Turun linnan tonttu-ukko

Edellä mainittu tonttu on meidän perheessä kuumaa kamaa.
Turun historia on mielenkiintoinen ja lapsetkin siitä mielellään lukevat ja kuulevat tarinoita.
Satuin sitten bongaamaan että juuri tänään pääsee kiertelemään Turun linnan tonttu-ukon yllätysretkellä.
Tällä porukalla aikamoinen suoritus päätyä autoon kaupunkivaatteissa, joissa kestää pakkasta, noin tunnissa.(Eikä kukaan saanut itku potku raivaria!)
Siis lähtökohtana kaikki aamupalan jälkeen lorvimassa yöpuvuissa.
Esikoinen oli ensin vastentahtoinen lähtemään kanssamme. "Tontun on ihan tyhmiä"-kuulemma.
Pistin sen yleisen väsymyksen piikkiin-alkaa olla vuosi ja energiat selvästi loppu ja kinaa tulee aivan käsittämättömistä asioista. (kuten vaikka viikko sitten siitä että ei halua lukea kokeisiin ollenkaan-lapsi joka nyt lukee niihin noin 10 minuuttia ja osaa sitten kaiken)
Siis pääsimme kaikki onnellisesti linnaan asti ajoissa. Kierros kun alkoi tiettyyn aikaan.

Turun linnan tonttu-ukon aarretta vartioiva susi opasti meitä ja monia muita lapsiperheitä, jotka olivat kierrokselle saapuneet, puuhakkaasti läpi linnan.
Kierros oli antoisa lapsille ja aikuisille. Itse olen linnan kiertänyt lukemattomima kertoja elämäni aikana joten oli kiva kun ei "maistunut puulta" vaan itsekin oppi ja muisti taas asioita.
Huippua oli se että ihan oikeasti tapasimme tonttu-ukon ja vieläpä useita kertoja. Kuulemma tonttu-ukko karttaa alle 120cm ihmisiä sillä niistä pääsee niin paha ääni. Uskomatonta mutta meidän revohkamme oli hiljainen ja innostunut ja törmäsimmekin tonttuun tämän tästä linnassa seikkaillessamme. Löysimme jopa pienen kiven, jonka pikkuveli sai kunnian antaa tontulle torniin tullutta aukkoa korjaamaan. Opassusi kovin toivoi josko tonttu muuttaisi kiven kultakimpaleeksi mutta tonttu ei virkannut mitään.

Ystävämme Tatu ja Patu seikkailevat myös parhaillaan Turun linnassa kertoen suomalaisista ja suomalaisuudesta. Lapsille löytyi sielläkin siis erityistä katsottavaa.
Olipa konkkaronkka niin kiltti että lopussa tonttu-ukko antoi aarteistaan jokaiselle pienen muiston ja vilkutuksen.Yllätys oli suuri kun säkistä löytyi myös se löytämämme kivi-kullaksi muuttuneena!
Olen periaatteessa vastaan kaikenlaista ylilmääräistä hurlumheitä mutta juuri näin pienetkin lapset innostuvat historiasta, museoista ja ne jäävät heidän mieliinsä elävinä. Kun ne joskus putkahtavat historian kirjasta nenän eteen-ehkä sieltä muistilokeroista löytyy pieniä yksityiskohtia ja hauskoja tarinoita.

Sitten pikaisesti kävimme keskikaupungilla ihailemassa jouluikkunoita. Se juontaa jo omaan lapsuuteeni. Turussa perinteisesti kaksi suurta tavarataloa laittavat suuren jouluikkunan lapsille. Nykyikkunat ovat aika kaukana niistä mitä muistan omasta lapsuudesta-siis lähinnä määrältään. Laatu kyllä ainakin osittain on sentään säilynyt.
Lapset ainakin olivat haltioissaan kun metsäneläimet viettivät joulua ja pieniä yksityiskohtia jaksettiin tutkailla kauan.

Söimme lasten toiveesta pitsaa ja illan hämärtyessä palasimme kotiin. Nyt on legoleikit parhaimmillaan. Isäntä lähti hiihtämään esikoisen kanssa. Pääsivät eilen ensimmäistä kertaa suksille. Pienet toki pulkkailivat samalla. En muista milloin tällaista olisi tapahtunut täällä ennen joulua!
Nyt siis otetaan ilo irti talvesta.

Joulumietteitä

"Mistäköhän tuo suklaarasia oikein on voinut ilmestyä tuohon?! Voin vannoa ettei se ollut siinä aamulla" (Minä hajamielisesti: No, jospa tonttu on tuonut sen.)
"Niin varmaan, ne kyllä osaa hiippailla niin hirveän hiljaa..saanko mä maistaa edes yhden suklaan?"
(Et)
Kulmat ovat merkitsevästi kurtussa ja voi oikein nähdä miten pienessä mielessä surisee.
(väliveli kuvaili pienenä että hänen päässään kaikki ajatukset surisee ja pörisee kun hän ajattelee)

*kuuluu kynien rahinaa kun pojat jatkavat piirtelyä*

"Tilaakohan tonttu joka vuosi ison tavarankuljetuslentsikallisen uusia tarvikkeita sinne pohjoisnavalle-tai siis sinne pohjoiseen- että voi taas tehdä lisää lahjoja?"

Jaa-a, varmaan...siinäpä teillekin pähkinä purtavaksi.

Suklaarasiassa on aivan ihana Minna Immosen piirtämä kuva. Tonttuperhe kulkee jonossa. Juuri samanlainen kuin meidän perhe :) tätä rasiaa ei avata aivan ensimmäisen himon iskiessä vaan ensin ihaillaan ja syödään muut suklaat...

Joulutunnelmaa

Joululaulu soi a la Rajaton.
(tiedän että toistan itseäni. Se vain on niin koukuttava.

Nauttikaa

Huomenta

Hengissä ollaan. Olo ei edelleenkään ole mikään " Ooh heräsinpä virkeänä tänään taidankin tehdä suursiivouksen!"-olo mutta eilen olin tolpillani koko päivän eikä tauti ainakaan palannut, joten ehkä tässä uskaltaa luottaa että tämä tästä.

Eilen kirjoitin joulukortteja. Anteeksi te jotka saatte kortin, jos niissä lukee jotain outoa-se laitetaan kuumehuurujen piikkiin tänä vuonna. Kuvittelen kyllä etten tehnyt pahoja painovirheitä.
Kortit kun sinällään olivat valmiit kyllä ajoissa-kirjoittaminen oli tarkoituksella aikataulutettu viikonloppuun, jolloin en sitten ollutkaan kirjoituskunnossa ja eilen sitten kirjoitin kynä sauhuten...seliseliseli...

Samalla kahlatessani toinen toistaan ihanampia joulurunoja-joita muistiin olen kirjannut paljon, päätin ilahduttaa teitä täällä blogissa noilla runoilla. Joulukortteihin ne eivät koskaan kaikki ehdi.
Osa niin pitkiä että pitäisi aloittaa joulukorttien kirjoittaminen tammikuussa niin ehkä ehtisi postiin ajallaan ensi jouluna :D
Joka joulu myös aina löydän jotain uusia ja siten aina on jonossa niitä "tämänkin haluaisin laittaa"-runoja.

Maaria Leinonen on kirjoittanut useampia sykähdyttäviä joulumietelmiä.

"Käsillä hetki jonka soisit viipyvän
tahtoisit pidätellä.
Onni odotuksessa ja muistoissa suurempi
kuin täyttymyksessä,
on joku sanonut.

Aatto, odotus pian ohi
vaan ei joulun tarvitse olla
eikä olekaan,
jos oikea- se jatkuu
jotain säilyy
pysyy
säteilee
ensi jouluun
joulusta jouluun.

Oikea joulu on
jotain muuta
enemmän kuin sammuva kynttilä
kuihtuva kuusi
särkyvä lelu.

Niin tuulista tähän aikaan:
tahtovat sammua kynttilät
tai ainakin lepattaa ristivedossa,
niin myrskyistä
levotonta
että sirpaleita tulee helposti
huomaamatta
vahingossa. "

Mukavaa päivää!

Kun maas on hanki

ja järvet (ainakin lammikot) jäässä...
laulaisin täyttäkurkkua jos voisin saamatta kauheaa kohtausta.
Ulkona paukkuu huima 11 asteen pakkanen,
joka juuri hiukan kiristyy auringon kurkotellessa esiin taivaanrannasta.

Iloani sumentaa vain se että tauti ei ole vielä jättänyt minua.
Eilinen Lucianpäivän aamu herättiin kauniiseen pikkupakkaseen. Lapset olivat täydessä vauhdissa kuinkas muuten kuin jo kello kuusi.
Itselläni olo ei ollut vielä häävi mutta päätin että jostain on aloitettava ja puimme päällemme ja marssimme koko perhe nelijalkaisine ystävinemme lähimetsään. Paino sanalla _lähi_ sillä matkaa on jotakuinkin 50m. Koko metsä ei yhteensä ole kuin pieni kumpare mutta piisaa meille.
Otsalamput lasten päissä, kynttilälyhty mukanani, miehellä eväät repussa teimme aamiaisretken.
Pysähdyimme metsikköön juomaan kuumaa glögiä ja pipareita sekä suklaata. Koska oli niin pimeää uskalsin päästää tuon vauhtikoirankin vapaana kurvailemaan. Uskoin että se ei löytäisi rusakoita siinä pimeydessä.
Kotiin palasimme ja kaaduin sänkyyn. Oloni muuttui aivan kauheaksi ja päivän aikana taas nousi kuume.

Minä joka aina sanon että puolikuntoisena ei urheilla eikä tehdä mitään. Mutta kun ihan oikeasti tuntui siltä että oma olo aamulla oli kehno vain siksi että oli maannut monta päivää vähällä ruoalla ja juomalla. Kyllä kadutti. Koko päivän oli karmea olo.
Sanotaan että jokaiselle annetaan kannettavaksi sen minkä he kestävät-on näemmä minun onneksi siis niin etten tiedä mitä on migreeni. Pelkkä taudin mukana tuoma päänsärky teki hulluksi.
Miten lapsista voi lähteä niin julmetun riipaiseva ääni. Jos pitäisi valita vuoden pahin päivä se varmasti oli eilen. Pystyasennossa yskä äityy-nurinkurista, yleensä se on toisinpäin!

Onneksi oli aamun ihana lumihöttöinen hetki metsässä. Illan kruunasi se että mies päätti leipoa lasten kanssa pipareita. Sanottakoon että keittiö noin muuten on minun ristini.
Pipareiden leipominen ei ole mikään suosikkipuuhani, kokoan kyllä kernaasti muumitalon ja koristelen ja vaikka mitä kun vain joku on tehnyt ne palat. Mies on monena jouluna jo hoitanut sen kaulin, syön taikinaa, teen pipareita -osion kunnialla koko katraan kanssa.
Pipareiden tuoksu oli huumaava-tosin jopa ahdistava sillä mausteinen tuoksu jostain syystä pahensi kurkkukipua ja muruakaan ei tehnyt mieli maistaa.

Tänään olo tuntuu siltä, että hämärästi muistan olleeni joskus ihminen.
Pystyssä ei kovin kauan pysty olemaan ja puhua ei voi saamatta yskänpuuskaa.
Mutta ulkona on talvi-jouluun on niin vähän aikaa että jouluna ei ainakaan voi sataa vettä! EIHÄN???

Valokuvia? Ei tänäänkään, ei ole sattumoisin ollut energiaa etsiä kameran kadonnutta johtoa :(
Lupaan etsiä sen jahka olen kunnolla tolpillani ja laittaa tänne sitten kaikki ne ihanaiset jouluisetkin kuvat jotka olen kuvannut kameraan odottamaan.

Kuumehoureita

Tämä on sellainen "terveisiä sairastuvalta!"-viikko.
Esikoinen aloitti sairastamisen heräämällä maanantaiaamuna synkeänä.
Valitti että väsyttää muttei kuitenkaan saa unta.
Selvisi se syykin, lämpöä ja selvästi nousussa.
Itkua väänsi ja kiukutteki kun ilkeä äiti ei päästänyt kouluun.
Tunnissa kuume oli noussut niin ettei kouluun enää tehnytkään mieli vaan käpertyi nukkumaan.
Nukkui koko päivän kunnon kuumeessa.
Lepäsi tiistain ja keskiviikkona häntä ei pidellyt enää mikään.

Pienet toki saivat keskiviikoksi sen kuumeen ja nukkuivat sitten päiväunetkin että saatiin kuume rauhoittumaan.

Jotta elämä oikein kruunautuisi, sain kuumeen itsekin. Minä joka harvoin sairastun, sairastun sitten kunnolla.
Aamulla väsytti mutta kömmin suihkuun ja ajattelin että kyllä se elämäksi muuttuu...suihkusta kaaduin takaisin petiin ja en sitten kyennytkään enää nukkumaan.
Kuume nousi iltapäivällä hurjaksi ja laski välillä lepäämällä noustaakseen uudelleen.

Väliveli sai kuumeen tänään uudelleen. Hän kun on sellainen ettei lepää laakereillaan jos on hiukan lämpöä vaan touhuaa täysillä ellei naruilla kahlita sänkyyn.

Sairaana on aikaa ajatella kaikenlaista. Tässä otoksia väliveljen hajatelmista:
"Miksi ihmisillä on nämä?" (kulmakarvat ja kun itsellä on kuumetta 38 ja risat niin en totisesti kyennyt asiaa syvällisesti pähkäilemään)
Tyydyin selittämään jotain ympäripyöreää siitä että jos me ihmiset on joskus oltu apinoita, niin ne karvat voisi olla jäänne niiltä ajoilta...."mutta emmä ole kyllä mikään apina...etkä säkään äiti. Mutta jos vaikka isovanhemmat on olleet apinoita?!"
Koitin sitten muistuttaa että puhutaan sellaisista hyvin kauan sitten tapahtuneista asioista kuin vaikka dinosaurukset...mutta puheeni kaikui kuuroille korville ja nenänpäätään silittäessä päästiin seuraavaan pohdiskelunaiheeseen:
"Jos ihmisen pääkallo on samanlainen kuin merirosvolipussa niin sä äiti valehtelet, koska ei ihmisen päässä ole niitä koiranluita!"
(hetken jouduin nieleksimään hihitystäni, siis ei heti tullut mieleeni että ne merirosvolipun poikittaiset luut ovat lapsen mielessä koiranluita-siis sanan varsinaisessa merkityksessä-sellaisia luitahan koirat syövät)
"Miksi kuumeisena pitää juoda paljon? Miksei vain voisi syödä paljon karkkia?"

Nii-iin, sanopas se!

On hauska huomata että lapset ovat jo niin isoja, että kun en todella voinut sängystä nousta he kiltisti leikkivät ja piirsivät. En tosin halua ajatella miltä lastenhuoneissa näyttää. Olen tänään vielä sopivan puolikuntoinen kiivetäkseni yläkertaan katsomaan.

Joulumieltä

Tämän kauniin tunnustuksen sain Anskulta.
Kaunis kiitos. Joulumieltä ei koskaan ole liikaa.


Haasteen säännöt:
Anna tämä tunnustus kaikille blogeille,
joille haluat toivottaa joulumieltä sekä hyvää joulua!

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa) joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä

Jos luet blogiani, voit poimia enkelin matkaasi tuomaan joulumieltä. Ole hyvä.

Lisäksi haluan ojentaa enkelin erityisesti:
Miimulle
Susikairan akalle

Löysin kauniin enkelirunon ja sen myötä toivotan
paljon lämmintä joulumieltä ihan jokaiselle teille!

Enkelin piparit

"Joulu ovella kolkutteli
ja ulkona ritisi pakkaskeli,
kun hankea kosketti enkelin siipi
ja enkeli portista pihaan hiipi.
Pieni enkeli tahtoi katsella vaan,
kun joulua laittoivat ihmiset maan:
koristeita, lamppuja pensaissa pihan,
ne taivaan tähtiä muistutti ihan.

Vielä enkeli sisäänkin kurkistaa taisi,
että joulusta tarkemmin selvää saisi.
Ja sielläpä uunissa piparit paistui.
"Ne varmasti suussakin hyvältä maistui..."
niin enkeli tuumi. Ja äiti kun veti
piparit uunista, huomasi heti,
että puuttui pelliltä sydän ja tähti
-ne enkelin taskussa taivaaseen lähti! "

Helleborus

Viikko takaperin seikkailin pienempien kanssa puutarhakaupoissa.
Pääasiassa ihan vain huvikseen. Lapset saivat bongailla jouluisista kukkakoreista pieniä lahjapaketteja, possuja, kultaomenoita ja itse sain ihastella vehreyttä.
Kaikinpuolin oivallista kaamosterapiaa siis.

Yhtäkkiä väliveli huudahti kirkkaalla ja _hyvin kuuluvalla_ äänellään:
"Äiti katso tämä näyttää ihan sellaiselta helleborukselta. Se helleborus niger!"
Minä kipitin tottakai katsomaan ja sehän se, ihka aito jouluruusu-kauneimmillaan kukassa.
Harmi että silmäni havaitsivat kasvissa aika paljon ei toivottua elämää ja jouduin jättämään sen kauppaan.
Rakastan jouluruusuja. Ne ovat niin herkän kauniita. Nimikin on kaunis.
Vähän samanlainen kuin kaunis pikkuruinen luonnonkasvimme Vanamo (linnea borealis) tai Kylmänkukka (pulsatilla).Kaikki mykistävän suloisia.

Ihmettelette varmaan miksi 5-vuotiaani huudahtelee kasvien tieteellisiä nimiä?
Käytän itse monista rakkaista kasveista niiden tieteellisiä nimiä sen kummemmin ajattelematta, toisaalta käytän niitä mielelläni-vain siten ne säilyvät muistissa.
Luimme kuitenkin aivan ihanan satukirjan. Se kertoo myös helleboruksesta.

Satu Kukkameri ja lumen ihme

Kirjassa on juuri sitä joulutaikaa mitä itse joululta odotan. Eikä yhtään haitannut että lempikasviani kuvailtiin kirjassa. Väliveli muistaa paljon kasvien nimiä ja tietää paljon eläimistä, helleborus teki häneenkin suuren vaikutuksen. Sopii luettavaksi aikuisellekin joka haluaa joulumieltä. Samoilta tekijöiltä on ilmestynyt myös Satu ja Päärynäpuun Pyrre Ihastuttava kirja myös.

Jostain vielä löydän jouluruusun jouluksi. Omassa kukkamaassa ne eivät varmasti nouse kukkimaan oli lunta tai ei. Istutin ne vasta myöhään syksyllä...ehkä jonain jouluna ne nousevat sieltä kuin ihme! Minulle riittää että säilyvät hengissä ja sulostuttavat puutarhaa keväällä.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Esikoinen ilmoitti että aikoo päästä presidentiksi.

Väliveli tiedotti 5-vuotiaan tarmokkuudella: "Minäkin aion olla isona presidentti. Haluan asua siellä kesämökillä." (Kultaranta on ensi kesän kohteena kun puutarhasta ja linnoista innostunut nuori mies jo tänä kesänä sitä kovin kyseli)

Mitä tähän sitten sanomaan :D
Hyvä kun on tulevaisuus mietitty.

"Kuinka kauan toi oikein kestää?" (siis se että presidentti kättelee kaikki vieraansa)
"Kuinka monta vierasta sinne oikein tulee?"
"Tehdäänkö siellä mitään muuta kuin kätellään?" (syödään kakkua ja herkkuja ja tanssitaan)
"Miksei meitä ole kutsuttu? Haluaisin olla ekana jonottamassa!" (no täytyy tehdä sitä ja tätä tai tuota että voi saada kutsun...)
"No harmi ettette te ole tehny sit mitään tärkeetä"

*umhp* :D .....HYVÄÄ YÖTÄ!

p.s. olen aiemmin pitänyt itsenäisyyspäivänjuhlia televisiossa vähemmän mielenkiintoisina mutta tänä vuonna tuli ihan uusia ulottuvuuksia.

4.12.

On hääpäivä. Saimme viettää eilen mukavan illan rakkaiden ystävien kanssa.
Pikkujoulutunnelmissa vietimme tinahääpäivää. 10 vuotta kulunut.
Tuntuu oikeasti aika hassulta.
Muistan miten aikanaan sovimme tekevämme häämatkan sitten viimeistään 10.hääpäivän kunniaksi ja ajattelimme että siihen on ikuisuus. Kesällä Geneveen pääsimme kuten olimme sopineet.
Kuvia löytyykin aiemmista kirjoituksistani.

10 hääkimpun ruusua komeilee pöydällä-otan kohta valokuvan ja etsin kameran piuhan *taas*
että saisin kuvia tännekin päivitettyä.

Lapset kärttävät eilisiä herkkuja, joita piisaa vielä...pitänee mennä aamupalatouhuihin.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

1. adventti

Aloitimme adventtiaamun kynttilätunnelmissa tuoretta kauraleipää ja glögiä,
pipareita ja suklaata nauttien.
Korkkasin tämän tunnelman ensimmäisen kerran jo viikolla- lasten pyynnöstä kun halusivat glögiä.
Kaiken kruunaa Celine Dionin joululevy (These Are Special Times).
Se soi meillä vuorotellen Rajattoman ja Club For Five:n joululevyjen kanssa.
Vasta ihan jouluna saatan kaivella kaapin kätköistä ne perinteiset joululaulut lapsikuoroineen ja tuttuinen suomalaisine iskelmätähtineen ja oopperaäänineen. Ei niissäkään mitään vikaa siis, ne vain kuuluvat ihan joulupäiviin.
Celineä jaksan kuunnella hyvinkin koko kuukauden kyllästymättä, koko levyä tauotta :)

Lempijoululauluni on kenties O Holy Night

Olimme päättäneet mennä koko perheen voimin Turkuun. Kohteena Ruissalon kasvitieteellinen puutarha.
Lapsille sieltä löytyi tonttuja ja lisäksi lauantaina oli avattu juuri taidenäyttely
Keraamiset kissat istuksivat kasvillisuuden joukossa ja lapsilla riitti intoa bongata niitä.
Usein he myös huomasivat ne meitä paremmin kun kulkivat samalla tasolla kissojen kanssa.
Itseäni viehättivät Mette Helve:n keraamiset enkelit.
Paras kaikista enkeli jolla oli nahkainen essu, kumisaappaat ja kastelukannu-voisiko puutarhaenkeliltä muuta toivoa?

5-vuotias bongasi myös upean lentoliskon katonrajasta!
Kahvion kautta pitää kulkea kun ostaa liput kasvihuoneisiin-arvata saattaa että lapsi kerrallaan kaikille alkoi tulla "hirveä nälkä" alias herkkuja teki mieli.
Miehenkin kahvihammasta kolotti joten herkuttelimme kahviossa. Mukaani tarttui vain 4 pientä tuoksupelargonin tainta *viheltelee* eivät tosin sitä pientä kääpiömuotoa jota himoitsen. Toinen kuitenkin sellainen lajike jonka tuoksu toi miehelle mieleen oman mumminsa pelargonit ja toinen, jonka halusin periaatteesta että on kahta laatua.

Seuraavaksi olimme suunnitelleet suuntaavamme Turun Vanhan Suurtorin joulumarkkinoille.
Oli poutainen päivä ja se on nykyään paljon se!
Saimme autollekin helposti parkkipaikan ja menimme etsimään "vuohiolkipukkia" väliveli erityisesti toivoo sellaisen saavansa enkä haluaisi ostaa mitään made in china olkipukkia.
Lupasin että menemme tuonne joulumarkkinoille, sillä muistan siellä usein olleen olkipukintekijän.
Eipä ollut :(
En ole tosin useampaan vuoteen käynyt markkinoilla-monesta syystä. Yhtenä vuonna säästimme menomme ihan joulunalus viikonloppuun, oli kova pakkanen ja maa kuurassa (suurinpiirtein eka kertaa sinä syksynä) markkinoita ei ollutkaan-olin katsonut väärin. Sittemmin yhtenä vuonna emme voineet mennä sellaiseen väenpaljouteen.
Viime vuonna ei huvittanut mennä rämpimään pimeässä kaatosateeseen kun päivännäöllä emme olisi ehtineet minään päivänä.

Nyt siis nautimme tunnelmasta. Lapset tapasivat tonttuja, näkivät joulupukin ja muorin apulaisineen (Sanomatta selvää että se oli päivän kohokohta!), saivat suut makeiksi wanhanajan karkeilla, näkivät upean sirkusshown...

Päivä oli touhukas ja mukava. Olkipukin etsintä jatkuu...

Ilotulitus

Tällaisesta saa nauttia vuosittain Geneven-päivän juhlallisuuksissa.
Aina yhtä mykistävä, jos ja kun sen näkee oikeasti. Näin kuvattunakin saa käsityksen.
Linkissä on ilotulitus suurimmaksi osaksi : Best of-tyyliin.
Huomatkaa miten pieni piste jää taivaalle loistamaan, kun kaikki räiske loppuu. Täysikuu möllötti taivaalla tänä vuonna näytöksen ajan :)

Ilotulitus

Lisää luettuja kirjoja

En ole saanut aikaiseksi tänne mainita lukemistani kirjoista.
Torey Hayden:in tuotantoa lainaan aina sen mitä sitä hyllyssä sattuu olemaan.
Viimeinen saalis siltä osin oli Häkkipoika. Jälleen yhtä koukuttava lukukokemus kuin aiemmatkin.
En osaa oikein kuvailla enempää, suosittelen sitäkin varmemmin.

Leppoisana ja kevyenä lukemisena olen lukenut Peter Maylen veijariromaaneja.
Hotelli Pastis, Suolaa Tryffeleille, ja Saaliina Cesanne.
Kaikissa kantavana asiana on ranskalainen elämä Provencessa.
Suuri unelma, suurempi petos. Jännittävä suunnitelma, jännittävämpi ja yllätyksiä täynnä oleva kilpajuoksu saaliin perässä...
Tekstissä sujahtelevat ranskankieliset sanat luovat tunnelman ja välillä voi todella haistaa ja maistaa ruoan ja herkut joita nautitaan.
Ainoa mikä itseäni hieman häiritsee on se, että kirjojen perusteella ranskalaiset eivät ajattele mitään muuta kuin seuraavaa ateriaa, ruokaa ja viiniä.
Toisaalta osaan lukea sujuvasti, ilman että nuo asiat saavat liian suurta painoarvoa. Itseäni kuitenkin viehättää välimeren maiden ruoka ja myös ranskalainen keittiö on läheisesti tuttu.
Kaukokaipuuta nämä kirjat kyllä aiheuttavat, etenkin kun niitä lukee harmaana, sateisena syyspäivänä...suosittelen jälleen.

Harmaa maanantai

Aamulla yritin eilisen innostamana miettiä millä sanoin saisi lapset parhaiten lähtemään pukemaan, että voitaisiin lähteä ulkoilemaan...
Ensimmäinen lauseeni ei ehtinyt alkaa kun jo väliveli katsoi minua lautasen kokoisilla silmillään: "Äiti onko tänään kerho?" (Ei) "Onko tänään jumppa?" (Ei) Suuri teatraalinen huokaus (väliveljeltä- ei minulta) "No hyvä, voidaanko me sit olla yöpuvuissa ja leikkiä rauhassa?"
Mitä siihen pitäisi sanoa? Ei ette voi, nyt kurkamppeet päälle ja lähdetään pihalle?
No minä sanoin vain vilttiin kääriytyen...selvä leikkikää rauhassa ja jatkoin väliveljen kaulaliinan kutomista siinä leikkien keskellä.
Lapset leikkivät koko aamun ilman kinaa. Se on aika saavutus. Tein lounaan. Syötiin.
He piirsivät ja värittivät kolme tuntia keittiö pöydän äärellä. Siivosin samalla keittiön, luin sähköpostit, imuroin...
Nyt katsoivat kuin halpaa makkaraa kun kysyin että mitä te seuraavaksi haluatte tehdä?
No leikkiä tietty! Äh minä tyhmä kun en heti tajunnut!
Lapsen tehtävä on leikkiä. Nyt sataakin kaatamalla etten minä ihan oikeasti metsälenkille olisi halunnutkaan, kunhan nyt yritin olla virkaintoinen äiti. Koirat makaavat paikallaan rasat suorina että niitä lenkki ei ainakaan kiinnosta.

Ei kun puikot viuhumaan niin kaulaliina valmistuukin...ollapa yhtä tuottoisa kuin kolme leikki-ikäistä jotka ovat päässeet värittämisen ja piirtämisen makuun. Talomme voisi eristää kaikilla niillä piirustuksilla, joita he tuottavat. Useat niin hienoja että ei niillä takkaa kehtaa sytyttää edes salaa.

Syystöitä

Nyt on hyvä olo.
Saatiin aikaiseksi raahautua koko perhe pihahommiin vaikka viikonloppu on ollut kiireinen.
Raahautua-siksi, että on mennyt kuukausi ja kukaan ei ole tehnyt mitään paitsi mennäkseen autolle tai koiralenkille.
Ensin oltiin sairaita, sitten puolikuntoisia, joka välissä kiireisiä ja sää on ollut koko ajan tasaisen ankea ja harmaa.
Kuulostaa helpolta: Menen haravoimaan hiukan pihaa.
Oikeasti se tarkoittaa: Taistelen ja lahjon kolme innotonta ipanaa pukeutumaan päästä varpaisiin kuravaatteisiin ja saappaisiin ja houkuttelen esikoisen avuksi ulos kertoakseni että aion "vain" haravoida. MENNÄÄN PUISTOON!!!Mankuminen alkaa siitä sekunnista.
Siinä ehtii karista suurin into tehdä yhtään mitään.
Tämä syksy on jotenkin ollut niin ankea.
Kesällä asumme käytännössä ulkona ja nyt lapset joka päivä vain jaksavat edelleen aamulla toivoa että jos saisi vain leikkiä sisällä.Ehdotuksistani huolimatta kukaan ei silloin halua sinne puistoon kun maailman parhaat leikit on juuri kesken!
Mitä siihen viitsii sanoa? Itselleni on piisannut sisällä hommia ihan liian kanssa ja on helpottavaa vaihtaa tunnin kiukuttelu ja pukemis- ja lähtörumba sisäleikkeihin joissa kukaan ei tappele.
Kipeänä ja puolikuntoisena en todellakaan edes halunnut heitä ulos roudata. Kuraleikkejä kun on ihan mahdoton kaihtaa-oiva tapa hankkia loputkin pöpöt- EI KIITOS.
Nyt ainoa vika oli siinä että joku sammuttaa kaikki valot aika pian neljän jälkeen ja pihalla on sanalla sanoen pilkkopimeää. Paljon jäi hommia tekemättä mutta tuntuu hyvältä kun niin paljon kuitenkin ehdin tehdä. Lapset leikkivät sopuisasti ja nauttivat ulkoilusta.Jalkapalloakin on aika vinkeää pelata pimeässä :)

Elämä voittaa.

Isänpäivää!

Tehdään illalla myöhään mutakakku. Helppoa.


Tehdään siihen äkkiä suklaakuorrutus. Helppoa. Keksitään koristella se valkosuklaalla juhlan kunniaksi. Ajatellaan mennä siitä missä aita on matalin ja sulatetaan suklaa omassa kääreessään. Kokeiltu monet kerrat-helppo leikata kulma auki ja pursotella.
Kas ei tällä kertaa...Suklaa valahti kakun päälle saumasta :(
Mietitään pari sekunttia ettei suklaa ehtisi jähmettyä...ja keksitään vedellä viiltoja siihen veitsellä. Tulee hieno! MUTTA Veitsi putoaa kädestä keskelle kakkua ja kuvio suttaantuu...
Mietitään jälleen pari sekuntia ja todetaan että tehdään lisää viiltoja ja kohta melkein peittyy.
Noin. Helppoa.


Kakusta tuli syntisen ihanan makuinen ja koostumukseltaan täydellinen. Olkoonkin että pieni sokerileipuri minussa sai tuta että kiire ei sovi eikä väsy.
Mutta kelpasi tätä syödä mussuttaa sängyssä aamutuimaan koko porukalla.
Isä peittyi itsetehtyihin kortteihin ja lahjoihin, joita lapset pienintä myöten hartaasti ja salassa pitivät.

Alkulunta

Menimme tänään pitkästä aikaa uimaan pienten kanssa.
Pieni nuha ja köhä on pitänyt meidät koko syksyn poissa uimahallista.
Possuflunssa hieman arveluttaa mutta päätin uhmata sitäkin ja ankea harmaa päivämme piristyi kun marssimme altaaseen.
Lähtiessä alkoi taivaalta leijailla mikroskooppisen pieniä valkeita lumihiutaleen kaltaisia hippusia.
Lauloin autossa ihastuttavaa laulua (joululaulu, mutta tykkään siitä ja se alkaa soida korvissani aina kun sataa lunta).
Hiljaa leijaa maahan hiutaleet, kimmeltäen matkallaan....(loppu laulu tuokin eittämättä joulun mieleen vaikka se ei vielä tarpeeksi lähellä olekaan) hiljaa loistaa valot kynttilöiden, ne tuovat joulun tunnelmaa...
Erityisesti tuo soi päässäni Lauluyhtye Rajattoman versiona

Lunta leijuu edelleen hiljalleen maahan ja maa on jo peittynyt valkoiseen ohueen verhoon.
Ensilumi herätti lapsissa sen saman riemun minkä joka vuosi. "Äiti kato tuolla sataa sitä...-ALKULUNTA! Jääköhän se jo maahan????" Hymyilytti ja korjailin noin sataan kertaan ei alku-, vaan ensilunta muruseni...illalla nukkumaan mennessä lapset vielä miettivät voikohan huomenna jo tehdä lumiukkoja :D

Ehkei ihan. Pyry ei vaikuta yltyvän. Itselleni kelpaisi jos vaikka maa pysyisi kuurassa jouluun asti. Enempää en uskalla näillä leveysasteilla toivoa. Talon nurkilla on kyllä eräitä vesitynnyreitä vielä aivan täynnä...kasteluvettä ei tarvita tänä vuonna enää, pitäisi ehtiä ne tyhjätä joku päivä...lehdet ovat suurimmaksi osaksi haravoimatta. Sellaisia säitä tullee vielä kuitenkin.

Kynttilät sytytin sisälle joka puolelle-ulos en tarennut-vilutti uinnin jälkeen niin.
Käperryin takkatulen lämpöön lukemaan.

Kurpitsajuhla

Nämä koristekaalit huusivat kaupassa, että haluavat meille. Tein matalan asetelman sammaliin.


Näin syntyy kurpitsanaama. Lapset odottivat tätä jälleen koko vuoden. Voi miten syys-lokakuu oli pitkä kun vihreä kurpitsa kökötti eteisen naulakon alla ja muuttui pikkuhiljaa oranssiksi.
Hyvää kannatti odottaa! Tämän vuoden ainoa suuri kurpitsa oli kaunis. Viime vuonna meillä oli VALTAVIA kurpitsoita ja komeita kurpitsoita ja koristekurpitsoita. Sananmukaisesti hukuimme niihin..viimeiset heitin pois vasta keväällä kun komposti alkoi toimia. Meilä oli kurpitsat koristeena siis koko talven kun en raaskinut niitä pois heittää ennen kuin menivät pilalle.
Nyt meillä pelättiin että ainoasta ei tulisi mitään mutta pelko oli turhaa:





Illalla saapuivat noidat, kummitukset ja monet muut ystävämme juhlaan. Asu oli vapaa.
Kameraa en ehtinyt illan aikana itse käyttää-valitettavasti.
Illan MENUu oli monipuolinen:
Kastematoja
Kärpäsen papanoita
Lepakon pipanoita
Lehmänläjäpiirakkaa
Hämähäkin suklaakakkua
Lepakon verta
Kahvia
Teetä
Salaattia
Suolaista piirakkaa
Peikon sormia
jne...

Ilta oli hauska ja onnistunut. Lapset ja aikuiset viihtyivät.

Halloweeniin sopien naapurin hoitokissa oli karannut ja juossut toisen naapurin puuhun.
Siellä se naukui surkeana eikä suostunut tulemaan alas. Oli niin ylhäällä petäjässä ettei kukaan sinne pimeässä voinut kiivetä.
Yöksi sille jätettiin ruokaa puun alle. Vielä yömyöhään kävin ovella ja kuulin miten se heti vastasi minulle kun kuuli liikettä. Pyhäaamu valkeni ja puussa kiipeiltiin..me ojensimme naapurielle avuksi vain pidempiä tikkaita ja myötätuntoa...kissa ei tullut alas.
Monenlaisia konsteja koitettiin.
Lähdimme esikoisen koululle tapahtumaan ja meitä vastaan tuli paloauto. Arvasimme heti että kissaa pelastamaan varmasti menossa :)
Mies kertoi että ei kestänyt kauan. Palomiehet vetivät esiin paloletkun.
Ruiskivat vettä ja kerivät letkun takaisin. Kissa mitä ilmeisemmin tuli hyvin nopeasti alas puusta ja pääsi turvaan lämpimään.Loppu hyvin kaikki hyvin.

Onnistunut kuva

Onnistunut tämä kuva on siksi, että sitä ei todellakaan ole käsitelty mitenkään.
Kuvasin pilkkopimeässä vessassa esikoisen horrorsormia ennen kuin hän vilahti kouluun juhlimaan Halloweenia.
Sormet siis hohtavat pimeässä ja tuntuvat "luilta", voi pienen koululaisen onnea. Kolmatta vuotta sama luurankopuku ja toista vuotta nuo hansikkaat palvelevat tarkoitustaan. Ensi vuonna eivät mahdu enää päälle ja olen jälleen sen edessä että pitää keksiä jokin uusi asu.

Kurpitsajuhlan pidimme myös kotona. Toista kertaa kutsuimme ystävät perheineen-joten tämä on jo traditio ja kuulemma vuoden odotettu tapahtuma :)
Palaan siihen seuraavassa postauksessa...

Liekehtivät puut

Viikko sitten ihmettelin miten osassa lähipihojen koivuja on vielä täydet keltaiset lehdet.
Seuraavan päivänä- taisi tarkalleen olla viime perjantai- oli todella pilvinen ja harmaa päivä.
Aurinko päätti näyttäytä vasta illalla, juuri kun oli laskemassa. Se sai puiden keltaiset latvat suorastaan liekehtimään!


Kamera ei oikein tehnyt sille liekkimerelle oikeutta mutta kuvat antavat hiukan osviittaa.
Todella taiaomainen hetki kun kaikkialla on aivan harmaata ja vain puiden latvat hehkuvat.

Viikonlopun aikana kaikki lehdet putosivat ja nyt koivut odottavat talvea oksat paljaina.

Melanzane

Tein reilu viikko sitten yhtä lempiruokaani, Melanzanea.
Niin kuin italialainen "Nonna" sen minulle opetti kauan sitten.
Juuri tähän aikaan vuodesta ei ole mitään ihanampaa kuin täyteläinen ja tuoksuva tomaattiruoka.
Tämä ruoka on suuritöinen, kuten monet Välimerenmaiden herkut. Suuritöinen ei kuitenkaan tee siitä vaikeaa vaan tarkoittaa että kyse ei ole mistään 10 minuutin pikaruuasta joka kyhätään kasaan pikaisesti perheen kiljuessa nälkää vieressä.

Tarvitaan suuri uunivuoka. Pienen tähden en itse ainakaan viitsisi nähdä kaikkea sitä vaivaa.
Melanzane on myös yksi niitä ruokia, joka uudelleen lämmittäessä vain paranee.

Resepti on yksinkertaisuudessaan tämä:

Iso munakoiso
Suolaa
Jauhoja
Kananmunia

Leikataan munakoiso aivan ohuiksi siivuiksi.
Itketetään siivut suolalla.
Kieritellään itkeneet viipaleet jauhoissa ja sen jälkeen kananmunassa (jota voi hiukan maustaa suolalla ja pippurilla) ja paistetaan nopeasti pannulla. (tämä oli se aikaa vievä vaihe) Munakoisot ovat HERKULLISIA tällaisenaan, joten pitää muistaa olla maistamatta liian montaa :)

Lisäksi tarvitaan:
Hyvin maustettua tomaattikastiketta reilusti
Lasagnelevyjä
Tuoretta Mozzarellaa ohuina viipaleina
Ripaus Pecorinoa tai Parmesania raasteena

Ladotaan lasagnelevyjä pohjalle. Päälle tomaattikastiketta ja mozzarellaa kerros.
Hiukan tomaattikastiketta ja kerros paistettuja munkoisoja. Jälleen tomaattikastiketta ja uudet kerrokset kaikkea.
Jatketaan kunnes vuoka täyttyy ja/tai aineet loppuvat.
Pintaan viimeiset mozzarellat ja tomaattikastike sekä ripaus juustoraatetta.
Uuniin kunnes näyttää herkulliselta.
Malta hetki ja anna Melanzanen vetäytyä uunista oton jälkeen ja sitten vain salaattia kaveriksi ja herkuttelemaan!

Koirankuonolaisia

Tuli mieleen Anskun karkulaisesta.

Meillä on opetettu tuolle näöllään metsästävälle koiruudelle "ruokaa, herkkuaa!" -huuto.
Lenkillä tottelee itseasiassa hyvin ihan peruskäskyjä ja tulee luo.
Pyrin ottamaan koiran kiinni silloin kun tiedän riskejä olevan olemassa ja ennakoimaan siis. Tiedän että jos näkisi rusakon ennen minua, koiraa vietäisiin ja mitään ei olisi tehtävissä.
On kuitenkin tilanne joka yllättää meidät välillä.
Ulko-ovesta änkeää ulos liian monta pientä kaksijalkaista-jokaisella tärkeimpänä tehtävänään ehtiä ekana.Ovi jää sekunnin sadasosaksi auki ja WIUUUH, on yksi koira kadonnut kuin tuuleen...ei noita saksankielessä turhaan sanota Windhund (tuulikoira tai jotain sinne päin).

Karkumatkalla on vain ja ainoastaan yksi tarkoitus-ryysätä naapuriin joka on ihan vieressä suoraan kun ovesta pinkaisee ja haukkua heidän keittiön ikkunan alla oravia koivussa. *huoh*
Ongelmaa ei esiinny aina (9kertaa 10:stä koira uskoo kun sanon "ei mene, odottaa"), vain silloin kun oravat ovat harvinaisen paljon kulkeneet pienen koirankuonolaisen nenän alla olkkarin lasin takana ja oma tarkkaavaisuutei pettää.
Olohuoneessa kaikuu päivittäin hirveä kiljunta ja haukku kun koira koittaa hyppiä ikkunaa vasten ja saalistaa mielessään kaikki oravat.
Siinä hetkessä kun koira on karannut oravien perään-se muuten kiipeäisi puuhun jos osaisi!
Eteisestä napataan herkkulaatikko (jota käytetään myös muulloin palkatessa) ja huudetaan kurkkusuorana (sen oravahaukun yli) "RUOKAAAAAA, HERKKUAAAAAA! TÄNNE HETI!"
Ei kestä hetkeä kauempaa kun koira palaa normaalisti kiltisti takaisin. Tajuaahan se toki ettei pääse puuhun vaikka oravan ketkut siellä kököttävät suut täynnä siemeniä.
Itseasiassa en edes tekisi asialle mitään ellei koira juoksisi naapurin puolelle.
Ajakoon oravia, se on sen luonto. Ei se niille mitään voi reppana kuitenkaan. Oravat muuten osaavat ihan pienetkin kulkea meidän pihan poikki puita pitkin-maahan laskeutuvat vain kun kukaan ei ole pihalla. Fiksuja nekin.
Minua siis nolottaa vain se että koira juoksee naapuriin.
Naapuri ruokkii oravia ja lintuja ympärivuoden (tästä voisin olla montaa mieltä) pähkinöillä ja auringonkukansiemenillä. Oravat siis tulevat joka päivä miltei kellontarkasti aamiaiselle, lounaalle, välipalalle jne. tuohon naapurin koivuun. Voitte siis hyvin ymmärtää miksi pienellä koirankuonolaisella on joskus hiukan hermot tiukalla niiden vahtimisen kanssa.
Täytyyhän sitä nyt joskus saada spurtata niiden perään ja sanoa missä kaappi seisoo-NIH!

Muistoja

Tartuin Anskun muistohaasteeseen.
Olen ollut lapsesta asti kova muistelemaan. Muistan jo nuorena yllättäneeni itseni ajattelemasta että kuulostan "vanhalta mummolta" kun joka toinen lauseeni alkoi "silloin kun olin pieni".

Muistan kuinka kesät olivat aina aurinkoisia, vesi lämmintä ja mansikat makeita.
Olimme paljon maalla kesäisin. Mummilassa Itä-Suomessa ja Ukkilassa Lahdessa.
Pappalassa joskus Lapissa.
Lapissa en ole sitten lapsuuteni käynytkään.Niiltä kesiltä muistan kuitenkin sen kuinka yötön yö oli valoisa ja aurinko ihan oikeasti paistoi keskellä yötäkin-myös sinä yönä kun heräsin pudottuani sängystä yöpöydän ja sängyn väliin ja nukuttuani siinä kolossa jonkun aikaa solmussa.
Muistan talven niin kovan pakkasen että emme päässet ulos jouluna. Niin korkeat lumihanget ettei tienvarren liikennemerkkejä näkynyt lainkaan.Myös sen miten pääsimme oikean poron kyytiin ja jätkänkynttilät valaisivat hankia.

Tunnen vieläkin miltä tuntui paljaissa varpaissa mummin ulkosaunan porstuan maalattialla ollut räsymatto, joka hiukan kostui saunojien alla. Se tuoksu tulee elävänä tunteen mukana.
Mummin valtavassa leivinuunissa paistamat suuret leivät-sellaista en ole saanut sitten lapsuuden-paitsi kuukausi sitten ollessani Keski-Suomessa kurssilla.
Sadepäivänä kun ukkonen kesken kesän juoksutti kaikki sisälle sadetta karkuun, maalla hiukan salaa pelättiin ukkosta. Mummi kertoi miten Ukko Jumala siellä taivaankannella vain työntää kivikärryjään ja siksi jyrisee. Pisti paahtoleivän päälle voita, vattuhilloa ja punaista palloedamia..että maistui.

Meidän perheessä nykyäänkin syödään viikonloppuaamuisin usein "hilloleipää".
Sveitsinvuosina perhe siellä ei voinut ymmärtää että suomalainen haluaisi vuolla juustoa leivälle, heille piisasi pelkkä voi ja hillo.Juusto syötiin erikseen toisessa yhteydessä.

Ukilla oli aina suuri talo ja valtava vintti ja koko talo täynnä uskomattomia aarteita.
Kaksi viikkoa vain me lapset ukin kanssa ja kotiin oli kuskattavana ties mitä juttuja.
Nyt ymmärrän miksei äitini oikein ymmärtänyt, kun keräilen omien pienten aarteita ja mietin "mitä hyötyä" näistä on. Ei aarteista kuulukaan olla hyötyä.
Ukilla oli pehmeä kultainen sängynpääty, kuulemma siksi että ei pää hakkaisi siihen. Ukki on hyvin pitkä ja jo silloin kalju.
Ukin luona mikään ei ollut kiellettyä vaikka oven karmin päällä majaili aina koivuniemen herra. En tiedä sitä koskaan oikeasti käytetyn.
Ukilla oli aina Mynthonia joka paikassa monta askia. Mekin saimme niitä.
Ukin luona sai juoda kaakaota vaikka joka päivä, kylmänä tai kuumana.
Hopeateetä ja vohveleita, siis sellaisia rapeita täytettyjä keksejä-niitä ukki osti aina meitä varten.

Kotoa karkasin kerran 3-vuotiaana. Punaisella kolmipyörällä-ajoin kadun yli kioskille ilman lupaa. Tuttu kioskintäti palautti minut sinne minne kuuluin.
Saman ikäisenä pelkäsin yöllä parvekkeella liikkuvia hahmoja. Oikeasti parvekkeen ikkunan kautta kajasti valo ja jokin pihan puu liikkui yötuulessa-heijastus seinällä oli usein hurjan noidan näköinen. Keräsin kaikki pehmolelut peittoni alle turvaan.

Lapsena teimme myös pitkiä sunnuntaikävelyitä kaupungissa. Kierreltiin katselemassa kauppojen ikkunoita. Kun mummin koti maalla oli myyty ja mummi muuttanut kaupunkiin, kävelimme usein kaupungin toiselta laidalta pitkän matkan mummin luo. Matkaevääksi ostettiin lähikipsasta ikkunan vierestä purkkaa. Purkka oli talvella jäässä ja meni tovi kun se suli suussa pureksittavaan muotoon. Mummin luona sai aina munkkeja. Mummi opetti neulomaan. Mummi antoi omat eripariset vanhat neulepuikot ihan omaksi. Ne ovat minulla vieläkin. Niillä on hauska kutoa. Toisen pää on terävä, toisen tylppä.

Pikkukoululaisena -80 luvulla kävelin joen rantaa pitkin kotiin soittotunnilta ja puliukot istuivat usein siellä kevätauringossa lämmitellen. Olivat harmittomia mutta huutelivat joskus jotain. Koskaan ei pitänyt niille vastata, sen tiesin. Pelkäsin hiukan vaikka näytin rohkealta.
Monesti mietin että jos tippuisin vahingossa kevätjäihin joenpenkalta, mitä ihmettä kävisi viululleni?!

Kun vanhemmat olivat poissa kotoa teimme pikkusiskon kanssa hassuja juttuja.
Sisko istui keittiön pöydällä ja otin kaapista erilaisia mausteita, joita hän sitten maistoi pienen nokareen sokkona. Kerran hymy hyytyi molemmilla pitkäksi aikaa. Olimme molemmat syöneet salaa vihanneskrassin siemeniä ja kun tuli pääsiäinen niistä kylvettiin "ruoho". Pelkäsimme että ne kasvavat myös mahassa saatuaan vettä ja tunkevat pian suusta ulos ja äiti saisi tietää koko jutun!

Nyt aikuisena olen ymmärtänyt miksi olimme niin paljon ukin luona myös ilman vanhempiamme lomilla. Hän oli jo tuolloin sairaseläkkeellä ja nuori ukiksi. Silloin asiaan ei kiinnittänyt huomiota.Aikuiset olivat jollain tapaa iättömiä. Olimme aina oppineet kunnioittamaan vanhempia ihmisiä.
Minulla on myös virkaatekevä isoäiti. Rakas ihminen, joka ei ole verisukua, mutta on pitänyt minua kuin oikea isoäiti vauvasta asti. Itseasiassa verisukuun ei ole mitään yhteyttä mutta tämä vt.isoäitini on edelleen tärkeä ja rakas.
Hänen kanssaan teimme retkiä. Laitoimme hyvää ruokaa ja leivoimme.Istuimme parveketuolissa sylikkäin ja luimme Vänrikki Stoolin tarinoita tai Pikku Prinssiä. Hän vei minut Sinfoniakonserttiin ja sytytti rakkauden klassiseen musiikkiin.

Muistan myös kuinka olin päättänyt etten usko enää joulupukkiin. Asuimme kerrostalon alimmassa kerroksessa. Olimme koko perhe saunassa taloyhtiön kellarissa. Saunan aikana tonttu oli kuitenkin onnistunut hiipimään parvekkeelta ja tuonut kuusen alle lahjat säkissä. Tuo jouluntaika on sellainen jonka haluan edelleen säilyvän...

Tässä muistoja kerrakseen. Kuvia en tähän hätään kykene saamaan. Eilen taistelin niin kauan koneiden kanssa että nämä muistot saavat piirtyä lukijan silmiin sanojen kautta.
Nappaa mukaasi haaste ja kerro millaisia muistoja sinulla itselläsi on lapsuudesta.

Kukkapenkin mallia

Tältä näytti Lac Leman:in rantaan avautuva kesäkukkapenkki Tieteenmuseon puistossa.
Kelpasi ihailla!

Leikkipuisto

En malta nyt lopettaa kun kone ei ryttyile (hiljainen kuiskaus).
Sanoohan vanha viisauskin että on taottava silloin kun rauta on kuumaa :)
Kierrätyskarusellin vieressä ihastutti myös ekologisesti toteutettu leikkipuisto.

Erilainen karuselli

Tämä karuselli ilahdutti lapsia ja aikuisia Geneven kasvitieteellisessä puutarhassa.
Luulin ottaneeni sen tehneistä ympäristötaiteilijoista tehdystä infosta kuvan, mutten näemmä ottanutkaan. En siis muista tarkempia tietoja. Kyse kuitenkin on siitä että karuselli on tehty kierrättämällä kaikkea mahdollista ja mahdotonta.
Oli kyllä tosi upea ilmestys ja juuri minun mielestä ympäristösuunnittelua. Lisää tällaista!

Ilmailunäytös

Geneven ilmailukerho viettää juhlavuotta ja sen kunniaksi Geneve-juhlien näytös elokuun alussa oli historiallinen ja komea.

Kuvakollaasissa hienot sydämet ja muita hurjia syöksyjä

Geneve kameranlinssin läpi nähtynä

En täytä koko blogia noilla Geneve kaupunkikuvilla...tästä voi klikkailla ja katsella haluamansa kukvat tarkemmin.

1512

Arvaatteko mikä se on?
Juu luku.
Ei, ei vuosiluku, tai toki se sitäkin on joskus ollut muttei nyt ja tässä.

Se on kuvien määrä kamerassa tänään. Aikaväliltä elokuu-lokakuu 2009.
Se voisi olla myös rumien sanojen määrä joita mielessäni latelin kun kone ja kuvankäsittely eivät toimineet kuten.
Päätin kuitenkin että nyt opettelen käyttämään tuota Picasaa edes vähän. Siirään kaikki kuvat kamerasta turvaan, etteivät ne katoa vanhingossa.
Päätin että pikapuoliin teen taas paperikuvatilauksen.
Se on vain niiiiiiin vaikeaa, valita vain parhaat. Karsia monesta samanlaisesta se kaikkein paras, terävin, upeimman värinen ja hienoin.
Olen kuvien suhteen meidän perheessä se jonka vastuulla ne tasan ja kokonaan ovat.
Esikoinen on kyllä kuvauksesta jo kovin kiinnostunut-pienempien käsiin en kameraa luota.
Koska olen hieman puolikuntoinen-kiitos lasten nuha-köhän,istuin koneella kunnes se toimi.

Tässä muutama kokeiluluontoinen kollaasi.
Olkaa hyvät.(klik klik, kuvat suurenevat)


Muistoja loppukesältä...


J.K. Sattuu uutiset tuolta töllöstä tulemaan juuri.
Syrjäkorvalla bongasin päivän tärkeimmän uutisen :)
Brittitutkimuksen mukaan Suomi on maailman onnellisin maa asua ja elää.
Seuraavana Suomen jälkeen ovat Sveitsi, Ruotsi, Tanska ja Norja.
Hauskaa omakohtaisesti on se että olen monesti miettinyt miltä tuntuisi asua Sveitsissä tai Ruotsissa. Molemmissa olen ollut paljon ja molempiin olen ollut valmis tilanteen niin vaatiessa muuttamaan...tutkimuksen valossa elämä olisi näissä paikoissa lähes yhtä onnellista kuin täällä koto-Suomessakin :)

Hiljaisuuden lapset

Seuraavana vuorossa Torey L.Hayden:in kirjoista oli Hiljaisuuden lapset.
Jälleen yhtä intensiivinen lukukokemus kuin aikaisempi Aavetyttökin. Liikuttava, uskomaton, ajatuksia herättävä.

Hayden:in tapa kirjoittaa on pikkutarkka. Hän kuvailee esimerkiksi lapsen niin yksityiskohtaisesti ja elävästi ilmeitä ja eleitä myöten että on helppo sielunsa silmin nähdä tarinan henkilö.
Kirjat on kirjoitettu hänen omasta näkökulmastaan. Hän kertaa ajatuksiaan ja pohdintojaan, niitäkin mietteitä, joita ei oikeassa tilanteessa tosiaan voi sanoa ääneen mutta nekin ovat olemassa.
Ne tekevät kuitenkin kirjan inhimilliseksi. Kerta toisensa jälkeen itse ihailen hänen kykyään ratkaista tilanne rauhallisesti ja päättäväisesti. Toki hän on siis ammattilainen mutta silti se aiheuttaa syvää ihailua minussa, joka olen hyvin pitkäpinnainen mutta äkkipikainen sitten kun se pinna katkeaa.

Remonttia, remonttia ja vielä vähän remonttia

Remonttia on elämässä piisannut nyt useamman vuoden.
Jokaisen projektin jälkeen aina huokaistaan että ohi on!
Kerätään voimia (ja syötetään säästöpossua) ja unohdetaan kaikki vastoinkäymiset.
Hupsistakeikkaa, vierähtää kuukausi-pari ja todetaan että nyt on aika tehdä seuraava asia kuntoon.Huomautan että teemme remonttia vain saattaaksemme talon kuntoon ja meidän näköiseksi.
Meillä ei remontoida sisustusmielessä. Näitä seiniä ja kaappeja on sitten tarkoitus katsella kunnes tippuvat seinästä.

Asumme vanhaa taloa ja ensimmäisenä kesänä teimme keittiöremontin.(olimme kokeneet kertaalleen keittiöremontin vain reilu vuosi takaperin kun vanhan kodin keittö kärsi vesivahingon ja jouduimme tekemään remontin silloin keskellä kylmintä talvea joten tiesin tarkalleen että se ei toistuisi!)
Kaapit purettiin ja lattia laitettiin (samalla asennettiin yhden makuuhuoneen uusi lattia kun sama materiaali sopi sinnekin), uudet kaapit asennettiin ja se sujui loppujen lopuksi aika vaivattomasti.
Seiniä maalattiin vain sieltä mistä oli asennustyön suhteen pakko-loput jätettiin odottamaan aikaa parempaa. Samassa hötäkässä kunnostettiin kaunis vanha "perintö"kaappi keittiön nurkkaan.

Kun revin keittiön seiniä auki, avuliaat leikki-ikäiset keksivät tehdä samoin oman huoneensa seinille-ilman sopimusta! Ei auttanut muu kuin maalata nekin kuntoon saman tien. Maalaus oli suunniteltu tehtäväksi sitten joskus kun ei ole muuta tekemistä :)

Kului puoli vuotta ja sen aikana saatiin aikaiseksi kunnostaa yläkerran kauhea pieni wc. Sen yhteydessä samat ammattimiehet asensivat keittiön tiskialtaan välitilan laatatkin.Sitten maalattiin ne loput seinät.

Eleltiin ja oltiin.

Tämän kesän projekti oli kasvihuone.Pihassa ja puutarhassa kuitenkin tuli tehtyä niin paljon kaikenlaista että itse kasvihuone ei edennyt kuin suunnitelma ja ajatustasolla.
Mies päätti että syyslomalla on oivaa aikaa muurata perustuksia. Tulikin kylmä ja pakkanen.
Oli jo sovittu että remonttimiehet pyydetään syksyn tulleen heti laittamaan myös alakerran wc uuteen uskoon. Kaikki kävikin yllättäin kun firmalle sopi tämä viikko ja sain materiaalit hankittua.

Siirsimme makuuhuoneestamme suuren kirjahyllyn lastenhuoneeseen ja "siitä se ajatus sitten lähti"..Pakkasten pilattua loman muuraushankkeen-päädyimme laittamaan oman makuuhuoneen seinät vihdoin kuntoon.
Kaksi vuotta ehdimmekin asua niin että osassa seinää ei ollut pintaa lainkaan ja loppu oli kaunista luonnonväristä säkkikangastapettia suoraan menneiltä vuosikymmeniltä.
Ei muuta kuin maalikauppaan ja töpinäksi.
Jälleen pari remonttikohdetta yhdellä iskulla.

Remonttiaika on repinyt hermoja ja kehittänyt kärsivällisyyttä. Ärräpäitä on lennellyt ja koko koti on kuin tornadon jäljiltä. Lapset käyvät ylikierroksilla-sillä tietysti heidän piti näille viikoille saada joku nuha-köhä ja siten ulkoilu ei ole tullut kyseseen- sen verran vetämättömissä ovat. Sisällä sitten on leikitty, pelattua ja ratkottu riitoja.
Lähipäivinä pitäisi hakea makuuhuoneen uusi kirjahylly ja järjestellä paikat kuntoon.
Enää wc seinien yläosa kaipaa maalia, muuten se on jo aivan kunnossa. Pientä sisustusta vain ja sitten voimme tapella kuka saa viettää siellä aikaansa-sen verran ihana siitä tuli!

Lähtökohtana voitte kuvitella mielessä pienen ahtaan tilan, jossa on kulahtanut lavuaari, joka ei puhdistunut enää edes myrkyillä. Pönttö reistasi, viemärit falskasivat, joten haju ei ollut kovin miellyttävä. Lattialla oli parhaat päivänsä nähnyt muovimatto, seinät olivat takavuosien suosittua levyä, joka oli maalattu sinänsä kauniilla viininpunaisella, mutta joka ahdisti tuossa pienessä tilassa... ottaen huomioon perheen suuren koon, wc:n pesu oli kaikkien inhokkipuuha numero yksi. Vaikka kuinka putsasi tuntui ettei tapahtunut mitään muutosta :(

Toista se on tästä päivästä alkaen:


Tiiliseinä on muurattu Tiilerin leikatusta kirjavasta ruukintiilestä. Takana on kyllä oikeastikin talon piipun muurin, tosin sitä ei voinut kaivaa esiin.
Lattialaatta on sopivassa valossa osittain kiiltävä. Pinta muistuttaa ehkä ruosteista rautaa tms.
Se ei kuvassa pääse mitenkään oikeuksiinsa. Laatta oli valmiina pintana kaupassa ja nähdessäni sen tiesin että se oli pakko saada. Sen myötä sitten tuli ajatus tiiliseinästä.
Seinissä vaaleassa laatassa vain pienet kuvatehosteet pystyboordina, ikäänkuin sitomassa valkoisia seiniä muuhun ruskeanpunaiseen.
Mielikuvissa vilahtivat jopa englannista tilatut vanhannäköiset allas ja pönttö-yläsäiliöllä.
Niiden suhteen kuitenkin hinta oli hieman rajoittava tekijä ja loppukädessä myös koko.
Englantilaiset kylpyhuoneet ja wc:t ovat paljon suurempia. Mallistoista ei löytynyt näin pieneen tilaan kivaa allasta.
Allasmalli oli muutenkin vaikea löytää. Halusin niin tilavan kuin näillä mitoilla on mahdollista.
On kuitenkin vielä pikkulasten peppupesuja jne. tehtävänä ja niitä ei ole kiva tehdä altaassa jonka koko on luokkaa "teekuppi". Lisäksi on kiva jos vessassa voi kääntyä ja liikkua ilman että kolhii itseään kalusteisiin. Malliltaan wc on pitkä ja kapea, joten jos allas olisi ollut isompi olisi pöntölle pitänyt peruuttaa ;D

Olen tyytyväinen ja uupunut. Meillä on kyllä maailman paras remonttimies!
Hän on tehnyt meille nyt nämä molemmat wc-remontit ja olen todella tyytyväinen.
Olen nähnyt jos jonkinlaisia "äijiä" tässä vuosien mittaan ja välillä jo päätin että yhtään remonttimiestä en taloon huoli, kun aina saa vahtia perästä kuin lapsia. *grr*
Oma mieheni ei kuitenkaan suostu opettelemaan laattahommia ja on sitten sovittu että sellaiset rempat saa hoitaa ammattilainen.
Onnistuimme ystävän kautta saamaan vihiä hyvästä tyypistä ja kyllä arvio osui nappiin!
Jos tuo remonttimies on siviilielämässä yhtä fiksu, huomaavainen ja reipas sekä näppärä, niin on hänen perheellään unelmamies! Kaikki hoitui, jos jotain oli sovittu ja jos jonkun asian olin epähuomiossa unohtanut mainita, hän itse huomasi ja tarkisti että halutaanko kenties "näin".
Useat remonttimiehet, joita olen tavannut, ovat sellaisia perusäijiä. "ei kukaan sanonut" "ei se kuulu meidän hommiin" jne. Ei saa urakkatarjousta tai hintaa vaikka kuinka kyselisi, vain jotain ympäripyöreitä mutinoita "vanhasta talosta ja yllätyksistä". Tältä saimme molemmilla kerroilla heti yhteydenottomme jälkeen arviokäynnin samantien ja illalla tarjouksen urakasta sähköpostiin.
Työt tehtiin ripeästi ja huolellisesti, jäljet siivottiin moitteettomasti ja kaikki meni kuten oli sovittu.

Tunnustus

Kiitos Anskulle tunnustuksesta.

Mukana olivat seuraavat ohjeet:
Anna tämä tunnustus blogeille, jotka tuovat sinulle iloa
ja innostusta syksyn harmauteen.

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa) joille haluat tunnustuksen antaa
ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.

Ensimmäiseksi ojentaisin tämän takaisin Ansku, blogisi saa hymyn huulille harmainakin päivinä.
On kuin soittaisi ystävälle (jota muutoin harvoin koskaan teen, kun puhelimessa en saa olla rauhassa). Kuvasi ovat upeita ja ovat innostaneet minutkin kaivelemaan kameran johdot esiin.
Itselläni kun on vikana se että kuvaan kyllä paljon mutta kuvat jumiutuvat kameran tahi koneen uumeniin. Sinun ansiostasi oikeastaan sain uutta potkua blogin pitämiseenkin. Aloitin joskus jo pari vuotta sitten mutta koko touhu kuivui kasaan monesta syystä.
Kuten joskus kommentoinkin, blogin kautta tulee sama ihana olo kuin ennen kun kirjoitettiin vielä oikeita kirjeitä.

Myös Vuoret ympärillä blogi saa minulta tämän tunnustuksen. Blogisi kautta olen palannut unelmieni maahan upeiden kuvien ja tekstien myötä.
Vaikka emme oikeassa elämässä edes tunne, on ihana että saan vierailla vuorilla blogisi kautta.

Ensimmäinen haaste

Anskulla oli hauska haaste blgissa. Päätin tarttua siihen kehoituksesta :)
Nämä on vähän kuin muinoin ystäväkirjat.
Kiitos siis haasteesta. Eka kertaa tällaisen "kimpussa".

Kiitä sitä ,jolta sait tunnuksen
Kopioi kuva ja liitä blogiisi.
Laita linkki, keneltä sait tunnuksen.
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi,
mitä muut ei vielä tiedä.
Anna tunnustus seitsemälle.
Linkitä nämä blogissasi.
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.

Ja ne seitsemän asiaa...
1. Inhoan tavaroiden järjestämistä paikoilleen.
2. Vältän äärimmäisiä asioita.Pyrin noukkimaan monesta asiasta ne "rusinat pullasta".
3. Olen laiska väsyneenä.
4. Olen sekä kärsimätön että kärsivällinen-tilanteesta riippuen.
5. Olen hyvä ideoimaan ja aloittamaan sekä viimeistelemään.Muut voisivat tehdä sen välin.
6. Tykkään kulkea kotona "yöpuvussa" tai pelkässä paidassa.
7. En tykkää silittää.

Haaste on tästä helppo napata mukaan, mielelläni luen vastauksesi.

Hyvää huomenta!

On niin raikas olo ja tyytyväinen olo.
Auto on huollossa tämän viikon.Kaikki pitää siis organisoida ilman autoa.
Aamulla koitti kerhoon lähdön hetki. Koko tämän syksyn on aamulähtö ollut hirveän takkuista.
Väliveli ja pikkuveli eivät halua lähteä mihinkään kun pitäisi vain saada leikkiä kotona.
Koko aamu on siis aina yhtä hoputtamista että saadaan vaatteet päälle ja päästään lähtemään.
Autolla matka menee muutamassa minuutissa ja kerhoon ehditään yleensä melko oikeaan aikaan.
Ihanassa kerhossamme on loistava keksintö-30 minuutin vapaahetki- jolloin kerhoon voi saapua omaan tahtiin ja lapset saavat piirtää tai pelata pöydän ääressä mitä haluavat. Kuulostaa yksinkertaiselta idealta mutta en ole vastaavaan missään muualla törmännyt käytännössä.
Aamulla ohjaajat ehtivät ottaa lapset vastaan huomioiden jokaista hiukan erikseen kun lapset saapuvat pikkuhiljaa. Mikä hienointa kotona se lähtöstressi hiukan voi lieventyä kun tietää että muutama minuutti ei haittaa.

Tänä aamuna saatiin vaatteet melko reippaasti päälle.
Isoveli oli suureksi avuksi ja auttoi kaikissa puuhissa missä osasi.
Päästiin matkaan ihan ajallaan. Ulkona oli kirpeä ja kaunis syysaamu.

Sitten se alkoi.(olis siis ajettu vasta reilut 500m) Väliveli vinkui, parkui ja ulisi.
"Mä en jaksa enää! Tuuli menee silmiin! Mä en jaksa enää yhtään!"
Ensin kannustin ja hassuttelin.
Selitin että olisi helpointa pyöräillä jos itkemisen ja kiukuttelun energian käyttäisi polkemiseen ja hengittäisi raikasta ilmaa.
Sitten hermostuin kun matkan teosta ei tullut yhtään mitään.Oli mahdotonta huudella ohjeita pikkuveljelle, joka ei tosiaankaan osaa itse kääntyä edesä tällä tutulla reitillä ilman apua.
Samalla piti saada ulvova väliveli innostumaan pyöräilystä.
Ilmoitin että jos ei jaksa niin pitää varmasti jäädä siihen tien reunaan odottamaan. Vien pikkuveljen kerhoon-hänellä on oikeus sinne päästä- ja tulen sitten takaisin ja voimme mennä kotiin vaikka nukkumaan jos ei kerran jaksa mitään muuta kuin ulvoa. Kuulemma ei tehdä niin.
Kiukuttelua kesti noin kilometrin verran.(oli elämäni pisin kilometri takuulla)

Mainittakoon että yleensä väliveli on polkenut reippaasti kun jo osaa ja pikkuveli hermostuu jossain vaiheessa kun pyöräily on vielä ollut hänelle hankalaa.

Onneksi loput toista kilometriä sujui jo hymy naamalla ja punaisin poskin. Kerhoon meni kaksi reipasta nuorta miestä ylpeinä ahkeroinnistaan.
Lopussa ei enää haitannut vaikka väliveljen toinen apupyöräkin melkein irtosi.

Kotimatka sujuikin sitten yhdessä vilauksessa ja nyt pikkusisko leikkii tyytyväisenä ihan yksin huoneessaan. Pieni on lapsen ilo. Olla kaiken valtiatar hetken kun kaikki isot ovat poissa kotoa.

Olin kovin ajatellut että saamme pyöräillä koko syksyn kerhoon. On kuitenkin käynyt niin että moni ylimääräinen asia on sotkenut aikataulumme ja kerhopäivinäkin on ollut aina monta asiaa hoidettavana. Haaveet pyöräilystä on ollut pakko haudata. Auto on ollut ainoa ratkaisu siihen että olen ehtinyt tehdä kaiken.
Tätä ennen ei ole siis montaa kertaa ehditty pyöräillä eikä kävellä kerhomatkaa-mutta parempi muutamakin kerta kuin ei ollenkaan.

Nyt pitänee laittaa uuniin tuli että koti lämpiää.

Täällä paistaa aurinko-toivottavasti sielläkin!

Ahdistus

Luin mainosta. Kaunis kirja, upeita kuvia käsitöistä ja sisutuksesta.
Mainossanat: ideoita kotiin koko vuodeksi- TEKEMISTÄ vuoden JOKAISEEN VIIKKOON.

Alkoi ahdistaa. Siis ihan kuin tekemistä ei olisi jo nyt tarpeeksi-ihan liikaa.

Olen aikaa sitten lakannut lukemasta tapahtumamainoksia. Maailmaan mahtuu jokaiselle päivälle niin valtava määrä kivoja asioita, joihin olisi kiva mennä, että harmittaa vain kun ei kuitenkaan voi tai pääse.
Yritän myös kaikin tavoin ohjelmoida elämäämme niin ettei tarvitsisi juosta kaiken aikaa kilpaa kellon kanssa. Suuri perhe toki varmistaa että tapahtumia ja tekemistä on jo alunperin paljon ettei kyllä edes voi haalia kauheasti ylimääräistä.
Silti tuntuu että elämä on yhtä tekemistä koko ajan.

En koskaan ole ymmärtänyt että joku ihminen voi tylsistyä ja valittaa ettei ole mitään tekemistä.
Ymmärrän toki, jos on sairas eikä fyysisesti voi tehdä juuri mitään. Vaatii mielikuvitusta tehdä asioita toisin lisäksi sairauden aiheuttamat kivut voivat haitata elämää liiaksi. Puhun nyt kuitenkin normaaliterveyden omaavista ihmisistä.

Kuvittelin joskus että kotiäitinä ehdin sitä ja tätä ja tuota. Moni ulkopuolinen tuntuu ajattelevan niin edelleen puolestani.
Toki osansa ehtimisessä on sillä että talossa on viimeisten 10 vuoden aikana ollut jossain muodossa alle kouluikäisiä lapsia ikähaitarilla vastasyntynyt- 5v. aina useampia kerrallaan.
Olen mukavuudenhaluinen ihminen ja haluan myös ehtiä pysähtyä elämässäni-ettei tarvitsisi 50 vuotiaana tai myöhemmin miettiä että ei ole huomannut elämänsä kulkevan ohi.

Joku vuosi sitten puolitosissani ajattelin että kai nämä asiat, joita nyt en ehdi tehdä, voin tehdä sitten eläkkeellä kun on pelkkää aikaa...olen saanut kuulla että ei eläkkeellä ainakaan ehdi!
Ehkä se on sitten niin ettei kaikkea voikaan ehtiä.
Täytyy priorisoida se mitä haluaa tehdä ja mikä täytyy tehdä...en ainakaan kaipaa siihen kirjoja kertomaan mitä kaikkea muuta vielä voisi tehdä :)

P.S. Jos joku viisas osaa kertoa miksi blogini aika on aivan pielessä. Otan tiedon ilolla ja kiitollisuudella vastaan. Nyt joudun joka kerta tekstin yhteydessä erikseen säätämään ajan. Voiko olla niin että nykytekniikalla ei vielä ole itse toimivaa kelloa? Koskee myös päivämäärää tämä:/

Lasaruslapsi

Kirjastosta jälleen sattumanvaraisesti bongattua.

Robert Mawson : Lasaruslapsi

Kirja oli jälleen aika pysähdyttävä lukukokemus.
Jostain syystä käsiini hakeutuu kirjoja jotka sivuavat tavalla tai toisella raskaita asioita. Aika terapeuttista. Vain muutamin paikoin kun kuvailtiin yksityiskohtaisesti matkoja mielen syövereissä-kyllästytti. Kuvaukset olivat toisaalta kuin onnistuineesti sanalliseen muotoon puettuja unia-joiden näkeminen on itselleni tuttua ja välillä ahdistavaakin. Toisaalta jotkin kuvaukset toivat mieleen eniten J.R.R. Tolkienin tarinoista tutut kohtaukset kun hobitit vaelsivat pitkällä retkellään. Mieleen nousikin silloin vääriä mielikuvia ja oli hieman vaikea keskiyttyä lukemiseen.

Suosittelen.

Kirjan esittelytekstissä on seuraavaa:
" Koskettava ja hurja tarina kertoo
uskomattomista inhimillisistä ponnistuksista.
Samalla se esittää mullistavan näkemyksen
ihmisen tietoisuuden eri tasoista,
unohtumattomasta matkasta alitajuntaan.
Lasaruslapsi on keskustelua herättävä
romaani elämästä, kuolemasta - ja ihmeistä."

Sillä ei tietenkään ollut mitään merkitystä että aloitin kirjan lukemisen aamulla ja lopetin juuri. Tein ruokaakin kirja kainalossa ja luin joka välissä pätkän. Onneksi juuri tänään lapsilla oli päivä " ME EI HALUTA OLLENKAAN ULOS VAAN HALUTAAN LEIKKIÄ RAUHASSA!" Kaikki saivat siis tehdä tänään juuri sitä mitä halusivat.
Aamupäivällä istuin sohvalla kirjan kanssa ja katselin "esittelyä" (suom.huom. esitystä/näytelmää) jossa pääosassa olivat erilaiset muoviset leikkidinosaurkset, pienet prinsessa ja prinssihahmot, legot ja ties mitkä otukset. Juoni oli vähintäänkin epäselvä ja pisimmän aikaa esityksessä oli välitunti (suom.huom. väliaika) sillä esitelmän ohjaaja ja lipunmyyjä kiirehtivät tekemään tärkeellisiä asioita. Tärkeellisiä asioita olivat mm. paperin leikkaaminen suikaleiksi, jotka taiteltiin haitariksi ja siten syntyi itsestään pystyssä pysyviä aitoja villieläimille.Esitelmän oli tarkoitus kestää iltaan asti kuulemma. Kuitenkin kolmannen väliajan kestettyä useita tunteja esitin uhkavaatimukseni että ennen kuin kaikki otukset on kerätty pois ei saa aloittaa pelaamista tai kirjojen lukemista. Otukset katosivat kiireesti laatikoihin ja lapset pötköttivät pitkän tovin sängyllä lueskelemassa kirjastosta kahmimiaan aarteita.
Väliveli ja pikkuveli lukivat tärkeän näköisinä isoveljelle lainattuja "Lili" romaaneja.
Kun kysyin mitä he puuhaavat, vastaus oli selkeä "luen romaniaa" :D (suom.huom.romaania)
Ovat siis jo hyvää vauhtia lukutoukkia..

Tunnustuksia

Olen holisti. Lankaholisti, neuleohjeholisti, reseptiholisti,kierrätysholisti ja kirjaholisti...(suklaata ei nyt mainita)
Äkkipäätään ajatellen kaikki nämä holisminmuodot ovat melkolailla vaarattomia, tuovat itselleni ja yleensä ympäristöllekin hyvää muodossa jos toisessakin.
Rasittavaa tässä holismissa tai pitäisi kai sanoa näissä holismeissa on se että ne vievät tilaa.

En oikeastaan edes halua ajatella kuinka paljon lankoja minulla on varastossa. Neulon kausittain. Kesällä en yleensä ollenkaan-kun vapaa-aika menee puutarhassa.(neulomiseen lasken virkkauksen ja kaiken mitä tehdään langalla)Onneksi langat eivät pilaannu.

Rakastan kutoa kangaspuilla. Puut majailevat nyt toista vuotta valmiina odottamassa että ehdin niiden ääreen rauhassa. Matonkuteita on enemmän kuin kehtaan tunnustaa. Toki lajiteltuina pääosin jo "valmiiksi matoiksi" siis että tosiaan riittäisi että alkaa kutoa!
Siihen liittyy kierrätysholisminikin. En raaski hukata mitään vanhoja kankaita. Olen leikannut kaikki risat vaatteet/lakanat ja mitä ikinä voitte keksiä kuteiksi. Niitä edullisiin ostokuteisiin yhdistettynä syntyy hyviä ja kauniita vanhanajan räsymattoja....jos ehtii kutoa.

Vihaan tehdä käsitöitä jos minut keskeytetään koko ajan. Käsitöissä on jotain meditatiivista-tarvitsen niitä selvitäkseni hengissä arjesta, mutten voi tehdä niitä kaiken kiireen keskellä.
Ristiriitaista.

Kerään ihania neuleohjeita,niitähän voi tarvita joskus. En luopuisi yhdestäkään keittokirjastani, rakastan puutarha-aiheisia kirjoja. Mitään edellämainituista en tarvitsisi, sillä en käytä ohjeita juuri koskaan. Mielihyvää kuitenkin tuottaa ideoiden etsiminen ja silmänruoka mitä kaikki nuo kirjat tarjoavat. Ostan ne tosin aina löytökorista tai tarjouksesta ettei niihin nyt omaisuuksia uppoa.

Ompelen aina kun tarvitsee. Kankaita en juurikaan osta. Sen sijaan pyrin kierrättämään-yllätys yllätys- olen saanut paljon kankaita, kierrätän rikkinäisistä kankaista/vaatteista ehjät kohdat.
Ymmärrätte varmaan jo ilman sanomista että kankaita on jonkun verran varastossa. Ompelisin paljon enemmänkin mutta muu elämä estää.

Mistäkö tämä tunnustusaihe juolahti mieleeni?
En löydä ohjetta, jonka tiedän omistavani. Pieni moniste. Moneen kertaan taitettu ja käytetty, pehmeä A4. Löysin yli 3 vuotta sitten kauniin shaalin ohjeen ja aloitin sen teon- aivan sen ohjeen mukaan ja ostin ihan sitä varten kauniit langatkin- elämäntilanne muuttui enkä ole jaksanut neuloa ohjeen kanssa. Nyt iltaisin paleltaa ja muistin että työ on kesken...en löytänyt ohjetta sieltä missä sen pitäisi olla. PÖH ja PAH.Ehkä se on ujuttautunut surkeana jonnekin lankojen väliin-loukkaantuneena siitä että olen sen unohtanut...jatkan etsintöjä.
Etsivä löytää.

Kuura

peitti kaiken eilen aamulla ... oli niin kaunista!







Tänään paistaa aurinko ja sataa vettä yhtäaikaa... nyt näköjään sade lakkasi ja paistaa aurinko tummien pilvien välistä. Pysy siinä sitten perässä.

IIK HIIRI !

Minulla riittäisi tarinoita hiiristä talossa.
Vanha kotimme oli niiden lempikohde.
Vanha talo, josta oli helppo löytää pienen hiiren mentävä kolo ja joka vuosi ahkerat yrittivät syksyn kylmillä löytää meiltä paikan.
Yhtä varmasti hiiripolot myös kokivat loppunsa.
Sama keskustelu tosin käytiin joka vuosi mieheni ja minun välillä.
Minä kuulin hiirteen liikkuvan talon rakenteissa esim. yöllä ja heräsin siihen ja kuiskasin että HERÄÄÄÄ! Hiiriä. Aamulla pitää virittää loukut! Mies murahti jotain unensa keskeltä eikä meinannut uskoa. Lopulta laittoi loukut ja aina tuli saalista.
Hiiri on suloinen eläin-asuessaan ulkona. Meille ei tarvitse muuttaa-kiitos!

Vanhat koiramme eivät hiirille korvaansa lotkauttaneet.

Nykyisessä kodissa on hiirille huomattavasti vaikeammat sisäänpääsymahdollisuudet.
Autotallin raittiinilman luukusta ne välillä yrittävät sisukkaasti. Päätyen autotallin loukkuun.
Se on viritettynä kesät talvet. Syystä, että yhden kerran nakerreltu rattaan suojuspeite riitti minulle. Autotalliin oli jäänyt pyynnöistäni huollimatta auringonkukansiemeniä. Hiiri oli niitä kiikuttanut kasattujen rattaiden istuinosalle ja syönyt onnellisena. Samalla toki kokeillut myös kankaanlaatua. Voi sitä sotkua!

Yhden hiiren tiesin käyneen askarteluhuoneessa-mies piti minua taas vainoharhaisena. Väitin että hiirenkakka on tuotos, jonka minä tunnistan vaikka silmät kiinni.
Mies viritti loukun ja sen pituinen se hiiren tarina.
Ikävämpi löytö oli sitten alkukesästä kun huomasin että se hiirulainen oli koittanut saada pesätarpeita matonkuiteistani. Taas siivottiin!

Juuri taas tarkistin yksi päivä-nyt kun syyskylmät ovat tulleet jäädäkseen- että onhan loukut viritetty! Ovat.
Viimeyönä olin sitten yksin lasten kanssa kotona. Toinen koirista alkoi kuljeksia keskellä yötä.
Komensin sen paikalleen mutta se ei tällä kertaa totellut.
Olin niin väsynyt ja umpiunessa etten jaksanut tehdä asialle mitään vaan nukahdin. Ajattelin vain mielessäni että kuulostaa kuin koira hiipisi-normaalisti se askeltaa nopeasti ja kepeästi ja yölläkin askelista kuulee, jos sillä on hätä ulos jolloin sen voi päästää pikaisesti asioille.
Sitä tapahtuu harvoin tosin.
Ehdin jo nukahtaa koiran tassutteluun kun yhtäkkiä kuului kauhea rämähdys ja ääniä kellarista.
Pelästyin ja jäin kuuntelemaan.
Mielessä pyöri pilkkopimeässä että onko jo aamu-mies tulisi töistä. Joskus hän tulee kellarin kautta ettei herättäisi lapsia aamuyön unesta. Hapuilin kellon käteeni ja tajusin sen olevan puoli 3. Koira hiipi rappuja ylös ja manasin mielessäni että on rontti käynyt alakerrassa taas puhtaalla matolla pissalla. Ajattelin harmistuneena että miksei mies ollut taaskaan laittanut porttia kiinni alhaalla käydessään mutta vahinko on jo tapahtunut, joten ihan sama vaikka nousen siivoamaan vasta aamulla. Käänsin kylkeä ja koitin saada unen päästä kiinni.

Kellarin rapuissa on sellainen lapsiportti, ettei koira kuljeksi siellä huvikseen, sillä on nimittäin ihmeellinen tarve saada pissata alhaalla olevan huoneen puhtaalle matolle.
En tiedä miksi. Jos portti jää joltain auki, se livahtaa sinne salamana ja käy matolla. Vaikka olisi juuri ollut ulkona. Ilmeisesti kosto siitä ettei pääse sinne vapaasti?! Mene ja tiedä.

Aamulla minut kohtasi hämmästyttävä näky. Olin matkalla kellariin suihkuun ja kurkin onko rapulla kenties pissatahra tai jotain, jos koira olisikin yöllä halunnut ulos enkä sitä unenpöpperössäni ollut tajunnut.
Ei tahraa- vaan- HIIRI! Onneksi hyvin kuollut ja pieni sellainen.
Silloin asiat loksahtivat päässäni salamana.

Koira oli kuullut hiiren äänen. Mennyt äänettömästi alas portin yli. (sille ei sen portin korkeus ole este eikä mikään, sen vaikutus on lähinnä henkinen-se tietää ettei portin ohi kuulu mennä) Kova rämähdys, johon yöllä heräsin olikin portin kolina, koska koira pimeässä hyppäsi takaisin portin yli rappuselle ylöspäin, eikä nähnyt ja osumatarkkuus meni hiukan ohi. Pieni ääni jonka kuulin olikin ilmeisesti hiiren vinkaisu, kun se pääsi nopeasti hengestään.

Emme tarvitse kissaa! :D

(Nyt minä mietin, että mistä se hiiri meille on päässyt?!)

Lo(S)kakuu

Koko päivän on ollut upea syyskeli. Aurinko on paistanut, syystuuli puhalteli lehtiä pitkin pihaa...
Ikkunan sisäpuolella auringonpläntissä oli jopa kuuma.

Yht'äkkiä taivas synkkeni ja alkoi sataa kaatamalla-RAKEITA!

Lapset kiljuivat riemusta: "Äiti talvi tulee nyt, jääkö noi lumirakeet maahan?! Voidaanko me heti mennä ulos!!!"
Omassa päässä pyöri vain, että "HÖH, se ja tuo on istuttamatta.....kompostiin piti nakella vaikka mitä ...kasvihuoneen pohja toki painuu mukavasti...no ei nyt vielä tarttis kyllä ihan näin kylmää eikä märkää"

Tältä näyttää piha hetki raekuuron jälkeen.




Puutarhapöytä peittyi rakeisiin ja loskaan, kehäkukkakimppu meni pari yötä sitten myrskyssä nurin ja maljakko rikkoutui...kukat ovat matkalla kompostin koristeeksi.

Kirjapainotteistako?

Tuntuu elämäni tämän perusteella siltä että en tee mitään muuta kuin luen.
Oikeasti se ei ole ihan niin. Rakastan kyllä lukemista ja koitan opettaa lapsille lukemisen ihanuuden.
En ole kuitenkaan vuosiin lukenut juuri muuta kuin "ammattikirjallisuutta" tai lasten satukirjoja.
Kirjastossa käydessämme en ole päässyt muualle kuin lastenosastolle. Pieniä ei kehtaa jättää keskenään hyllyjen väliin ehtiäkseni hakemaan jotain omaa luettavaa.
Elämäntilanne on muuttunut myös viime vuosina niin, että kun on jäänyt omaa rauhaa iltaisin on ollut päivän jälkeen niin kuitti ettei ole jaksanut lukea.
Käsityöt sohvan nurkassa ja tv:n hömppää toisella silmällä seurailtuna on ollut paljon rentouttavampaa "aivojen tyhjäystä". Tai sitten asioiden etisiminen netin suuresta maailmasta.
Minussa on myöskin jokin sisäinen vika. Nukahdan aina jos illalla yritän lukea. Sen sijaan aamulla jos saisin lojua sängyssä ja lukea romaania-se on ihanaa.
Pienten lasten äitinä hyvin harvinainen mahdollisuus. Lisäksi jään aina lukemaani kirjaan niin koukkuun etten malttaisi lopettaa, sekin on hieman hankalaa kun elämä on tässä eikä odota.

Olen nopea lukija. Lukioaikana äidinkielenopettaja kauhisteli kun aineistoainetta varten tai kirjallisuustutkielmaan luin aina jonkin tiiliskiven. Koin kuitenkin silloin ja koen edelleen, että luen mieluummin itselleni sillä hetkellä mieluisan kirjan kuin koittaisin valita lukemista jollain järkisyillä-kuten vaikka sillä miten vähän on sivuja ja kuinka nopeasti siitä siis pääsisi eroon.
Jo pienenä tyttönä kirjastontäti ihmetteli ääneen että "Taaskos sinä lainaat noin valtavan pinon kirjoja, juurihan sinä kävit, joko tosiaan ehdit lukea kaikki kirjat?!"
Koulu, ja opiskeluaikana vietin kaikki bussinodotteluajat ja hukkaminuutit kirjastossa.

Nyt vietettyäni vuosia lastenkirjojen maailmassa tuntuikin jotenkin hienolta mennä ihan vain yksin kirjastoon ja lainata mitä huvittaa. Haahuilla hyllyjen välissä ja vain katsella mitä siellä on...No niin tai näin, poistun aina kirjastosta ylitäyden kassin kanssa.

Onneksi minulla on paljon lukevia ystäviä heidän lukuvinkkinsä matkan varrella ovat jääneet korvan taakse...

Piskinelämää

Tämä on vielä pakko mainita, sillä hauskempaa kirjaa en ole lukenut.
Kyseessä on Pater Mayle: Piskinelämää.

Kirja joka jokaisen koiraihmisen on ehdottomasti luettava!

" Traumaattinen on ainoa sana kuvaamaan tapahtumasarjaa joka sitten seurasi: minut kasteltiin likomäräksi, tuhrittiin saippualla, huuhdottiin ja saippuoitiin ja taas huuhdeltiin, ja se oli vasta alkusoittoa. Sen jälkeen tuli loptuon käsittely pienoiskokoisella ruohonleikkurilla ja sitten hyökkäys saksilla, jotka nipsuttelivat korvia, viiksiä, häntää ja muita arkoja alueita. Lopulliseksi nöyryytykseksi minuun tupsutettiin jauhetta, jonka haju on yhdistelmä "Pariisin iltaa" ja rikkaruohomyrkkyä."

Suosittelen lämpimästi!

Kevyempää lukemista

Tuolla samaisella kirjastoreissulla käteeni tarttui hieman kevyempää luettavaa.
Itseasiassa luinkin noita helpompia kirjoja ensin, että pääsen taas lukemisen "makuun" ja odotin sopivaa vireystilaa tuon Haydenin kirjan avaamiseen.

Viikonloppuna luin siis Pirjo Mannisen : Antonia ja irlantilainen kevät.
Etsin käsiini toista kirjaa ja koska sitä ei ollut hyllyssä hetken mielijohteesta lainasin vain saman kirjailijan muun teoksen.
En ole aiemmin lukenut Pirjo Mannisen kirjoja. Eivät vain ole osuneet silmiin.

Kirjailijan hersyvä ja osuva ihmiskuvaus oli upeaa luettavaa.
Erityisesti päähenkilö Antonian vanha äiti, jonka kanssa hän asuu on kuvattu niin että todella voi nähdä tuon iäkkään naisen kaikkine ilmeineenkin.
Samoin ajankuvaus -kaikki ihmisten vaatteista puhetapaan- on onnistunut, pystyy helposti heittäytymään oikealle vuosikymmenelle.

"Antonia tiedusteli nyt vuorostaan Äidin kuulumisia.
- Onko päivän mittaan tapahtunut mitään erityistä? Et ole kertonut vielä mitään.
Äiti vastasi, että mitään ihmeempiä ei ollut tapahtunut.
Paitsi että hän oli istunut silmälasiensa päälle, hän lisäsi voitonriemuisesti.
- Luoja! sanoi Antonia. -Menivätkö ne rikki?
- Mitä arvelet? kysyi Äiti suurennuslasiaan heilutellen.
- Onni onnettomuudessa oli, ettei takamukseni mennyt.
Hameeni on sen verran tukevaa kangasta, ja lisäksi olin unohtanut villahousut jalkaani.
- Sinun pitäisi yrittää varoa vähän, torui Antonia.
- Katsoisit mihin istut.
-Miten minä olisin katsonut, kun ei ollut laseja? puolustautui Äiti väitteessään tiettyä logiikkaa- Olin paraikaa etsimässä niitä, kun vahinko tapahtui.
Antonia pyöritti päätään ja huokaisi."


Koska olin kirjastossa hyllyssä MAN, tarttui käsiini myös Katri Mannisen kirja FC Venus.
Kirja on alkuosa elokuvalle. Kirja siis päättyy niihin tunnelmiin josta elokuva alkaa.
Jostain syystä kirjassa on jotain kovin samaa kerronnassa kuin tuossa Pirjo Mannisen romaanissa.
Elävä ja ajanmukainen kerronta, vaikka tarina sinällään ei kosketa omaa elämää, siihen on helppo eläytyä aivan kuin seuraisi "kärpäsenä katosta" tai tunnistaa tietyt ihmistyypit oikeasta elämästä.
FC Venus on hauska ja nopea lukukokemus.

Aavetyttö

Olen useilta tahoilta kuullut että kannattaisi lukea Torey L. Haydenin kirjat.
En vain ole ehtinyt enkä jaksanut lukea aikoihin.
Kävin kuitenkin piiiitkästä aikaa kirjastossa aivan yksin n. kuukausi sitten ja kävi kuten aina: hyllyt notkuivat kirjoja jotka on "pakko lukea".
Ainoa Haydenin kirja jonka vapaana hyllystä löysin oli tuo Aavetyttö.
En muista aikoihin lukeneeni mitään yhtä hyvää kirjaa.
Kirjan aihepiiri on rankka-sanan sellaisissa merkityksissä joita ei voi edes kuvitella.
Valveutuneen aikuisen luettavaa tekstiä! Kuitenkin Haydenin mieletön ammattitaito lastenpsykologina ja eristyisopettajana käy ilmi tekstistä upeasti.

Kirjan luettuani olin mykistynyt.
Kiireenvilkkaa kirjastoon etsimään muita teoksia...