka paljastuikin putkivuodoksi ja
kertaalleen remontoidun wc:n lattia piti purkaa pannuhuoneeseen asti ja laittaa uutta tilalle.
Kallis ja iso työ.
Saimme onneksi hommaan saman firman, joka pelasti meidät aikanaan
kun salaojatyössä tuli iso mutka vastaan.
Nyt meillä on siis "piha ilman sadetta....eikun vessa ilman lattiaa..."
Pannuhuoneessa kaivanto maahan asti.
Joudumme repimään eteisen (onneksi valmiiksi huonokuntoinen) lattian auki ja saamme sitä kautta liitettyä uuden keittiön vessan avatun lattian alle uuteen viemäriin.
Onni onettomuudessa siis. Tämän ratkaisun keksi ihana putkimiehemme!
Sen toteutus vain riippuu paperibyrokratiasta ja odotuttaa vuoroaan.
Nyt valmiina on uusi keittiö kaapistoineen, sähköineen ja puuhelloineen!
Vesipiste on edelleen vain vanhassa keittiössä. Eli ravaamme kahden huoneen väliä.
Ei sentään tarvitse kantaa vettä kaivosta.
Kellarissa on toimivat sähköt, saimme ulkovaloja pihaan ja sähkötaulu on uusittu.
Sähkömies on kuin perheenjäsen urakoituaan täällä toista kuukautta aina kun mahdollista.
Pikku pentunen on kasvanut. Iloinen ja reipas otus. Wanna be sähkömies.
Pian 1 vuotias. Juoksi joka kerta sähkömiestä ovelle vastaan ja kerjäsi rapsutuksia.
Olisi istunut sähkömiehen vieressä kaiken aikaa.
Vanhempi uros juuri täytti 3 vuotta ja uskollisena epäluuloiselle olemukselleen, haukkui sähkömiehelle aina kun tämä liikahti tai katsoi koiraan päin. Onneksi sähkömiehellä on itselläänkin koira, niin otti huumorilla.
Hassu koira meni viereen nuuhkimaan lahkeet ja kengät ja heilutti häntää, jos sähkömies oli sähkökaapissa keskittyneenä töihinsä.
Whippet, aina kerjäämässä rapsutuksia ja suukkoja.
Makaili paikallaan ja tiesi, että saa aina rapsutuksen ohimennen.
Meidän vanhus.
Se olisi täyttänyt huhtikuussa jo 17 vuotta.
Ennen joulua vielä köpötteli ulos reippain vanhuksen askelin.
Meno oli horjuvaa, mutta koira vaikutti kuitenkin voivan hyvin.
Ruokahalu oli hyvä aina.
Joulun jälkeen koko vanhus alkoi kuihtua olemattomiin.
Vaikka se söi aivan kuten ennenkin, se nukkui suurimman osan päivästään.
Se vain laihtui. Luut törröttivät.
Aina kun se nousi jaloilleen, se pissasi alleen.
Ihan sama oliko nukkunut viisi minuuttia vai koko yön.
Kun kuuli sen nousevan pediltään, ei enää ehtinyt nostamaan sitä syliin ja kantamaan ulos.
Jalat alkoivat olla voimattomat, kesti aina hetken nousta ja pysyä pystyssä.
3.2. 2014
oli aika tehdä lemmikinomistajan raskain päätös.
Raskain sydämin kuljin sen kanssa viimeisen matkan.
Lopulta kuitenkin tiesin, että niin oli paras.
Arki jatkuu surusta huolimatta.
Seuraavaksi pitää tapetoida ja maalata tuleva makuuhuoneemme.
Sitten saamme siirrettyä kalusteet paikoilleen.
On aika haasteellista kun "olohuoneessa" on sekä iso sänky, että sohva.
Puhumattakaan kirjakaapeista ynnä muista kalusteista.
Koko koti on ollut yhtä barrikadia ja pujottelurataa.
Kyllä tämä tästä.
9v. ja 10v. synttärit ovat alkuvuodelta rästissä ja ensi kuussa on 8v. synttärit.
Taitaa olla tarpeen järjestää isommat juhlat uusiutuneessa kodissa!
Sitä odotellessa.
